Vainot - Muutoshistoria

Hannu (10. marraskuuta 2009 kello 20.32)

2009-11-10T20:32:23Z

← Vanhempi versio		Versio 10. marraskuuta 2009 kello 20.32
Rivi 8:		Rivi 8:
	[[Kuva:Sebastianus roomalainen01.jpg\|thumb\|<center>Diolectian kidutti marttyyri [[Sebastianus Roomalainen\|Sebastianus Roomalaista]] viemällä hänet kaupungin ulkopuolelle nuolilla ammuttavaksi puuhun sidottuna. Selvisi hengissä ja vietiin sirkus Maximukseen teloitettavaksi.<br><small>(''kuva © Pyykkönen'')</small></center>]]		[[Kuva:Sebastianus roomalainen01.jpg\|thumb\|<center>Diolectian kidutti marttyyri [[Sebastianus Roomalainen\|Sebastianus Roomalaista]] viemällä hänet kaupungin ulkopuolelle nuolilla ammuttavaksi puuhun sidottuna. Selvisi hengissä ja vietiin sirkus Maximukseen teloitettavaksi.<br><small>(''kuva © Pyykkönen'')</small></center>]]
	[[Kuva:Sergios bakkos01.jpg\|thumb\|<center>Marttyyrit [[Sergios ja Bakkos]] kuolivat keisari Maximian (284-305) toimesta.<br><small>(''kuva © Ari Sirviö'')</small></center>]]		[[Kuva:Sergios bakkos01.jpg\|thumb\|<center>Marttyyrit [[Sergios ja Bakkos]] kuolivat keisari Maximian (284-305) toimesta.<br><small>(''kuva © Ari Sirviö'')</small></center>]]
	Ensimmäinen vainojen uhri oli noin vuonna 30 [[diakoni]] [[Stefanos (ensimmäinen marttyyri)\|Stefanos]], joka on siksi saanut arvonimen ''ensimmäinen marttyyri''. Stefanoksen ristiinnaulitsemisen hyväksyi Saul, joka pian, ehkä jo samana vuonna, koki ilmestyksen Damaskoksen tiellä ja otti nimen [[Paavali (apostoli)\|Paavali]]. Herodes Agrippa I (10 eKr. – 44 jKr.), joka oli Herodeksen lapsenlapsi, loi hyvät suhteet [[Rooma]]an ja hänestä tuli Juudean prokuraattori. Hän aloitti vainot, joissa [[apostoli]] [[Jaakob Sebedeuksen poika]] kuoli vuonna 44 ja muut apostolit joutuivat lähtemään maanpakoon. Hän myös vangitutti apostoli [[Pietari (apostoli)\|Pietarin]], jonka Herran [[enkeli]] kuitenkin vapautti (~~Apt~~. 12).		Ensimmäinen vainojen uhri oli noin vuonna 30 [[diakoni]] [[Stefanos (ensimmäinen marttyyri)\|Stefanos]], joka on siksi saanut arvonimen ''ensimmäinen marttyyri''. Stefanoksen ristiinnaulitsemisen hyväksyi Saul, joka pian, ehkä jo samana vuonna, koki ilmestyksen Damaskoksen tiellä ja otti nimen [[Paavali (apostoli)\|Paavali]]. Herodes Agrippa I (10 eKr. – 44 jKr.), joka oli Herodeksen lapsenlapsi, loi hyvät suhteet [[Rooma]]an ja hänestä tuli Juudean prokuraattori. Hän aloitti vainot, joissa [[apostoli]] [[Jaakob Sebedeuksen poika]] kuoli vuonna 44 ja muut apostolit joutuivat lähtemään maanpakoon. Hän myös vangitutti apostoli [[Pietari (apostoli)\|Pietarin]], jonka Herran [[enkeli]] kuitenkin vapautti ([http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ap.+t.+12%3A1&rnd=1257885065587 Apt.12]).

