Hyveen kultainen vankila (opetuspuhe)

Melitenen piispa: Hyveen kultainen vankila

On olemassa täydellisyys, joka tappaa. Se on patsaan täydellisyys – virheetön, kylmä ja kuollut – Matteuksen evankeliumin tekstissä juuri tällaissa täydellisyydessä oleva nuorukainen seisoo elävän Jumalan edessä. Hän on lain arkkitehtuurin mestariteos, jonka sielu on kangistunut oman hyveensä otteeseen.

Kuolettava kysymys

Hänen kysymyksensä:

”Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?”..
(Matt.19:16)

kuulostaa kuin viimeiseltä lakkakerrokselta oman itsensä epäjumalan pinnalla – hienovaraiselta viimeistelyltä, joka vahvistaisi hänen työnsä kuolemattomuuden. Se on omavaraisen ihmisen syvä, piilevä ahdistus – kauhu siitä, että täydellisen pinnan alta saattaisi paljastua hiuksenhieno halkeama, joka romahduttaa kaiken. Lopullinen todistus.

Jumalan maanjäristys

Kristus vastaa tavalla, joka muistuttaa enemmän todellisuuden maanjäristystä kuin keskustelun jatkoa:

”Miksi sinä minulta hyvästä kyselet?”
(Matt.19:17).

Hän ei tuomitse, vaan vetää perustan nuorukaisen jalkojen alta. Hän luettelee käskyt ikään kuin reseptin ainekset – reseptin, joka kirjaimellisesti toteutettuna ei synnytä elämää, vaan sen virheettömän jäljitelmän.

Tyhjyys ja sen tunnustus

Nuorukaisen vastaus:

”Kaikkia niitä olen noudattanut”
(Matt.19:20)

– on kuin tyhjyyden liturgia, eloton kulkue, tunnustus ihmiseltä, joka on käyttänyt elämänsä vangin kaltereita kiillottaen. Seuraava kysymys paljastaa salatun tuskan sielun syvyydestä:

”Mitä vielä puuttuu?”(Matt.19:20).

Vanhasta Minästä luopuminen

Kun haava on paljastettu, Kristus tarjoaa hoidon, joka näyttää amputoinnilta: kutsun, joka kuulostaa vanhan Minän kuolemantuomiolta. Tämä armoton, kirurginen käsky ei pysähdy oireisiin, vaan iskee sielua kalvaavaan kasvaimeen:

”Jos tahdot olla täydellinen, mene ja myy kaikki, mitä sinulla on ... tule sitten ja seuraa minua”
(Matt. 19:21).

Se ei ole moraalista neuvoa, vaan kutsu metafyysiseen kuolemaan – lähtökohtaan maailman hajottamisessa, jonka nuorukainen on rakentanut Minänsä ympärille. Täydellisyys ei ole hyveiden kasaamista, vaan itsestä tyhjentymistä, irtautumista siitä, mikä määrittää ihmisen Jumalan ulkopuolella. Se on väkivaltainen muodonmuutos: omaisuuden kulta täytyy polttaa rakkauden alkemian uunissa muuttuen katoamattomaksi aarteeksi – vapaudeksi, olemassaoloksi, joka on suhdetta, ei linnoitettua omistamista. Nuorukainen oli rikas, mutta Kristukselle rikkaus ei ollut asema, vaan sairaus.

Aarteiden tukahduttava hauta

Omaisuus oli kasvanut hänen lihakseen kiinni. Siksi hän

”lähti surullisena pois”
(Matt.19:22),

palaten aarteidensa lämpimään, tukahduttavaan hautaan. Tämä murhe ei ole pelkkä tunne – se leimahtaa läsnäolevaksi painoksi, hylätyn Jumalan todellisuudeksi, pelastuksen fosforoivaksi varjoksi, joka hän kieltäytyi vastaanottamasta.

Hengellisen fysiikan laki

Kristus ei murehdi – hän vain tekee diagnoosin. Vertaus kamelista ja neulansilmästä (Matt.19:24) ei ole liioittelua, vaan hengellisen fysiikan laki: rikkaus ylittää omistamisen rajat ja muuttuu voimaksi – aktiiviseksi painovoimaksi, joka vääristää sielun tilan, taivuttaa sen Minän ympärille ja tekee suoran kulun kapeasta portista mahdottomaksi. Rikas mies unohtaa olevansa vain taloudenhoitaja, kuten pyhä Eustathios Thessalonikalainen varoittaa, ja luisuu omistajan hybrikseen.

