Muutama sana Evankeliumin saarnan merkityksestä - Muutoshistoria

Hannu (2. maaliskuuta 2015 kello 08.46)

2015-03-02T08:46:37Z

← Vanhempi versio		Versio 2. maaliskuuta 2015 kello 08.46
Rivi 7:		Rivi 7:
	Jeesus Kristus sanoi opetuslapsillensa: ''Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. . .'' Kun Herran opetuslapset olivat Hänen taivaaseen menemisensä jälkeen „puetut voimalla korkeudesta", alkoivat he, varsinaisessa merkityksessä Pyhän Hengen innostamina, täyttää tätä Mestarinsa käskyä: saarnata evankeliumia Kristuksesta. Voimakas, henkevä oli se saarna. Suuri, ihmeellinen vaikutus oli sillä ihmismieliin. Laajalle ulottuvat olivat sen seuraukset. Se oli voimallinen murtamaan kaikki esteet Herran seurakunnan syntymisen ja kehkeytymisen tieltä. Se oli voimallinen synnyttämään yhden sydämen ja yhden sielun seurakunnan jäsenien kesken. Se oli voimallinen sytyttämään kristittyjen sydämessä uskon, toivon ja rakkauden liekin, jota ei voineet sammuttaa ja tukahduttaa verisimmätkään vainot, petomaisimmatkaan julmuudet Herran Seurakunnan vihollisten puolelta, vaan se paloi kirkkaana kristittyjen sydämissä keskellä kauheimpiakin ruumiillisia kärsimyksiä ja tuskia ja - voitti ne.		Jeesus Kristus sanoi opetuslapsillensa: ''Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. . .'' Kun Herran opetuslapset olivat Hänen taivaaseen menemisensä jälkeen „puetut voimalla korkeudesta", alkoivat he, varsinaisessa merkityksessä Pyhän Hengen innostamina, täyttää tätä Mestarinsa käskyä: saarnata evankeliumia Kristuksesta. Voimakas, henkevä oli se saarna. Suuri, ihmeellinen vaikutus oli sillä ihmismieliin. Laajalle ulottuvat olivat sen seuraukset. Se oli voimallinen murtamaan kaikki esteet Herran seurakunnan syntymisen ja kehkeytymisen tieltä. Se oli voimallinen synnyttämään yhden sydämen ja yhden sielun seurakunnan jäsenien kesken. Se oli voimallinen sytyttämään kristittyjen sydämessä uskon, toivon ja rakkauden liekin, jota ei voineet sammuttaa ja tukahduttaa verisimmätkään vainot, petomaisimmatkaan julmuudet Herran Seurakunnan vihollisten puolelta, vaan se paloi kirkkaana kristittyjen sydämissä keskellä kauheimpiakin ruumiillisia kärsimyksiä ja tuskia ja - voitti ne.

	Evankeliumin saarnan kautta syntyi, varttui ja levisi Herran Seurakunta maailman kansojen kesken. Ja sikäli kuin vuosisatain vieriessä on evankeliumin saarnalla ollut se asema ja merkitys Herran Seurakunnassa kuin sillä tämän Seurakunnan alussa on ollut, sikäli on se osoittautunut voimalliseksi luomaan todellista syntein tuntoa, todellista uskoa Herraan Kristukseen ja uudistusta, pyhitystä ja elämää ~~Hä¬nessä~~. Kun taas toiselta puolen, mikäli evankeliumin saarnan valo on himmennyt Seurakunnassa eri ~~aika¬kausina~~, mikäli tuota totuuden kynttilää, Jumalan sanan julistamista, on verhon taakse siirretty, sikäli todellinen, hengellinen elämäkin on väistynyt ~~syrjem¬pään~~: se on ikään kuin sulkeutunut kuoren sisään ja henkeä puuttuvat tavat ja muodot vallanneet tämän aseman Seurakunnan elämässä ja toiminnassa.		Evankeliumin saarnan kautta syntyi, varttui ja levisi Herran Seurakunta maailman kansojen kesken. Ja sikäli kuin vuosisatain vieriessä on evankeliumin saarnalla ollut se asema ja merkitys Herran Seurakunnassa kuin sillä tämän Seurakunnan alussa on ollut, sikäli on se osoittautunut voimalliseksi luomaan todellista syntein tuntoa, todellista uskoa Herraan Kristukseen ja uudistusta, pyhitystä ja elämää Hänessä. Kun taas toiselta puolen, mikäli evankeliumin saarnan valo on himmennyt Seurakunnassa eri aikakausina, mikäli tuota totuuden kynttilää, Jumalan sanan julistamista, on verhon taakse siirretty, sikäli todellinen, hengellinen elämäkin on väistynyt syrjempään: se on ikään kuin sulkeutunut kuoren sisään ja henkeä puuttuvat tavat ja muodot vallanneet tämän aseman Seurakunnan elämässä ja toiminnassa.