	Vainon lopettivat juutalaisten kansannousun (66-73) aiheuttamat roomalaisten vastatoimet. Vuonna 70 Rooma hävitti Jerusalemin näiden kansannousun takia. Kristinuskoa, joka nähtiin osana juutalaisuutta, leimasi sama epäluotettavuus kuin juutalaisia. Juutalaisten vainot kristittyjä kohtaan olivat mitättömiä, jos niitä verrataan myöhempiin roomalaisten vainoihin.		Vainon lopettivat juutalaisten kansannousun (66-73) aiheuttamat roomalaisten vastatoimet. Vuonna 70 Rooma hävitti Jerusalemin näiden kansannousun takia. Kristinuskoa, joka nähtiin osana juutalaisuutta, leimasi sama epäluotettavuus kuin juutalaisia. Juutalaisten vainot kristittyjä kohtaan olivat mitättömiä, jos niitä verrataan myöhempiin roomalaisten vainoihin.

Hannu (8. marraskuuta 2009 kello 16.44)

2009-11-08T16:44:36Z

← Vanhempi versio		Versio 8. marraskuuta 2009 kello 16.44
Rivi 14:		Rivi 14:
	== Roomalaisvainot ==		== Roomalaisvainot ==

	Kristinusko aiheutti roomalaisissa erilaisia epäluuloja ja väärät huhut lisäsivät niitä. Huhuttiin esimerkiksi, että kristittyjen rituaaleissa oli ihmisuhreja. Myös [[~~ehtoollisleipä~~\|ehtoollisleivän]] ja -[[~~viini~~]]n symboliikka Kristuksen ruumiina ja verenä saivat aikaan huhuja kannibalismista, koska [[uskovaisten liturgia]]an saivat osallistua vain [[kaste\|kastetut]]. Roomalaisia ärsytti kristinuskossa myös kuvaton jumalanpalvelus ja kristittyjen kieltäytyminen keisarin palvonnasta, joka oli määrätty laissa.		Kristinusko aiheutti roomalaisissa erilaisia epäluuloja ja väärät huhut lisäsivät niitä. Huhuttiin esimerkiksi, että kristittyjen rituaaleissa oli ihmisuhreja. Myös [[Kirkkoleipä\|ehtoollisleivän]] ja -[[Kirkkoviini\|viinin]] symboliikka Kristuksen ruumiina ja verenä saivat aikaan huhuja kannibalismista, koska [[uskovaisten liturgia]]an saivat osallistua vain [[kaste\|kastetut]]. Roomalaisia ärsytti kristinuskossa myös kuvaton jumalanpalvelus ja kristittyjen kieltäytyminen keisarin palvonnasta, joka oli määrätty laissa.

	Kristityt kieltäytyivät myös asepalveluksesta, vedoten siihen, että Jeesuksen sanoma oli rauhan sanomaa ja he eivät voineet tahrata käsiään verellä. Vaikka suurin osa kristityistä omaksui toisenlaisen kannan, asia vaikeutti alati laajenevaa Roomaa. Roomalaisissa epäluuloja aiheutti myös orjien suuri määrä kristittyjen keskuudessa, erityisesti suurissa kaupungeissa. He epäilivät kristittyjen haluavan järkyttää heidän valtionsa rakenteita, joissa orjat olivat keskeisessä osassa. Kristityt eivät myöskään vainojen aikana päässeet valtion virkoihin, koska se olisi vaatinut julkista uhraamista keisarille. Kristittyjen eettiset periaatteet kielsivät heitä myös osallistumasta roomalaisten pakanallisiin huvitilaisuuksiin.		Kristityt kieltäytyivät myös asepalveluksesta, vedoten siihen, että Jeesuksen sanoma oli rauhan sanomaa ja he eivät voineet tahrata käsiään verellä. Vaikka suurin osa kristityistä omaksui toisenlaisen kannan, asia vaikeutti alati laajenevaa Roomaa. Roomalaisissa epäluuloja aiheutti myös orjien suuri määrä kristittyjen keskuudessa, erityisesti suurissa kaupungeissa. He epäilivät kristittyjen haluavan järkyttää heidän valtionsa rakenteita, joissa orjat olivat keskeisessä osassa. Kristityt eivät myöskään vainojen aikana päässeet valtion virkoihin, koska se olisi vaatinut julkista uhraamista keisarille. Kristittyjen eettiset periaatteet kielsivät heitä myös osallistumasta roomalaisten pakanallisiin huvitilaisuuksiin.