Sisäinen syöpä

Tämä hybris on kuin syöpä, joka tuottaa oman kuolettavan todellisuutensa: kulta ja hopea eivät ole enää elottomina metalleina, vaan muuttuvat eläväksi sienikasvustoksi, joka syö omistajaansa. Apostoli Jaakob kuvaa tilannetta karmeasti:

”Niiden ruoste ... syö lihaanne kuin tuli”
(Jaak.5:3).

Se on hidas, sisäinen, äänetön auto-kannibalismin prosessi: ihminen syöpyy omien omistustensa kautta. Ja maailma, sokaistuna loisteesta, taputtaa hänen itsetuhoaan, vaikenee, kun hän puhuu, ja korottaa hänen sanansa ”pilviin asti”, vaikka ne olisivat pelkkää mätänemisen ääntä.

Elävä sarkofagi

Hänestä tulee esineidensä kuori – elävä sarkofagi. Todellisuus on kääntynyt päälaelleen: ihminen palvelee materiaa, sielu on kullan orja, ja Jumala on supistettu koristeeksi – ylellisyydeksi niille, joilla on varaa.

Opetuslasten hätkähdyksen kysymys

Opetuslasten reaktio on epäuskoa ja huimausta, kuin käyttäisi karttaa, joka johtaa jyrkänteelle. He

”olivat ihmeissään”
(Matt. 19:25).

Tämä käänne on niin radikaali, että se aiheuttaa henkisen shokin, kauhun, joka purkautuu ihmiselämän perustavanlaatuisimpana kysymyksenä:

”Kuka sitten voi pelastua?”
(Matt.19:25).

Se on täydellisen vararikon huuto. Jos tämä täydellinen ei selvinnyt – mitä jää jäljelle?

Jumalan väliintulo

Kristuksen vastaus ei ole inhimillinen ratkaisu, vaan jumalallinen läpäisy:

”Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista”
(Matt.19:26).

Nyt ei puhuta ihmisen ponnistuksesta, vaan Jumalan väliintulosta. Pelastus ei ole tikkaiden huippu, jonka itse rakennamme, vaan käsi, joka hajottaa vankilamme. Nuorukainen, joka kääntyy pois surun painamilla hartioilla, jää historiaan traagisena muistomerkkinä: hetkenä, jolloin ihminen katsoi Jumalan kasvoja, näki hätäuloskäynnin – ja valitsi palaa

elävältä omassa palatsissaan...

---

Kirjoittajasta

Maximos (Thomas Pafilis), Melitenen piispa, syntyi vuonna 1978 Karditsassa, Kreikassa. Hän opiskeli historiaa Deree College -korkeakoulussa, teologiaa Ateenassa ja Thessalonikassa sekä englannilaista kirjallisuutta Michiganin yliopistossa. Strasbourgissa hän suoritti maisterin tutkinnon uskonnollisessa diplomatiassa, ja hänellä on myös kansainvälisen viestinnän ja kansainvälisten suhteiden tutkinto.

Hänen kirkollinen uransa alkoi vuonna 2003 papiksi vihkimisellä, ja sen jälkeen hän toimi eri paikoissa, kuten Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Hän on palvellut Pyhän Synodin sihteerinä Kreikassa, toiminut Ranskan metropoliitan varapiispana ja Englannin ja Ison-Britannian Thyateiran arkkipiispakunnan avustavana piispana.

---
[1] Eustathius Thessalonikalainen, Tou Sophōtatou kai Logiōtatou Eustathiou Mētropolitou Thessalonikēs Apanta Hosa Ekklēsiastikēs Estin Hypotheseōs [”Kaikki viisaimman ja oppineimman Thessalonikan metropoliitta Eustathioksen kirkolliset kirjoitukset”], teoksessa Patrologiae Cursus Completus: Series Graeca, toim. Jacques-Paul Migne, osa 136 (Pariisi: J.-P. Migne, 1865), 885.
---

Lähde: https://orthodoxtimes.com/bishop-of-melitene-the-golden-prison-of- virtue/https://orthodoxtimes.com/bishop-of-melitene-the-golden-prison-of-virtue/