	Mistä on vaikuttavin syy etsittävänä meidänkin, Suomen kreikkalais-katolisen [nyk. ortodoksisen] seurakunnan ~~hengelli¬sesti~~ kituvaiseen elämään? Eikö pääasiallisesti ja ~~en¬nen~~ kaikkea elävän, henkevän evankeliumisaarnan puutteesta? Tähän ei voitane asiaa ymmärtävältä taholta kieltävästi vastata. Joka tuntee, mimmoinen kr.-uskoisen Karjalan kansan uskonnollinen käsityskanta ja kehitystila on, hän tulee samaan ~~vakuutuk¬seen~~ niistä perussyistä, jotka ovat sen semmoiseksi luoneet. On sentään ihmeellistä, ettei tätä vaikuttavinta syytä täysin myönnetä niin todelliseksi, kuin se on, ~~nyt¬kään~~, kun pyritään, Jumalan kiitos, tuota kr.-uskoisen kirkkomme hengellistä rappiotilaa korjaamaan. Mutta niin kauvan, kuin ei sitä nähdä ja täysin myönnetä ~~seu¬rakuntamme~~ kituvaiseen elämään vaikuttavimmaksi syyksi, niin kauvan ei perinpohjaista parannustakaan ole odotettavissa. Onhan rukousta ja yhtä vaan ~~ru¬kousta~~ - toimitettu kirkoissamme kautta ~~vuosisato¬jen~~ ja kuitenkin kreikan-uskoinen Karjalan väestö suurimmaksi osaksi tuntee aivan himmeästi tai väliin ei ollenkaan Kristusta ja pelastustaan Hänessä ~~aino¬assa~~. Se tuntee joukon vähemmän tärkeitä ~~uskon¬nollisia~~ asioita, joittenka merkitys saisi oikean ~~arvon¬sa~~ ainoastaan pääasian, nimittäin Kristuksen ja hänen pyhän tahtonsa tuntemisessa. Tämä todellinen asiaintila herättää tosin murhetta tämän kirkon ~~to¬dellisissa~~, itsetietoisissa jäsenissä, mutta turhanpäiväisesti uskotella sitä toiseksi kuin se todellisuudessa on, on asialle vahingoksi. Sairaus on tunnettava ~~en¬nen~~ kuin sitä ruvetaan lääkitsemään.		Mistä on vaikuttavin syy etsittävänä meidänkin, Suomen kreikkalais-katolisen [''nyk. ortodoksisen''] seurakunnan hengellisesti kituvaiseen elämään? Eikö pääasiallisesti ja ennen kaikkea elävän, henkevän evankeliumisaarnan puutteesta? Tähän ei voitane asiaa ymmärtävältä taholta kieltävästi vastata. Joka tuntee, mimmoinen kr.-uskoisen Karjalan kansan uskonnollinen käsityskanta ja kehitystila on, hän tulee samaan vakuutukseen niistä perussyistä, jotka ovat sen semmoiseksi luoneet. On sentään ihmeellistä, ettei tätä vaikuttavinta syytä täysin myönnetä niin todelliseksi, kuin se on, nytkään, kun pyritään, Jumalan kiitos, tuota kr.-uskoisen kirkkomme hengellistä rappiotilaa korjaamaan. Mutta niin kauvan, kuin ei sitä nähdä ja täysin myönnetä seurakuntamme kituvaiseen elämään vaikuttavimmaksi syyksi, niin kauvan ei perinpohjaista parannustakaan ole odotettavissa. Onhan rukousta ja yhtä vaan rukousta - toimitettu kirkoissamme kautta vuosisatojen ja kuitenkin kreikan-uskoinen Karjalan väestö suurimmaksi osaksi tuntee aivan himmeästi tai väliin ei ollenkaan Kristusta ja pelastustaan Hänessä ainoassa. Se tuntee joukon vähemmän tärkeitä uskonnollisia asioita, joittenka merkitys saisi oikean arvonsa ainoastaan pääasian, nimittäin Kristuksen ja hänen pyhän tahtonsa tuntemisessa. Tämä todellinen asiaintila herättää tosin murhetta tämän kirkon todellisissa, itsetietoisissa jäsenissä, mutta turhanpäiväisesti uskotella sitä toiseksi kuin se todellisuudessa on, on asialle vahingoksi. Sairaus on tunnettava ennen kuin sitä ruvetaan lääkitsemään.