Hannu: Ak: Uusi sivu: Kristityt kokivat paljon väkivaltaa saarnatessaan uskostaan. Tästä kerrotaan esimerkiksi Apostolien teoissa. Vaino eroaa kuitenkin väkivallasta s...

2009-11-08T16:35:46Z

Ak: Uusi sivu: Kristityt kokivat paljon väkivaltaa saarnatessaan uskostaan. Tästä kerrotaan esimerkiksi Apostolien teoissa. Vaino eroaa kuitenkin väkivallasta s...

Uusi sivu

[[Kristitty|Kristityt]] kokivat paljon väkivaltaa saarnatessaan uskostaan. Tästä kerrotaan esimerkiksi [[Apostolien teot|Apostolien teoissa]]. Vaino eroaa kuitenkin väkivallasta siten, että se on määrätietoista ja usein pitkäjännitteistä väärinkohtelua ja vastakkain on kaksi ryhmää. Ensimmäiset kristittyihin kohdistuneet vainot tapahtuivat jo [[Jerusalem]]in [[alkuseurakunta|alkuseurakunnassa]], jossa kaikki [[juutalaisuus|juutalaiset]] eivät hyväksyneet [[Jeesus|Kristusta]] seuraavien juutalaisten oppeja. Laajemmat vainot alkoivat vasta 60-luvulla roomalaisten toimesta. Vainoja on ollut myös myöhempinä aikoina, mutta tämä artikkeli käsittelee vainoja varhaiskirkon aikana.

== Juutalaisvainot ==
{{Kirkkohistoria}}[[Kuva:Ignatios antiokialainen.jpg|thumb|<center>Pappismarttyyri [[Ignatios Antiokialainen]] syötettiin leijonille Rooman Colosseumilla noin vuonna 107 keisari Trajanuksen vainoissa. (''kuva © Pyykkönen'')</center>]]
[[Kuva:Paraskeva roomalainen01.jpg|thumb|<center>Marttyyri [[Paraskeva Roomalainen]] keitettiin kuumassa öljyssä keisari Antinius Piuksen vainoissa, koska hän ei suostunut epäjumalanpalvontaan. Hän selvisi hengissä, kunnes hänet mestattiin vuonna 140. (''kuva © Pyykkönen'')</center>]]
[[Kuva:Anektos marttyyri01.jpg|thumb|<center>Marttyyri [[Anektos (marttyyri)|Anektos]] oli yksi niistä kirkonpalvelijoista, joka kuoli keisari Valerianuksen vainoissa vuonna 258. (''kuva © Pyykkönen'')</center>]]
[[Kuva:Georgios georgialainen01.jpg|thumb|<center>Marttyyri [[Georgios Georgialainen]] kuoli vuonna 303 keisari Diocletianuksen vainoissa. (''kuva © Pyykkönen'')</center>]]
[[Kuva:Sebastianus roomalainen01.jpg|thumb|<center>Diolectian kidutti marttyyri [[Sebastianus Roomalainen|Sebastianus Roomalaista]] viemällä hänet kaupungin ulkopuolelle nuolilla ammuttavaksi puuhun sidottuna. Selvisi hengissä ja vietiin sirkus Maximukseen teloitettavaksi. (''kuva © Pyykkönen'')</center>]]
[[Kuva:Sergios bakkos01.jpg|thumb|<center>Marttyyrit [[Sergios ja Bakkos]] kuolivat keisari Maximian (284-305) toimesta. (''kuva © Ari Sirviö'')</center>]]
Ensimmäinen vainojen uhri oli noin vuonna 30 [[diakoni]] [[Stefanos (ensimmäinen marttyyri)|Stefanos]], joka on siksi saanut arvonimen ''ensimmäinen marttyyri''. Stefanoksen ristiinnaulitsemisen hyväksyi Saul, joka pian, ehkä jo samana vuonna, koki ilmestyksen Damaskoksen tiellä ja otti nimen [[Paavali (apostoli)|Paavali]]. Herodes Agrippa I (10 eKr. – 44 jKr.), joka oli Herodeksen lapsenlapsi, loi hyvät suhteet [[Rooma]]an ja hänestä tuli Juudean prokuraattori. Hän aloitti vainot, joissa [[apostoli]] [[Jaakob Sebedeuksen poika]] kuoli vuonna 44 ja muut apostolit joutuivat lähtemään maanpakoon. Hän myös vangitutti apostoli [[Pietari (apostoli)|Pietarin]], jonka Herran [[enkeli]] kuitenkin vapautti (Apt. 12).

