Leikkaavatko jumalallinen ja digitaalinen toisensa 2

”Vain ihminen voi maalata ikonin” – Ortodoksiset ajattelijat pohtivat tekoälyä

Ortohdox Observer-lehden marraskuun alussa 2025 järjestämän tekoälyä ja teologiaa käsittelevän konferenssin toinen päivä jatkoi keskustelua otsikon kysymyksestä: ”Kohtaavatko jumalallinen ja digitaalinen?”

Ortodoksinen viisaus ja tekoälyn aikakausi

Tekoälyn tekemä omakuva "itsestään"
(tämä kuva on tehty tekoälyn avulla)

Päivän toisen pääpuheenvuoron piti Michael Kratsios, joka on Yhdysvaltain tiede- ja teknologiapolitiikan toimiston entinen johtaja ja maan korkein tiedepoliittinen viranhaltija. Hän korosti, että ortodoksinen viisaus voi tarjota merkittävän näkökulman yhteen aikamme keskeisimmistä kysymyksistä.

Kratsios viittasi Konstantinopolin ekumeenisen patriarkan Bartholomeoksen opetuksiin nepsiksestä, askeesista ja metronista – valppaasta tarkkaavaisuudesta, itsekurista ja oikeasta mitasta – ja kehotti käyttämään uusia teknologisia välineitä ”vastuullisesti ja toisten parhaaksi”. Samalla hän muistutti, että tekoälyn aikakausi tekee entistä näkyvämmäksi uskon välttämättömyyden.

Paneeli: kristillinen persoonallisuus ja tekoäly

Aamupäivän paneelia, jonka otsikkona oli ”Kristillinen persoonallisuus ja tekoäly”, johti tohtori Claire Koen. Keskustelijoina olivat isä John Chryssavgis sekä tohtorit Aristotle Papanikolaou ja Gayle Woloschak.

Ihmisarvo tekoälyn aikakaudella

Isä John Chryssavgis varoitti, että tekoäly saattaa tuoda mukanaan ”uusia ja nopeampia tapoja syrjiä ja jakaa ihmisiä”, esimerkiksi työnhaussa, terveydenhuollossa tai rikosoikeudellisissa päätöksissä. ”Miten näennäinen objektiivisuus sovitetaan yhteen todellisen subjektiivisuuden kanssa?” hän kysyi. ”Ja ennen kaikkea: säilyykö inhimillinen harkinta korvaamattomana, kun määritämme elämän perustavia arvoja?”

Isä Johnin mukaan tekoäly eroaa aiemmista teknologisista vallankumouksista – painokoneesta, televisiosta tai ydinaseesta – koska se kykenee päättämään ”keitä auttaa, ketkä ohittaa tai jopa ketä pommittaa”. Hän vaati uutta tietoisuutta vallan keskittymisestä ja ahneudesta: ihmiskunnan heikoimpien on oltava tärkeämpiä kuin teknologinen edistys.

Persoonallisuuden teologia

Tohtori Aristotle Papanikolaou tarkasteli ortodoksista käsitystä ihmisestä persoonana ja kuvasi ihmisen ”itsestään selvää kaipuuta ainutlaatuisuuteen ja vapauteen”. Ihmisen epäpersoonallistaminen merkitsee hänen tekemistään ”ei-ainutlaatuiseksi ja epäitsenäiseksi, alttiiksi sorrolle”.

Hän kysyi: ”Voiko tekoäly todella suhtautua meihin olentoina, jotka ovat korvaamattomia ja ainutlaatuisia? Ja jos me ihmisetkään emme vielä täysin ymmärrä, mitä on rakastaa ja tulla rakastetuksi – mitä me oikein opetamme tekoälylle?”

Ihmisen luovuus ja tekoäly

Paneelin päätti tohtori Gayle Woloschak, joka tarkasteli tekoälyä inhimillisen luovuuden tuotteena. Siksi sitä ei hänen mukaansa voi yksinkertaisesti hylätä. ”Tekoäly kysyy meiltä: mitä on inhimillinen luovuus? Mitä tarkoittaa olla ihminen? Mitä sellaista ihminen voi tehdä, mihin kone ei kykene?” hän sanoi. ”Näiden kysymysten kautta me voimme syvemmin määritellä oman ihmisyytemme.”

Paneeli: kulttuuriset vaikutukset ja ikonin teologia

Iltapäivän keskustelussa, otsikolla ”Tekoälyn kulttuuriset vaikutukset”, puhuivat tohtorit Eve Tibbs, Emily Spratt ja Sarah Riccardi-Swartz. Puheenjohtajana toimi tohtori Jim Skedros.

”Vain ihminen voi maalata ikonin”

Eve Tibbs käsitteli aihetta ”Ikkunat vai peilit? Tekoäly, ortodoksiset ikonit ja näkemisen rajat”. Hän erotti tekoälyn tuottamat kuvat ikonografien työstä. ”Kun katsomme tekoälyn tekemää kuvaa – varsinkin ikonia – emme katso ikkunasta jumalalliseen todellisuuteen, vaan peiliin, joka heijastaa omia syötteitämme, oletuksiamme ja toiveitamme,” hän sanoi.

Tibbs muistutti pyhän Teodoros Studionilaisen sanoin: ”Tekoälyä ei ole kastettu. Se ei rukoile, paastoa tai tee parannusta. Se, joka maalaa Kristusta erossa Hänen Ruumiistaan, maalaa vain itsensä.” - ”Tekoäly voi kuvailla kauneutta, mutta se ei voi kokea sitä. Se ei voi sokaistua luomattomasta valosta, väristä salaisuuden äärellä, janoa Jumalaa tai rakastaa. Vain ihminen voi maalata ikonin.”

Kuolleiden ”tekoälyhahmot”

Emily Spratt käsitteli puheessaan ”AI ja muistaminen” niin sanottuja griefbotteja – tekoälysovelluksia, jotka jäljittelevät edesmenneiden ihmisten ääniä ja kasvoja. Hän kysyi, missä kulkee eettinen raja: ”Se, että voimme tehdä jotakin, ei tarkoita, että meidän pitäisi. Tällainen ’kuolleiden herättäminen’ on helposti vain näennäistä taikuutta.”

Ortodoksisuus digitaalisessa ekosysteemissä

Sarah Riccardi-Swartz puolestaan pohti, miten tekoälyn ohjaamat algoritmit ja sosiaalisen median ekosysteemi muokkaavat ortodoksista yhteisöllisyyttä. Hänen mukaansa tietyt sisällöntuottajat, jotka esiintyvät ortodokseina, levittävät poliittisesti värittyneitä, jopa väkivaltaisia ja syrjiviä viestejä, samalla kun he houkuttelevat seuraajia maksullisiin verkkokeskusteluihin.

Riccardi-Swartz varoitti, että kirkon on tunnustettava, kuinka tekoälyn ja digitaalisen median mekanismit muuttavat ortodoksista opetusta, auktoriteettia ja yhteisöllisyyttä – ja usein haitallisin seurauksin.

Valppautta ja nöyryyttä tekoälyn aikakaudella

Konferenssi ei tarjonnut lopullisia vastauksia, mutta sen osallistujat jakoivat yhteisen näkemyksen:

Ortodoksien kutsumus tekoälyn aikakaudella ei ole pelko, vaan valppaus, nöyryys ja horjumaton sitoutuminen ihmisyyteen.