http://www.ortodoksi.net/api.php?action=feedcontributions&feedformat=atom&user=X4 2026-04-13T19:17:54Z Käyttäjän muokkaukset MediaWiki 1.39.7 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Usko_ja_taide&diff=42038 2012-07-17T08:51:51Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>[[Jumala]] on antanut ihmiselle kyvyn luoda. Tämä kyky on tärkeä osa Jumalan, Luojan, kuvaa ihmisessä ja se mahdollistaa ihmiselle muun muassa sopeutumisen erilaisiin olosuhteisiin ja elämäntilanteisiin. Koska luominen on elämää, on tärkeä ymmärtää, että se on hengellisen elämän lainalaisuuksien alaista.<br /> <br /> Kuten kaikkia muitakin Jumalan luomia kykyjä myös luomiskykyä on mahdollista käyttää toisaalta hyvin tai huonosti, toisaalta hyvään tai pahaan. Siksi taidetta voidaan tarkastella sekä akselilla hyvä vs. huono että kristillisen uskon ja elämännäkemyksen perusteella niin ikään vastapareilla hyvä vs. paha. Taideteos voi olla puutteellisesti tai muuten vähäisemmillä taidoilla toteutettu, mutta sisällöltään silti hyvä ja kaunis, jopa ylentävä. Yhtä lailla taideteos voi olla mestarillisesti suunniteltu ja työstetty, mutta sisällöltään paha, esimerkiksi Jumalaa ja kristinuskoa herjaava.<br /> <br /> Vaikka ihmisen kyky luoda viittaa Jumalan kuvaan ihmisessä, taide itsessään ei ole jotain elämää suurempaa ja jumalallista. Taide on harvoin Jumalan tai jonkin epämääräisen &quot;jumalallisen hengen&quot; inspiroimaa. Voidaan olettaa, että langenneessa maailmassa se on paljon useammin syntynyt [[demoni]]sen vaikutuksen alla, sillä ihmisen mielikuvitus on erityinen kanava, jonka kautta sielunvihollinen pyrkii vaikuttamaan ihmiseen tämän himojen ja halujen mukaisesti.<br /> <br /> Tarkemmin sanoen hengellisessä elämässä ihmiseen vaikuttaa erityisesti kolme tahoa: Jumala, ihminen itse himoineen ja haluineen, sekä sielunvihollinen valheineen ja harhoineen. Kuten koko ihmiselämä, myös luomistyö on väistämättä osa ihmisen sielusta käytävän taistelun näyttämöä. Niinpä taidetta voidaan luoda Jumalan kunniaksi, mutta yhtä lailla pahan voimien kunniaksi ja niiden pyrkimysten edistämiseksi. Sitä voidaan luoda myös ihmisen kunniaksi, kunnioittaen ihmistä joko Jumalan luomana olentona, jolloin lopullinen kunnia annetaan Jumalalle, tai itseriittoisena ja langenneena olentona, jolloin lopullinen kunnia koituu sielunviholliselle. Samalla tavoin taiteella voidaan kunnioittaa luomakuntaa joko Jumalan luomistyönä, vaikkakin lankeemuksen todellisuudesta kärsivänä, tai itseriittoisena synnin maailmana.<br /> <br /> Kautta historian taidetta on luotu ja käytetty niin pahaan kuin hyväänkin. Kristillisen uskon sisäistänyt ihminen ei ole vieras hengelliselle taistelulle, valheen ja synnin voimalle, ja erilaisille ihmiselämän varjopuolille. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään pakottavaa tarvetta suvaita saati hyväksyä taidetta, joka on valheellista, kristillistä uskoa loukkaavaa tai jollain muulla tavoin moraalitonta, sillä taide ei missään mielessä nouse elämän ja uskon yläpuolelle.<br /> Taide on Jumalan kuvaksi luodun ihmisen pyrkimystä jalostaa lahjojaan ja käyttää niitä vapaan tahtonsa nojalla joko hyvään tai pahaan. Vapaan tahdon mukana seuraa aina vastuu, myös suhteessa taiteen luomiseen. Taidetta ei voi erottaa muusta hengellisestä elämästä. Se on eräs areena, jolla ihmisen usko punnitaan.<br /> <br /> '''Markus Paavola'''<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]][[Luokka:Kirkkotaide]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Usko_ja_taide&diff=42037 2012-07-17T08:50:24Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>[[Jumala]] on antanut ihmiselle kyvyn luoda. Tämä kyky on tärkeä osa Jumalan, Luojan, kuvaa ihmisessä ja se mahdollistaa ihmiselle muun muassa sopeutumisen erilaisiin olosuhteisiin ja elämäntilanteisiin. Koska luominen on elämää, on tärkeä ymmärtää, että se on hengellisen elämän lainalaisuuksien alaista.<br /> <br /> Kuten kaikkia muitakin Jumalan luomia kykyjä myös luomiskykyä on mahdollista käyttää toisaalta hyvin tai huonosti, toisaalta hyvään tai pahaan. Siksi taidetta voidaan tarkastella sekä akselilla hyvä vs. huono että kristillisen uskon ja elämännäkemyksen perusteella niin ikään vastapareilla hyvä vs. paha. Taideteos voi olla puutteellisesti tai muuten vähäisemmillä taidoilla toteutettu, mutta sisällöltään silti hyvä ja kaunis, jopa ylentävä. Yhtä lailla taideteos voi olla mestarillisesti suunniteltu ja työstetty, mutta sisällöltään paha, esimerkiksi Jumalaa ja kristinuskoa herjaava.<br /> <br /> Vaikka ihmisen kyky luoda viittaa Jumalan kuvaan ihmisessä, taide itsessään ei ole jotain elämää suurempaa ja jumalallista. Taide on harvoin Jumalan tai jonkin epämääräisen &quot;jumalallisen hengen&quot; inspiroimaa. Voidaan olettaa, että langenneessa maailmassa se on paljon useammin syntynyt [[demoni]]sen vaikutuksen alla, sillä ihmisen mielikuvitus on erityinen kanava, jonka kautta sielunvihollinen pyrkii vaikuttamaan ihmiseen tämän himojen ja halujen mukaisesti.<br /> <br /> Tarkemmin sanoen hengellisessä elämässä ihmiseen vaikuttaa erityisesti kolme tahoa: Jumala, ihminen itse himoineen ja haluineen, sekä sielunvihollinen valheineen ja harhoineen. Kuten koko ihmiselämä, myös luomistyö on väistämättä osa ihmisen sielusta käytävän taistelun näyttämöä. Niinpä taidetta voidaan luoda Jumalan kunniaksi, mutta yhtä lailla pahan voimien kunniaksi ja niiden pyrkimysten edistämiseksi. Sitä voidaan luoda myös ihmisen kunniaksi, kunnioittaen ihmistä joko Jumalan luomana olentona, jolloin lopullinen kunnia annetaan Jumalalle, tai itseriittoisena ja langenneena olentona, jolloin lopullinen kunnia koituu sielunviholliselle. Samalla tavoin taiteella voidaan kunnioittaa luomakuntaa joko Jumalan luomistyönä, vaikkakin lankeemuksen todellisuudesta kärsivänä, tai itseriittoisena synnin maailmana.<br /> <br /> Kautta historian taidetta on luotu ja käytetty niin pahaan kuin hyväänkin. Kristillisen uskon sisäistänyt ihminen ei ole vieras hengelliselle taistelulle, valheen ja synnin voimalle, ja erilaisille ihmiselämän varjopuolille. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään pakottavaa tarvetta suvaita saati hyväksyä taidetta, joka on valheellista, kristillistä uskoa loukkaavaa tai jollain muulla tavoin moraalitonta, sillä taide ei missään mielessä nouse elämän ja uskon yläpuolelle.<br /> <br /> '''Taide''' on Jumalan kuvaksi luodun ihmisen pyrkimystä jalostaa lahjojaan ja käyttää niitä vapaan tahtonsa nojalla joko hyvään tai pahaan. Vapaan tahdon mukana seuraa aina vastuu, myös suhteessa taiteen luomiseen. Taidetta ei voi erottaa muusta hengellisestä elämästä. Se on eräs areena, jolla ihmisen usko punnitaan.<br /> <br /> '''Markus Paavola'''<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]][[Luokka:Kirkkotaide]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Logos_(lehti)&diff=19573 2009-12-30T18:52:45Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Logos on ortodoksinen kulttuurilehti, jonka julkaisijana on [[Ortodoksinen opiskelijaliitto]] ry. Logos on ilmestynyt vuodesta 1958 alkaen. Nykyään se ilmestyy kuudesti vuodessa. Lehdessä on artikkeleja ja kolumneja ajankohtaisista kirkollisista aiheista. <br /> <br /> Logoksen vastaavana toimittajana on fil. yo Maria Kozhinova.<br /> <br /> {{tynkä}}<br /> [[Luokka:Ortodoksiset lehdet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Logos_(aikakauslehti)&diff=19572 2009-12-30T18:46:54Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>'''Logos''' on [[Ortodoksinen opiskelijaliitto|Ortodoksisen Opiskelijaliiton]] (''OOL'') julkaisema kulttuurilehti. Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.<br /> <br /> Logoksen vastaavana toimittajana toimii fil. yo Maria Kozhinova ja toimitussihteerinä Ilona Kopakkala (v. 2010).<br /> <br /> ==Aiheesta muualla==<br /> * [http://www.helsinki.fi/jarj/ool/logos.html Logoksen kotisivut]<br /> * [http://www.kultti.net/lehti/62/ Logoksen tilaussivut]<br /> * [http://www.helsinki.fi/jarj/ool/index.html OOL:n kotisivut]<br /> <br /> [[Luokka:Suomen ortodoksinen kirkko]]<br /> [[Luokka:Ortodoksiset lehdet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Ortodoksinen_opiskelijaliitto&diff=19300 2009-12-19T13:47:32Z

<p>X4: nimet</p> <hr /> <div>'''Ortodoksinen opiskelijaliitto (OOL)''' ry. on [[Suomen ortodoksinen kirkko|Suomen ortodoksisen kirkon]] piirissä toimiva ortodoksiopiskelijoiden järjestö. Se perustettiin vuonna 1948 nimellä ''Ortodoksinen Ylioppilasliitto''. Nimi vaihdettiin 1980-luvulla nykyiseksi.<br /> <br /> Toiminta koostuu valtakunnallisesta ja paikallisosastojen toiminnasta. Paikallisosastoja on yliopistopaikkakunnilla eri puolilla Suomea. Vuonna 2009 niitä oli Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa, Lappeenrannassa ja Oulussa. OOL pyrkii perustamaan lisää alaosastoja uusille paikkakunnille. Toiminnan suurimpina aktiviteetteina ovat erilaiset vuosittaiset tapahtumat, kuten pääsiäis-, syys ja talvitapahtuma sekä kokoöinen jumalanpalvelus [[Pyhän Ristin ylentäminen|Pyhän Ristin ylentämisen juhlana]]. Alaosastoissa on toimintaa erilaisissa tapaamisissa.<br /> <br /> OOL julkaisee omaa lehteä nimeltään [[Logos (aikakauslehti)|Logos]]. Lehti on ilmestynyt jo vuodesta 1958 alkaen.<br /> <br /> Järjestön toimintaa johtaa hallitus puheenjohtajansa (v. 2009 Ronja Venesperä) johdolla. Päivittäistä toimintaa johtaa sivutoiminen pääsihteeri (v. 2009 Ilona Kopakkala). Järjestöllä ei ole pysyvää toimistoa, vaan toimintaa johdetaan toimihenkilöiden kotoa käsin.<br /> <br /> ==Yhteystiedot (v. 2009)==<br /> <br /> '''Puheenjohtaja Ronja Venesperä'''<br /> *Sähköposti: ool.pj(at)ort.fi<br /> *Matkapuhelin: 050 491 1324<br /> *Helsinki<br /> <br /> '''Pääsihteeri Ilona Kopakkala'''<br /> *Sähköposti: ool.ps(at)ort.fi<br /> *Matkapuhelin: 050 337 3934<br /> *Joensuu<br /> <br /> '''Kotisivut: <br /> *[http://www.helsinki.fi/jarj/ool/ www.helsinki.fi/jarj/ool/]<br /> <br /> == Katso myös ==<br /> * [[Esitys: Ortodoksisen Opiskelijaliiton ry:n avustusanomus]]<br /> <br /> [[Luokka: Suomen ortodoksinen kirkko]] <br /> [[Luokka: Järjestöt]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Logos_(lehti)&diff=11578 2009-04-17T19:58:50Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Logos on ortodoksinen kulttuurilehti, jonka julkaisijana on [[Ortodoksinen opiskelijaliitto]] ry. Logos on ilmestynyt vuodesta 1958 alkaen. Nykyään se ilmestyy kuudesti vuodessa. Lehdessä on artikkeleja ja kolumneja ajankohtaisista kirkollisista aiheista. <br /> <br /> Logoksen päätoimittajana on TM, pastori [[Lars Ahlbäck]].<br /> <br /> {{tynkä}}<br /> [[Luokka:Ortodoksiset lehdet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Logos_(lehti)&diff=11577 2009-04-17T19:57:12Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Logos on ortodoksinen kulttuurilehti, jonka julkaisijana on Ortodoksinen opiskelijaliitto ry. Logos ilmestyy kuudesti vuodessa. Lehdessä on artikkeleja ja kolumneja ajankohtaisis...</p> <hr /> <div>Logos on ortodoksinen kulttuurilehti, jonka julkaisijana on [[Ortodoksinen opiskelijaliitto]] ry. Logos ilmestyy kuudesti vuodessa. Lehdessä on artikkeleja ja kolumneja ajankohtaisista kirkollisista aiheista. <br /> <br /> Logoksen päätoimittajana on TM, pastori [[Lars Ahlbäck]].