Toiminnot

Suomi ja Valamo Boris Zaitsevin silmin

Ortodoksi.netista

Versio hetkellä 17. marraskuuta 2025 kello 10.36 – tehnyt Hannu (keskustelu | muokkaukset)
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)

Suomi ja Valamo Boris Zaitsevin silmin. Vuosi 1935

Laatokan Valamon luostari iltahämärässä
(kuva © Soili Mustapää, 2003)

Elokuussa 2025 tuli kuluneeksi 90 vuotta siitä, kun Boris Konstantinovitš Zaitsev ja hänen vaimonsa Vera Aleksejevna Zaitseva vierailivat Laatokan Valamon Kristuksen kirkastumisen luostarissa. Yksi tämän matkan merkittävistä tuloksista oli esseesarja nimeltä Suomi, joka muokattiin vuotta myöhemmin pieneksi kirjaksi Valamo. Kyseinen teos on yhä Venäjällä tunnetuin emigranttikirjailijan laatima kuvaus vanhan Valamon elämästä maailmansotien välisenä aikana.

Boris Zaitsevin tekstin tärkeä lisä on hänen puolisonsa Vera Zaitsevan päiväkirja, joka säilyi Norjassa ja jota on osittain käytetty tässä julkaistavassa aineistossa. Osa tekstissä mainituista lähteistä sekä monia muita dokumentteja ja painotuotteita on esillä näyttelyssä Suomi ja Valamo Boris Zaitsevin silmin. 1935 Venäjän tiedeakatemian kirjastossa Pietarissa.

Zaitsevien puolentoista kuukauden mittaisesta Suomen-matkasta on pitkään tiedetty vain vähän. Matka Suomeen ja yhdentoista päivän vierailu Valamon saarella (30.7.–9.8.1935) tallentuivat Zaitsevin kirjoittamaan yhdeksän esseen sarjaan, joka julkaistiin pariisilaisessa Vozroždenije-lehdessä 20.10.1935–8.3.1936. Näistä kahdeksan esseetä muokattiin sitten 78-sivuiseksi kirjaksi, jonka julkaisi Tallinnassa vuonna 1936 Robert Adolfovitš Kaushe ”Strannik”-nimisenä, käytännössä olemattomana kustantamona, nimen valitsi epäilemättä Zaitsev itse, sillä hän käytti sitä usein itsestään.

Vuonna 1973 teos julkaistiin uudelleen New Yorkissa rovasti Aleksandr Kiseljovin toimesta. Kiseljov jätti kuitenkin huomioimatta juuri tätä painosta varten Zaitsevin tekemät korjaukset. Näin kirjan lopullinen, kirjailijan itsensä viimeistelemä versio jäi edelleen julkaisematta.

Teosta alettiin painaa uudelleen suurin painoksin jo myöhäisen Neuvostoliiton päivinä – painosten määrää ei käytännössä tiedetä. Kirjan valmisteluaineistoa ei kuitenkaan tunneta lainkaan: Suomesta tai Valamosta ei ole löydetty luonnosvihkoja tai muistiinpanoja, toisin kuin esimerkiksi Zaitsevin Kreikan- ja Athos-vuoren matkoista, joiden havainnolliset muistiinpanot julkaistiin kokonaisina vasta vuonna 2013. Vaikuttaa siltä, että Valamo-kirjan teksti syntyi pääosin paikan päällä ja viimeisteltiin myöhemmin Pariisissa.

Nasarin erakkolan lähellä olevalla hautausmaalla otettiin kesällä 1935 valokuva igumeni Haritonista – kuva, joka oli tarkoitettu tulevaan kirjaan ja joka sijoitettiin ensimmäisen kuvaliitteen toiselle sivulle.

1990-luvun puolivälissä Norjasta löytyivät Vera Zaitsevan lähes päivittäiset matkamuistiinpanot, jotka hän oli kirjoittanut koko matkan ajan. Ei ole tietoa, miten ne olivat päätyneet hänen sisarentyttärensä, Maria Aleksandrovna Polievktovan (avioliitossa Christensen), haltuun, ehkä hänelle oli lähetetty kertomus matkasta tai päiväkirjoja oli suunniteltu käännettäväksi. Päiväkirjat löysi Polievktovan poika, Jalmari Christensen, jonka ansiosta saadaan nyt käyttöön johdonmukainen ja yksityiskohtainen kuvaus tästä Zaitsevien merkittävästä matkasta ”lähes vielä venäläisille” alueille.