	Saarnan kautta tulee ihminen saada todelliseen syntein tuntoon, saada näkemään oma surullinen ~~ti¬lansa~~ semmoisenaan kuin se luonnollisen, kääntymättömän ihmisen on. Saarnan kautta tulee ~~hänes¬sä~~ herättää uskoa Vapahtajan pelastavaiseen armoon ja anteeksiantamukseen. Saaman kautta tulee hänet saada liittymään Ainoaan Välimieheensä Jeesukseen Kristukseen ja Hänessä elämään uutta elämää. ~~Vas¬ta~~ sitten hän osaa rukoilla henkevästi, luottavasti. - Vasta sitten tulee rukous hänelle mieluisaksi, ~~todel¬lista~~ nautintoa tuottavaksi; ei silloin tunnu hänestä rukoushetket suinkaan pitkiltä. Vasta silloin hän osaa armonvälikappaleitakin hyväksensä käyttää ja ne vahvistavat hänessä silloin todellista elämää Kristuksessa. Evankeliumin saarnan tulee olla todellisen kristillisen elämän synnyttäjänä. - Mutta mimmoisen saarnan? - Semmoisen, joka voipi nämä vaikutukset kristityssä aikaan saada. Se vaatii todellista ~~sanan¬i~~ palvelijaa. Se vaatii semmoista sananpalvelijaa, jolla ennen kaikkea on todellista kutsumusta tähän tärkeään ihmissielujen kasvattajan toimeen ja jolle on tarpeellinen valmistus siihen. Se vaatii yhtä välttämättömästi, että hän on totinen oksa totisessa viinapuussa -Kristuksessa ja pysyy siinä. Se vaatii, ettähän osaa ammentaa uutta ja yhä uutta elämää tuosta tyhjentymättömästä aarreaitasta, Jumalan sanasta, jolla hän voipi ravita monipuolisesti Herran Kristuksen seurakuntaa. Hänen saamansa tulee antaa ravintoa ravittavainsa kaikille sielun kyvyille: ymmärrykselle todellista valoa, tahdolle lujuutta Kristuksen opin mukaan vaeltamisessa, tunteelle rakkauden hehkua Jumalaa ja kanssaihmisiä kohtaan.		Saarnan kautta tulee ihminen saada todelliseen syntein tuntoon, saada näkemään oma surullinen tilansa semmoisenaan kuin se luonnollisen, kääntymättömän ihmisen on. Saarnan kautta tulee hänessä herättää uskoa Vapahtajan pelastavaiseen armoon ja anteeksiantamukseen. Saaman kautta tulee hänet saada liittymään Ainoaan Välimieheensä Jeesukseen Kristukseen ja Hänessä elämään uutta elämää. Vasta sitten hän osaa rukoilla henkevästi, luottavasti. - Vasta sitten tulee rukous hänelle mieluisaksi, todellista nautintoa tuottavaksi; ei silloin tunnu hänestä rukoushetket suinkaan pitkiltä. Vasta silloin hän osaa armonvälikappaleitakin hyväksensä käyttää ja ne vahvistavat hänessä silloin todellista elämää Kristuksessa. Evankeliumin saarnan tulee olla todellisen kristillisen elämän synnyttäjänä. - Mutta mimmoisen saarnan? - Semmoisen, joka voipi nämä vaikutukset kristityssä aikaan saada. Se vaatii todellista sanani palvelijaa. Se vaatii semmoista sananpalvelijaa, jolla ennen kaikkea on todellista kutsumusta tähän tärkeään ihmissielujen kasvattajan toimeen ja jolle on tarpeellinen valmistus siihen. Se vaatii yhtä välttämättömästi, että hän on totinen oksa totisessa viinapuussa - Kristuksessa ja pysyy siinä. Se vaatii, ettähän osaa ammentaa uutta ja yhä uutta elämää tuosta tyhjentymättömästä aarreaitasta, Jumalan sanasta, jolla hän voipi ravita monipuolisesti Herran Kristuksen seurakuntaa. Hänen saamansa tulee antaa ravintoa ravittavainsa kaikille sielun kyvyille: ymmärrykselle todellista valoa, tahdolle lujuutta Kristuksen opin mukaan vaeltamisessa, tunteelle rakkauden hehkua Jumalaa ja kanssaihmisiä kohtaan.

	Tämä ei suinkaan ole helppo tehtävä. Mutta oikea saarnaaja tietää, mistä lähteestä hän ammentaa voimaa tähän tärkeään tehtäväänsä. Hän tietää, kuka sotii hänen puolestansa ja kuka antaa hänelle voiman ja viisauden, kun hänen puhuman pitää.		Tämä ei suinkaan ole helppo tehtävä. Mutta oikea saarnaaja tietää, mistä lähteestä hän ammentaa voimaa tähän tärkeään tehtäväänsä. Hän tietää, kuka sotii hänen puolestansa ja kuka antaa hänelle voiman ja viisauden, kun hänen puhuman pitää.