<br /> <br /> {{tynkä}}<br /> [[Luokka:Ortodoksiset lehdet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Lars_Ahlb%C3%A4ck&diff=11381 2009-04-09T18:10:59Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Teologian maisteri, pastori '''Lars Ahlbäck''' on [[Ortodoksinen kirkko|ortodoksisen]] aikakauslehti [[Logos (aikakauslehti)|Logoksen]] päätoimittaja.<br /> <br /> [[Luokka:Suomen ortodoksinen kirkko|Ahl]]<br /> [[Luokka:Henkilöt|Ahl]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Ortodoksisten_nuorten_liitto&diff=9324 2009-03-03T11:08:11Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>'''Ortodoksisten Nuorten Liitto ry.''' on [[Suomen ortodoksinen kirkko|Suomen ortodoksisen kirkon]] alueella lapsi- ja nuorisotyötä tekevä järjestö. Se perustettiin vuonna 1943.<br /> <br /> ONL:n toimitamuotoihin kuuluu erilaista seurakunnallisella tasolla tapahtuvaa nuorisotoimintaa, jota se tukee järjestämällä seurakuntien kanssa yhteistyössä mm. nuorisotapahtumia, kerhonohjaajakoulutusta sekä leirejä muun muassa omistamassaan leirikeskuskessa Puroniemessä Rautalammella sekä seurakuntien omistamissa leirikeskuksissa ja tarvittaessa muuallakin, kuten esimerkiksi [[Uuden Valamon luostari|Valamon luostarissa]]. Vuosittain suurin ONL:n järjestämä tapahtuma on vuosijuhlat, jonne tavallisesti osallistuu satoja ortodoksisia nuoria.<br /> <br /> ONL julkaisee erilaista opintomateriaalia kerho-, koti- ja koulukäyttöön sekä omaa ortodoksisille lapsille ja nuorille tarkoitettua lehteä nimeltään [[Tuohustuli (lehti)|Tuohustuli]].<br /> <br /> ONL kuuluu järjestönä erilaisiin kansainvälisiin ortodoksisiin nuorisojärjestöihin kuten esim. [[Syndesmos|Syndesmokseen]], jonka kautta se hoitaa useimmat kansainväliset yhteytensä.<br /> <br /> ONL:n keskupaikka on Joensuussa (''Rantakatu 25, 80100 Joensuu'') ja sen toimintaa johtaa hallitus puheenjohtajansa (''v. 2009 isä [[Teemu Toivonen]]'') johdolla. ONL:lla on myös palkattuja työntekijöitä, joiden työtä johtaa liiton toiminnanjohtaja (''Kimmo Kallinen''). Järjestön pappina ja järjestösihteerinä toimii isä [[Tuomas Järvelin]].<br /> <br /> ONL:n omat kotisivut ovat osoitteessa: [http://www.onl.fi www.onl.fi]<br /> <br /> ==Kirjallisuutta:==<br /> * Postari, Jouni (toim.): Ortoboxi Ortodoksen nuorten liiton 50-vuotisjuhlajulkaisu<br /> * Houtsonen, Alvi (toim.): Ortodoksisten nuorten liitto 1943 - 1963<br /> <br /> [[Luokka: Suomen ortodoksinen kirkko]] <br /> [[Luokka: Ortodoksiset järjestöt]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Ortodoksisten_kanttorien_liitto&diff=9323 2009-03-03T11:07:05Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>'''Ortodoksisten Kanttorien Liitto ry.''' on [[Suomen ortodoksinen kirkko|Suomen ortodoksisen kirkon]] piirissä toimivien [[kanttori]]en oma ammattijärjestö. Se on perustettu vuonna 1932.<br /> <br /> Liiton tarkoituksena on olla yhdysside ortodoksisten kanttorien ja yleensä ortodoksisesta musiikista kiinnostuneiden ja innostuneiden ihmisten välillä. Samoin sen tehtäviin kuuluu ortodoksisten kanttoreiden ammatillisen kehityksen sekä yleensä kirkkokuoro- ja ortodoksisen laulunperinteen edistäminen seurakunnissa.<br /> <br /> Liittoa johtaa hallitus puheenjohtajansa (v. 2009 Wilhelmiina Virolainen) johdolla. Liitolla ei ole omaa toimistoa eikä palkattua henkilökuntaa.<br /> <br /> ==Kirjallisuutta==<br /> * Hirvonen, Pekka: Lukkarien liitosta kanttorien liittoon, Ortodoksisten kanttorien liitto ry:n historia 1932 - 1992<br /> <br /> [[Luokka: Suomen ortodoksinen kirkko]] [[Luokka: Ortodoksiset järjestöt]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Filoksenia&diff=9322 2009-03-03T11:02:37Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Filoksenia ry on avustus- ja vapaaehtoistyötä tekevä järjestö, joka on perustettu vuonna 1996. Keskeisiä toiminta-alueita ovat maahanmuuttaja- ja lähialuetyö. Yhdistyksen ajankohtaisia hankkeita ovat [http://www.ray.fi Raha-automaattiyhdistyksen] (RAY:n) rahoittama Agape-projekti sekä Pietariin suunnattu avustustoiminta. Pietarissa yhteistyötä tehdään Pyhän Anastasian veljeskunnan ylläpitämän sosiaalipedagogisen keskuksen kanssa. Muita yhdistyksen toimintamuotoja ovat seminaarit ja erilaiset kampanjat.<br /> <br /> Avustusten hallinnointi hoidetaan vapaaehtoisvoimin, joten varat voidaan käyttää lyhentämättöminä siihen tarkoitukseen, jota varten ne on lahjoitettu.<br /> <br /> Pietarin katulasten avustustili: '''Nordea 157230-372441'''<br /> <br /> ==Trapesa ja Agape-projekti==<br /> <br /> Trapesa on Espoon keskuksen Kirkkojärvellä kerrostalon alakerrassa sijaitsevan toimintakeskuksen nimi. Sieltä käsin koordinoidaan Agape-projektin tapahtumia. Trapesassa järjestetään kerhotoimintaa ja avoin olohuone on auki lähialueen asukkaille joka päivä kello 10-15.<br /> <br /> Osana projektia espoolaisilla kouluilla toimii venäjänkielisiä iltapäiväkerhoja, jotka on perustettu tukemaan lasten äidinkielen kehittymistä.<br /> <br /> Syksyllä 2007 uutena venäjänkielisenä toimintamuotona alkoi esikoulu, joka järjestetään Trapesassa. Lasten musiikki- ja kuvataidekerhoilla on venäjänkieliset ohjaajat. Kaksi kertaa viikossa suomeksi kokoontuvissa läksykerhoissa tarjotaan mahdollisuus avunsaantiin koulutehtävissä niille lapsille, joiden kotona ei voida tukea koulunkäyntiä puutteellisen kielitaidon vuoksi.<br /> <br /> Järjestetyn kerhotoiminnan ohella Trapesa palvelee juhla- ja kokoontumispaikkana alueen asukkaille kansallisuuteen tai uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta.<br /> <br /> Agape-projektin toimintaa rahoittaa pääosin RAY. Sen lisäksi Filoksenia hakee jatkuvasti yhteistyökumppaneita kerhotoiminnan ylläpitämiseksi ja erilaisten kampanjoiden ja vierailujen toteuttamiseksi. Yhteistyökumppaneita ja rahoittajia on löytynyt yhdistyksistä, seurakunnista, kunnista ja yksityisistä säätiöistä sekä yrityksistä. Toiminta ei tuota voittoa.<br /> Kappeli ja palvelukset<br /> <br /> Trapesan yhteydessä on Filoksenia ry:n ylläpitämä pieni kappeli, jossa järjestetään ortodoksisia palveluksia säännöllisesti yhteistyössä Helsingin ortodoksisen seurakunnan kanssa.<br /> <br /> Palveluksissa huomioidaan osallistujien äidinkielet. Trapesan kappelissa kuulee suomen lisäksi ainakin ruotsia, englantia, venäjää, kreikkaa, romaniaa ja amharaa. Palvelusten jälkeen istutaan hetkinen yhdessä, nautitaan pöydän antimista ja jaetaan viimeiset kuulumiset. Erilaisiin talkoisiin on aina tarvetta. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan vapaaehtoistyöhön.<br /> <br /> Filoksenia ry:n jäsenmaksut: '''Nordea 149130-102838'''<br /> <br /> ==Yhteystiedot==<br /> <br /> Trapesa toimintakeskus<br /> <br /> Kotikyläntie 5<br /> <br /> 02770 Espoo<br /> <br /> <br /> Puh. (09) 412 2045, fax (09) 412 2045<br /> <br /> s-posti: trapesa.anttonen(at)kolumbus.fi<br /> <br /> <br /> '''Agape-projektin työntekijä'''<br /> <br /> Minna Anttonen<br /> <br /> Trapesan johtaja<br /> <br /> Puh. 040-847591<br /> <br /> <br /> Järjestön kotisivut: [http://filoksenia.kotisivukone.com/]<br /> <br /> [[Luokka:Suomen ortodoksinen kirkko]]<br /> [[Luokka: Ortodoksiset järjestöt]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Filoksenia&diff=9321 2009-03-03T11:01:57Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Filoksenia ry on avustus- ja vapaaehtoistyötä tekevä järjestö, joka on perustettu vuonna 1996. Keskeisiä toiminta-alueita ovat maahanmuuttaja- ja lähialuetyö. Yhdistyksen ajankohtaisia hankkeita ovat [http://www.ray.fi Raha-automaattiyhdistyksen] (RAY:n) rahoittama Agape-projekti sekä Pietariin suunnattu avustustoiminta. Pietarissa yhteistyötä tehdään Pyhän Anastasian veljeskunnan ylläpitämän sosiaalipedagogisen keskuksen kanssa. Muita yhdistyksen toimintamuotoja ovat seminaarit ja erilaiset kampanjat.<br /> <br /> Avustusten hallinnointi hoidetaan vapaaehtoisvoimin, joten varat voidaan käyttää lyhentämättöminä siihen tarkoitukseen, jota varten ne on lahjoitettu.<br /> <br /> Pietarin katulasten avustustili: '''Nordea 157230-372441'''<br /> <br /> ==Trapesa ja Agape-projekti==<br /> <br /> Trapesa on Espoon keskuksen Kirkkojärvellä kerrostalon alakerrassa sijaitsevan toimintakeskuksen nimi. Sieltä käsin koordinoidaan Agape-projektin tapahtumia. Trapesassa järjestetään kerhotoimintaa ja avoin olohuone on auki lähialueen asukkaille joka päivä kello 10-15.<br /> <br /> Osana projektia espoolaisilla kouluilla toimii venäjänkielisiä iltapäiväkerhoja, jotka on perustettu tukemaan lasten äidinkielen kehittymistä.<br /> <br /> Syksyllä 2007 uutena venäjänkielisenä toimintamuotona alkoi esikoulu, joka järjestetään Trapesassa. Lasten musiikki- ja kuvataidekerhoilla on venäjänkieliset ohjaajat. Kaksi kertaa viikossa suomeksi kokoontuvissa läksykerhoissa tarjotaan mahdollisuus avunsaantiin koulutehtävissä niille lapsille, joiden kotona ei voida tukea koulunkäyntiä puutteellisen kielitaidon vuoksi.<br /> <br /> Järjestetyn kerhotoiminnan ohella Trapesa palvelee juhla- ja kokoontumispaikkana alueen asukkaille kansallisuuteen tai uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta.<br /> <br /> Agape-projektin toimintaa rahoittaa pääosin RAY. Sen lisäksi Filoksenia hakee jatkuvasti yhteistyökumppaneita kerhotoiminnan ylläpitämiseksi ja erilaisten kampanjoiden ja vierailujen toteuttamiseksi. Yhteistyökumppaneita ja rahoittajia on löytynyt yhdistyksistä, seurakunnista, kunnista ja yksityisistä säätiöistä sekä yrityksistä. Toiminta ei tuota voittoa.<br /> Kappeli ja palvelukset<br /> <br /> Trapesan yhteydessä on Filoksenia ry:n ylläpitämä pieni kappeli, jossa järjestetään ortodoksisia palveluksia säännöllisesti yhteistyössä Helsingin ortodoksisen seurakunnan kanssa.<br /> <br /> Palveluksissa huomioidaan osallistujien äidinkielet. Trapesan kappelissa kuulee suomen lisäksi ainakin ruotsia, englantia, venäjää, kreikkaa, romaniaa ja amharaa. Palvelusten jälkeen istutaan hetkinen yhdessä, nautitaan pöydän antimista ja jaetaan viimeiset kuulumiset. Erilaisiin talkoisiin on aina tarvetta. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan vapaaehtoistyöhön.<br /> <br /> Filoksenia ry:n jäsenmaksut: '''Nordea 149130-102838'''<br /> <br /> ==Yhteystiedot==<br /> <br /> Trapesa toimintakeskus<br /> <br /> Kotikyläntie 5<br /> <br /> 02770 Espoo<br /> <br /> <br /> Puh. (09) 412 2045, fax (09) 412 2045<br /> <br /> s-posti: trapesa.anttonen(at)kolumbus.fi<br /> <br /> <br /> '''Agape-projektin työntekijä'''<br /> <br /> Minna Anttonen<br /> <br /> Trapesan johtaja<br /> <br /> Puh. 040-847591<br /> <br /> <br /> Järjestön kotisivut: [http://www.trapesa.com www.trapesa.com]<br /> <br /> [[Luokka:Suomen ortodoksinen kirkko]]<br /> [[Luokka: Ortodoksiset järjestöt]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Filoksenia&diff=9320 2009-03-03T11:01:17Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Filoksenia ry on avustus- ja vapaaehtoistyötä tekevä järjestö, joka on perustettu vuonna 1996. Keskeisiä toiminta-alueita ovat maahanmuuttaja- ja lähialuetyö. Yhdistyksen ajankohtaisia hankkeita ovat [http://www.ray.fi Raha-automaattiyhdistyksen] (RAY:n) rahoittama Agape-projekti sekä Pietariin suunnattu avustustoiminta. Pietarissa yhteistyötä tehdään Pyhän Anastasian veljeskunnan ylläpitämän sosiaalipedagogisen keskuksen kanssa. Muita yhdistyksen toimintamuotoja ovat seminaarit ja erilaiset kampanjat.