Toisin kuin Kreikan-matkalla, joka tehtiin lehden toimituksen toimeksiannosta, Suomen-matka tapahtui Antonina Kaushe’n (o.s. Bazhanova) kutsumana. Hän oli Vera Zaitsevan sukulainen ja sisar varakkaalle pietarilaiselle liikemiehelle Filadelf Bazhanoville, jonka koristeellinen jugend-talo Pietarissa (nyk. Maratinkatu 72) tunnetaan yhä. Kaushet asuivat Kellomäen alueella, varsin hyvässä toimeentulossa, ja he maksoivat Zaitsevien matkan kulut.

Ei tiedetä, kuinka paljon Zaitsev tunsi Valamoa etukäteen, mutta hän oli kuullut siitä ja tavannut Pariisissa isä Afanasi Necaevin, Valamon luostarista lähtöisin olleen munkkinoviisin sekä teologisen instituutin opiskelijan. Hän oli myös lukenut emigranttilehdissä julkaistuja, usein liioiteltuja kertomuksia luostarin vaiheista 1920-luvulla.

Matka Suomeen ja Kellomäkeen

Zaitsevit lähtivät Pariisista 10.7.1935 ja nousivat samana iltana Antwerpenissä laivaan. Vera merkitsi päiväkirjaansa: "Lähdimme samaan aikaan, kun Valamossa alkaa vigilia. Huomenna pyhittäjät Sergei ja Herman, Valamon perustajat." Pian he kohtasivat merellä neuvostoliittolaisia matkustajia ja laivoja, jotka herättivät heissä vastenmielisyyttä, tämä toistuu Veran päiväkirjoissa.

He saapuivat Helsinkiin 15.7. ja edelleen Terijoelle, jonne Antonina Kaushe saapui heitä vastaan. Zaitsevit majoittuivat P. S. Zahharovin pensionaattiin, jonka edustalta avautui laaja näkymä Suomenlahdelle. He viettivät Kellomäessä lähes koko Suomessa oloajan sekä lähellä rakkaita ystäviä että kuitenkin omassa rauhassaan.

Heidän päivänsä täyttyivät uimisesta, kävelyistä, käynneistä Rajajoella, rajan tarkkailusta kiikareilla, vierailuista Viipuriin sekä Ilja Repinin Penaatteihin Kuokkalassa. He tutustuivat myös uusiin ihmisiin, kirjailijoihin ja emigranttiväkeen. Vera aloitti matkalla isä Aleksandr Eltsjaninovin teoksen Muistiinpanoja (YMCA-Press, 1935), josta tuli hänelle elinikäinen rakkaus.

Valamo 30.7.– 9.8.1935

Zaitsevit lähtivät Valamoon 30.7., ja isä Luka (Zemskov) majoitti heidät ystävällisesti. He tutustuivat heti seuraavana päivänä luostarin johtajaan, igumeni Hariton (Dunaev), johon he kiintyivät syvästi. Matkat saariston skiittoihin alkoivat heti:

  • Kaikkien pyhien skiitta
  • Smolenskin skiitta
  • Konevitsan skiitta (jossa he tapasivat skeemamunkki Nikolai Tolstovin ja erakko isä Feodor Pošehovin)
  • Uuden Jerusalemin skiitta

He tapasivat lisäksi useita merkittäviä kilvoittelijoita: skeemapappismunkki Jefremin (Hrobostov), entisen igumenin Pavlinin (Mešalkin) sekä isä Johanneksen (Alekseev), tulevan pyhittäjän. Heidän vaikutelmistaan syntyi syvä kiintymys Valamon veljestöön: vieraanvaraisuus, hengellinen hiljaisuus ja kilvoittelijoiden lämpö tekivät heihin pysyvän vaikutuksen.

1. elokuuta he vierailivat Nasarin erakkolassa ja skeemamunkki Nikolain keljassa. Seuraavana päivänä he tutustuivat luostarin kirjastoon. 3.8. he kävivät Pyhällä saarella pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen luolalla; Vera vertasi saaren tunnelmaa Böcklinin Kuolleiden saareen, kuitenkin täällä asui eloisia ja iloisia asukkaita.

