Kielillä puhumisen armolahja
Ortodoksi.netista
Kielillä puhumisen armolahjasta
Dimitri Tarvasaho
Julkaistu Aamun Koiton vuoden 1957 helluntainumerossa 15, sivuilla 175–177.
Ensimmäisen helluntain ihme
Kristillisen kirkon perustamishetkestä kertoo pyhä Raamattu meille seuraavasti: ”Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä kaikenlaisista kansoista, mitä taivaan alla on. Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa, ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä. Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: ’Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Fryygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreettalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.’ Ja he kaikki olivat hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisillensa: ’Mitä tämä mahtaakaan olla?’ Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: ’He ovat täynnä makeata viiniä.’” (Ap. t. 2: 1–13.)
Apostolisen kauden kristillisen kirkon merkillisimpiä Pyhän Hengen armolahjoja oli em. katkelmassa mainittu kyky puhua vierailla kielillä, mikä heti kirkon olemassaolon ensimmäisenä päivänä aiheutti tai ainakin suuressa määrin edisti tuhansien juutalaisten ja käännynnäisten liittymistä kristilliseen seurakuntaan. Koska meidänkin päivinämme esiintyy maassamme lahkoja, jotka väittävät omistavansa edelleenkin tuon merkillisen armolahjan ja siihen vedoten väittävät edustavansa aitoa ja armorikasta Kristuksen seurakuntaa, lienee paikallaan tarkemmin tutustua tähän armolahjaan. Em. lahkojen kokouksissa esiintyy vierailla kielillä puhuminen tavallisesti siten, että joku seuraan kuuluvista alkaa puhua käsittämättömiä sanoja ja tavuja puheen muistuttaessa jonkinlaista jokellusta, jota kuulijakunta ei mitenkään voi ymmärtää. Herättyään hurmaustilastaan puhuja tavallisesti väittää puhuneensa jonkun hyvin kaukaisen maan tai kansan kieltä, jota läsnäolevista kukaan ei ole koskaan kuullut. Esitykseen vain aniharvoin kuuluu puhutun selittäminen, ja senkin tavallisesti suorittaa puhuja itse.
Armolahja koskee puhujaa ja kuulijaa
Millaista sitten oli kielillä puhumisen armolahja apostolien aikana? Raamatun mukaan se esiintyi ensimmäisenä helluntaipäivänä seuraavasti: helluntaipäivänä apostolit kokoontuivat luultavasti johonkin Jerusalemin temppelin lukuisista sivurakennuksista suorittamaan kolmannen hetken hartautta. Huolimatta varhaisesta aamuhetkestä Jerusalemin temppelin alue oli täynnä kansaa, olihan juutalaisten suuri juhlapäivä. Kolmannella hetkellä, meidän ajanlaskumme mukaan n. klo 9, apostolit kokivat Pyhän Hengen ihmeellisen alaslaskeutumisen. Tapahtumalla oli kahdenlainen vaikutus. Ulkonaisesti seurasi sitä ääni-ilmiö, eräänlainen voimakas humina, jonka kuulivat muutkin kuin tuossa huoneessa läsnäolleet. Kenties maakin vavahti, kuten Ap. t. 4: 31 mainitsee tapahtuneen toisessa yhteydessä. Joka tapauksessa tuo ulkonainen ilmiö keräsi sen huoneen läheisyyteen lukuisasti väkeä. Samanaikaisesti siveellisesti uudistuneet Herran opetuslapset, täynnä pyhää intoa ja rohkeutta, syöksyivät ulos huoneesta ja alkoivat kenties yhteen ääneen, hajaantuen kokoontuneen joukon keskelle, julistaa Jumalan suuria tekoja. Pyhä Henki antoi heille puhuttavaa. Henki itse opasti heitä valitsemaan oikeita sanoja ja, kuten Pietarin hetkistä myöhemmin pidetystä puheesta näkyy, antoi kyvyn oikealla tavalla tulkita pyhän Raamatun sanoja. Kielillä puhuminen ilmeni tällöin siten, että kokoontunut kansanjoukko ymmärsi apostoleita, vaikka läsnä oli miehiä kaukaisistakin maista, jotka eivät osanneet apostolien äidinkieltä — arameaa. Merkillepantava seikka on se, että Luukas, joka on tallentanut em. tapahtuman, mainitsee kuulijoista, että he olivat jumalaapelkääväisiä miehiä, mutta myöskin sen, etteivät kaikki läsnäolevista ymmärtäneet apostolien puhetta, vaan joukossa oli sellaisia, joitten mielestä sananjulistajien merkillinen, varmasti innoittunut ja vilkas puhe ja esiintyminen vaikuttivat päihtyneitten käyttäytymiseltä. Kielillä puhumisen armolahjan merkillisin piirre on mielestäni juuri tässä: se koskee yhtä hyvin puhujaa kuin kuulijaakin. Molemmat tulevat osallisiksi armolahjasta, toinen puhujana, toinen puheen vastaanottajana. Jälkimmäisen edellytyksenä on jumalaapelkääväinen mieli; ilman sitä kuulija ei ymmärrä julistajan puhetta.