	Luulen äärettömän suuresta merkityksestä ~~ole¬van~~, jos seurakunnan paimen astuu pyhän ja ~~korke¬an~~ tehtävänsä toimittamiseen sillä vakaumuksella, että hän itse pitää rakkaana velvollisuutenaan sekä tietää esimiestensä pyhimpänä vaatimuksena ja ~~kait¬tavainsa~~ hartaana toivomuksena olevan sen, että hänen tulee jakaa seurakunnassansa hengellistä ~~ravin¬toa~~ elävästä Jumalan sanasta. Ja aivan toista on, jos hän menee siihen ilman mitään sisällistä ~~valmis¬tusta~~; - menee toimittamaan yksinomaan noitten ~~hy¬vin~~ opittujen, tarkoin määrättyjen kaavojen mukaan yhtä ja samaa rukousmenoa ja - senkin, niin kuin usein tavallista on, - kuolleesti ja hengettömästi, päälle päätteeksi itsekin pian kyllästyen niihin! Ja mitä hengen elämää ja vastakaikua on tämä ~~herät¬tävä~~ seurakuntalaisissa? - Surumieltä ja tympeyttä niissä, jotka todellista hengen elämää kaipaavat; ~~ul¬konaista~~ tyytyväisyyttä kylmissä, jotka eivät hengellistä tarvettaan tunne, - tyytyväisyyttä siinä suhteessa, että velvollisuus on muka täytetty. Mutta yhtä ~~tyh¬jää~~, yhtä onttoa on jälkimäisessä tapauksessa ~~ihmi¬nen~~ tullessaan kuin lähtiessäänkin!		Luulen äärettömän suuresta merkityksestä olevan, jos seurakunnan paimen astuu pyhän ja korkean tehtävänsä toimittamiseen sillä vakaumuksella, että hän itse pitää rakkaana velvollisuutenaan sekä tietää esimiestensä pyhimpänä vaatimuksena ja kaittavainsa hartaana toivomuksena olevan sen, että hänen tulee jakaa seurakunnassansa hengellistä ravintoa elävästä Jumalan sanasta. Ja aivan toista on, jos hän menee siihen ilman mitään sisällistä valmistusta; - menee toimittamaan yksinomaan noitten hyvin opittujen, tarkoin määrättyjen kaavojen mukaan yhtä ja samaa rukousmenoa ja - senkin, niin kuin usein tavallista on, - kuolleesti ja hengettömästi, päälle päätteeksi itsekin pian kyllästyen niihin! Ja mitä hengen elämää ja vastakaikua on tämä herättävä seurakuntalaisissa? - Surumieltä ja tympeyttä niissä, jotka todellista hengen elämää kaipaavat; ulkonaista tyytyväisyyttä kylmissä, jotka eivät hengellistä tarvettaan tunne, - tyytyväisyyttä siinä suhteessa, että velvollisuus on muka täytetty. Mutta yhtä tyhjää, yhtä onttoa on jälkimäisessä tapauksessa ihminen tullessaan kuin lähtiessäänkin!

	Ei tarvitse mainitakaan, mikä siveellinen ~~mer¬kitys~~ on sielun paimenelle itselleen, hänen oman henkisen tilansa kasvattamisessa siitä, kun hän tietää ~~veI¬vollisuudekseen~~, että hänen on sanalla ravittava ja kasvatettava kaittaviansa, ja taas toiselta puolen, mikä siveellinen tappio on hänelle itselleen, puhumattakaan kaitttavistaan, siitä, kun hän voipi väärällä perustuksella rauhoittaa omaa tuntoaan, vastoin Jumalan sanaa, ettei muka saarnaaminen ole niin välttämätöntä: ei se kuulu muka meidän Kirkkomme välttämättömiin vaatimuksiin.		Ei tarvitse mainitakaan, mikä siveellinen merkitys on sielun paimenelle itselleen, hänen oman henkisen tilansa kasvattamisessa siitä, kun hän tietää veIvollisuudekseen, että hänen on sanalla ravittava ja kasvatettava kaittaviansa, ja taas toiselta puolen, mikä siveellinen tappio on hänelle itselleen, puhumattakaan kaitttavistaan, siitä, kun hän voipi väärällä perustuksella rauhoittaa omaa tuntoaan, vastoin Jumalan sanaa, ettei muka saarnaaminen ole niin välttämätöntä: ei se kuulu muka meidän Kirkkomme välttämättömiin vaatimuksiin.