Vainon lopettivat juutalaisten kansannousun (66-73) aiheuttamat roomalaisten vastatoimet. Vuonna 70 Rooma hävitti Jerusalemin näiden kansannousun takia. Kristinuskoa, joka nähtiin osana juutalaisuutta, leimasi sama epäluotettavuus kuin juutalaisia. Juutalaisten vainot kristittyjä kohtaan olivat mitättömiä, jos niitä verrataan myöhempiin roomalaisten vainoihin.

== Roomalaisvainot ==

Kristinusko aiheutti roomalaisissa erilaisia epäluuloja ja väärät huhut lisäsivät niitä. Huhuttiin esimerkiksi, että kristittyjen rituaaleissa oli ihmisuhreja. Myös [[ehtoollisleipä|ehtoollisleivän]] ja -[[viini]]n symboliikka Kristuksen ruumiina ja verenä saivat aikaan huhuja kannibalismista, koska [[uskovaisten liturgia]]an saivat osallistua vain [[kaste|kastetut]]. Roomalaisia ärsytti kristinuskossa myös kuvaton jumalanpalvelus ja kristittyjen kieltäytyminen keisarin palvonnasta, joka oli määrätty laissa.

Kristityt kieltäytyivät myös asepalveluksesta, vedoten siihen, että Jeesuksen sanoma oli rauhan sanomaa ja he eivät voineet tahrata käsiään verellä. Vaikka suurin osa kristityistä omaksui toisenlaisen kannan, asia vaikeutti alati laajenevaa Roomaa. Roomalaisissa epäluuloja aiheutti myös orjien suuri määrä kristittyjen keskuudessa, erityisesti suurissa kaupungeissa. He epäilivät kristittyjen haluavan järkyttää heidän valtionsa rakenteita, joissa orjat olivat keskeisessä osassa. Kristityt eivät myöskään vainojen aikana päässeet valtion virkoihin, koska se olisi vaatinut julkista uhraamista keisarille. Kristittyjen eettiset periaatteet kielsivät heitä myös osallistumasta roomalaisten pakanallisiin huvitilaisuuksiin.

Edellä mainitut tekijät loivat tunnelmaa, jossa vastakkain asettuivat valtio ja kristityt. Epäluuloista johtuen kristittyjä vainottiin noin vuodesta 50 lähtien aina 300-luvun alkuun. Aluksi vainot olivat pieniä ja hyvin paikallisia, mutta 200-luvulta lähtien ne laajenivat ja muuttuivat järjestelmällisemmiksi. Ensimmäinen dokumentoitu roomalaisten viranomaisten valvoma vaino kristittyjä kohtaan olivat keisari Neron aikaiset vainot (64-68), jotka kirjasi vuonna 109 roomalainen historioitsija Publius Cornelius Tacitus kirjaansa Annales (15. kirja). Vainot koituivat monen apostolin kohtaloksi.