Näyttää siltä, kuin tuo merkillinen armolahja ilmeni parhaiten juuri Jerusalemissa kristillisen seurakunnan olemassaolon ensimmäisinä vuosina. Tämä onkin ymmärrettävissä, kuulijakunnanhan muodostivat etupäässä Jerusalemissa asuvat ja muualta maailmasta sinne saapuneet juutalaiset ja käännynnäiset, joille sanoma Kristuksesta oli jo profeetoista tuttua, jotka odottivat Israelin lohdutusta (Luuk. 2: 25). He olivat ikäänkuin viritetyt samalle aaltopituudelle kuin Herran opetuslapset ja näin ollen ottivat vastaan heidän sanansa ja sanomansa ymmärtäen sen ikäänkuin se olisi julistettu heidän omalla äidinkielellään. Juuri tämä sai heidät kysymään: ”Mitä tämä on?” ja ”Mitä meidän on tekeminen?”
Paavalin opetus armolahjoista
Tyrehtyikö mainittu armolahja myöhemmin? Tähän on vaikeata löytää vastausta itse Raamatusta. P. apostoli Paavali kirjoittaa tästä armolahjasta korinttolaisille seuraavasti: ”Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama, ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama, ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikissa vaikuttaa, on sama. Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi. Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta, toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen terveeksitekemisen lahjan siinä yhdessä Hengessä, toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja, toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä, toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. Kielillä puhuva ei puhu ihmisille vaan Jumalalle, ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä. Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa. Jos minä nyt, veljet, tulisin luoksenne kielillä puhuen, mitä minä sillä hyödyttäisin, ellen puhuisi teille ilmestyksen tai tiedon tai opetuksen sanoja? Samoin tekin, jos ette kielellänne saa selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen. Koska tavoittelette henkilahjoja, niin pyrkikää seurakunnan rakennukseksi saamaan niitä runsaasti. Sen tähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää. Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi selittäköön.” (1. Kor. 12: 4–10; 14: 4, 6, 9–13, 27.)
Pyhän Hengen armolahjojen esiintyminen seurakunnassa on aina ollut tarkoituksenmukaista, sen tavoitteena on ollut seurakunnan rakentaminen. Näin on ilmeisesti ollut kielillä puhumisen armolahjankin laita. Ensimmäisenä helluntaipäivänä juuri tuo armolahja sai tuhansia liittymään kristilliseen seurakuntaan, mahdollisesti myöhemminkin saman armolahjan esiintyminen sai aikaan joukkokääntymisen. Myöhemmin tilanne muuttui selvästi toiseen suuntaan. Joukkokokoukset vainojen takia loppuivat, seurakunta hajaantui ympäri Palestiinaa ja sen ulkopuolellekin. Kielillä puhumisen armolahja menetti suoranaisen tehtävänsä: seurakunnan rakentamisen tehtävän. Tilalle tuli toisia, tarkoitusta paremmin vastaavia armolahjoja, joista apostoli Paavali ensimmäiselle sijalle asettaa profetoimisen eli opettamisen armolahjan. Onhan selvää, että pakanuudesta peräisin oleva kuulijakunta oli toisella tavalla asennoitunut ja toisella tavalla virittäytynyt kuin juutalainen kuulijakunta, joten seurakunnan rakentamiseen tarvittiin ja saatiin toisenlaisia armolahjoja.