<br /> <br /> Avustusten hallinnointi hoidetaan vapaaehtoisvoimin, joten varat voidaan käyttää lyhentämättöminä siihen tarkoitukseen, jota varten ne on lahjoitettu.<br /> <br /> Pietarin katulasten avustustili: '''Nordea 157230-372441'''<br /> <br /> ==Trapesa ja Agape-projekti==<br /> <br /> Trapesa on Espoon keskuksen Kirkkojärvellä kerrostalon alakerrassa sijaitsevan toimintakeskuksen nimi. Sieltä käsin koordinoidaan Agape-projektin tapahtumia. Trapesassa järjestetään kerhotoimintaa ja avoin olohuone on auki lähialueen asukkaille joka päivä kello 10-15.<br /> <br /> Osana projektia espoolaisilla kouluilla toimii venäjänkielisiä iltapäiväkerhoja, jotka on perustettu tukemaan lasten äidinkielen kehittymistä.<br /> <br /> Syksyllä 2007 uutena venäjänkielisenä toimintamuotona alkoi esikoulu, joka järjestetään Trapesassa. Lasten musiikki- ja kuvataidekerhoilla on venäjänkieliset ohjaajat. Kaksi kertaa viikossa suomeksi kokoontuvissa läksykerhoissa tarjotaan mahdollisuus avunsaantiin koulutehtävissä niille lapsille, joiden kotona ei voida tukea koulunkäyntiä puutteellisen kielitaidon vuoksi.<br /> <br /> Järjestetyn kerhotoiminnan ohella Trapesa palvelee juhla- ja kokoontumispaikkana alueen asukkaille kansallisuuteen tai uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta.<br /> <br /> Agape-projektin toimintaa rahoittaa pääosin RAY. Sen lisäksi Filoksenia hakee jatkuvasti yhteistyökumppaneita kerhotoiminnan ylläpitämiseksi ja erilaisten kampanjoiden ja vierailujen toteuttamiseksi. Yhteistyökumppaneita ja rahoittajia on löytynyt yhdistyksistä, seurakunnista, kunnista ja yksityisistä säätiöistä sekä yrityksistä. Toiminta ei tuota voittoa.<br /> Kappeli ja palvelukset<br /> <br /> Trapesan yhteydessä on Filoksenia ry:n ylläpitämä pieni kappeli, jossa järjestetään ortodoksisia palveluksia säännöllisesti yhteistyössä Helsingin ortodoksisen seurakunnan kanssa.<br /> <br /> Palveluksissa huomioidaan osallistujien äidinkielet. Trapesan kappelissa kuulee suomen lisäksi ainakin ruotsia, englantia, venäjää, kreikkaa, romaniaa ja amharaa. Palvelusten jälkeen istutaan hetkinen yhdessä, nautitaan pöydän antimista ja jaetaan viimeiset kuulumiset. Erilaisiin talkoisiin on aina tarvetta. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan vapaaehtoistyöhön.<br /> <br /> Filoksenia ry:n jäsenmaksut: '''Nordea 149130-102838'''<br /> <br /> ==Yhteystiedot==<br /> <br /> Trapesa toimintakeskus<br /> <br /> Kotikyläntie 5<br /> <br /> 02770 Espoo<br /> <br /> <br /> Puh. (09) 412 2045, fax (09) 412 2045<br /> <br /> s-posti: samovaari(at)kolumbus.fi<br /> <br /> <br /> '''Agape-projektin työntekijä'''<br /> <br /> Minna Anttonen<br /> <br /> Trapesan johtaja<br /> <br /> Puh. 040-847591<br /> <br /> <br /> Järjestön kotisivut: [http://www.trapesa.com www.trapesa.com]<br /> <br /> [[Luokka:Suomen ortodoksinen kirkko]]<br /> [[Luokka: Ortodoksiset järjestöt]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Filoksenia&diff=9319 2009-03-03T11:00:44Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Filoksenia ry on avustus- ja vapaaehtoistyötä tekevä järjestö, joka on perustettu vuonna 1996. Keskeisiä toiminta-alueita ovat maahanmuuttaja- ja lähialuetyö. Yhdistyksen ajankohtaisia hankkeita ovat [http://www.ray.fi Raha-automaattiyhdistyksen] (RAY:n) rahoittama Agape-projekti sekä Pietariin suunnattu avustustoiminta. Pietarissa yhteistyötä tehdään Pyhän Anastasian veljeskunnan ylläpitämän sosiaalipedagogisen keskuksen kanssa. Muita yhdistyksen toimintamuotoja ovat seminaarit ja erilaiset kampanjat.<br /> <br /> Avustusten hallinnointi hoidetaan vapaaehtoisvoimin, joten varat voidaan käyttää lyhentämättöminä siihen tarkoitukseen, jota varten ne on lahjoitettu.<br /> <br /> Pietarin katulasten avustustili: '''Nordea 157230-372441'''<br /> <br /> ==Trapesa ja Agape-projekti==<br /> <br /> Trapesa on Espoon keskuksen Kirkkojärvellä kerrostalon alakerrassa sijaitsevan toimintakeskuksen nimi. Sieltä käsin koordinoidaan Agape-projektin tapahtumia. Trapesassa järjestetään kerhotoimintaa ja avoin olohuone on auki lähialueen asukkaille joka päivä kello 10-15.<br /> <br /> Osana projektia espoolaisilla kouluilla toimii venäjänkielisiä iltapäiväkerhoja, jotka on perustettu tukemaan lasten äidinkielen kehittymistä.<br /> <br /> Syksyllä 2007 uutena venäjänkielisenä toimintamuotona alkoi esikoulu, joka järjestetään Trapesassa. Lasten musiikki- ja kuvataidekerhoilla on venäjänkieliset ohjaajat. Kaksi kertaa viikossa suomeksi kokoontuvissa läksykerhoissa tarjotaan mahdollisuus avunsaantiin koulutehtävissä niille lapsille, joiden kotona ei voida tukea koulunkäyntiä puutteellisen kielitaidon vuoksi.<br /> <br /> Järjestetyn kerhotoiminnan ohella Trapesa palvelee juhla- ja kokoontumispaikkana alueen asukkaille kansallisuuteen tai uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta.<br /> <br /> Agape-projektin toimintaa rahoittaa pääosin RAY. Sen lisäksi Filoksenia hakee jatkuvasti yhteistyökumppaneita kerhotoiminnan ylläpitämiseksi ja erilaisten kampanjoiden ja vierailujen toteuttamiseksi. Yhteistyökumppaneita ja rahoittajia on löytynyt yhdistyksistä, seurakunnista, kunnista ja yksityisistä säätiöistä sekä yrityksistä. Toiminta ei tuota voittoa.<br /> Kappeli ja palvelukset<br /> <br /> Trapesan yhteydessä on Filoksenia ry:n ylläpitämä pieni kappeli, jossa järjestetään ortodoksisia palveluksia säännöllisesti yhteistyössä Helsingin ortodoksisen seurakunnan kanssa.<br /> <br /> Palveluksissa huomioidaan osallistujien äidinkielet. Trapesan kappelissa kuulee suomen lisäksi ainakin ruotsia, englantia, venäjää, kreikkaa, romaniaa ja amharaa. Palvelusten jälkeen istutaan hetkinen yhdessä, nautitaan pöydän antimista ja jaetaan viimeiset kuulumiset. Erilaisiin talkoisiin on aina tarvetta. Kaikki toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan vapaaehtoistyöhön.<br /> <br /> Filoksenia ry:n jäsenmaksut: '''Nordea 149130-102838'''<br /> <br /> ==Yhteystiedot==<br /> <br /> Trapesa toimintakeskus<br /> <br /> Kotikyläntie 5<br /> <br /> 02770 Espoo<br /> <br /> <br /> Puh. (09) 412 2045, fax (09) 412 2045<br /> <br /> s-posti: samovaari(at)kolumbus.fi<br /> <br /> <br /> '''Agape-projektin työntekijät'''<br /> <br /> Minna Anttonen<br /> <br /> Trapesan johtaja<br /> <br /> Puh. 040-847591<br /> <br /> Järjestön kotisivut: [http://www.trapesa.com www.trapesa.com]<br /> <br /> [[Luokka:Suomen ortodoksinen kirkko]]<br /> [[Luokka: Ortodoksiset järjestöt]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Ortodoksinen_opiskelijaliitto&diff=9318 2009-03-03T10:23:48Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>'''Ortodoksinen opiskelijaliitto (OOL)''' ry. on [[Suomen ortodoksinen kirkko|Suomen ortodoksisen kirkon]] piirissä toimiva ortodoksiopiskelijoiden järjestö. Se perustettiin vuonna 1948 nimellä ''Ortodoksinen Ylioppilasliitto''. Nimi vaihdettiin 1980-luvulla nykyiseksi.<br /> <br /> Toiminta koostuu valtakunnallisesta ja paikallisosastojen toiminnasta. Paikallisosastoja on yliopistopaikkakunnilla eri puolilla Suomea. Vuonna 2009 niitä oli Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa, Lappeenrannassa ja Oulussa. OOL pyrkii perustamaan lisää alaosastoja uusille paikkakunnille. Toiminnan suurimpina aktiviteetteina ovat erilaiset vuosittaiset tapahtumat, kuten pääsiäis-, syys ja talvitapahtuma sekä kokoöinen jumalanpalvelus [[Pyhän Ristin ylentäminen|Pyhän Ristin ylentämisen juhlana]]. Alaosastoissa on toimintaa erilaisissa tapaamisissa.<br /> <br /> OOL julkaisee omaa lehteä nimeltään [[Logos (aikakauslehti)|Logos]]. Lehti on ilmestynyt jo vuodesta 1958 alkaen.<br /> <br /> Järjestön toimintaa johtaa hallitus puheenjohtajansa (v. 2009 Ronja Venesperä) johdolla. Päivittäistä toimintaa johtaa sivutoiminen pääsihteeri (v. 2009 Anna Blinnikka). Järjestöllä ei ole pysyvää toimistoa, vaan toimintaa johdetaan toimihenkilöiden kotoa käsin.<br /> <br /> ==Yhteystiedot (v. 2009)==<br /> <br /> '''Puheenjohtaja Ronja Venesperä'''<br /> *Sähköposti: ool.pj(at)ort.fi<br /> *Matkapuhelin: 050 491 1324<br /> *Helsinki<br /> <br /> '''Pääsihteeri Anna Blinnikka'''<br /> *Sähköposti: ool.ps(at)ort.fi<br /> *Matkapuhelin: 050 337 3934<br /> *Joensuu<br /> <br /> '''Kotisivut: <br /> *[http://www.helsinki.fi/jarj/ool/ www.helsinki.fi/jarj/ool/]<br /> <br /> [[Luokka: Suomen ortodoksinen kirkko]] <br /> [[Luokka: Ortodoksiset järjestöt]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Ortodoksinen_opiskelijaliitto&diff=9317 2009-03-03T10:22:31Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>'''Ortodoksinen opiskelijaliitto (OOL)''' ry. on [[Suomen ortodoksinen kirkko|Suomen ortodoksisen kirkon]] piirissä toimiva ortodoksiopiskelijoiden järjestö. Se perustettiin vuonna 1948 nimellä ''Ortodoksinen Ylioppilasliitto''. Nimi vaihdettiin 1980-luvulla nykyiseksi.<br /> <br /> Toiminta koostuu valtakunnallisesta ja paikallisosastojen toiminnasta. Paikallisosastoja on yliopistopaikkakunnilla eri puolilla Suomea. Vuonna 2009 niitä oli Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä ja Joensuussa. OOL pyrkii perustamaan lisää alaosastoja uusille paikkakunnille. Toiminnan suurimpina aktiviteetteina ovat erilaiset vuosittaiset tapahtumat, kuten pääsiäis-, syys ja talvitapahtuma sekä kokoöinen jumalanpalvelus [[Pyhän Ristin ylentäminen|Pyhän Ristin ylentämisen juhlana]]. Alaosastoissa on toimintaa erilaisissa tapaamisissa.<br /> <br /> OOL julkaisee omaa lehteä nimeltään [[Logos (aikakauslehti)|Logos]]. Lehti on ilmestynyt jo vuodesta 1958 alkaen.<br /> <br /> Järjestön toimintaa johtaa hallitus puheenjohtajansa (v. 2009 Ronja Venesperä) johdolla. Päivittäistä toimintaa johtaa sivutoiminen pääsihteeri (v. 2009 Anna Blinnikka). Järjestöllä ei ole pysyvää toimistoa, vaan toimintaa johdetaan toimihenkilöiden kotoa käsin.<br /> <br /> ==Yhteystiedot (v. 2009)==<br /> <br /> '''Puheenjohtaja Ronja Venesperä'''<br /> *Sähköposti: ool.pj(at)ort.fi<br /> *Matkapuhelin: 050 491 1324<br /> *Helsinki<br /> <br /> '''Pääsihteeri Anna Blinnikka'''<br /> *Sähköposti: ool.ps(at)ort.fi<br /> *Matkapuhelin: 050 337 3934<br /> *Joensuu<br /> <br /> '''Kotisivut: <br /> *[http://www.helsinki.fi/jarj/ool/ www.helsinki.fi/jarj/ool/]<br /> <br /> [[Luokka: Suomen ortodoksinen kirkko]] <br /> [[Luokka: Ortodoksiset järjestöt]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Ortodoksinen_opiskelijaliitto&diff=8191 2009-01-31T22:52:40Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>'''Ortodoksinen opiskelijaliitto (OOL)''' ry. on [[Suomen ortodoksinen kirkko|Suomen ortodoksisen kirkon]] piirissä toimiva ortodoksiopiskelijoiden järjestö. Se perustettiin vuonna 1948 nimellä ''Ortodoksinen Ylioppilasliitto''. Nimi vaihdettiin 1980-luvulla nykyiseksi.<br /> <br /> Toiminta koostuu valtakunnallisesta ja paikallisosastojen toiminnasta. Paikallisosastoja on vaihtelevasti eri puolilla Suomea. Vuonna 2007 niitä oli Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Joensuussa ja Kuopiossa. OOL pyrkii perustamaan lisää alaosastoja uusille paikkakunnille. Toiminnan suurimpina aktiviteetteina ovat erilaiset vuosittaiset tapahtumat, kuten pääsiäis-, syys ja talvitapahtuma sekä kokoöinen jumalanpalvelus [[Pyhän Ristin ylentäminen|Pyhän Ristin ylentämisen juhlana]]. Alaosastoissa toimintaa on myös viikoittain erilaisissa tapaamisissa.<br /> <br /> OOL julkaisee omaa lehteä nimeltään [[Logos (aikakauslehti)|Logos]]. Lehti on ilmestynyt jo vuodesta 1958 alkaen.