4.8. he lähtivät yölliselle venematkalle Konevitsan skiittaan ja osallistuivat siellä palveluksiin. He näkivät entisen igumenin Pavlinin vihkimisen suureen skeemaan, joka liikutti heitä syvästi.

6.8. (Boris Zaitsevin nimipäivä) he viettivät juhlaa veljestön kanssa ja veivät myöhemmin Pariisiin Valamolla painettuja laulukortteja Oi, Valamo saari ihmeellinen. He tilasivat ikoneita ja saivat igumenilta useita kirjoja ja julkaisuja, joita he kuljettivat myöhemmin mukanaan.

He tutustuivat myös Viipurin RSKhD-nuorisoryhmään, jota johti Valentina Stepanovna Hotenko, tuttavuudesta tuli pitkäaikainen.

8.– 9.8. he viettivät vielä aikaa veljestön parissa, mutta 9.8. laiva vei heidät takaisin Kellomäkeen. He jatkoivat oleskeluaan Suomessa syyskuun loppuun saakka.

Loppukesä Suomessa

Suomessa vietetty loppukesä oli täynnä matkoja lähialueille: Viipuriin, Kuokkalaan, Repinin huvilalle, raja-alueelle ja maaseudulle. He tapasivat Venäjän emigranttiväkeä, kirkkokuorolaisia ja kirjallisia ystäviä. He kuuntelivat Kronstadtin tykkien jylinää ja näkivät valonheittimet, jotka valaisivat syysöitä. He ihailivat suomalaisen kesän ja syksyn kirkkautta ja tunsivat syvää kiitollisuutta maan rauhasta.

He palasivat yhä uudelleen Viipurin ja Helsingin kulttuuripiireihin: Zaitsev piti useita lukutilaisuuksia, jotka olivat suosittuja ja tuottivat hyvin.

Heidän paluunsa Pariisiin tapahtui 1.10.1935, yhteensä matkan pituus oli 84 päivää.

Kirjallinen jälkivaikutus ja Ivan Šmeljov

Zaitsevien teos Valamo innosti myös kirjailija Ivan Šmeljovia, joka oli itse tehnyt häämatkansa Valamoon vuonna 1894 ja kirjoittanut siitä nuorena teoksen Valamon kallioilla (1897). Zaitsevin kirjan myötä hän palasi aiheeseen ja kirjoitti teoksen Vanha Valamo (1938), joka oli sävyltään lempeämpi ja hengellisempi kuin hänen alkuperäiset kuvauksensa.

Talvisota ja protesti

Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939, Zaitsevit järkyttyivät syvästi. Boris Zaitsev kirjoitti Protestin hyökkäystä vastaan, johon useat tunnetut emigrantit, muun muassa Sergei Rahmaninov ja Dmitri Merežkovski, antoivat nimensä. Asiakirja julkaistiin Pariisin Poslednije novosti -lehdessä 31.12.1939.

Ivan Šmeljov kieltäytyi allekirjoittamasta, mikä johti myöhemmin kahden kirjailijan välien viilenemiseen.

Vera Zaitseva seurasi sodan etenemistä hartaasti: hänen päiväkirjassaan esiintyvät rukoukset Suomen ja Valamon puolesta, ja hän kantoi erityistä huolta ystävistään Kellomäessä. Hän sai myöhemmin kuulla, että hänen sukulaisensa Jalmari Christensen oli lähtenyt vapaaehtoisena Suomen armeijaan.

Onneksi yksikään Valamon munkki ei kuollut pommituksissa, suomalaiset evakuoivat luostarin ajoissa, vaikka kuusi sotilasta menetti henkensä puolustaessaan saarta.

Kaushejen perhe pelastui Ruotsiin. Zaitsevien ystävyydet Suomessa säilyivät, vaikka he eivät enää koskaan päässeet käymään uudessa Valamossa Heinävedellä.

Valamosta saadut siunatut kuvat ja esineet säilyivät Zaitsevien perheessä ja siirtyivät myöhemmin heidän jälkeläisilleen. Useimmat tässä yhteydessä mainituista yksityisten kokoelmien valokuvista ovat ilmestyneet julkisuuteen vasta äskettäin.

(Perustuu Voda Živaja -lehden sivustolla julkaistuun materiaaliin.)