Kielillä puhuminen Korinton seurakunnassa
Apostoli Paavali kuitenkin puhuu tämän kyvyn esiintymisestä Korinton seurakunnan keskuudessa, mutta se ilmenee selvästi toisenluontoisena kuin Jerusalemissa. Ei ole enää puhettakaan siitä, että kaikki ymmärtäisivät puhujaa, vaan joissakin tapauksissa joku toinen sai erityisen armolahjan selittää kielillä puhujan ihmeellistä ääntelyä. Apostolin mielestä tuollainen puhe ei rakenna seurakuntaa, varsinkin ellei ole läsnä puheen tulkitsijaa. Mistä tuo johtui? Ilmeisesti niinkuin me tämän hetken seurakunnan jäsenet ihaillen ja kaipauksella seuraamme apostolisen seurakunnan jäsenten elämää, niin samalla tavalla pakanoitten keskuuteen perustetut seurakunnat kaikessa koettivat noudattaa Jerusalemin seurakunnan tapoja ja menoja ja jäljittelivät äitiseurakunnan elämäntapaa. Kaikessahan sitä ei voitu seurata, mutta yritettiin kuitenkin. Pakanuudesta kääntyneitten mielessä helluntai-ihme oli varmasti kiehtova, ja yksi ja toinen tavoitteli tuota ihmeellistä kykyä puhua vierailla kielillä. Ilmeistä on, että joillekin suotiinkin tämä, sillä Raamattu lupaa jokaiselle anovalle sitä, mitä hän anoo. Mutta tuo kyky tuli, kuten apostoli Paavali mainitsee, vain puhujan omaksi rakennukseksi. Seurakunnan rakentamisen kannalta vierailla kielillä puhuminen ei enää vastannut tarkoitusta, sen esiintyminen joko korvattiin toisella armolahjalla taikka se muutti luonnetta.
Aika ajoin esiintyi tuo armolahja kuitenkin kristillisen kirkon historiassa lähes samankaltaisena kuin ensimmäisenä helluntaipäivänä. Tunnetaan tapaus keskiajalta, jolloin tapojen ollessa erittäin surkeassa rappiotilassa eräs parannuksen saarnaaja puhui kymmenille tuhansille samalla kertaa. Hän puhui latinaa, ja vaikka kuulijakunnan muodostivat kymmeniin kansoihin kuuluvat miehet ja naiset, jotka eivät tuota kieltä ymmärtäneet, tajusivat ja ymmärsivät kuulijat julistajan puheen sisällön. Tässä on ilmeisestikin kysymyksessä sama julistajan ja kuulijan yhteistyö Pyhässä Hengessä, jollaisesta on kysymys ollut ensimmäisenä helluntaipäivänä.
Raamatun kääntäminen ymmärrettävälle kielelle
Sama armolahja esiintyy seurakunnassa vieläkin, muttei suinkaan jokeltamisen muodossa, vaan muodossa, jolloin se todella rakentaa seurakuntaa. Kyky kääntää pyhä Raamattu vieraille kielille niin, että lukija oivaltaa pyhän kirjan sanoman, on ilmeisesti tuon armolahjan eräs esiintymismuoto. Niinpä pyhät Kyrillos ja Metodios eivät ainoastaan kääntäneet Raamattua slaavien kielelle, vaan vieläpä keksivät sellaisen kirjoitustavan, että slaavit sen helposti omaksuivat ja oppivat. Kun pyhä Stefan Permalainen, syrjäänien valistaja, ryhtyi kääntämään Raamattua syrjäänien kielelle, ei hän tahtonut ottaa venäläisiä aakkosia, vaan valmisti syrjäänejä varten oman kirjaimiston ottaen kirjaimiksi tuon kansan keskuudessa tunnetut ja heille selvät koruompelu- ja puuleikkauskoristeet. Näitä tuttuja merkkejä syrjäänit pian oppivat pitämään kirjaimina, ja näin heille avautui evankeliumi.
