Ortodoksisuus ja muut uskonnolliset traditiot

Ortodoksisuus ja muut uskontoperinteet – suomalainen näkökulma

Netistä löytyy englanninkielinen YouTube-video (johon tarvittaessa saa asetuksista myös suomenkielisen tekstityksen) otsikon aiheesta. Siinä haastatellaan Bostonin metropoliitta Methodiosta ja pappia sekä tohtoria. isä Demetrios Toniasta ko. aiheesta, koska heidän katsotaan edustavan omssa kirkossaan (Amerikan kreikkalais-ortodoksinen arkkihiippakunat) kyseisen asian ”uskonnollista auktoriteettia” eli henkilöitä, jotka kenties osaavat vastata ksymyksiin käsiteltävästä asiasta.

Tämä esitys ei ole tuon videon referaatti, mutta Ortodoksi.netin toimittama artikkeli perustuu pitkälti saman taustamateriaalin kokonaisuuteen.

---

Ortodoksinen identiteetti: yksi usko, monia perinteitä

Ortodoksinen kirkko on yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko – näin uskontunnustuksessa lausumme. Tämä ei tarkoita sitä, että ortodoksinen usko näyttäytyisi joka paikassa samanlaisena. Ortodoksisuus on elänyt ja juurtunut eri kansojen ja kulttuurien keskelle vuosisatojen aikana. Tämän vuoksi puhumme kreikkalaisesta, venäläisestä, romaniankielisestä, arabialaisesta tai suomalaisesta ortodoksisuudesta – ei eri uskoina, vaan eri ilmenemismuotoina saman kirkon sisällä.

Suomessa tämä moni-ilmeisyys näkyy erityisesti kahden suuren liturgisen perinteen rinnakkaisuutena: slaavilais-venäläinen ja bysanttilais-kreikkalainen perinne elävät vierekkäin – ja paikoin myös sekoittuvat. Slaavilaisuus korostuu erityisesti Karjalan ja vanhojen siirtokuntien alueella, kun taas 2000-luvulla lisääntyneiden kulttuurikontaktien myötä yhä useampi seurakunta hyödyntää myös kreikkalaisperäisiä sävelmiä, rukousmuotoja ja käytäntöjä. Tämä ei ole ristiriita vaan rikkaus.

Toisin kuin monissa suurissa ortodoksisissa maissa, Suomessa on vain vähän muuta ortodoksista perinnettä. Meillä ei ole suuria yhteisöjä esimerkiksi arabialaista, koptista tai syyrialaista ortodoksisuutta. Tällainen yhdenmukaisuus voi olla toisaalta vahvuus, mutta se tuo myös haasteita: olemme tottuneet näkemään ortodoksisuuden tietyssä muodossa, jolloin avarakatseinen dialogi muiden kristillisten tai ortodoksisten suuntien kanssa saattaa jäädä vähäiseksi.

Ortodoksisuus suhteessa muihin kirkkoihin ja uskontoihin

Ortodoksinen kirkko ei ole sulkeutunut yhteisö, vaikka se pitää kiinni traditiostaan tarkasti. Kirkko tunnustaa, että Jumalan armo voi vaikuttaa myös sen näkyvien rajojen ulkopuolella. Ortodoksisuus suhtautuu muihin kristillisiin kirkkoihin kunnioittavasti mutta varovaisesti: yhteistyö ja rukousyhteys ovat mahdollisia, mutta uskon yhteys edellyttää täyttä yksimielisyyttä uskosta, sakramenteista ja apostolisesta perinteestä.

Suomessa tämä ekumeeninen suhde näkyy käytännössä luterilaisen enemmistökirkon kanssa tehtävässä yhteistyössä. Ortodoksit osallistuvat moniin kristillisen neuvottelun muotoihin, kuten yhteisiin kannanottoihin, ekumeenisiin rukoushetkiin ja sosiaaliseen vastuunkantoon. Toisaalta sakramentaalinen yhteys – esimerkiksi ehtoollisyhteys – ei ole mahdollinen eri kirkkojen välillä, koska uskon ja käytännön ymmärrykset eroavat toisistaan.

