Petja (21. toukokuuta 2009 kello 15.23)

2009-05-21T15:23:45Z

← Vanhempi versio		Versio 21. toukokuuta 2009 kello 15.23
Rivi 32:		Rivi 32:

	[[Luokka:Opetuspuheet]]		[[Luokka:Opetuspuheet]]
			[[Luokka:Opetuspuheet/Jumalanpalvelus]]

Hannu: Ak: Uusi sivu: Ortodoksinen kirkko ei unohda vainajiaan. Tämä on luonnollista, jos kirkko ottaa tosissaan pääsiäisen sanoman ja julistuksen iankaikkisesta elämästä. Kut...

2009-01-07T16:08:40Z

Ak: Uusi sivu: Ortodoksinen kirkko ei unohda vainajiaan. Tämä on luonnollista, jos kirkko ottaa tosissaan pääsiäisen sanoman ja julistuksen iankaikkisesta elämästä. Kut...

Uusi sivu

[[Ortodoksinen kirkko]] ei unohda vainajiaan. Tämä on luonnollista, jos kirkko ottaa tosissaan [[Pääsiäinen|pääsiäisen]] sanoman ja julistuksen iankaikkisesta elämästä. Kuten profeetta sanoo:
:: ''"Jumalassa elävät kaikki, niin elävät kuin kuolleetkin."''

Kirkkomme perinne antaa mahdollisuuden puhua niin yksityisestä kuin yleisestä [[Vainajien muistelu|vainajien muistosta]]. Viime kädessä jokaisessa jumalanpalveluksessa, jossa luetaan ns. [[hartauden ektenia]] , muistetaan vainajia ja vainajien muisto on konkreettisesti läsnä. Näin myös jokaisessa [[liturgia]]ssa, ehtoollispalveluksessa, pyhien lahjojen siunaamisen yhteydessä muistetaan edesmenneitä:
:: ''”Muista Herra kaikkia iankaikkisen elämän ja ylösnousemuksen toivossa nukkuneita ja anna heille lepo siellä, missä on nähtävänä Sinun kasvojesi valkeus”.''

Suuri pääsiäispaasto aloitetaan muistamalla aina ensin edesmenneitä rakkaitamme, jotka ovat ennen meitä paastonneet ja kokeneet todeksi ylösnousemuksen odotuksen. Pääsiäisen jälkeenkään emme unohda edesmenneitä. [[Tuomaan tiistai]]na, vainajien pääsiäisenä viemme ylösnousemus[[evankeliumi]]n ja pääsiäisilon kalmistojen ja kirkkomaan vainajille. Samoin juuri ennen [[Helluntai]]ta vietämme ns. [[sielujen lauantai]]ta . Palautamme mieleemme kaikki edesmenneet rakkaamme odottaessamme [[Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] laskeutumista ja armolahjoja.

[[Ortodoksinen rukouskirja]] opettaa ja kehottaa meitä kutakin muistamaan vainajia päivittäin. Muisteltuamme meille tärkeitä eläviä lähimmäisiä nimeltä mainiten, on meidän muisteltava myös edesmenneitä: kirkkokuntamme perustajia ja lahjoittajia, edesmenneitä esipaimenia ja sielunpaimenia, esivanhempiamme, vanhempiamme, kummeja, sisariamme ja veljiämme…

Meidän ei tule peljästyä kuoleman hetkellä. Kirkko oikeastaan valmistaa meitä koko elämämme ajan kuoleman kohtaamiseen. Koska me olemme langenneita ihmisiä, on meidän osaksemme tullut kuoleman välttämättömyys, vaikka me olemmekin jo kuolleet ja meidät on jo haudattu pyhässä [[kaste]]essa, kun otimme vastaan uskon iankaikkiseen elämään ja panimme pois vanhan ihmisen, synnin vanhentaman ihmisluontomme ja puimme päällemme uuden, joka uudistetaan aina Luojamme kuvan mukaan…

Niinpä kuoleman hetkellä me emme vaivu epätoivoon. Me pyydämme [[Pappi|papin]] paikalle ja sytytämme käsiimme [[Tuohus|tuohukset]] ja laitamme [[laadana]]a [[Suitsuttaminen|suitsutusastiaan]] ja aloitamme [[Sielurukous|sielurukouksen]]. Luottavaisin mielin me annamme itsemme ja edesmenneen rakkaamme Kristuksen, Jumalan haltuun.