	Ja mihin tilaan ovat asiat kehittyneet tämän tärkeän jumalanpalvelusosan, ~~saar¬nan~~, laiminlyömisestä? Muutamassa ~~raja¬seurakunnassamme~~, jossa jumalanpalvelus on näihin päivihin asti toimitettu kansalle ~~vie-raalla~~ kielellä ja saarnaa tuskin nimeksikään käytetty, kansa, kun sille on nykyaikana ~~koe¬tettu~~ toimeenpanna tajuttavan ~~jumalanpalve¬lusta~~, ei suvaitsekaan sitä, eikä paljon saarnaamistakaan kaipaa. Ja miksi? - Siksi varmaankin pääasiallisesti, että Jumalan ~~sa¬na~~ paljastaa kääntymättömän ihmisen tilan ja vaatii häneltä paljoa enemmän, kuin mitä tietämättömyydessään ja ulkokullaisuudessaan hän on luullut kylliksi olevan, - nimittäin enemmän kuin ulkonaisten muotojen ~~täyttä¬mistä~~. Hän ei suvaitse semmoista ~~jumalan¬palvelusta~~, joka vaatii perinpohjaista ihmisen muuttumista ja osoittaa peräti riittämättömiksi nuo hänen hengettömät, ulkonaiset työnsä todellisen oman tunnon rauhan ja sovinnon saavuttamiseksi Jumalan kanssa ja siksi hän mieluisasti hylkää sen ja pysyy entisellään. Mutta kenenkä syyksi tulee tämä väärä ~~loh¬dutus~~ ja totuuden tietämättömyys?		Ja mihin tilaan ovat asiat kehittyneet tämän tärkeän jumalanpalvelusosan, saarnan, laiminlyömisestä? Muutamassa rajaseurakunnassamme, jossa jumalanpalvelus on näihin päivihin asti toimitettu kansalle vieraalla kielellä ja saarnaa tuskin nimeksikään käytetty, kansa, kun sille on nykyaikana koetettu toimeenpanna tajuttavan jumalanpalvelusta, ei suvaitsekaan sitä, eikä paljon saarnaamistakaan kaipaa. Ja miksi? - Siksi varmaankin pääasiallisesti, että Jumalan sana paljastaa kääntymättömän ihmisen tilan ja vaatii häneltä paljoa enemmän, kuin mitä tietämättömyydessään ja ulkokullaisuudessaan hän on luullut kylliksi olevan, - nimittäin enemmän kuin ulkonaisten muotojen täyttämistä. Hän ei suvaitse semmoista jumalanpalvelusta, joka vaatii perinpohjaista ihmisen muuttumista ja osoittaa peräti riittämättömiksi nuo hänen hengettömät, ulkonaiset työnsä todellisen oman tunnon rauhan ja sovinnon saavuttamiseksi Jumalan kanssa ja siksi hän mieluisasti hylkää sen ja pysyy entisellään. Mutta kenenkä syyksi tulee tämä väärä lohdutus ja totuuden tietämättömyys?

	Jumala tahtoo, että kaikkien ihmisten pitää totuuden tuntoon tulla ja että tämä Hänen pyhä tahtonsa on kaikille selvästi ja peittelemättä ilmoitettava ja esille tuotava ja sen ilmoittaminen lienee Ortodoksisen ~~Kirk-komme~~ pyhin velvollisuus. Tinkimätöntä siis lienee, että evankeliumin saarnan, sen todellisessa merkityksessä, tulee olla välttämättömänä ja hyvin tärkeänä osana jumalanpalveluksessamme. Se on varmaankin voimallinen tuomaan uutta ~~hen¬keä~~ ja elämää Kirkkoomme. Sitä kaipaa erittäinkin Kirkkomme tänä aikana, jolloin ihmisten omattunnot ovat vapautetut, ettei kenelläkään olisi syytä ~~hengel¬lisen~~ ravinnon puutteessa horjua sinne ja tänne, vaan että Kirkkomme, täydellisimpänä totuuden ~~säilyttä¬jänä~~, voisi hyvällä omalla tunnolla sanoa niille, kuten kerran sen Perustaja ja Pää - Kristus eräässä ~~tilaisuu¬dessa~~ opetuslapsilleen : „Ettekö te myös tahdo ~~men-nä~~", ja kuulla heiltä: „Kenenkä tykö me ~~menem¬me~~, sillä Sinulla ovat iankaikkisen elämän sanat."		Jumala tahtoo, että kaikkien ihmisten pitää totuuden tuntoon tulla ja että tämä Hänen pyhä tahtonsa on kaikille selvästi ja peittelemättä ilmoitettava ja esille tuotava ja sen ilmoittaminen lienee Ortodoksisen Kirkkomme pyhin velvollisuus. Tinkimätöntä siis lienee, että evankeliumin saarnan, sen todellisessa merkityksessä, tulee olla välttämättömänä ja hyvin tärkeänä osana jumalanpalveluksessamme. Se on varmaankin voimallinen tuomaan uutta henkeä ja elämää Kirkkoomme. Sitä kaipaa erittäinkin Kirkkomme tänä aikana, jolloin ihmisten omattunnot ovat vapautetut, ettei kenelläkään olisi syytä hengellisen ravinnon puutteessa horjua sinne ja tänne, vaan että Kirkkomme, täydellisimpänä totuuden säilyttäjänä, voisi hyvällä omalla tunnolla sanoa niille, kuten kerran sen Perustaja ja Pää - Kristus eräässä tilaisuudessa opetuslapsilleen : ''„Ettekö te myös tahdo mennä"'', ja kuulla heiltä: ''„Kenenkä tykö me menemme, sillä Sinulla ovat iankaikkisen elämän sanat."''