Muiden uskontojen suhteen ortodoksisuus suhtautuu vuoropuheluun vakavasti mutta maltillisesti. Ortodoksinen kirkko ei pyri sopeutumaan toisten uskontojen odotuksiin, vaan se säilyttää oman identiteettinsä ja tunnustaa samalla, että toisten uskontojen jäsenet ovat Jumalan luomia ja kutsuttuja. Suomalaisessa yhteiskunnassa tämä konkretisoituu erityisesti suhteessa islamilaisiin ja juutalaisiin yhteisöihin, joiden kanssa tehdään kasvatuksellista ja kulttuurista yhteistyötä erityisesti suurissa kaupungeissa.

Yhdysvaltojen ortodoksisuus peilinä Suomelle

Yhdysvallat tarjoaa kiinnostavan vertailukohdan. Siellä ortodoksisuus on monikansallinen ja jakautunut eri kieli- ja kulttuuritaustojen mukaisiin hiippakuntiin. Kreikkalainen, venäläinen, serbialainen, romanialainen ja antiokialainen ortodoksisuus ovat vahvasti läsnä, ja usein samalla paikkakunnalla on useita ortodoksisia seurakuntia eri hallinnollisissa yhteyksissä.

Tämä näkyy myös käytännön elämässä: ortodoksiset nuoret saattavat valita seurakuntansa sen mukaan, mitä kieltä siellä puhutaan tai millainen ilmapiiri on. Englannin kielen asema on kasvanut jumalanpalveluksissa, ja samalla ortodoksisuus on houkutellut myös paljon konvertiitteja, käännynnäisiä tai ystävällisemmin sanottuna: kirkkoomme liittyneitä – erityisesti nuoria aikuisia, jotka etsivät perinteistä, rukouksellista ja yhteisöllistä uskon muotoa.

Yhdysvaltain esimerkki haastaa suomalaisia ortodokseja: olemmeko valmiita avaamaan kirkkoa uusille etsijöille, jopa niille, jotka eivät tunne bysanttilaista estetiikkaa tai karjalaista perinnettä? Osaammeko tuoda esiin kirkon sanoman niin, että se ei ole vain etninen tai historiallinen perintö, vaan elävä yhteisö Kristuksessa?

Ortodoksinen kirkko suomalaisessa kulttuurissa

Suomen ortodoksinen kirkko on vähemmistökirkko, mutta sillä on selkeä julkinen rooli. Sen ääntä kuullaan yhteiskunnallisessa keskustelussa ja sen kasvatus- ja diakoniatyö on arvostettua. Kuitenkin kirkon oma identiteetti vaatii jatkuvaa vahvistamista: mihin uskomme, miksi rukoilemme näin, miten kasvatamme lapsemme, näytämmekö aktiivisessesti muille, ulospäin, että olemme ortodokseja?

Suomalainen kulttuuri on tottunut ajattelemaan uskontoa yksityisasiana. Ortodoksinen kirkko puolestaan näkee uskon yhteisöllisenä ja liturgisena todellisuutena. Tämä voi aiheuttaa jännitteitä: voiko usko näkyä julkisesti? Voiko kirkko tarjota elämän rytmiä myös arjen kiireiden keskellä?

Vastaus voi löytyä juuri siitä, missä ortodoksisuus on vahvimmillaan: hengellisessä jatkuvuudessa, rukoilevassa yhteisössä ja kirkon pyhässä perinteessä, joka ei ole vain muisto menneestä vaan Pyhän Hengen jatkuva läsnäolo kirkossa.

Elää ajassa mukautumatta siihen liiaksi

Ortodoksinen kirkko elää ajassa mutta ei mukauta itseään ajan vaatimuksiin. Se kutsuu jokaista yhteyteen Kristuksen kanssa, ei ainoastaan sanojen tai mielipiteiden tasolla, vaan sakramentaalisessa ja rukouksellisessa elämässä. Suomalaisessa yhteiskunnassa ortodoksisuus voi olla juuri sitä, mitä moni kaipaa: pysyvyyttä, hiljaisuutta, yhteisöä ja hengellistä syvyyttä.

Dialogi muiden uskontojen ja kristillisten yhteisöjen kanssa on tärkeä – mutta sitä ei tule tehdä oman identiteetin kustannuksella. Kutsumme muita kunnioittavasti vuoropuheluun, mutta pysymme juurtuneina siihen traditioon, jonka olemme saaneet apostolien ja pyhien kautta. Vain siten ortodoksinen kirkko voi todella olla valo maailmassa – myös Suomessa.

---

Ortodoksi.net
x.x.2025

---