<br /> <br /> Järjestön toimintaa johtaa hallitus puheenjohtajansa (v. 2009 Ronja Venesperä) johdolla. Päivittäistä toimintaa johtaa sivutoiminen pääsihteeri (v. 2009 Anna Blinnikka). Järjestöllä ei ole pysyvää toimistoa, vaan toimintaa johdetaan toimihenkilöiden kotoa käsin.<br /> <br /> ==Yhteystiedot (v. 2009)==<br /> <br /> '''Puheenjohtaja Ronja Venesperä'''<br /> *Sähköposti: ool.pj(at)ort.fi<br /> *Matkapuhelin: 050 491 1324<br /> *Helsinki<br /> <br /> '''Pääsihteeri Anna Blinnikka'''<br /> *Sähköposti: ool.ps(at)ort.fi<br /> *Matkapuhelin: 050 337 3934<br /> *Joensuu<br /> <br /> '''Kotisivut: <br /> *[http://www.helsinki.fi/jarj/ool/ www.helsinki.fi/jarj/ool/]<br /> <br /> [[Luokka: Suomen ortodoksinen kirkko]] <br /> [[Luokka: Ortodoksiset järjestöt]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Paastotkaa_pahantekemisest%C3%A4_(opetuspuhe)&diff=3633 2008-11-30T15:14:13Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Pyhä &#039;&#039;&#039;Gregorios Nyssalainen&#039;&#039;&#039; (k. 394) opettaa: &#039;&#039;&quot;Paasto on pidättäytymistä pahasta. Sen vuoksi sanon teille: paastotkaa pahan tekemisestä, olkaa kurinalaisia him...</p> <hr /> <div>[[Pyhä]] '''[[Gregorios Nyssalainen]]''' (k. 394) opettaa: ''&quot;[[Paasto]] on pidättäytymistä pahasta. Sen vuoksi sanon teille: paastotkaa pahan tekemisestä, olkaa kurinalaisia himojen suhteen, pidättäytykää epäoikeudenmukaisesta voitonpyynnöstä ja mammonan ahneudesta. Sillä mitä hyötyä on siitä, ettet koske ruokaan, mutta kuitenkin haavoitat lähimmäistäsi pahan tekemisellä? Minkälaista hurskautta on, että juot vettä ja samalla janoat verta, punomalla petoksia sydämessäsi. [[Juudas (apostoli)|Juudas Iskariot]] paastosi yhdentoista muun [[Opetuslapsi|opetuslapsen]] kanssa, mutta hän ei kyennyt hillitsemään itseään rahanrakastamiselta ja niin paastoaminen ei auttanut häntä yhtään.&quot;''<br /> <br /> Pyhän Gregorioksen opetukset ovat ajankohtaisia. Asenteemme elämään on usein harhainen ja ulkokohtainen. Raha, omaisuus ja taloudellinen turvallisuus ovat elämämme turvakehyksiä, joilla pyrimme peittämään sisäisen tyhjyytemme ja elämän pelkomme. Me punnitsemme ihmiselämää ulkonaisella menestymisellä.<br /> <br /> Kirkko on tarkoittanut [[Suuri paasto|suuren paaston]] hengellisen eheytymisen ja kasvamisen ajaksi. Ortodoksisen kirkon isät tähdentävät, että paasto ja rukous ovat auttavat uskovia taistelussa pahaa vastaan.<br /> <br /> Paastoaminen ei Kirkossa rajoitu vain ruokaan, koska keskeistä kristillisessä paastossa on raitis elämänasenne. Tämä koskee koko elämäämme. Ajatustemme, puheittemme, asenteittemme ja tekojemme huolellinen valinta on tärkeä osa taisteluamme pahan ja synnin kukistamiseksi.<br /> <br /> Pyhä '''[[Johannes Krysostomos]]''' (k. 407) opettaa: ''&quot;Aivan kuten nöyryys on kaikkien hyveiden äiti, samoin itserakkauden kitkeminen ja itsekeskeisen ylpeyden poistaminen on olennainen askel pahan kukistamisessa.&quot;''<br /> <br /> Meiltä edellytetään taistelussa pahan aiheuttajia vastaan kohtuullisuutta, pidättyväisyyttä ja raittiutta asioissa, jotka johdattavat meitä pahaan ja avaavat oven pahan läsnäololle elämässämme.<br /> <br /> [[Synti|Synnin]] tekeminen on ihmiselämässä Jumalan rakkauden ja huolenpidon hylkäämistä. Kirkon jäsenen taistelu pahaa ja syntiä vastaan liittyy erottamattomasti taisteluun Jumalan hyvän puolesta.<br /> <br /> Hyvän tekeminen edellyttää, että me haluamme voimakkaasti tehdä sitä. Paasto ja [[rukous]] vaativat väkivaltaa langennutta ihmisyyttä vastaan. Ellei ihminen pidä Jumalan käskyjä, hän ei voi kehittyä edes yksinkertaisessa hyveessä.<br /> <br /> Ortodoksisen etiikan mukaan hyvän tekeminen ei ole koskaan pelkästään yksilöllistä. Se on aina Kirkon yhteistä toimintaa. Usko on läheisessä yhteydessä rakkauteen ja toimii sen kautta. Vanhan ortodoksisen perinteen korostama sosiaalinen kristillisyys kohtaa kuitenkin omassa ajassamme aivan toisenlaisen todellisuuden.<br /> <br /> Vanhoissa perinteisissä yhteisöissä ihmiset myönsivät vikansa ja tunnustivat ne, mutta nyt vikojen syyksi sanotaan sairaus ja tunnustamisen sijaan etsitään terapiaa joko uskonnosta, lääketieteestä tai ihmissuhdeliikkeistä.<br /> <br /> Nykyaikaisessa yhteiskunnassa ei ole sitovaa moraalikehystä; on vain jatkuvaa tyytymättömyyttä, erimielisyyttä ja ristiriitaa.<br /> <br /> Kristilliset moraalirajat samastetaan taantumukseen ja ne esitetään usein yksilön kahlitsemisena. Hyvinvointiyhteiskunnassa ei yksilön valinnoilla tarvitse olla muita perusteita kuin oma etu.<br /> <br /> Yksilökeskeisessä ja sisäisesti tyhjässä ajassa korostetaan ihmisen ulkonaista menestymistä ja onnistumista. Näin ihmisen asenne elämään muuttuu persoonattomaksi.<br /> <br /> [[Bysantti]]lainen suuren paaston [[Liturgia|liturginen]] [[traditio]] julistaa kohtaamisen ja myötäelämisen teologiaa. Lähimmäinen ei ole uhka, vaan mahdollisuus Jumalan kuvan kirkastumiseen ihmisessä.<br /> <br /> Bysanttilaisen paasto[[hymni]]en kirjoittajan profeetalliset sanat avaavat meille suuren paaston sisäisen maailman: ''&quot;Antakaamme nälkäisille syödä ja janoaville juoda, vaatettakaamme alastomia, ottakaamme huoneeseemme kodittomia, käykäämme lohduttamassa sairaita, jotta Kristus, joka tulee tuomitsemaan koko maata, sanoisi meille: Tulkaa, Isäni siunatut, omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu!&quot;''<br /> <br /> '''isä Jarmo Hakkarainen''' <br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Paasto_ja_oikeudenmukaisuus_(opetuspuhe)&diff=3632 2008-11-30T14:08:22Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Paasto, rukous ja almut kuuluvat yhteen Uudessa testamentissa. Niistä muodostuu elämänmuutos, parannus, jota toteuttaessaan kristitty seuraa [[Kris...</p> <hr /> <div>[[Paasto]], [[rukous]] ja [[almut]] kuuluvat yhteen [[Uusi testamentti|Uudessa testamentissa]]. Niistä muodostuu elämänmuutos, parannus, jota toteuttaessaan kristitty seuraa [[Kristus]]ta. Paasto on pyrkimystä kokonaisuuteen: paasto ja rukous tuovat yhteen ihmisen ruumiillisen ja henkisen olemuksen, ja lähimmäisen muistaminen liittää henkilökohtaisen hurskauden ihmisten väliseen vanhurskauteen, oikeudenmukaisuuteen. Tavoitteena on muuttaa synnin pirstoma elämä ja löytää sen alkuperäinen eheys yhtä hyvin henkilökohtaisella tasolla kuin yhteisöllisesti ja suhteessa koko luomakuntaan.<br /> <br /> Paaston tarkoitus on palauttaa oikea suhde ihmisen ruumiillisen olemuksen, &quot;lihan&quot;, ja hänen hengellissielullisen olemuksensa välille. Aine saa oikean merkityksensä, kun se nähdään Luojan rakkauden ilmauksena. Ruoan alkuperäinen pyhyys palautuu, kun syöminen nähdään yhteytenä Jumalaan, elämän antajaan. Syöminen ja ruoka-aineet eivät sinänsä luo yhteyttä elämän alkulähteeseen, vaan kuolleeseen eläimeen tai kasviin, josta ateria valmistetaan. Se yhteys on mahdollista Kristuksessa, joka avasi ihmiselle uudestaan tien Jumalan läsnäolon ja aineellisen elämän pyhyyden salaisuuteen.<br /> <br /> Paasto oli osa Kristuksen tietä alusta lähtien. Paasto ja [[risti]] kuuluvat yhteen hänen maanpäällisessä opetuksessaan ja meille antamassa esikuvassaan. Risti ei ollut vain Herramme tien pää ja huipennus, vaan se oli läsnä jo Hänen koko opetuksessaan ja tunnusteoissaan, kun hän otti etäisyyttä tämän maailman järjestykseen ja kutsui tekemään parannuksen. Hän itse paastosi ja kohtasi kiusaajan erämaassa, ja näytti seuraajilleen tien sen voittamiseen.<br /> <br /> Parannuksen teko on kääntymistä pois synnistä ja siihen liittyvistä tämän maailmanajan arvoista, ajattelua rajoittavista aistihavainnoista ja orjuuttavista aineellisista tarpeista. Aineellista todellisuutta ei kielletä, vaan kurottaudutaan katsomaan sen tuolle puolelle, jotta se saisi oikean arvonsa ja järjestyksensä. Kääntyminen taivaan valtakunnan puoleen tarkoittaa niin ollen Jumalan käskyjen noudattamista tässä ja nyt - oikeudenmukaisuutta ihmisten välisissä suhteissa, yhteiskunnan rakenteellisen synnin tunnustamista ja vääryyttä vastaan taistelemista. Parannuksen tiellä ihminen kasvaa vähitellen Jumalan työtoveriksi.<br /> <br /> ''Hyvyys myötätunto, armeliaisuus ja rakkaus ilmaisevat samalla kertaa sekä Jumalan olemusta että Hänen työtään.<br /> ([[Johannes Krysostomos]])''<br /> <br /> Ortodoksisessa hengellisyydessä paastoon liitetään läheisesti [[katumus]]. Kirkkovuoden paastonaikoina kehotetaan osallistumaan katumuksen sakramenttiin eli rippiin. Katumus on sovituksen vastaanottamista Jumalan lahjana ja sen voimin sovinnon etsimistä suhteessa toisiin ihmisiin ja omaan elämänpiiriin. Suuri paasto, joka johdattaa pääsiäiseen, alkaa sovinnon tekemisellä: laskiaissunnuntain eli [[sovintosunnuntai]]n iltana ehtoopalveluksen lopussa [[pappi]] pyytää seurakuntalaisiltaan anteeksi ja kaikki toinen toisiltaan. Sovinnon halausten aikana lauletaan pääsiäisveisuja - siinä kohtaa häämöttää jo paaston matkan päämäärä. Sovinnon tekeminen on osallisuutta Kristuksessa annetusta sovituksesta, mutta se on myös asioitten ja ihmisten välisten suhteiden asettamista niiden oikealle tolalle, haaste oikeudenmukaisuuteen.<br /> <br /> ''Veljet, paastoten ruumiillisesti paastotkaamme myös hengellisesti: irrottakaamme jokainen vääryyden side, rikkokaamme häilyvyyden väkevät ansat, repikäämme jokainen väärä kirjoitus, antakaamme leipää nälkäisille ja köyhät kodittomat viekäämme kotiin, että saisimme Kristukselta Jumalalta suuren armon.<br /> (1. paastoviikon keskiviikon [[Ehtoopalvelus|ehtoopalveluksesta]])''<br /> <br /> Suuren paaston ensimmäisten päivien [[raamatunlukukappale]]et (Joel 2,4, Sakarja 8, Jesaja 1-3) ja jumalanpalvelustekstit tekevät selväksi henkilökohtaisen katumuksen, ihmisten välisen sovinnon, yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden ja Jumalan lahjoittaman sovinnon yhteyden. Kirkkoisien opetus on ehdoton: joka paastoaa, mutta ei käytä yksinkertaisen elämäntavan aikaansaamaa voimavarojen säästöä lähimmäisen hyväksi, esittää Jumalalle surkeaa näytelmää.<br /> <br /> ''Tulkaa, uskovaiset, toteuttakaamme valkeudessa Jumalan tekoja, vaeltakaamme kunniallisesti, niin kuin päivällä; hyljätkäämme jokainen väärä kirjoituksemme lähimmäistämme vastaan, älkäämme panko hänelle loukkauskiveä kompastukseksi. Jättäkäämme halumme lihallisuuteen, lisätkäämme sielun armolahjoja, antakaamme puutteenalaisille leipää ja tulkaamme Kristuksen eteen parannuksessa huutaen: Jumalamme, armahda meitä!<br /> (1. paastoviikon perjantain [[Ehtoopalvelus|ehtoopalveluksesta]])''<br /> <br /> Paaston aiheuttama nälän tunne on tarkoitettu hengellisen nälän ja janon ilmaukseksi. Mutta se on myös mahdollisuus ymmärtää niitä, joiden nälkä ei ole vapaaehtoista. Länsimaisessa yhteiskunnassa monet syövät liikaa, mutta maailmassa on myös niitä, joilla on nälkä. Maapalloistuminen tuo kaikki nälkäänäkevät tietämyksemme ja tekojemme ulottuville. Kristityn tulisi aina muistaa veljeyden-sisaruuden lahja, joka yhdistää hänet kaikkiin Jumalan lapsiin, niin uskonystäviin kuin kaikkiin ihmisperheen jäseniin ja kaikkiin luotuihin. Paasto on haaste muistaa tämä yhteys ja toteuttaa sitä kouriintuntuvassa jakamisessa.<br /> <br /> ''Te hoidatte koirianne huolella, mutta ovellanne te jätätte kuolemaan nälkään, Jeesuksen Kristuksen.