	P. M.		'''P. M.'''
	<hr>		<hr>
	(''Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.1/1907, joka ilmestyi tammikuussa 1907, sivuilla 3-4'')		(''Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.1/1907, joka ilmestyi tammikuussa 1907, sivuilla 3-4'')

Hannu: Ak: Uusi sivu: = Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 9 = Aamun Koiton nr. 1/1907 kansilehti '''Vuoden 1907 Aamun Koiton numerosta 1 löytyy seuraava ...

2015-03-02T08:40:56Z

Ak: Uusi sivu: = Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 9 = thumb|250 px|<center>Aamun Koiton nr. 1/1907 kansilehti</center> '''Vuoden 1907 Aamun Koiton numerosta 1 löytyy seuraava ...

Uusi sivu

= Kirkkomme Aamun Koitossa - osa 9 =
[[Kuva:AK_01_1907.jpg|thumb|250 px|<center>Aamun Koiton nr. 1/1907 kansilehti</center>]]
'''Vuoden 1907 Aamun Koiton numerosta 1 löytyy seuraava artikkeli:'''
<hr>
= Muutama sana Evankeliumin saarnan merkityksestä=

Jeesus Kristus sanoi opetuslapsillensa: ''Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. . .'' Kun Herran opetuslapset olivat Hänen taivaaseen menemisensä jälkeen „puetut voimalla korkeudesta", alkoivat he, varsinaisessa merkityksessä Pyhän Hengen innostamina, täyttää tätä Mestarinsa käskyä: saarnata evankeliumia Kristuksesta. Voimakas, henkevä oli se saarna. Suuri, ihmeellinen vaikutus oli sillä ihmismieliin. Laajalle ulottuvat olivat sen seuraukset. Se oli voimallinen murtamaan kaikki esteet Herran seurakunnan syntymisen ja kehkeytymisen tieltä. Se oli voimallinen synnyttämään yhden sydämen ja yhden sielun seurakunnan jäsenien kesken. Se oli voimallinen sytyttämään kristittyjen sydämessä uskon, toivon ja rakkauden liekin, jota ei voineet sammuttaa ja tukahduttaa verisimmätkään vainot, petomaisimmatkaan julmuudet Herran Seurakunnan vihollisten puolelta, vaan se paloi kirkkaana kristittyjen sydämissä keskellä kauheimpiakin ruumiillisia kärsimyksiä ja tuskia ja - voitti ne.

Evankeliumin saarnan kautta syntyi, varttui ja levisi Herran Seurakunta maailman kansojen kesken. Ja sikäli kuin vuosisatain vieriessä on evankeliumin saarnalla ollut se asema ja merkitys Herran Seurakunnassa kuin sillä tämän Seurakunnan alussa on ollut, sikäli on se osoittautunut voimalliseksi luomaan todellista syntein tuntoa, todellista uskoa Herraan Kristukseen ja uudistusta, pyhitystä ja elämää Hä¬nessä. Kun taas toiselta puolen, mikäli evankeliumin saarnan valo on himmennyt Seurakunnassa eri aika¬kausina, mikäli tuota totuuden kynttilää, Jumalan sanan julistamista, on verhon taakse siirretty, sikäli todellinen, hengellinen elämäkin on väistynyt syrjem¬pään: se on ikään kuin sulkeutunut kuoren sisään ja henkeä puuttuvat tavat ja muodot vallanneet tämän aseman Seurakunnan elämässä ja toiminnassa.

