Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous: Liberaalin demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen historiallisena lähtökohtana länsimaissa
Ortodoksi.netista
Arkkimandriitta Athenagoras Soupourtzisin aihetta käsittelevä artikkeli julkaistiin Orthodox Times -nettisivustolla. Tässä artikkelin referoitu ja joiltain osin täydennetty suomennos.
---
Nikean kokous: Liberaalin demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen historiallinen lähtökohta länsimaissa
Vuonna 2025 vietämme 1700 vuotta Nikean (Bithynian) ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen koolle kutsumisesta (325 jKr.). Vaikka tämä tapahtuma kuuluu ensisijaisesti kristillisen teologian ja kirkollisen piirin kehykseen, sen oikeudellinen ja poliittinen merkitys on äärimmäisen mielenkiintoinen ja pysyy jatkuvasti ajankohtaisena läpi aikojen.
Edustuksellisen hallinnon varhainen malli
Kirkolliskokous kutsuttiin koolle piispojen osallistuessa koko Rooman valtakunnasta, ja se toimi sääntelevänä kollektiivisena elimenä, jolla oli institutionaalinen asema ja muodollinen menettelytapa. Tässä muodossa se loi varhaisen, mutta toimivan, edustuksellisen hallinnon mallin – sisäisellä vastuullisuudella, dialogisella luonteella ja institutionaalisesti välitetyllä päätöksenteolla.
Ratkaiseva institutionaalinen ero piilee päätöksentekomenetelmässä:
- Dogmaattisissa asioissa vallitsi yksimielisyys – yhtenäinen ääni – Pojan osalta termin homoousios (ὁμοούσιος, "samaa olemusta") hyväksyminen saavutettiin teologisen konsensuksen kautta.
- Sen sijaan kanoniset kysymykset – kuten kirkollinen järjestys ja papiston kuri – päätettiin enemmistöäänin.
Tämä ero heijastaa toiminnallista dualismia uskon ykseyden ja riitojen käytännön hallinnan välillä. Se muodostaa varhaisen esimerkin typologisesta eriyttämisestä (luokittelusta) ja varhaisen ilmaisun julkisoikeuden perusperiaatteista.
Demokratian juuret ja kirkon autonomia
Herää perusteltu kysymys: oliko demokratiaa ennen Nikeaa? Toki sitä oli eri muodoissa – erityisesti klassisessa Ateenassa ja Rooman res publicassa (tasavallassa). Mutta Nikea toi mukanaan jotain uutta: institutionaalisen päätöksenteon välittämisen edustajien kautta, joilla oli erilliset roolit ja tehtävät.
- Keisarin auktoriteetti oli organisatorinen, ei ratkaiseva.
- Sisällön määräsi kirkolliskokous, ei valtiovalta.
Tällä tavoin kollektiivisen elimen institutionaalinen autonomia ennalta hahmoteltiin.
Ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen toimintamalli tarjoaa myös historiallisen mallin institutionaalisesta pluralismista (moniarvoisuudesta), sillä se tunnusti useamman kuin yhden auktoriteettikeskuksen olemassaolon yhtenäisessä kulttuurisessa kehyksessä. Kirkko ja keisarikunta eivät toimineet konfliktissa, vaan institutionaalisen koordinaation tilassa. Hengelliset ja kirkolliset kriisit eivät olleet poliittisen tahdon alaisia, kun taas maallinen valta oli rajoitettu legitimiteetin tarpeella instituutioiden kautta. Useiden päätöksentekokeskusten olemassaolo, joilla oli erilliset roolit ja keskinäinen tunnustus, muodostaa historiallisen matriisin liberaalin demokraattisen valtion idealle ja sitä luonnehtivalle institutionaaliselle tasapainolle.
Perustuslaillisuuden perusta
Uutta ei ollut se, että kaikki kirkolliskokouksen jäsenet toivotettiin tervetulleiksi osallistumaan tasa-arvoisesti, vaan se, että tämä osallistuminen muodostettiin järjestäytyneeksi institutionaaliseksi rakenteeksi. Edustus, menettelyllinen legitimiteetti (muodollinen lainmukaisuus), enemmistön tai konsensuksen tunnustaminen legitimiteetin lähteenä – nämä elementit muodostavat liberaalin perustuslaillisuuden ytimen. Nikea itse ei tuottanut poliittista hallintojärjestelmää, mutta se muodosti ennalta hahmotelman.
Moderni demokratia edellyttää
- vallanjakoa,
- viranomaisten rajoittamista,
- vastuullisuutta ja
- oikeusvaltioperiaatetta
– mallia, joka on yhteensopivampi kristillisen uskon kanssa. Kaikki nämä elementit nousevat, alkiomuodossa (embryonic form), ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen toiminnasta. Kirkko ei noussut esiin ainoastaan ensisijaisena hengellisenä instituutiona, vaan myös institutionaalisen järjestyksen paradigmana (esikuvana).
Juhlavuoden merkitys
1700-vuotisjuhla ei ole pelkkä muistotilaisuus. Se on tilaisuus pohtia modernin liberaalin demokraattisen organisaation juuria. Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous ei kuulu vain kirkkohistoriaan. Se muodostaa perustavanlaatuisen pisteen modernin eurooppalaisen perustuslaillisen perinteen historiallisessa muodostumisessa.
---