<br /> (Johannes Krysostomos)''<br /> <br /> Tämän hetken Suomessa ja maailmassa on totta, että rikkaat rikastuvat entisestään ja köyhät köyhtyvät. On aiheellista kysyä merkitseekö maapalloistuminen yhden talousajattelun, länsimaisen, maailmanvalloitusta ja sen ytimen ulkopuolella olevien kurjistumista. Voidaan laskea, että meidän ja tiedotusvälineittemme silmissä varakkaan valkoihoisen länsimaisen ihmisen henki on niin-ja-niin-monta kertaa arvokkaampi kuin nälkiintyneen, kaukaisen köyhimyksen. On yhdyttävä niihin kristillisiin ajattelijoihin, jotka kirkkoisien hengessä toteavat, että tässä tilanteessa tarvitsemme yhteistä, rajatonta katumusta ja paastoa, joka saa yhteiskunnallisen ja kulttuurisen muodon. Järkevästi harjoitettu paasto voi vapauttaa mielemme talouden epäjumalista ja saada meidät lähtemään muutoksen tielle, jotta voisimme muuttaa sokeasti kasvavan tuotannon vastaamaan ihmiskunnan nälän todellisia muotoja.<br /> <br /> Paaston päämäärä on pääsiäisen juhlapöytä. Se toteutuu ikonin tavoin [[Ehtoollinen|eukaristisessa ateriassa]]. Herran pöydässä ristin ja ylösnousemuksen salaisuudet ovat läsnä, ja sen ympärille kokoontuvat tulevat niistä osallisiksi jakamisen kautta, sovinnossa Jumalan ja toinen toistensa kanssa. Aterialta noustessaan Herra riisui viittansa ja pesi opetuslastensa jalat. Tämän usein unohdamme: se on eukaristiasta nousevan palvelemisen malli, kutsu osallistua Kristuksen mystilliseen palvelutehtävään. Alttarin sakramentti johdattaa veljeyden, solidaarisuuden sakramenttiin. Eikö sen pitäisi merkitä elämän edellytysten tasajakoa ihmiskunnan kesken, eskatologista omistautumista jumalalliselle oikeudenmukaisuudelle? Maapallomme pystyy kyllä antamaan ravinnon kaikille lapsilleen, mutta ei ilman yhteisvastuuta meidän välillämme. Kirkon tehtävä on olla tämän taikinan hiiva ja suola, kuva sovitetusta ihmiskunnasta ja kutsu löytää ruoan pyhyys paaston ja jakamisen kautta.<br /> <br /> '''Heikki Huttunen'''<br /> <br /> ortodoksinen seurakuntapappi Espoossa<br /> <br /> == Kirjallisuutta: ==<br /> <br /> * Olivier Clément:Christ esy réssuscité – propos sur les fêtes chrétiennes<br /> * Olivier Clément: La révolte de l’Éspirit<br /> * Matthew the Poor: The Communion of Love<br /> * Geevarghese Mar Osthathios: Theology of a Classless Scciety<br /> * Just Cevelopment for Fullness of Life / WCC-CCPD</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Ortodoksisen_kirkon_terapeuttista_teologiaa_(opetuspuhe)&diff=3631 2008-11-30T14:03:17Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Kirkko linkkion sairaala, ja parantaja on Kristus. Kirkko parantaa ihmisiä Kristuksessa synnin eli sielun sairauksista. Ortodoksinen usko ei voi toteutua ilman Kris...</p> <hr /> <div>Kirkko [[linkki]]on sairaala, ja parantaja on [[Kristus]]. Kirkko parantaa ihmisiä Kristuksessa [[Synti|synnin]] eli sielun sairauksista. Ortodoksinen usko ei voi toteutua ilman Kristuksessa tapahtuvaa eheytymistä ja parantumista, ja sen päämäärä on ihmisen hengellinen parantuminen, mikä tekee ortodoksisesta teologiasta terapeuttisen tieteenalan. Ilman sielun puhdistumista ja parantumista ei siis ole ortodoksista teologiaa. Ihmissielun puhdistuminen ja parantuminen tapahtuu ihmisen ja [[Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] yhteistyössä. Ortodoksinen teologia on ihmisen parantumisen hedelmä. Se on parannukseen tähtäävä tiede.<br /> <br /> Sielun parantamisen ensimmäinen edellytys on oikea usko, sillä vääristynyt usko estää hengellisen parantumisen. Ihminen voi aloittaa hengellisen parantumisen, jos hän ensin tunnistaa sairautensa. Hengellisen sairauden tunnistaminen vaatii katumusta ja murehtimista. Hengellisen elämän matka alkaa ihmisessä olevan Jumalan kuvan puhdistavasta kasteesta ja johtaa askeesissa yhteyteen Jumalan kanssa. Jotta ihmisen elämässä voisi tapahtua parantumista, hän tarvitsee papin hengelliseksi terapeutikseen.<br /> Ortodoksinen pappeus yhdistyy Kristuksen pappeuteen<br /> <br /> [[Pappi|Papin]] tärkein tehtävä on parantaa. Kirkon pyhä [[pappeus]] on arvokkain virka maan päällä. Papille kuuluvia perusvaatimuksia on pappeuden pyhän armon säilyttäminen, sen kehittäminen ja seurakuntalaisille esimerkkinä eläminen. Pyhään pappeuteen vihityllä on pastoraalisessa työssään kaksinkertainen tehtävä:<br /> <br /> * parantaa sairaita ja<br /> * toimittaa pyhiä [[Mysteerio|mysteerioita]]. <br /> <br /> Hengellinen parantaminen on mahdollista vain niille, jotka ovat ensin itse parantuneet. Kirkon pyhät [[isä]]t ovat tietoisia siitä, että vain harvat papit ja [[piispa]]t ovat täyttäneet itsensä Jumalan hyveillä. Hengellisyys ei välity maagisesti pappeuden mysteerion kautta. Kristus on ensimmäinen diakoni, täydellinen esikuva jokaiselle papille. Siksi ortodoksisen pastoraaliteologian avainkäsitteet ovat<br /> <br /> * empatia,<br /> * filantropia,<br /> * hyväsydämisyys ja<br /> * ihmisyys.<br /> <br /> Kirkon papillisen viran innoittajana ei ole hallitsemisen ja alistamisen henki. Kreikkalaiset isät korostavat opetuksissaan monipuolisesti, että kaiken papin virkaan tähtäävän opetuksen ja koulutuksen tehtävä on johtaa pappiskandidaatteja hyväksymään elämässään syvä pastoraalisuuden velvollisuus.<br /> <br /> Turhamaisuus on piispan ja papin elämän yksi pahimmista kiusauksista. Papiston jäsentä seuraavat turhamaisuuden vanavedessä viha, kateus, panettelut, valheet, tekopyhyys, juonittelut ja ilkeys. Kunnianhimoinen ja ylistykselle altis piispa tai pappi mielistelee opetuksillaan ja alhaisella liehittelyllä yhteiskunnan hyväosaisia, mutta halveksii köyhiä ja elämässä epäonnistuneita. Valheen täyttämä piispa tai pappi haavoittaa toiminnallaan Kristuksen Ruumista eli Kirkkoa. Vapahtaja opettaa hänen kaltaisistaan: ''&quot;Te olette lähtöisin [[Saatana]]sta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää&quot; (Joh.8:44).'' Väärämielinen piispa tai pappi elää oman tahtonsa mukaan. Hän seuraa omia himojaan ja halujaan.<br /> <br /> Ortodoksisen [[Paikalliskirkko|paikalliskirkon]] arjessa näkyy kirkollisen elämän tasapainottomuus ja vääristyminen. Maailmalliset esikuvat ruokkivat ihmisissä ortodoksisen elämän syventämisen vastaista mielialaa. Kirkollisen elämän syventämistä vastustetaan monin tavoin. Ortodoksisen [[askeesi]]n hengellinen kurinalaisuus koskee jokaista Kirkon jäsentä. Kirkon jäsenten kutsumuksena on elää toisin kuin ympäröivän maailman ihmiset. Kirkon jäsenten tulee löytää Kirkon elämän todellinen merkitys, sillä usein heidän elämänsä on vääristynyttä, kurjaa, turhaa ja rumaa. Ortodoksisen perinteen mukaan pappi ei ole tuomari eikä äänetön todistaja. Hän on Kristuksen [[ikoni]]. Hänen esikuvanaan on Kristus, joka otti kantaakseen maailman synnit ja jonka dynaaminen huolenpito johtaa ihmisiä katumukseen. Ortodoksinen pappeus yhdistyy Kristuksen palvelutehtävään. Kirkon pappeus liittyy erottamattomasti Kristuksen persoonaan.<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon papillinen kutsumus alkaa Kristuksen [[Risti]]stä ja johtaa siihen. Kutsumus on samastettavissa Kristuksen runneltuun ruumiiseen, jota pappi on kutsuttu eukaristiassa toimittamaan, ei pelkästään rituaalisesti, vaan tulemalla olemassa olevaksi langenneessa maailmassa. Pyhien isien näkemys papista oman heikkoutensa tiedostavana &quot;haavoittuneena parantajana&quot; syventää ja laajentaa ortodoksisen papillisen arvovallan diakoniaksi eli palvelemiseksi. Papit rajoittavat usein synnin moraalittomiin tekoihin ja unohtavat, että synti perustuu ihmisen heikkoon uskoon eli siihen, ettei ihminen rakasta Jumalaa. Jokainen ihmiselämän epäjärjestys ja paha rikkoo Jumalan tahdon. Paha tarkoittaa ihmisen erottautumista Jumalan yhteydestä.<br /> <br /> Ihminen ehdollistaa [[Maallistuminen (opetuspuhe)|maallistuneessa]] elämänkatsomuksessaan Kirkon palvelemaan muita kuin hengellisiä päämääriä. Kun häneltä puuttuu sisäinen maailma, jää jäljelle himo ja kaipaus nautintoihin ja mielihyvän toteuttamiseen. Sisäisesti koditon, tunne-elämältään laskelmoiva ja kylmä ihminen ei kykene jakamaan turvallisuutta eikä läheisyyttä kenenkään kanssa. Rahasta ja omistamisesta muodostuu hänelle tyydyttämättömien tunteiden ja rakkauden tarpeiden korvike. Nykyihmiselle on tunnusomaista, että hän omistaa ja käyttää monia asioita, mutta ihmisenä hän on hyvin vähän. Hänen tunteensa ja ajatuskulkunsa ovat surkastuneet kuin harjaantumattomat lihakset. Hän on täynnä omaa itseään, hän haluaa muuttaa koko maailman omakseen. Hänelle on todellista vain oma itse. Hän ajattelee, puhuu ja toimii suhteessa omaan itseensä eikä osoita mitään todellista mielenkiintoa ulkomaailmaan. Näin on myös hänen uskonnollisen elämänsä alueella. Hänessä elää pohjaton kiitoksen ja tunnustuksen saamisen tarve. Hän välineellistää toiset ihmiset. Hän verhoutuu narsismin lukuisten naamioiden taakse. Narsismi on myös kirkollisessa elämässä ihmisen psyykkisistä ominaisuuksista kaikkein vaikeimmin tunnistettavissa.<br /> <br /> Pyhät isät opettavat, että uskon Kirkon elämään on perustuttava kyvylle nähdä pahuus eri muodoissa kaikkialla, missä sitä on. Pyhien isien askeesi perustuu ihmisessä itsekkyyden ja vastuuttomuuden voittamiseen. Kirkon isät opettavat, ettei ihmisen sisäinen maailma saisi koskaan olla laiska Jumalan vaikutukselle. Aikamme ihminen on levoton ja tavoittelee elämässään sensaatioita, ennennäkemätöntä ja erilaista. Hän pelkää olla yksin ja katsoa langennutta tilaansa. Hän kaipaa kiihkeästi rauhaa, vapautta ja onnea. Kirkon jäsenen kutsumuksena on vapautua synnin himoista ja heikkouksista. Ainoa parannuskeino on jatkuva askeesi. Kirkon hengelliset isät muistuttavat, ettei todellinen uudistuminen, rauha ja sisäinen järjestys, ole mahdollista ilman persoonallista taistelua kaikenlaisia himoja ja nautintoja vastaan.<br /> <br /> Pyhien ihmisten aidot uskon ja elämän kokemukset kuvastavat todellista nöyryyttä, sydämen ja mielen puhtautta. Kristus ylisti autuaiksi sellaisia ihmisiä: ''&quot;Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan&quot; (Matt.5:8)''. Valheelliset uskonnolliset kokemukset liittyvät ylpeyteen, tekopyhyyteen ja eksytyksen henkeen. [[Pyhä]] [[apostoli]] '''[[Johannes (apostoli)|Johannes]]''' muistuttaa: ''&quot;Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksesi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta, eikä yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ole Jumalasta&quot; (1.Joh.4:1-3).'' <br /> <br /> Kreikkalainen professori '''Georgios Mantzarides''' kirjoittaa: ''&quot;Ortodoksinen kirkko ei ole yksi monien kirkkojen joukossa. Ortodoksia ei ole jokin ideologia. Se ei ole kansallinen ideologia. Joillekin näyttää olevan helppoa hieroa kauppaa ortodoksialla, mutta vaikea elää ortodoksian mukaisesti.&quot;'' On vaivatonta tuomita toisia uskon luopioiksi, harhaoppisiksi tai fundamentalisteiksi, mutta vaikea elää ortodoksisesti. Kirkon jäsenet unohtavat tämän totuuden ja heijastavat ortodoksiaan yksilöllisiä tai yhteisöllisiä mielihalujaan. Heissä vaikuttaa pietistinen ja ehdollistava yksilöhurskaus: olennaista on yksilön hyvinvointi ja menestyminen. Siksi heille on vierasta Jumalan rakkaudesta kasvava yhteisöllinen oikeudenmukaisuus ja lähimmäisen terapeuttinen auttaminen ja kohtaaminen.