Missä taivas kohtaa maan – mietiskely uskosta, tieteestä ja yhteisestä planeetastamme
Ortodoksi.netista
Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos sai Templeton-palkinnon
Puhe: Missä taivas kohtaa maan – mietiskely uskosta, tieteestä ja yhteisestä planeetastamme
(New York, 24.9.2025)
Johdanto
Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeos vastaanotti syyskuussa 2025 arvostetun Templeton-palkinnon, joka myönnetään vuosittain henkilölle, joka edistää hengellisen ja tieteellisen ajattelun välistä vuoropuhelua. Palkinnon arvo on yli miljoona dollaria, ja sitä pidetään usein ”hengellisenä Nobelina”.
Patriarkka Bartolomeos tunnetaan jo vuosikymmenien ajan ”vihreänä patriarkkana” siitä, että hän on johdonmukaisesti nostanut luomakunnan suojelun kirkon keskeiseksi tehtäväksi. Hän on korostanut, että uskon ja tieteen välillä ei ole kuilua, vaan ne molemmat palvelevat samaa totuutta.
Seuraavassa julkaistaan hänen New Yorkissa pitämänsä palkintopuhe kokonaisuudessaan suomenkielisenä käännöksenä.
Missä taivas kohtaa maan
Arvoisa varapresidentti,
Korkeat arvoisat,
Ἐξοχώτατε κύριε Πρωθυπουργὲ τῆς Ἑλλάδος,
Kunnianarvoisat uskontojen edustajat,
Arvovieraat, rakkaat ystävät,
Seisoessani edessänne tämänvuotisena Templeton-palkinnon saajana tunnen, että tämä tunnustus ei kuulu yksittäiselle ihmiselle, vaan näylle, joka on kantanut Ekumeenista patriarkaattia yli kolmen vuosikymmenen ajan: uskolle siihen, että sama Jumala, joka loi tähdet ja ihmiset, on myös Jumala, joka itkee varpusen putoamista, koralliriutan kuolemaa ja lapsen henkäystä puhtaan ilman puutteessa.
Luomakunnan puolustamisen perintö
Otan tämän kunnian vastaan edeltäjäni, pyhän muistoisen ekumeenisen patriarkka Demetrioksen puolesta, jonka profeetallinen ääni kutsui kirkkoa jo vuonna 1989 ottamaan tehtäväkseen luomakunnan suojelun. Hänen aloitteestaan kaikki ortodoksiset kirkot sekä Rooman kirkko, anglikaaninen yhteisö ja monet muut kristilliset yhteisöt varasivat syyskuun ensimmäisen päivän rukoukseen luonnon puolesta.
Syvä kiitos kuuluu myös John Templeton -säätiölle ja sen sisarorganisaatioille, jotka ovat uskoneet siihen, että tieteellinen täsmällisyys ja hengellinen voima voivat yhdessä pelastaa meidät itsekkäiltä valinnoiltamme.
Kosminen liturgia – uskon ja tieteen yhteys
Liian kauan uskonto on vetäytynyt pyhäkköihinsä ja tiede laboratorioihinsa, kumpikin epäillen toisen totuutta. Näin ei ollut koskaan tarkoitus olla. Jo 300-luvun kirkkoisä Gregorios Nyssalainen opetti, että jumalallinen armo läpäisee koko luomakunnan.
Kun fyysikko mittaa jäätiköiden sulamista ja teologi pohtii luomakunnan huokauksia (Room.8:22–23), he lukevat samaa kirjaa – toinen luonnon kirjaa, toinen Raamatun kirjaa. Kun ilmastotutkija valittaa metsien kuolemista ja profeetta huutaa: ”Maa särkyy särkymistään” (Jes.24:19), sama särkyneisyys sykkii molemmissa. Uskon ja tieteen välinen kuilu on umpeen suljettava.
Oikein tekemisen taito
Uskonto voi epäonnistua, kuten koronapandemian aikana, jolloin jotkut asettivat salaliittoteoriat tieteen sijalle. Samoin me epäonnistumme, kun puhumme vain Jumalan kaikkivallasta mutta vaikenemme hiilipäästöistä tai kun tarjoamme rukouksia järjestelmällisen muutoksen sijasta.
Silti uskonto voi myös onnistua loistavasti. Olemme parhaimmillamme, kun muistutamme syvemmästä tarinasta: että luomakunnasta huolehtiminen ei ole vain ilmastonmuutosta, vaan meidän muuttumistamme. Se on Jumalan ylistämistä, joka tuli lihaksi ja pyhitti aineen.
Rukouksen, valppauden ja kohtuuden mitta
Olemme kadottaneet luonnon ajan rytmin. Puut eivät kiirehdi, tähdet eivät hätäile, vuoret eivät ole levottomia. Sivilisaatiomme taas on koukussa kiihdytykseen. Tämä koettelee erityisesti nuoria, joiden tulevaisuus näyttää epävarmalta ja jotka kärsivät ympäristöahdistuksesta.
Ortodoksinen perinne tarjoaa tähän lääkkeeksi nepsiksen – hereillä olemisen ja tarkkaavaisuuden taidon – sekä askeesin – iloisen itsehillinnän, jossa löydämme, mikä on riittävää. Tämä ei merkitse paluuta köyhyyteen, vaan kreikkalaisten filosofien korostamaa metroniaa, oikeaa mittaa, joka mahdollistaa sekä ihmisen kukoistuksen että ekologisen tasapainon.
Yhteyden teologia
Tarvitsemme teologiaa, joka näkee, että ihmisen hyvinvointi ja luonnon hyvinvointi ovat samaa todellisuutta. Ympäristöoikeudenmukaisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus eivät ole erillisiä, vaan toisiinsa kietoutuneita. Emme voi parantaa luontosuhdettamme ilman, että parannamme suhdettamme toisiimme.
Tämä on valintamme hetki: muistetaanko meidät sukupolvena, joka tiesi mutta valitsi mukavuuden omantunnon sijasta? Vai sukupolvena, joka vaikeuksista huolimatta valitsi muutoksen tuhon sijasta? Tiede tarjoaa todisteet, teknologia työkalut, uskonperinne viisauden. Mutta tarvitaan tahtoa valita vaikea totuus helpon valheen sijasta.
Päätös – toivon ja ylösnousemuksen näkökulma
Lopuksi en esitä vastauksia, vaan vetoomuksen:
tieteen ja hengellisyyden kohtaaminen ei ole älyllinen harjoitus vaan välttämättömyys.
Rukoilkaamme, että löydämme rohkeuden puhua totuutta vallalle ja viisauden puhua rakkautta pelolle. Oivaltakaamme, että luomakunnasta huolehtiminen ei ole taakka vaan lahja – osallistumista Jumalan luovaan työhön, joka edelleen kutsuu maailmaa ”sangen hyväksi” (1.Moos.1). Muistakaamme, että jokainen kriisi kätkee mahdollisuuden, jokainen kuolema ylösnousemuksen. Maa huokaa, mutta se myös toivoo. Meidän valintamme on, liitymmekö sen murheen lauluun vai kiitoksen kuoroon.
Kiitän teitä kärsivällisyydestänne ja kiitän vielä kerran tästä suuresta kunnianosoituksesta. Jumala siunatkoon teitä kaikkia.
(Lähde: Ekumeeninen patriarkaatti]