== Vainot kahdella ensimmäisellä vuosisadalla ==

Keisari Neron (54-68) vainot saivat pontta Rooman palosta (64). On epäilty, että Nero olisi itse sytyttänyt palon, mutta nykyhistorioitsijat pitävät tätä epävarmana, sillä hänen oma palatsinsa paloi samassa yhteydessä. Roomalainen historioitsija Tacitus (Annales, 15. kirja.) kirjoitti vuonna 109, että Nero olisi syyttänyt palosta kristittyjä ja syöttänyt heitä koirille, ristiinnaulinnut ja polttanut heitä rangaistukseksi. Hän myös ehkä teloitutti apostolit Pietarin ja Paavalin vuoden 64 paikkeilla. Pietari pyysi perimätiedon mukaan tulla ristiinnaulituksi pää alaspäin, koska hän ei kokenut olevansa arvollinen kokemaan samanlaista kohtaloa kuin Jeesus. Toisen perimätiedon mukaan Pietari olisi haudattu paikalle, jossa hän koki marttyyrikuoleman eli [[nekropoli]]in, joka sijaitsi Neron sirkuksen paikalla ja jonka yläpuolella on nykyisin Pietarinkirkko. Mitään historiallisia todisteita Pietarin käymisestä Roomassa ei ole.

Keisari Domitianuksen hallintokaudella (81-96) on kerrottu olleen ankaria vainoja kristittyjä kohtaan. Luotettavia historiallisia todisteita vainoista tältä ajalta ei kuitenkaan ole. Ensimmäinen säilynyt valtiollinen dokumentti kristittyjen vainoamisesta oli keisari Trajanuksen (98-117) käsialaa. Siinä mainitaan, että kristittyjä ei tullut etsiä, mutta jos heidät ilmiannettiin, tuli heidän uhrata julkisesti keisarille osoituksena uskollisuudestaan. Kieltäytyminen tarkoitti kuolemaa tai maasta karkottamista. Keisari Marcus Aureliuksen (161-180) aika ei ollut kirkolle hyvää aikaa. Keisari ei pitänyt kristittyjen opista kuoleman jälkeisestä elämästä ja piti sitä valtiolle vaarallisena. Lisäksi moni koki vainoissa [[marttyyri]]kuoleman. Esimerkiksi Lyonissa vuonna 177 kuoli 48 kristittyä.

== Vainot 200- ja 300-luvuilla ==

Vainot laajenivat 200-luvulla. Keisari Septimius Severuksen (193-211) aikana koettiin ankaria vainoja vuosina 202-210 [[Aleksandria]]ssa, [[Karthago]]ssa, [[Korintti|Korintissa]] ja Roomassa. [[Klemens Aleksandrialainen]] kertoo, että marttyyreita tuli päivittäin, joita olivat esimerkiksi [[Origenes|Origeneen]] isä Leonides ja useat Origeneen oppilaat. Keisari Decius (249-251) vaati, että kaikkien Rooman kansalaisten tuli julkisesti uhrata keisarille. Jälleen kieltäytyjät surmattiin. Kansan yleinen mielipide kuitenkin tuomitsi vainon ja ihaili kristittyjen passiivista vastarintaa. Tämä vahvisti kirkkoa. Keisari Valerianus (253-260) jatkoi tapaa, että jokaisen tuli uhrata keisarille tai hänet tapettiin. Hän teloitutti vuonna 258 kaikki kristityt [[piispa]]t, seurakunnanvanhimmat ja [[diakoni]]t. Hän myös kielsi kristityiltä haudoilla käymisen, jotta marttyyrien muisteleminen ei olisi ollut mahdollista.