<br /> <br /> == Kirkko ja materialismin haasteet ==<br /> <br /> Kirkon pyhyyden vastainen yhteiskunta on luonut oman &quot;papistonsa&quot;. [[Saatana]]n toiminnan tuhoisat seuraukset näkyvät yhteiskunnassa raskaina veroina, virkavaltaisuutena, suosikkijärjestelmänä, lahjontana, kaikenlaisena rappiona ja kiihotuksena. Yhteiskunnan mielivaltaisuus kohdistuu erityisen raskaana vähäosaisiin ihmisiin. Me elämme ajassa ja kulttuurissa, jossa ihmisten on vaikea hyväksyä kuolevaisuutta, haavoittuvuutta ja heikkoutta. Kirkon elämän kannalta on olennaisen tärkeää, miten kohdataan heikot, vammaiset ja apua tarvitsevat lähimmäiset. Yhteiskunta rohkaisee ihmisiä kuluttamaan. Sellainen ihmiselämän lähestymistapa hylkää ihmisen hengellisen luonteen ja johtaa hänet tuhoon. Moderni taloustiede on ajattelutavaltaan askeesin vastainen. Sen ajama materialismi ei johda ihmisiä elämän täyttymykseen vaan epäonnistumiseen. Ihmiset antavat tehdä päivittäin itsestään monenlaisten tarpeiden ja asioiden orjia. Ulkoiset asiat peittävät ihmiselämän sisäisen tyhjyyden. Nykyajan ihminen on tyystin unohtanut sisäisen maailmansa ja askaroi aineellisen maailman kanssa. Hän elää aineellisesti ja puuhastelee valehengellisiä asioita. Hän on vaihtanut Jumalan totuuden valheeseen, kunnioittaa ja palvelee luotua eikä Luojaa (Room.1:25). Hänestä ja häntä ympäröivästä yhteiskunnasta on tullut sisäisesti pohjattoman tyhjä. Ihminen kärsii elämän tyhjänpäisyyksien aiheuttamista monenlaisista mielenterveyden häiriöistä.<br /> <br /> Psalminkirjoittaja sanoo Jumalan suulla: ''&quot;Kuinka kauan te panettelette minua? Kuinka kauan te tavoittelette tyhjää, rakastatte valhetta ja vilppiä?&quot; (Ps.4:3)''. Pyhä '''[[Gregorios Teologi]]''' (k. 390) ottaa kyseisen psalminkohdan pohjaksi ja kysyy myös tähän päivään sopivasti: ''&quot;Miksi te kaikki etsitte niin paljon turhuutta ja valhetta, ikään kuin ne olisivat nykyisessä elämässä suurta, ylellisyyttä, merkityksetöntä kunniaa, arvottomia virkoja ja petollista onnea? Emmekö koskaan opi, mikä on todellista rikkautta, mikä on todellista arvokkuutta, ja missä on jatkuva käyttövoima?&quot;''<br /> <br /> Materialismi on aikamme uskonto. Monet etsivät siitä kuumeisesti elämän sisältöä ja merkitystä. Maailmallisesti ajattelevalle ihmiselle ortodoksisen kirkon elämä vaikuttaa järjettömältä. Mutta aina löytyy niitä, jotka haluavat vapautua materialismin harhasta. Nämä ihmiset haastavat Kirkon pastoraalisen työn tekijä. '''Kleemens Aleksandrialaisen''' (k. 215) mielestä kristillisen rakkauden päätarkoitus on ihmisen vapautuminen sitoutumisestaan maailmaan. Aleksandrialaisen opettajan mielestä pidättyväisyys ei rajoitu pelkästään ihmisen seksuaalisuuteen, vaan sitä tulee noudattaa myös rahan, ylellisyyden, omaisuuden, ulkoisen ehostamisen, kielen ja ajatusten suhteen. Hänen teoksiensa keskeinen perusta on pastoraalinen. Kleemensin mukaan Jumalan lapsena eläminen merkitsee valintaa pysyä Jumalan kuvan mukaisella askeettisen elämän tiellä. Rikkaus on hänen mielestään paheiden linnake, mutta mielihalujen köyhyys on ihmiselämässä parasta rikkautta. Viisaus ei ole löydettävissä maallisesta kolikosta, vaan todellinen rahayksikkö on katoamaton Logos, kuninkaallinen Jumalan Valtakunnan kulta.<br /> <br /> Rikkaalla on omaisuutta siksi, että hän jakaisi sen köyhien kanssa. Jos hän ei osoita armeliaisuutta köyhälle, hänet tuomitaan viimeisellä tuomiolla varkaan tavoin. Pyhä '''[[Johannes Krysostomos]]''' (k. 407) kiinnitti paljon huomiota kristilliseen rakkauteen ja armeliaisuuteen. Kirkkoisä opetti, että almujenantaja on kuin ''&quot;satama, joka ottaa vastaan kaikki haaksirikkoutuneet ja vapauttaa heidät vaarasta, olivatpa pahoja tai hyviä. Satama tarjoaa heille turvan.&quot;'' Sen vuoksi hän kannustaa jokaista tutkimaan ahneuden syntiään ja tuomitsemaan siihen sitoutuneen sielunsa, sillä ihmisellä on pyhässä katumuksessa mahdollisuus saavuttaa iankaikkinen elämä. Pyhää katumusta tulisi etsiä syntien tunnustamisella, paastoamisella ja armeliaisuuden harjoittamisella. Materialismin esiin nostamia himoja ovat myös kristittyjen keskuudessa ahneus, rikkauden ja kunnian rakastaminen, tavaroiden kokoaminen, itserakkaus, herruuden harjoittaminen, ylpeys ja vallasta humaltuminen, hienostelu ja ihmissuosio. Aikamme sitoutuu jatkuvaan globalisaatioon, monikulttuurisuuteen ja moniarvoisuuteen, jotka kaikki heikentävät ortodoksista uskoa ja ihmisten sitoutumista paikallisiin seurakuntiin. Ihmiset kadottavat vähä vähältä selkeät kirkkoyhteisön rajat, identiteetin, arvot, merkityksen, tarkoituksen ja suunnan.<br /> <br /> Me kohtaamme kulttuurisia ilmiöitä, joita kutsutaan modernismiksi tai postmodernismiksi. Nämä ilmiöt merkitsevät massiivisia teknologisia, sosiaalisia, taloudellisia ja älyllisiä voimia, jotka muotoilevat sekä ristiriitaisesti että vuorovaikutteisesti kutistuvaa maailmaamme. Me tarvitsemme elävän uskon ravitsemista kirkkoyhteisöissä. Tarvitsemme ortodoksisen eetoksen eli ykseyden vahvistamista rukouksessa ja jumalanpalveluksessa. Evankeliumin julistaminen ei ole Kirkon ainoa tehtävä. Sitä ovat myös jumalanpalvelus, opetettavien opettaminen, pastoraalinen ohjaaminen, lähimmäispalvelu ja lähetystyö. Kirkon pyhät isät ja kilvoittelijat osoittavat, ettei rahanhimoa voi puolustella sillä, että se muka kuuluu ihmisluontoon. Ihmisen rahanhimo johtuu pelkästään ihmisen pahasta ja turmeltuneesta sieluntilasta. Rahanhimoa poteva irrottaa mielensä Jumalan rakkaudesta ja kiintyy kultaan kaiverrettuihin ihmisten kuviin. Pyhä '''[[Gregorios Palamas]]''' kirjoittaa: ''&quot;Kun tutkitaan asian ydintä, havaitaan, että ensimmäinen pahaa haluavan voiman jälkeläinen on omistushalu. Itsesäilytysvaisto ei ole ihmisissä tuomittavaa, koska se kehittyy meissä nuoruudesta lähtien. Kuitenkin rahan rakastaminen ilmaantuu hieman myöhemmin, vaikkakin se alkaa kasvaa jo lapsuudessa. Siten se ei näytä olevan osa ihmisluontoa, vaan sen alkuperä on vapaassa tahdossa. Jumalallinen Paavali nimittääkin rahan rakastamista kaiken pahan alkujuureksi&quot; (1.Tim.6:10).''<br /> <br /> Pyhä Gregorios korostaa, että rahan himoitseminen synnyttää kaikenlaista pahaa: saituutta, kiristämistä, ryöstämistä, varastamista, yksinkertaisesti kaikkinaista ahneutta, jota apostoli [[Paavali (apostoli)|Paavali]] kutsuu &quot;epäjumalanpalvelukseksi&quot; (Kol.3:5). Rahanhimo ruokkii muita paheita, vaikkeivät ne suoranaisesti siitä kasvaisikaan. Ihminen, joka ei usko Jumalaan, luottaa rahaan. Hän ei välitä yhtään taivaallisesta ja iankaikkisesta Jumalan valtakunnasta, vaan ikävöi maallista ja katoavaa rikkautta. Gregorioksen mukaan tunteettomuus, paatumus ja sydämen kovuus syntyvät yleensä mukavuudesta, nautinnosta ja hyvinvoinnista. Vastaavasti pidättyväinen ja niukka elämäntapa johtaa ihmissydämen murtumiseen ja heltymiseen, mikä karkottaa sielusta pois kaiken katkeruuden ja tuo tullessaan sieluun suloisen valoisan iloisuuden. Ilman murtunutta sydäntä ihmisen on mahdotonta vapautua pahuudesta. Materialismin sairastuttamien ihmisten keskuudessa kaikkein halveksituin asia on köyhyys, mutta Jumalan edessä sydämen ylpeys ja ylimielisyys ovat paljon halveksitumpia. Ihmisten keskuudessa kunnioitetaan rikkautta, mutta Jumalan edessä nöyrää sielua.<br /> <br /> [[Bysantti|Bysantin]] Kirkko tunsi sosiaalisen vastuunsa auttaa yhteiskuntaa ja yksityistä ihmistä. Kirkon jäsenten tietoisuus köyhistä ja unohdetuista ilmeni sekä hengellisenä että aineellisena ihmisen auttamisena. Kirkko rukoili ja työskenteli maailman kirkastumisen puolesta ja samalla lievensi konkreettisesti ihmisten nälkää ja janoa. Bysanttilaiset näkivät selkeästi, että kristillinen usko on yhteiskunnassa tärkeä muutosvoima. Ennakkoluuloton Bysantin ihmisen yhteiskunnallisen elämän todellisuuden tarkastelu on ollut vielä varsin vähäistä. Rakkaus ja myötätunto ovat edellytyksiä ihmiselämän monipuolisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Siinä on bysanttilaisen filantropian ajaton viisaus. Rakkaus, lähimmäisen huomioon ottaminen ja elämänymmärrys ovat sellaisia ominaisuuksia, jotka ilmenevät ja kasvavat vain jos niitä harjoitetaan. Niitä ei voi kuluttaa, ostaa eikä omistaa, kuten omistamisen kohteita. Niitä voi vain harjoittaa: harjoitella ja uskaltaa tehdä.<br /> <br /> == Kirkon terapeuttista elämää ==<br /> <br /> Ortodoksinen teologia on Kirkon terapeuttista elämää. Pyhien isien perinteessä teologeja kutsutaan &quot;Jumalan näkijöiksi&quot;. He seuraavat pyhän Gregorios Palamaksen mukaan Kirkon &quot;metodia&quot; eli ovat ottaneet vastaan täydellisen uskon, mielen valistumisen ja jumaloitumisen. Ortodoksista teologiaa voidaan syystä kutsua ihmisen hengellisen parantumisen tieksi. Ortodoksinen teologia edellyttää ihmiseltä osallistumista uskon salaisuudesta. Kirkon jäsenen elämä on kasteesta lähtien jatkuvaa askeettista sotaa Saatanaa ja hänen joukkojaan vastaan. Kirkon patristinen traditio ei ole sosiaalifilosofiaa, ei eettinen järjestelmä eikä uskonnollista dogmatismia. Patristinen perinne merkitsee Kirkon terapiaa. Se yhdistyy tässä suhteessa läheisesti lääketieteeseen, erityisesti psykiatriaan. Kuitenkaan maalliset tieteet eivät saa aikaan ihmissielun parantumista. Kirkon hengen mukainen parantuminen synnin sairauksista on mahdollinen ainoastaan pyhien isien askeettisen ja terapeuttisen opetuksen kautta.<br /> <br /> Ihmisen puhdistuminen himoista ei voi tapahtua sielun neutraalissa tilassa, vaan ihmisen tulee korvata himot [[hyve]]illä. Oikea usko on hengellisen elämän ensimmäinen askel. Ortodoksinen usko keskittyy hyvään, ja hyvä on toteutunutta uskoa. Jumala asettaa ihmiseen hyvyyden pyhässä kasteessa. Ihmisen hyveellinen elämä rakentuu pyhässä kasteessa saatuun Jumalan hyvyyteen, jonka toteutuminen riippuu ihmisen yhteistyöstä Luojansa kanssa. Pyhän Gregorios Palamaksen mukaan sielussa toimiva jumalallinen valo merkitsee todellista elämää, joka syntyy ihmisessä jumalallisesta murheesta. Sielun kuolema tarkoittaa puolestaan Saatanan pimeyttä, joka täyttyy sielun maailmallisen murheen kautta. Tessalonikin esipaimen opettaa, että hengellisen murheen alkua voidaan verrata tuhlaajapojan kääntymiseen. Syntejään murehtiva ihminen on lankeemuksestaan häpeissään. Hän lausuu tuhlaajapojan sanoin: ''&quot;Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojakses&quot; (Luuk15:21).'' Rakkaus ja oikeudenmukaisuus ovat jumalallisia portteja Jumalan valtakuntaan. Isät korostavat opetuksissaan ihmisten olemuksellista kasvamista Kristuksen ihmisyydessä Jumalan ykseyteen. Ihmistä kutsutaan elämään liturgisena olentona, joka kirkkorakennuksesta lähdettyään jatkaa liturgiaa köyhien ja unohdettujen parissa eli tekee elämästään liturgian.<br /> <br /> Kirkon uskollinen jäsen löytää kaikkialla Kristuksen ja iloitsee Hänessä. Ortodoksisen kirkon rikas teologinen [[traditio]] kuvastaa yhteisöllistä terapeuttisuutta. Kirkko on sairaala meitä synnin sairastuttamia varten. Siksi on vaarallista, että ortodoksisen kirkon keskeisellä toimintamuodolla pyhällä liturgialla ei ole juurikaan yhteyksiä kirkollisen elämän muihin aineksiin. [[Liturgia]] ymmärretään pyhäksi sinänsä, ja sen vuoksi tavallinen elämä on entisestään maallistettu kirkon seinien ulkopuolelle. [[Eukaristia|Eukaristisen]] uhrin kantaminen on Kirkon liikettä, joka vaatii meiltä sisäistä uudistumista toteutuakseen elämässämme eukaristiana eli elävänä uhrina Jumalalle. Eukaristinen liturgia tulee näin jokapäiväisen elämän esikuvaksi ja terapeuttiseksi lähteeksi eli liturgian jälkeiseksi liturgiaksi.