Mistä on vaikuttavin syy etsittävänä meidänkin, Suomen kreikkalais-katolisen [nyk. ortodoksisen] seurakunnan hengelli¬sesti kituvaiseen elämään? Eikö pääasiallisesti ja en¬nen kaikkea elävän, henkevän evankeliumisaarnan puutteesta? Tähän ei voitane asiaa ymmärtävältä taholta kieltävästi vastata. Joka tuntee, mimmoinen kr.-uskoisen Karjalan kansan uskonnollinen käsityskanta ja kehitystila on, hän tulee samaan vakuutuk¬seen niistä perussyistä, jotka ovat sen semmoiseksi luoneet. On sentään ihmeellistä, ettei tätä vaikuttavinta syytä täysin myönnetä niin todelliseksi, kuin se on, nyt¬kään, kun pyritään, Jumalan kiitos, tuota kr.-uskoisen kirkkomme hengellistä rappiotilaa korjaamaan. Mutta niin kauvan, kuin ei sitä nähdä ja täysin myönnetä seu¬rakuntamme kituvaiseen elämään vaikuttavimmaksi syyksi, niin kauvan ei perinpohjaista parannustakaan ole odotettavissa. Onhan rukousta ja yhtä vaan ru¬kousta - toimitettu kirkoissamme kautta vuosisato¬jen ja kuitenkin kreikan-uskoinen Karjalan väestö suurimmaksi osaksi tuntee aivan himmeästi tai väliin ei ollenkaan Kristusta ja pelastustaan Hänessä aino¬assa. Se tuntee joukon vähemmän tärkeitä uskon¬nollisia asioita, joittenka merkitys saisi oikean arvon¬sa ainoastaan pääasian, nimittäin Kristuksen ja hänen pyhän tahtonsa tuntemisessa. Tämä todellinen asiaintila herättää tosin murhetta tämän kirkon to¬dellisissa, itsetietoisissa jäsenissä, mutta turhanpäiväisesti uskotella sitä toiseksi kuin se todellisuudessa on, on asialle vahingoksi. Sairaus on tunnettava en¬nen kuin sitä ruvetaan lääkitsemään.

Saarnan kautta tulee ihminen saada todelliseen syntein tuntoon, saada näkemään oma surullinen ti¬lansa semmoisenaan kuin se luonnollisen, kääntymättömän ihmisen on. Saarnan kautta tulee hänes¬sä herättää uskoa Vapahtajan pelastavaiseen armoon ja anteeksiantamukseen. Saaman kautta tulee hänet saada liittymään Ainoaan Välimieheensä Jeesukseen Kristukseen ja Hänessä elämään uutta elämää. Vas¬ta sitten hän osaa rukoilla henkevästi, luottavasti. - Vasta sitten tulee rukous hänelle mieluisaksi, todel¬lista nautintoa tuottavaksi; ei silloin tunnu hänestä rukoushetket suinkaan pitkiltä. Vasta silloin hän osaa armonvälikappaleitakin hyväksensä käyttää ja ne vahvistavat hänessä silloin todellista elämää Kristuksessa. Evankeliumin saarnan tulee olla todellisen kristillisen elämän synnyttäjänä. - Mutta mimmoisen saarnan? - Semmoisen, joka voipi nämä vaikutukset kristityssä aikaan saada. Se vaatii todellista sanan¬i palvelijaa. Se vaatii semmoista sananpalvelijaa, jolla ennen kaikkea on todellista kutsumusta tähän tärkeään ihmissielujen kasvattajan toimeen ja jolle on tarpeellinen valmistus siihen. Se vaatii yhtä välttämättömästi, että hän on totinen oksa totisessa viinapuussa -Kristuksessa ja pysyy siinä. Se vaatii, ettähän osaa ammentaa uutta ja yhä uutta elämää tuosta tyhjentymättömästä aarreaitasta, Jumalan sanasta, jolla hän voipi ravita monipuolisesti Herran Kristuksen seurakuntaa. Hänen saamansa tulee antaa ravintoa ravittavainsa kaikille sielun kyvyille: ymmärrykselle todellista valoa, tahdolle lujuutta Kristuksen opin mukaan vaeltamisessa, tunteelle rakkauden hehkua Jumalaa ja kanssaihmisiä kohtaan.

Tämä ei suinkaan ole helppo tehtävä. Mutta oikea saarnaaja tietää, mistä lähteestä hän ammentaa voimaa tähän tärkeään tehtäväänsä. Hän tietää, kuka sotii hänen puolestansa ja kuka antaa hänelle voiman ja viisauden, kun hänen puhuman pitää.

