Kertomus Oulun seurakunnasta 1957
Ortodoksi.netista
Rakkaus omaan kirkkoon näkyy seurakuntalaisten toiminnoissa
Oulun ortodoksinen seurakunta elää monien vaikeuksien keskellä ja yrittää parhaansa mukaan vaalia ortodoksisuuden tulta laajalla alueellaan Pohjolassa. Aamun Koitto on halunnut omasta puolestaan palvella tätäkin seurakuntaa pyytämällä seurakunnan papistolta ja maallikoilta kuvauksia seurakunnan ja sen jäsenten elämästä voidakseen samalla kiinnittää huomiota seurakunnan tarpeisiin. Seuraavassa voimme nyt julkaista Oulun seurakunnan jäsenen ja ONL:n työssä aikanaan kunnostautuneen konsulentti Raili Rinteen selostuksen, jossa hän kuvaa Oulussa ja sen ympäristössä elävien ortodoksien mielialoja ja toimintoja:
— Aamun Koiton lukijoilla oli kevättalvella tilaisuus tutustua lehden levikkitilastoon, mikä Oulun seurakunnan kohdalla oli kovin synkkä. Samassa yhteydessä mainittiin, että ”vaikka lehden levikki ei suoranaisesti kuvastakaan seurakunnan hengellistä tilaa, voidaan siitä kuitenkin havaita seurakunnan valistuksellisen toiminnan vireys.” Tämä toteamus mielestäni pätee juuri omaan seurakuntaamme.
Joudumme kukin mielessämme pohtimaan, mitkä syyt ovat vaikuttaneet näin ikävään asiaintilaan. Eräs varmaankin on se, että olemme niin kovin hajallaan siroteltuina sinne tänne ja lisäksi seuduille, missä uskontomme on ollut täysin outo ja vieras ennen siirtoväen asutusta. Työntekijöitä seurakunnassamme sen laajuuden huomioonottaen on vähän, mikä seikka alkaa painaa leimansa vuosien mittaan. Kuuluuhan seurakuntaan 36 pitäjää ja 4 kaupunkia.
Papisto joutuu suorittamaan työtään suurissa vaikeuksissa.
Toisaalta ymmärrän, että seurakuntatyömme laimeuteen on syytä meissä kussakin itsessämme. Jos meillä on rakkautta Jumalaa, lähimmäistämme ja kirkkoamme kohtaan, tulee tämä näkyviin myös yhteisissä toiminnoissa. Kuitenkin nuorisotyömme on melkein olematonta. Tämä koskee nimenomaan Oulua ympäristöineen. Tiistaiseuroista toimivat Oulun, Martinniemen ja Muhoksen tiistaiseurat, mutta osa Oulun lähiympäristön tiistaiseuroista on ”nukahtanut”.
Nuorisossa on kirkon tulevaisuus, ja tuntuu siltä, että meillä erikoisesti nuoriso on vieraantunut kirkon piiristä. Tähän ovat varmaan osaltaan vaikuttaneet toisuskoinen ympäristö, asutuskeskusten muut harrastukset sekä omien kirkkojemme puuttuminen. Kun näin on, silloin kodeilla on tavallista suurempi vastuu lapsen, nuoren uskonnollisessa kasvatuksessa. Jos kotivanhemmat laiminlyövät tämän tehtävän ja itse vieroksuen suhtautuvat uskontoomme, eivät muutamat koulun uskontotunnit ja lyhyt kristinoppikoulu asiaa paljon auta. Luonnollista on, että silloin, kun kodissa luodaan vahva pohja lapsen uskonnolliselle elämälle, silloin on niin koulun kuin järjestön hyvä jatkaa.
Mitä kirkkorakennuksiin tulee, olemme me Oulun lähiympäristössä asuvat ortodoksit vihdoinkin hiukan paremmassa asemassa. Muhoksellahan on uusi, kaunis, karjalaista tsasounatyyppiä edustava rukoushuone, joka vihittiin tarkoitukseensa viime kesäkuussa. Rakennuspiirustukset on laatinut rak. mest. Brocke. Kirkkosali on tilavuudeltaan 12 × 6 m. Ikonit on maalannut taiteilija Mattinen Helsingistä. Tämä Kristuksen kirkastumisen muistolle pyhitetty tsasouna on erikoisesti Muhoksella asuvien salmilaisten ortodoksien oma pyhättö.
Oulun kaupungissa on parhaillaan kirkko rakenteilla. Sen on määrä valmistua lopullisesti kesän aikana. Kirkkorakennus sijaitsee Tori- ja Laitakatujen kulmauksessa, jossa sillä on melko suuri tontti. Samalla tontilla kirkon välittömässä läheisyydessä on myös virkatalorakennus, johon tulevat kirkkoherran, kanttorin ja talonmiehen asunnot sekä seurakunnan virasto ja kerhohuoneusto. Kirkon rakennuspiirustukset on laatinut Oulun lääninarkkitehti Mikko Huhtela. Kirkon ja pappilan yhteinen tilavuus on 2500 m³, joista suunnilleen puolet tulee kirkon, puolet virkatalon osalle. Rakennukset on tehty punatiilestä.
Kun jotakin asiaa hartaasti toivoo, ei sitä tahdo todeksi uskoa, kun se toteutuu. Näin on varmaan meille oululaisillekin käynyt kirkkomme suhteen. Kuinka mieltä lämmittävää olikaan kokoontua keväisenä, aurinkoisena sunnuntai-aamuna huhtikuun 28 päivänä ensimmäistä kertaa omaan kirkkoomme rukoushetkeen, joka toimitettiin peruskiven ja -kirjan muuraamisen yhteydessä. Tuskinpa tavallista runsaslukuisempana läsnäoleva kirkkokansa paljon huomasi kirkon keskeneräisyyttä, vaan se iloitsi ja kiitti koko sydämestään Jumalaa, kun vihdoinkin oli voitu kokoontua omaan P. Kolminaisuudelle pyhitettävään kirkkoon, ”josta Pohjolan valkea kaupunki on saanut merkittävän lisän kaupunkikuvaan ja -elämään” kuten isä Paavo puheensa yhteydessä mainitsi.
Sisälähetystyöllä on tavallista suurempi merkitys näin laajan seurakunnan piirissä. Sisälähetysjuhla oli Oulussa vuonna -54. ONL on lähettänyt nuorisonohjaajan pariin otteeseen viime vuosien aikana. Juhlat ja vierailut ovat monin tavoin virkistäneet toimintaamme. Toivottavaa olisikin, että sikäli kun seurakunnalla ei ole mahdollisuutta palkata lisää toimihenkilöitä, Veljeskunta muistaisi meitä entistä enemmän. Olisi varmaan liikaa toivoa, että ONL:n yhden toimihenkilön alueena olisi Pohjois-Suomi, Kemi tai Oulu keskuspaikkana. Ehkäpä mekin pystyisimme johonkin, kun joku on innostamassa, kehoittamassa, neuvomassa.
Joka tapauksessa uskon seurakuntamme uuteen parempaan huomiseen, mihin uskoni saan ennen muuta niistä vinoristeistä, jotka piirtyvät pohjan sinitaivasta vasten. Eivät ristit kovin korkealta kohoa, mutta sitä vankemmalta jalustalta — ja ne ovat omat ristimme — oman kirkkomme ristit. Ne velvoittavat meitä seurakunnan jäseniä, mutta — ne myös innostavat. Jumala auttakoon meitä seurakuntamme hengellisessäkin jälleenrakentamisessa.
(Aamun Koitto nr. 14 / toukokuun 25. päivä 1957 / sivut 2-4 / 166-168)