<br /> <br /> Apostolisen ja katolisen kirkon terapian päämääränä on parantaa ihminen synnin sairaudesta ja johtaa hänet iankaikkiseen elämään. Ihmisen parantaminen Kristuksessa tarkoittaa mielen, sydämen ja ajatusten parantamista. Himojen parantaminen vaatii koko ihmiselämän kestävän työn. Kirkon elämässä jumalanpalvelus ja pyhät mysteeriot nähdään terapeuttisena metodina ja kohtaamisena. Ortodoksinen pappeus on hengellisenä lääkärinä toimimista ja moninaisten sielun sairauksien hoitamista. Monet ihmiset elävät ilman kirkkokeskeisyyttä. He korostavat suvaitsevaisuutta, vapautta, elämyksellisyyttä ja yksilöllisyyttä. He kokevat kirkollisen elämän itselleen vieraaksi. Individualismi merkitsee yksilön entistä suurempaa riippumattomuutta traditionaalisesta ortodoksisesta perinteestä. Yksilöllisyyttä palvova kulttuuri, elämäntyylien moninainen kirjo, maailmanlaajuiset yhteydet ja muutosten kiihkeä rytmi ovat tämän päivän todellisuutta. Nykyään nuoret ihmiset etsivät kokemuksia. He etsivät kokemuksia todellisesta elämästä eivätkä ole tyytyväisiä siihen, että vain kuulevat puhuttavan Jumalasta. Tietämättöminä siitä, että Kirkko voi tarjota heille elävän Jumalan maailman, he joutuvat tyytymään maailman halpoihin korvikkeisiin. He tuhlaavat elämänsä mielihyvän tavoittelemiseen ja lähimmäisiin kohdistuvaan väkivaltaan. <br /> <br /> Tie Jumalan luo käy lähimmäisten kautta. Pyhä [[Eukaristia]] on modernin ihmisen kipein kohtaamispaikka, sillä hän elää individualisminsa vankilassa. Hänen elämästään puuttuu usein rakkauden, huolenpidon, minuuden, mielenrauhan ja vakaumuksen läsnäolo. Hän kuvittelee, että ulkoinen toiminnallisuus tekee hänestä tehokkaan ja korvaamattoman ihmisen. Hänen vihassaan on läsnä lähimmäisen rakastavien kasvojen ja myönteisen ihon koskettamisen puuttumisen synnyttämä raivon ja kauhun tila. Hänessä on pohjaton kaipaus tulla nähdyksi ja rakastetuksi. Bysantin teologiassa korostui liturginen henki ja tietoisuus. Bysanttilaiset kokivat kuuluvansa liturgian kautta Kristuksen Ruumiiseen eli Kirkkoon. Kun lännessä tarkasteltiin uskoa ulkoisen arvovallan kautta ([[Raamattu]] ja [[opetusvirka]]), Bysantissa liturgia ilmaisi teologian lähteen. Bysanttilaisille jumalallinen liturgia merkitsi muuttuvassa maailmassa Kirkon identiteetin jatkuvuutta. Kirkko opetti jäsenilleen maanpäällisen ja tulevan iankaikkisen elämän erottamatonta ykseyttä. Bysantin keisarikunnassa yhteiskunta, talouselämä, politiikka ja lainsäädäntö ilmaisivat Kirkon yhteisöllistä eetosta. Uskovien yhteiskunnallinen vastuu kasvoi liturgiasta, Pyhästä Eukaristiasta ja yhteisestä rukouselämästä. Liturgian yhteinen rukous ja kasvatus kehottivat Kirkon jäseniä kirkastamaan ihmisten yhteiskunnallista elämää. Kirkon jäsenet eivät huolehtineet vain ihmissielujen pelastumisesta, vaan kantoivat vastuuta myös lähimmäistensä nälästä, sairaudesta ja kodittomuudesta.<br /> <br /> Taistelevan Kirkon rohkeuden merkki on eukaristian toimittaminen. Me emme saa kiinnittää itseämme maallisiin asioihin. Kristus antoi ihmisille mahdollisuuden Jumalan Valtakunnan osallisuuteen. Siksi Kirkko on aina Jumalan valtakunnan hyväksymistä, vastaanottamista ja yhteistä uskon ja elämän kokemista Kristuksessa. Eukaristinen leipä tulee Kristuksessa ikuisuuden, uuden ajan ruoaksi ja taivaalliseksi leiväksi. Pyhien hesykastien mukaan Jumalallinen Eukaristia ei ole pelkästään mysteerio vaan Kirkon ja Jumalan Valtakunnan Mysteerio, jossa ihmiset osallistuvat tulevasta Jumalan Valtakunnasta ja ykseydestä Persoonallisen Jumalan kanssa. Jumalan Valtakunta on elämän, ilon ja tiedon täyteys. Se on jumalallisen elämän triumfi. Se on kaikki, mitä varten maailma ja ihminen luotiin, ja mistä ihminen lankesi pois synnin itsekeskeisen ylpeyden vuoksi. Kristus antaa ihmisille Jumalan Valtakunnassa uuden elämän. Siksi me rukoilemme Jumalan Valtakunnan tulemista. Jumalan Valtakunta on ennen muuta Itse Kristus, Hänen inhimillinen elämänsä, Jumalan kauneuden, hyvyyden ja totuuden säteily. Jumalan Valtakunta on Kristuksen rakkaudessa, nöyryydessä, Hänen täydellisessä itsensä antamisessa ja voitossa.<br /> <br /> Nykyajan ihmiset tarvitsevat pyhiä isiä saadakseen rohkeutta vastata persoonallisesti Kirkon elämän kutsuun. Pyhien isien ajattelussa elämä ja teologia liittyvät läheisesti yhteen. Isät omistautuivat elämässään täysin ihmisyyden pelastamiseen ja langenneen maailman elämän muuttamiseen. He taistelivat voimakkaasti individualistista hengellisyyttä vastaan. Kirkon lähetystyössä ja evankeliumin sanoman levittämisessä ihmisten keskuuteen ei tule käyttää maailmallisten myyntipisteiden strategiaa, jossa &quot;uusia asiakkaita&quot; houkutellaan kaikin mahdollisin tavoin. Kirkko Kristuksen mysteeriona ei ole uskonnollinen yhteisö, joka värvää uusia jäseniä. Kirkko ei myöskään ole organisaatio, jonka tehtävänä on tyydyttää yksityisten ihmisten psykologisia tarpeita. Kirkko on uusi elämä Kristuksessa, joka koskettaa ihmisen koko elämää ja persoonaa. Niin kauan kuin ihmiset eristäytyvät omaan itseensä, he ovat yksilöitä, eivät persoonia. Kun ihmiset kohtaavat Jumalan “Sinänä” ja veljensä &quot;sinänä&quot;, he alkavat löytää kadonneen itsensä, koska ainoastaan jumaloitumisen kanssakäymisessä ihmiset voivat asettua toinen toisensa yhteyteen. Siinä on myös ortodoksisen kirkon pyhän liturgian terapeuttinen henki. Pyhässä [[liturgia]]ssa ihmisiä opetetaan voittamaan rajoittuneet henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteet, joihin Saatana, himot ja synnit johdattavat heitä.<br /> <br /> Kristuksessa ei ole mitään neutraalia. Siksi Kirkon tehtävänä ei ole säilyä erillisenä kulttiyhteisönä maailmallisessa yhteiskunnassa. Kirkko osoittaa kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa maailman sairauden ja ongelmat ja julistaa ihmisille Jumalan suunnitelman maailmankaikkeuden kirkastumiseksi. Kirkko on maailmassa palvelija, jonka tehtävänä on saattaa ihmiset uuteen elämään. Kirkko julistaa [[evankeliumi]]a ja palvelee ihmisiä pyhissä mysteerioissa. Kirkko kannustaa ihmisiä etsimään Jumalan Totuutta ja harjoittamaan hyveitä. Kirkko kutsuu ihmisiä pyhyyteen rukouksessa, askeesissa ja hyveiden harjoittamisessa. Pyhä Johannes Krysostomos opettaa: ''&quot;Niin kuin kylväjille ei ole mitään hyötyä siitä, jos he viskaavat siemenet tienvarteen, samoin ei meillekään ole hyötyä siitä, että meitä kutsutaan kristityiksi, jos meidän tekojamme ei kutsuta samalla nimellä. Jos haluatte, tuon uskottavana esille Herran veljen Jaakobin, joka sanoo: ‘Usko ilman tekoja on kuollut ‘(Jaak.2:17). Etsikäämme Herraa, niin kauan kuin meillä on aikaa. Tehkäämme hyvää, että vapautuisimme tulevasta loputtomasta helvetistä ja tulisimme otollisiksi taivasten valtakuntaan Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta ja ihmisrakkaudesta.&quot;''<br /> <br /> Modernin yhteiskunnan &quot;luonteenomaisuudet&quot; moniarvoisuus, erilaisuuden vapaamielinen hyväksyminen ja ihmisoikeuksien tunnustaminen perustuvat filosofisiin ja historiallisiin realiteetteihin, joita ei esiintynyt idässä. Yksilön oikeudet, poliittinen liberalismi, höytynäkökohtiin rakentuva rationalismi, taloudellinen kehitys edustavat valistusajan filosofian tuotoksia, modernin Euroopan kunnianhimoista naturalismia, jolla pyrittiin korvamaan kristillinen ontologia, kosmologia ja antropologia. Ihminen on vapaa ainoastaan kirkkoyhteisössä, sillä Kirkon totuus vapauttaa ihmisen elämään eukaristisessa yhteisössä. Kirkon kokemuksessa usko merkitsee luottamusta ja luottamus persoonallista suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin. Ihminen on persoona, joka tarkoittaa etymologisesti ja käytännössä, että ihminen on kasvotusten jonkun kanssa. Persoonallinen erottuvuus muodostaa ihmisen Jumalan kuvan. Tämä erottuvuus on tunnistettavissa ihmisessä silloin, kun on hänellä luova ja rakastava suhde kirkkoyhteisöön eli hän hyväksyy toisen ihmisen Jumalan kuvana.<br /> <br /> Syntien murehtiminen, katumus, itsetarkkailu, rakkaus, rukous ja mielen vartioiminen merkitsevät kilvoittelijalle tietä mielen puhdistumiseen. Bysantin kirkon antropologisessa opetuksessa on keskeistä ihmisen parantuminen synnin sairaudesta. Todellinen usko johtaa ihmiset pyhässä askeesissa hyveelliseen elämään ja täydellistymiseen eli jumaloitumiseen. Heidän ruumiinsa ja sielunsa on kirkastunut Jumalan luomattomasta valkeudesta.<br /> <br /> '''Isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> == Kirjallisuutta: ==<br /> <br /> * Gregorios Palamas, pyhä<br /> o 1993a Kirje nunna Ksenialle. - Filokalia IV osa. Kokoelma pyhien kilvoittelijoiden kirjoituksia. Vanhasta kreikasta suomentanut sisar Kristoduli (Lampi). Pieksämäki.<br /> o 1995 The Passion of the Love of Money. - Saint Gregory Palamas. Treatise on the Spiritual Life. Translated, Introduction and Notes by Daniel M. Rogich. Minneapolis.<br /> * Hakkarainen, Jarmo<br /> o 1983 Ortodoksisuus ja yhteiskunta. Pieksämäki.<br /> o 1991 Pyhä Gregorios Palamas - ortodoksisen tradition puolustaja. - Ortodoksia 41. Kuopio.<br /> o 1993 Ortodoksinen sosiaalietiikka. - Hengellisen kasvamisen teologiaa. - Erga 1993. Ortodoksisen teologian laitoksen julkaisuja. N:o 6. Joensuu.<br /> o 1994 Keisari Justinianos - Bysantin filantropian edustaja. - Ajaton Bysantti. Joensuu.<br /> o 1995 Filantropia ja sosiaalinen hyvinvointi. - Ajaton Bysantti II. Joensuu.<br /> o 2004 Bysantin kulttuuriperintöä ja läntisiä vaikutteita. Joensuu.<br /> o 2005 Pyhän Johannes Krysostomoksen opetuksia köyhyydestä ja rikkaudesta. - Erga 2005. Joensuun yliopiston ortodoksisen teologian vuosikirja. Joensuu.<br /> o 2008 Haavoitettu parantaja. Ortodoksinen pappi sielujen lääkärinä Kristuksessa. Joensuu.<br /> * Hierotheos, archmandrite<br /> o 1994 Orthodox Psychotherapy. The science of the Fathers. Translated by Esther Williams. Levadia.<br /> * Hierotheos, metropolitan of Nafpaktos and St. Vlasios<br /> o 1997 Saint Gregory Palamas a a Hagiorite. Translated by Esther Williams. Levadia.<br /> * Johannes Krysostomos, pyhä<br /> o 1984 On Wealth and Poverty. Translated and Introduced by C. P. Roth. Crestwood.<br /> o 2005 Puhe siitä, kun Eutropios kirkon ulkopuolelle mentyään vangittiin sekä puutarhasta ja kirjoituksista, ja asioista “kuningatar seisoo oikealla puolellasi. Suomentanut Johannes Seppälä. - Erga 2005. Joensuun yliopiston ortodoksisen teologian vuosikirja. Joensuu.<br /> * Kleemens Aleksandrialainen<br /> o 1995 Clement of Alexandria. The Instructor. - Ante-Nicene Fathers. Vol. 2. The Writings of the Fathers Down to A.D. 325. Second Printing. Peabody.<br /> * Mantzarides, Giorgios<br /> o 1994 Orthodox Spiritual Life. Bookline.<br /> * Matsukas, Nikos A.<br /> o 2005 Ortodoksisen kirkon dogmaattinen teologia I. Johdatus teologiseen tietoteoriaan. Jyväskylä.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Ortodoksisen_bioetiikan_perusteita_(opetuspuhe)&diff=3630 2008-11-30T13:51:35Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>== Kirkko elää maailmassa ==<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon elämän ykseys ilmenee opin, [[Ortodoksinen jumalanpalvelus|jumalanpalveluksen]], eettisen opetuksen ja kirkkojärjestyksen muuttumattomuutena. Kirkon moraaliset ja sosiaaliset opetukset perustuvat elävään traditioon. Kirkon ensimmäisten vuosisatojen traditio, [[Vanha testamentti|Vanha]] ja [[Uusi testamentti]], [[Kirkkoisät|kirkkoisien]] kirjoitukset, [[Ekumeeniset kirkolliskokoukset|ekumeenisten kirkolliskokousten]] määritelmät ja kanonit, liturginen elämä ja Kirkon lähes kahden tuhannen vuoden historia ovat ortodoksisen teologisen ajattelun ja eettisen opetuksen perusteita.