Luulen äärettömän suuresta merkityksestä ole¬van, jos seurakunnan paimen astuu pyhän ja korke¬an tehtävänsä toimittamiseen sillä vakaumuksella, että hän itse pitää rakkaana velvollisuutenaan sekä tietää esimiestensä pyhimpänä vaatimuksena ja kait¬tavainsa hartaana toivomuksena olevan sen, että hänen tulee jakaa seurakunnassansa hengellistä ravin¬toa elävästä Jumalan sanasta. Ja aivan toista on, jos hän menee siihen ilman mitään sisällistä valmis¬tusta; - menee toimittamaan yksinomaan noitten hy¬vin opittujen, tarkoin määrättyjen kaavojen mukaan yhtä ja samaa rukousmenoa ja - senkin, niin kuin usein tavallista on, - kuolleesti ja hengettömästi, päälle päätteeksi itsekin pian kyllästyen niihin! Ja mitä hengen elämää ja vastakaikua on tämä herät¬tävä seurakuntalaisissa? - Surumieltä ja tympeyttä niissä, jotka todellista hengen elämää kaipaavat; ul¬konaista tyytyväisyyttä kylmissä, jotka eivät hengellistä tarvettaan tunne, - tyytyväisyyttä siinä suhteessa, että velvollisuus on muka täytetty. Mutta yhtä tyh¬jää, yhtä onttoa on jälkimäisessä tapauksessa ihmi¬nen tullessaan kuin lähtiessäänkin!

Ei tarvitse mainitakaan, mikä siveellinen mer¬kitys on sielun paimenelle itselleen, hänen oman henkisen tilansa kasvattamisessa siitä, kun hän tietää veI¬vollisuudekseen, että hänen on sanalla ravittava ja kasvatettava kaittaviansa, ja taas toiselta puolen, mikä siveellinen tappio on hänelle itselleen, puhumattakaan kaitttavistaan, siitä, kun hän voipi väärällä perustuksella rauhoittaa omaa tuntoaan, vastoin Jumalan sanaa, ettei muka saarnaaminen ole niin välttämätöntä: ei se kuulu muka meidän Kirkkomme välttämättömiin vaatimuksiin.

Ja mihin tilaan ovat asiat kehittyneet tämän tärkeän jumalanpalvelusosan, saar¬nan, laiminlyömisestä? Muutamassa raja¬seurakunnassamme, jossa jumalanpalvelus on näihin päivihin asti toimitettu kansalle vie-raalla kielellä ja saarnaa tuskin nimeksikään käytetty, kansa, kun sille on nykyaikana koe¬tettu toimeenpanna tajuttavan jumalanpalve¬lusta, ei suvaitsekaan sitä, eikä paljon saarnaamistakaan kaipaa. Ja miksi? - Siksi varmaankin pääasiallisesti, että Jumalan sa¬na paljastaa kääntymättömän ihmisen tilan ja vaatii häneltä paljoa enemmän, kuin mitä tietämättömyydessään ja ulkokullaisuudessaan hän on luullut kylliksi olevan, - nimittäin enemmän kuin ulkonaisten muotojen täyttä¬mistä. Hän ei suvaitse semmoista jumalan¬palvelusta, joka vaatii perinpohjaista ihmisen muuttumista ja osoittaa peräti riittämättömiksi nuo hänen hengettömät, ulkonaiset työnsä todellisen oman tunnon rauhan ja sovinnon saavuttamiseksi Jumalan kanssa ja siksi hän mieluisasti hylkää sen ja pysyy entisellään. Mutta kenenkä syyksi tulee tämä väärä loh¬dutus ja totuuden tietämättömyys?

Jumala tahtoo, että kaikkien ihmisten pitää totuuden tuntoon tulla ja että tämä Hänen pyhä tahtonsa on kaikille selvästi ja peittelemättä ilmoitettava ja esille tuotava ja sen ilmoittaminen lienee Ortodoksisen Kirk-komme pyhin velvollisuus. Tinkimätöntä siis lienee, että evankeliumin saarnan, sen todellisessa merkityksessä, tulee olla välttämättömänä ja hyvin tärkeänä osana jumalanpalveluksessamme. Se on varmaankin voimallinen tuomaan uutta hen¬keä ja elämää Kirkkoomme. Sitä kaipaa erittäinkin Kirkkomme tänä aikana, jolloin ihmisten omattunnot ovat vapautetut, ettei kenelläkään olisi syytä hengel¬lisen ravinnon puutteessa horjua sinne ja tänne, vaan että Kirkkomme, täydellisimpänä totuuden säilyttä¬jänä, voisi hyvällä omalla tunnolla sanoa niille, kuten kerran sen Perustaja ja Pää - Kristus eräässä tilaisuu¬dessa opetuslapsilleen : „Ettekö te myös tahdo men-nä", ja kuulla heiltä: „Kenenkä tykö me menem¬me, sillä Sinulla ovat iankaikkisen elämän sanat."
P. M.
<hr>
(''Artikkeli on julkaistu Ortodoksi.netin sivuilla PSHV:n komitean kirjallisella luvalla. Artikkeli on alkuaan julkaistu Aamun Koitossa nr.1/1907, joka ilmestyi tammikuussa 1907, sivuilla 3-4'')

[[Luokka:Aamun Koitto]]