Toiminnot

Missä ortodoksinen ääni kuuluu kirjakilpailussa

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 25. lokakuuta 2026 kello 10.51 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset) (Ak: Uusi sivu: <h1>Missä ortodoksinen ääni kuuluu kirjakilpailussa?</h1> <p>Vuoden kristillinen kirja 2026 on Auli Viitalan ja Päivi Vähäkankaan <i>Suurin niistä on vapaus. Vuoropuhelua kristinuskosta</i>. Vastapainon kustantama kirja perustuu kirjeenvaihtoon, jossa uskoa lähestytään kysellen ja keskustellen. Ortodoksinenkin lukija voi iloita siitä, että kristillisyyttä käsittelevä teos antaa tilaa vaikeille kysymyksille ja toisen kuuntelemiselle.</p> <p>Samalla herää kys...)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Missä ortodoksinen ääni kuuluu kirjakilpailussa?

Vuoden kristillinen kirja 2026 on Auli Viitalan ja Päivi Vähäkankaan Suurin niistä on vapaus. Vuoropuhelua kristinuskosta. Vastapainon kustantama kirja perustuu kirjeenvaihtoon, jossa uskoa lähestytään kysellen ja keskustellen. Ortodoksinenkin lukija voi iloita siitä, että kristillisyyttä käsittelevä teos antaa tilaa vaikeille kysymyksille ja toisen kuuntelemiselle.

Samalla herää kysymys: kuinka hyvin ortodoksinen kirjallisuus näkyy tässä suomalaisen hengellisen kirjallisuuden näyteikkunassa?

Näkyvyyttä on ollut

Vuoden 2007 voittakirjan kansi

Ortodoksinen ääni on kilpailussa myös palkittu. Vuonna 2007 voittajaksi valittiin munkki Serafimin Vapaus – Johdatus mysteeriin. Vuonna 2022 Serafim Seppälän Antiikista Bysanttiin – Aatehistoriallisia murroksia ylsi finalistien joukkoon. Nämä esimerkit osoittavat, että idän kristilliseen perinteeseen nojaava ajattelu voi saada tunnustusta kirkkokuntarajojen yli.

Kaikkea pyhiä, luostareita tai mystiikkaa käsittelevää kirjallisuutta ei silti pidä laskea ortodoksiseksi. Tämän vuoden finalisti Pyhimys naapurissa tarkastelee keskiajan Suomen läntistä kristillistä elämää. Aihe voi olla ortodoksille läheinen, mutta yhteiset kiinnostuksenkohteet eivät tee kirjasta oman kirkkomme puheenvuoroa.

Ensin on päästävä mukaan

Ennen kuin kyselemme ortodoksisten kirjojen puuttumista palkintopöydästä, on kysyttävä jotakin arkisempaa: mitä kirjoja kilpailuun on ilmoitettu? Esiraati arvioi vain mukaan lähetettyjä teoksia. Pelkkä finalistiluettelo ei siis kerro, onko ortodoksista kirjallisuutta sivuutettu vai onko sitä ollut tarjolla vähän.

Tämä kääntää katseen myös meihin itseemme. Miten kirjoista kerrotaan oman lukijapiirin ulkopuolelle? Saavatko ne arvioita, keskustelua ja lukijoita, joille ortodoksinen sanasto ei ole ennestään tuttua? Kynnystä voi madaltaa ilman, että sisällöstä tingitään.

Palkintoa suurempi tehtävä

Kirjakilpailu ei mittaa hengellisen perinteen arvoa. Silti näkyvyydellä on merkitystä: hyväkin kirja jää helposti lukematta, jos siitä ei kuulla.

Ortodoksisella kirjallisuudella on annettavaa yksinäisyydestä, kärsimyksestä, toivosta ja vapaudesta käytävään keskusteluun. Sen ei tarvitse puhutella vain niitä, jotka jo osaavat kirkkovuoden ja tuntevat rukouskirjan.

Ehkä tärkein kysymys ei lopulta ole, milloin seuraava palkinto tulee. Tärkeämpää on, löytääkö seuraava lukija kirjan, jonka äärellä hän huomaa: tämähän puhuu myös minun elämästäni.

Lähteet