Suurimmat vainot koettiin keisari Diocletianuksen (293-305) aikana, jolloin tuhottiin kirkkoja ja pyhiä kirjoituksia vuosien 303 ja 304 ediktien perusteella. Diocletianuksen vainoissa kuoli paljon kristittyjä ja [[ortodoksinen kirkko]] muistelee vieläkin vuoden 302 [[Nikomedia]]n 20 000 marttyyria vuosittain 28.12. Papit ja diakonit joutuivat vangeiksi ja kristityiltä poistettiin roomalaisten kansalaisoikeudet. Diocletianus pyrki yhtenäistämään valtakuntaa, jonka johdosta hän pyrki tuhoamaan muut kuin Rooman vanhan uskonnon. Siis myös muut kuin kristinusko saivat osansa vainoista.

== Vainojen loppuminen ==

Diocletianuksen kuoltua vainoja jatkoi vielä keisari Galerius (305-311), mutta sen jälkeen vainot alkoivat loppua. Tähän oli syynä keisari [[Konstantinos Suuri|Konstantinoksen]] (312-324) vuonna 313 Milanossa julistama uskonnonvapaus. Kaikki keisarit Galeriuksen jälkeen Julianusta lukuun ottamatta olivat kristittyjä. Kirkko sai takaisin menettämäänsä omaisuutta ja vuonna 323 kristinusko sai suosituimmuusaseman Rooman valtakunnassa. Kristittyjen pyhäpäivästä tuli yleinen lepopäivä ja kirkkoja rakennettiin myös valtion varoin.

Diocletianus yritti yhtenäistää Roomaa palauttamalla vanhan uskonnon ja tuhoamalla muut. Keisari Konstantinus taas näki, ettei hänen linjansa toiminut, sillä jokaisesta surmatusta kristitystä tuli heidän ihailemiaan marttyyreja, mikä lisäsi kristinuskon suosiota. Konstantinus oli poliittisesti ovela ja myös hän halusi yhdenmukaistaa valtakuntaa. Koska kristinuskoa ei voitu kukistaa, hän otti sen yhtenäistämisen välineeksi. Kristinusko sopi hyvin keisarin valtapyrkimyksiin. Valtion eri uskontojen viimeinen todellinen koitos käytiin keisari Konstantinoksen ja hänen kanssahallitsijansa Liciniuksen joukkojen välillä sisällissodassa. Vastakkain olivat Liciniuksen [[pakana]]-armeija ja Konstantinoksen kristitty armeija. Konstantinos vaihtoi perinteiset armeijan merkit kristilliseksi [[Kristuksen monogrammi|Kristuksen monogrammiksi]] ja voitto suuremmasta pakana-armeijasta oli myös voitto kristinuskolle. Konstantinos perusti valtakunnalle uuden kristillisen pääkaupungin, [[Konstantinopoli]]in, idemmäksi Roomasta, joka toimisi keskuksena laajenevassa valtakunnassa. Samalla pakanallisen Rooman vaikutus uuteen uskontoon väheni.

Keisari Julianus (361-363) yritti elvyttää vanhaa roomalaista uskontoa, mutta keisari Theodosius (379-395) kielsi muiden uskontojen kuin [[Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous|nikealaisen]] kristinuskon harjoittamisen Rooman valtakunnassa vuonna 390. Vainot kristittyjä kohtaan vaihtuivat vainoiksi muiden uskontojen kannattajia kohtaan. Kristinusko nousi suureksi kulttuurilliseksi tekijäksi Rooman valtakunnassa. Uskonnon ja valtion liitto toi paljon etuja kirkolle, mutta samalla se menetti itsenäisyytensä.

'''[[Käyttäjä:Petja|Petja Pyykkönen]]'''

== Muualla Internetissä ==

* [http://classics.mit.edu/Tacitus/annals.html Tacitus – Annales (englanniksi)]

[[Luokka:Kirkkohistoria]]