Jos emme kykene hautaamaan edesmennyttä jostain syystä jo kolmantena päivänä, kuten tulisi toimia, toimitamme sielurukouksen tuona päivänä ja edelleen yhdeksäntenä ja vielä neljäntenäkymmenentenä päivänä ja edelleen vuosipäivittäin…

Sielurukouksesta, jumalanpalveluksesta edesmenneen puolesta käytetään useampaa nimitystä. Kreikankielinen termi ''[[panihida]]'', [[muistopalvelus]], on ehkä yleisin. Termi viittaa kokoöiseen valvomiseen juuri kuolleen vainajan äärellä. Kreikankielinen [[litania]] on panihidan jälkimmäinen osa ja eräänlainen tiivistelmä. Kreikkalaiset käyttävät siitä myös muotoa ''[[Trishagion]]'' (''Kolmipyhä''), koska palvelus alkaa kolmeen kertaan toistettavalla [[Pyhä Jumala-rukous|Pyhä Jumala -rukouksella]].

Kreikankielinen termi ''parastas'' on hieman harvinaisempi. Ainakin aina kun [[piispa]], [[pappi]] tai luostariasukas siirtyy tuonilmaisiin, seurakunnalle ilmoitetaan, että hautajaisten aattoiltana toimitetaan [[parastaasi]] ja seuraavana päivänä [[liturgia]] ja siunaustilaisuus ja hautaan lasku. Näin voitaisi menetellä jokaisen vainajan kohdalla ja eräät ovatkin antaneet jälkipolvelle tarkat ohjeet siitä, miten heidän hautajaisensa tulee järjestää ja se on suositeltavaakin varsinkin, jos jälkipolvi ei kuulu ortodoksiseen kirkkoon.

''Parastas''-termi tarkoittaa niin vainajan esillepanemista kuin myös sen vierellä seisomista. Termillä tarkoitetaan muistojumalanpalvelusta, johon kuuluu valmistava [[ehtoopalvelus]]osa kuin myös kokonainen [[aamupalvelus]]osa. Kun parastas toimitetaan juuri kuolleen vainajan äärellä se on ikään kuin varsinainen hautaustoimitus, joka päättyy riemulliseen liturgiaan, kuolemattomuuden ateriaan. Kun parastas toimitetaan jo haudatun sielurukouksena, sitä voi pitää täydellisempänä panihidana.

'''isä [[Mitro Repo]]'''

== Katso myös ==

* [[Dimitrin suovattu (opetuspuhe)|Dimitrin suovattu]] (isä Mitro Repo)
* [[Vainajien muistelu|Panihida ja parastaasi / vainajien muistelu]]
* [[Koliva|Koliva eli muisteluvehnä]]

Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviesti]]n numerossa 5/2004. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja [[Helsingin ortodoksinen seurakunta|Helsingin ortodoksisen seurakunnan]] kirkkoherran (''lehden vastaavan päätoimittajan'') lupa.

[[Luokka:Opetuspuheet]]

Parastaasi (opetuspuhe) - Muutoshistoria

Petja (21. toukokuuta 2009 kello 15.23)

Hannu: Ak: Uusi sivu: Ortodoksinen kirkko ei unohda vainajiaan. Tämä on luonnollista, jos kirkko ottaa tosissaan pääsiäisen sanoman ja julistuksen iankaikkisesta elämästä. Kut...