Samaa armolahjaa tarvitaan käännettäessä Raamattua esim. hyvin alkukantaiselle kielelle, josta puuttuu monia meille itsestään selviä käsitteitä. Niinpä erääseen neekerimurteeseen Raamattua kääntäessään kääntäjä on merkinnyt Ilmestyskirjan sanat ”Katso, minä seison ovella ja kolkutan, jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä …” (Ilm. 3: 20) toisin, nim. näin: ”Katso, minä seison ovella ja huudan…” Tämä siksi, koska siinä maassa vain varkaat ja ryövärit kolkuttavat ovelle saadakseen tietää, onko isäntä kotona, mutta vieraat huutavat lähestyessään majaa. On ilmeistä kielillä puhumisen armolahjaa kääntää Raamattua niin, että kansa ymmärtää sen oikealla tavalla, valita oikeat sanat ja sanontatavat ja tarvittaessa keksiä uudet käsitteet niin, että alkukantainen kieli omaksuu ne.
Evankeliumi avautui myös karjalaisille
Voidaan otaksua, että meidänkin maamme ortodoksinen rahvas on saanut siunausta tästä Pyhän Hengen armolahjasta. Emme tiedä, keitä ovat olleet Kristuksen ensimmäiset sanansaattajat Karjalassa, mitä kieltä he puhuivat ja millä kielellä he julistivat Kristusta. Mutta tämän tiedämme: he osasivat valita sanansa ja puhua niin, että karjalainen ymmärsi heitä ja otti vastaan heidän sanomansa ja omaksui sen pitäen siitä kiinni jo lähes tuhat vuotta.
Armolahjan tarkoituksena on rakentaa seurakuntaa
Näin voimme sanoa, että kielillä puhumisen armolahja ei ole kadonnut Kristuksen totisesta seurakunnasta, mutta sen esiintymistapa muuttui. Se alkuperäinen tarkoitushan on ollut seurakunnan rakentaminen, Jumalan valtakunnan julistaminen mahdollisimman monelle kuulijalle, jolla on vastaanottavainen mieli näille asioille. Käsittämättömien sanojen ja tavujen jokeltaminen ei näin ollen voi olla meidän aikanamme tuon armolahjan tunnusmerkkinä, sillä se ei ketään rakenna, ei levitä sanomaa Kristuksesta laajoille kuulijoitten joukoille. Emme me ohjaa Pyhää Henkeä, vaan Pyhä Henki ohjaa meitä ja seurakuntaa jakaen armolahjoja Jumalan valtakunnan levittämisen kannalta katsoen tarkoituksenmukaisella tavalla.
Dimitri Tarvasaho
Toimituksen huomautus
Kirjoitus on julkaistu alun perin Aamun Koiton vuoden 1957 helluntainumerossa 15, sivuilla 175–177. Se julkaistaan tässä historiallisena puheenvuorona, joka edustaa Dimitri Tarvasahon tulkintaa ja oman aikansa ortodoksista keskustelua.
Tekstistä on korjattu selviä kirjoitus- ja kielivirheitä, täsmennetty välimerkkejä ja selkeytetty muutamia virkkeitä. Paavaliin viittaava monikkomuoto ”Apostolien mielestä” on muutettu asiayhteyden perusteella muotoon ”Apostolin mielestä”. Väliotsikot ovat toimituksen lisäämiä, eikä niitä ole alkuperäisessä kirjoituksessa. Niiden tarkoituksena on helpottaa pitkän tekstin lukemista.
Alkuperäinen tyyli, vanhahtavat kielimuodot, raamatunlainaukset ja historiallinen sanasto on muutoin säilytetty. Tekstissä esiintyy myös nykyisin loukkaavana pidetty ilmaus neekerimurre. Sen säilyttäminen osana historiallista tekstiä ei merkitse ilmauksen hyväksymistä nykyiseen kielenkäyttöön.
Kirjoituksen teologisia ja historiallisia väitteitä tai raamatunviitteiden kattavuutta ei ole tämän kielentarkistuksen yhteydessä tarkistettu.