Kallinikos Edessalainen
Ortodoksi.netista
Pyhä Kallinikos Edessalainen: Elämä, oppi ja perintö
Pyhä Kallinikos Edessalainen (maalliselta nimeltään Dimitrios Poulos, synt. 1918, nukkui kuolonuneen 1984) on kirkollinen hahmo, joka ilmentää kristillisen hyveen ja omistautumisen todellista henkeä. Hänen elämänsä on loistava esimerkki uskosta, myötätunnosta ja hengellisestä voimasta, tarjoten syvällisiä oppitunteja Kristuksessa eletystä elämästä. Ortodoksinen kirkko kanonisoi hänet pyhäksi Ekumeenisen patriarkaatin Pyhän Synodin päätöksellä 23. kesäkuuta 2020, vahvistaen hänen pyhyytensä, jonka uskovaiset olivat jo aiemmin todentaneet ja julistaneet.
Varhainen elämä ja kutsumus Jumalan palvelukseen
Metropoliitta Kallinikos syntyi vuonna 1918 Sitaralonassa, Agriniossa, köyhään perheeseen. Jo varhain hänessä syttyi kutsumus Jumalan palvelukseen, joka ohjasi hänen koko elämäänsä. Hän hankki teologisen koulutuksensa Ateenan kansallisessa ja Kapodistrias-yliopistossa, valmistuen teologisesta tiedekunnasta.
Hänen hengellinen tiensä alkoi virallisesti vuonna 1957, kun hänen veljensä, Didymoteikhon metropoliitta Konstantinos, vihki hänet diakoniksi ja myöhemmin papiksi. Ennen piispuuttaan hän palveli omistautuneesti Aitoliaan ja Akarnanian metropoliittakunnan sihteerinä ja saarnaajana, levittäen evankeliumin sanaa ja vahvistaen uskovaisia.
Piispanvirka ja askeettinen eetoksensa
Kesäkuussa 1967 Kallinikos vihittiin Edessan metropoliitaksi ja Dionysios Edessalaisen seuraajaksi. Vihkimyksen suoritti Trikkis- ja Stagonin metropoliitta Dionysios. Piispanvirassaan Kallinikos osoittautui askeettiseksi hierarkiksi, jonka elämä oli todellista teologiaa käytännössä. Hänet tunnettiin "Jumalan miehenä", joka eli evankeliumin kutsumusta itsensä kieltämiseen ja pyhyyteen.
Hänen pastoraalista palvelustaan leimasi syvä nöyryys, yksinkertaisuus ja valtava vastuuntunto laumaansa kohtaan. Hän palveli "pelolla ja vavistuksella", osoittaen rajatonta omistautumista Jumalalle ja Kirkolle. Kallinikoksen saarna ja sanoma olivat uudistavia, ja hänen askeettisten harjoitustensa kautta viljelemänsä läheisyys Jumalaan säteili kaikessa hänen vuorovaikutuksissaan, ohjaten muita kohti Kristuksen valoa. Hänen rakkautensa Jumalaan ja ihmisiin, tapansa kohdata sairaus sekä täydellinen antautumisensa Jumalan kaitselmukselle herättävät syvää ihailua. Vähän ennen kuolemaansa lausumat sanat "Olen syntinen piispa, mutta rakastan Jumalaa ja Kirkkoa" kuvaavat hänen syvää hengellistä tilaansa. Hän oli luova hierarkki, joka hiljaisesti teki huomattavaa työtä, mutta halusi pitää sen piilossa.
Hengelliset yhteydet ja kärsivien lohdutus
Pyhä Kallinikos oli siunattu ystävyydellä joidenkin aikansa suurimpien pyhien, kuten Essexin pyhän Sofronioksen, Athosvuoren pyhän Paisiosin ja Katounakian pyhän Efraimin kanssa. Nämä suhteet olivat syviä hengellisiä yhteyksiä, jotka ravitsevat hänen sieluaan ja vahvistivat hänen sitoutumistaan pyhyyden tielle. Niiden kautta välittyi hengellisen sukulaisuuden voima matkalla kohti Jumalaa.
Hän oli toivon ja myötätunnon majakka kärsiville. Hän vieraili säännöllisesti sairaaloissa, kouluissa ja vanhainkodeissa, tarjoten lohdutusta ja rohkaisun sanoja. Hänen läsnäolonsa toi rauhaa ahdistuneille ja voimaa heikoille, muistuttaen kristillisestä velvollisuudesta palvella apua tarvitsevia, nähden jokaisessa ihmisessä Kristuksen kuvan. Hän omisti elämänsä laupeudelle ja rukoukselle.
Kärsimys, ihmeet ja pyhyyden todistus
Pyhä Kallinikos kesti seitsemän kuukauden ajan aivosyövän aiheuttaman voimakkaan tuskan, kantaen kärsimyksensä marttyyrin kärsivällisyydellä ja arvokkuudella. Hänen sairautensa oli viimeinen todistus hänen uskostaan, kun hän uhrasi tuskansa Jumalalle hyväksynnän ja rakkauden hengessä. Hänen kärsimyksensä on syvällinen esimerkki siitä, kuinka kantaa omia ristejämme, luottaen Jumalan armoon ja laupeuteen.
Pyhä Kallinikos tunnetaan myös pyhänä parantajana, joka karkotti saastaisia henkiä ja toi parantumisen kärsiville. Hänen rukouksensa olivat jumalallisen voiman lähde, palauttaen sekä fyysisen että hengellisen terveyden niille, jotka etsivät hänen esirukouksiaan. Tämä parantamisen lahja oli merkki hänen syvästä yhteydestään Jumalaan ja vankkumattomasta uskosta rukouksen voimaan. Myös hänen kuolemansa jälkeen tapahtuneet ihmeelliset parantavat väliintulonsa tekevät selväksi, että Jumala on hänet kirkastanut.
Synaksarion ja ikuinen perintö
Ortodoksisen kirkon synaksarion auttaa vahvistamaan, että pyhät elävät elämällään ja työllään Kirkastumisen luomattoman valon ihmeellisen tapahtuman, aivan kuten apostolit Pietari, Jaakob ja Johannes kokivat sen yhteydessä Kristuksen kanssa. Kallinikoksen elämästä, joka oli Jumalan ilmoittamaa pyhyyttä, todistavat monet piispat, papit ja maallikot. Hänet tunteneet ihmiset puhuivat hänen hengellisestä omistautumisestaan, omistautumisestaan Kirkolle ja polusta, jota hän seurasi elämässään rakkaudella ja Jumalan pelossa.
Hän nukkui kuolonuneen 8. elokuuta 1984, jolloin ortodoksinen kirkko muistaa häntä. Kallinikos oli esimerkki kaikille uskovaisille ja erityisesti ortodoksisen kirkon piispoille. Hän osoittautui, nimensä merkitykselle totena ("hyvä voitto"), kunniakkaasti voitokkaana marttyyrina, joka kilpaili erämaaisien ja asketiikkojen kanssa askeesissaan ja rakkaudessaan Jumalaan. Hänen pastoraalinen työnsä on jäänyt perinnöksi Edessan metropoliittakunnalle, ja hänen läsnäolonsa elää yhä hänen kuolemansa jälkeen.
(Lähteet: Pelagia-org ja Orthodox Times)