<br /> <br /> Ortodoksisessa teologiassa on maailmalla toisen maailmansodan jälkeen löydetty entistä syvemmin Kirkon historian kokemuksen ja nykyajan eettisten ja sosiaalisten kysymysten välinen yhteys. Ortodoksiseen [[traditio]]on kasvaminen toteutuu ihmisissä elämällä ortodoksisen uskon mukaisesti eukaristisen yhteisön jäseninä. [[Eukaristia]] on yhteisön elämää [[Kolmiyhteinen|kolmiyhteisen]] Jumalan kanssa. Kirkko kuuluu tulevaan aikakauteen, Messiaan Valtakuntaan, joka suhteessaan tähän maailmaan on tulevan ajan Valtakunta. Kirkko ei ole tästä maailmasta ja kuitenkin Kirkko elää tässä ajassa ja maailmassa. Langenneessa maailmassa Kirkon lähetystehtävänä on julistaa maailmalle kirkastunutta elämää Kristuksessa.<br /> <br /> Pyhä [[Ehtoollinen]] tekee todelliseksi profeetallisen totuuden, jolla Kirkko kokee ja tulkitsee ajan ja historian. Jos Kirkon jäsenet hylkäävät Kirkon profeetallisen eetoksen, silloin ihmisten historia on mielettömyyttä, väkivallan kauhua, vihaa, riistoa, orjuutta, sotia, nälkää, epäoikeudenmukaisuutta ja epäinhimillistä kurjuutta.<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon kokemuksessa usko merkitsee luottamusta ja luottamus persoonallista suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin. Kirkko on elämän täyteydessään rikkaampi kuin jumalanpalvelukset. Kirkon hengellinen elämä ei kasva itsestään, vaan vaatii kirkkoyhteisön jäseniltä jatkuvaa askeesia, lähimmäisen kohtaamista ja kasvamista tuossa kohtaamisessa. Kirkko kasvattaa elämällään kaikkia jäseniään.<br /> <br /> == Maallistunut etiikka kasvaa moraalisesta moniarvoisuudesta ==<br /> <br /> Yhdysvalloissa on viime vuosina käyty laajasti väittelyä ja keskustelua siitä, mikä on kristittyjen näkemys Jumalasta, maailmasta ja ihmisestä. Erityisen kirpeää keskustelua on käyty '''H. Tristram Engelhardtin''' toimittamassa aikakausjulkaisussa: ''Christian Bioethics''. Engelhardt (s. 1941) on Yhdysvalloissa tunnettu ortodoksinen lääkäri ja bioeetiikko. Häneltä ilmestyi vuonna 2000 teos: ''The Foundation of Christian Bioethics''. Engelhardt hahmottelee bioetiikkaa kristillisistä lähtökodista käsin. Hän puolustaa teoksessaan &quot;perinteistä kristillisyyttä&quot;, jota hän kutsuu &quot;ensimmäisen vuosituhannen&quot; kristillisyydeksi.<br /> <br /> Engelhardt lainaa teoksessaan tuon tuostakin kirkkoisiä ja asettaa ensimmäisen vuosituhannen Kirkon &quot;hengen&quot; vastakohtaiseksi läntisen kristillisyyden [[Raamattu|Raamatun]] käytön ja filosofisen teologian kanssa. Läntinen kristillisyys erottautui [[Ekumeeniset kirkolliskokoukset|seitsemän ekumeenisen kirkolliskokouksen]] kristillisyydestä avatessaan 1000-luvun alkupuolella laajasti ajattelun virtaukset loogisesti etenevälle rationaalisuudelle. Engelhardt luonnehtii teoksessaan aikaamme moraalisen erimielisyyden ja pirstaleisuuden kaudeksi, jota värittää &quot;vapaamielinen maailmankansalaisuus&quot;. Perinteisen kristillisyyden edustajat ajetaan nurkkaan. Traditionaalisen kristillisyyden jälkeisessä kulttuurissa ei ole enää yhtenäistä, normatiivista moraalikäsitystä perheestä seksuaalisuudesta, askeesista ja kuolemasta. Aikamme maallista bioetiikkaa määrittää moraalinen moniarvoisuus ja vapaamielinen maailmankansalaisuus, joka pyrkii määrittelemään tätä moraalista moniarvoisuutta.<br /> <br /> Sekulaari bioetiikka kasvaa moraalisesta pluralismista, joka perustuu vapaamieliseen yleismaailmalliseen eetokseen. Tälle eetokselle moraaliset näkemyserot eivät merkitse ongelmaa niin kauan kuin kukaan ei esitä vaatimusta ehdottomasta totuudesta. Maallistunut etiikka ei kuitenkaan kykene tarjoamaan sitä, minkä kristinusko on traditionaalisesti tarjonnut - sopusoinnun oikean ja hyvän välille, moraalisen oikeutuksen ja perusteen olla moraalinen sekä kanonisen terapeuttisen sisällön moraaliselle elämälle. Siksi maallistunut etiikka jämähtää siihen mikä kulloinkin on sallittua ja poliittisesti oikeaa.<br /> <br /> == Perinteistä kristillistä bioetiikkaa ja luopumusta ==<br /> <br /> Perinteinen ortodoksinen moraali ja bioetiikka eroavat selkeästi vapaamielisen maailmankansalaisuuden maailmankuvasta. Teologia tai kristillinen bioetiikka, joka ei sitoudu Kirkon elämän pyhyyteen on teologian ja bioetiikan vastaista. Ortodoksinen bioetiikka perustuu Jumalan kokemiseen. Perinteinen ortodoksinen bioetiikka on askeettista, liturgista, kokemuksellista ja käytännöllistä. Ortodoksisen kirkon liturginen elämä antaa sisällön teologialle ja Kirkon bioetiikalle, se määrittää teologian ja Kirkon bioetiikan. Ortodoksinen teologia on ennen muuta jumalanpalveluksen hedelmä.<br /> <br /> Ortodoksinen bioetiikka on enemmän elämäntapa kuin kokoelma periaatteita, sääntöjä ja älyllisiä oivalluksia. Monien 2000-luvun alun kristittyjen elämään leimaa liberaali yleismaailmallinen eetos. Meidän on Engelhardtin mukaan opittava elämään kristittyinä maailmassa, joka muuttuu yhä vihamielisemmäksi heidän elämäntapaansa kohtaan. Perinteinen ensimmäisen vuosituhannen kristillisyys huomaa olevansa kristillisyyden valekaapuun pukeutuneen kulttuurin ympäröimä.<br /> <br /> Läntinen teologia ja teologinen opetus muutti 1100-luvulla pois luostareista ns. katedraalikouluihin ja seuraavalla vuosisadalla yliopistoihin. Teologian opettaminen ja tutkiminen oli lähinnä munkkien ja luostareiden yksinoikeus, mutta nyt tilalle tulivat maalliset kaupunkiopettajat. Teologiaa ei enää pidetty ensisijaisesti pyhyyden vaan tieteellisyyden hedelmänä. Tämä merkitsi kohtalokasta muutosta moraaliteologiassa ja tietenkin myös bioetiikassa. Moraaliteologiasta ja bioetiikasta tuli olettamuksiin rakentuvia akateemisia pyrkimyksiä, jotka eivät tarvinneet rukouselämää.<br /> <br /> Tohtori Engelhardtin toimittamassa lehdessä ''Christian Bioethics'' ortodoksiset kirjoittajat ovat julkaisseet artikkeleita, joissa arvostellaan roomalaiskatolisia eetikoita ja filosofeja sitoutumisesta moraalikysymyksissä maallistuneeseen, postmoderniin mentaliteettiin. Ortodoksisten kirjoittajien mukaan tämä filosofinen korostus moraalikysymyksissä alkoi [[paavi]] '''Johannes Paavali II:n''' (k. 2004) aikana. Roomalaiskatolisten etiikan tutkijoiden sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja elämän pyhyyden korostuksissa ei kirjoittajien mielestä ole jälkeäkään ortodoksisen kirkon korostamasta terapeuttisuudesta ja pyhyydestä.<br /> <br /> Paavi Johannes Paavali II murehti nykyaikaisen filosofian tilaa, mutta hänen arviointinsa hengellisistä ongelmista ei johtanut häntä palaamaan kirkossaan varhaisten askeetti-isien käytäntöihin. Paavi ei Engelhardtin mielestä edes yrittänyt vahvistaa [[Roomalaiskatolinen kirkko|roomalaiskatolisen kirkon]] hengellistä elämää ja askeettisuuden perinnettä. Paavi kieltäytyi tunnustamasta, että maallisen filosofian vaikutukset ja teologia akateemisena tieteenä olivat pilanneet läntisen maailman ja kirkon.<br /> <br /> Yhdysvalloissa roomalaiskatolisella moraalifilosofialla on vahva perinne, ja juuri sen piirissä ilmeni 1960-luvulla laaja kiinnostus lääketieteen etiikan kysymyksiin. Kiinnostus palautuu 1800-luvun loppupuolelle, jolloin lääketieteelliset kysymykset alkoivat aikaisempaa enemmän kiinnostaa Rooman kirkon moraaliteologian tutkijoita. Moraaliteologian käsikirjoissa tulivat tuolloin esille lääkäreiden, pappien ja sairaanhoitajien ammatilliset tarpeet. Lääketieteen samanaikainen kehittyminen innoitti myös roomalaiskatolisen kirkon tutkijoita teologisiin kirjoitelmiin. Lääketieteen kehitys, maallistuminen ja modernisaatio provosoivat teologeja omistautumaan lääketieteen etiikan kysymyksiin.<br /> <br /> Engelhardtin mukaan roomalaiskatolinen bioetiikka alkoi 1970-luvulla eriytyä perinteisestä roomalaiskatolisesta lääketieteen eettisestä traditiosta. Tämä bioeettisen etiikan eriytyminen yhdistyi roomalaiskatolisessa kirkossa Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen uskonnollisiin muutoksiin. '''Paavi Johannes XXIII''' (paavina 1958-1963) aloitti kirkossa vallankumouksen, jolla hän halusi tuoda &quot;kirkollisen kurinalaisuuden lähemmäksi aikamme tarpeita ja olosuhteita&quot;. [[Vatikaanin toinen kirkolliskokous]] merkitsi paavin kirkossa muutoksia hurskauselämässä, uskossa ja kirkon rakenteessa. Rooman kirkon traditioiden ja teologian harjoittamisen perusteellinen uudelleen arviointi sisälsi myös bioetiikan. Roomalaiskatolisen kirkon moraaliteologiset ja bioeettiset käsitykset ajautuivat kriisiin.<br /> <br /> Tämä kriisi oli osa laajaa roomalaiskatolisen kirkon itseymmärryksen kriisiä, jota pahennettiin muun muassa ajamalla väkisin muutoksia jumalanpalveluselämään. Roomalaiskatolinen kirkko oli vastustanut modernismia, mutta nyt se alkoi syleillä modernismia. Teologia miellettiin ensisijaisesti loogisesti etenevänä tiedonalana. Teologia ei ollut enää rukouksen hedelmää vaan tieteellisyyden tuotetta. Lääketieteen etiikka määriteltiin filosofian alueeksi, joka käsittelee lääketieteessä esiintyviä moraalikysymyksiä, kuten lääkäri-potilassuhdetta ja toimenpiteiden oikeutusta.<br /> <br /> Laaja yhteiskunnallinen keskustelu on usein ollut seurausta modernin lääketieteellisen teknologian läpimurrosta, ja siksi esimerkiksi Afrikan ja Aasian köyhissä maissa monet vauraan maailman ongelmat eivät koskaan olleet edes ajankohtaisia.<br /> <br /> Filosofian ja terveydenhuollon sekä filosofian ja lääketieteen suhde on viime vuosikymmeninä noussut suureksi mielenkiinnon kohteeksi myös Suomessa. Tästä ovat osoituksena paitsi monet television tiede- ja terveysohjelmat, joissa on käsitelty erityisesti lääketieteen etiikka, myös lisääntyvä suomenkielinen kirjallisuus. Syynä kiinnostuksen kasvamiseen lienee ensinnäkin terveydenhuollon eettiset kysymykset, jotka ovat nousseet yhä enemmän esiin teknologian kehityksen (geenimanipulaatio, sikiöleikkaukset, elinsiirrot yms.) ja terveydenhuoltoon kohdistuvien leikkausten myötä.<br /> <br /> Lääketieteen tekniikassa etiikka on tavallaan unohtunut, kun on keskitytty vain teknisiin faktoihin. Opetuksessa ei eettisiin näkökohtiin kiinnitetä huomiota, vaikka ne käytännön työssä olisivatkin tärkeitä. Jotkut biologit, lääkärit, laki-asiantuntijat ja jopa teologit olettavat, että bioetiikka ratkaisee kaikki bioteknologisen tutkimuksen ja löytöjen luomat ongelmat. He näkevät bioetiikan eräänlaisena antiikin tragedian &quot;jumala koneesta&quot; ''(deus ex machina)'' väliintulona. Käsite on peräisin antiikin teatterista, missä kesken tragedian toivottomimman tilanteen lavasteista laskettiin nosturin avulla näyttämölle jumalia esittäviä patsaita. Ne selvittivät tilanteen loppujen lopuksi parhain päin.<br /> <br /> Monet kuvittelevat bioetiikan tehtävän samanlaiseksi. Tällainen kuvitelma rakentuu perusteettomiin toiveisiin, sillä biotekniikan kehityskaaret ovat suurelta osin kontrolloimattomia eivätkä ne kohtaa moraalisia käskyjä ja kehotuksia.<br /> <br /> == Kirkko ja ihmiselämän pyhyys ==<br /> <br /> Amerikassa ja Euroopassa eivät perinteiset uskonnolliset arvot ja näkökohdat enää määritä yhteiskunnan moraalisia normeja. Tämä tulee esille tämän päivän evankeliumin opetukselle vieraassa koulukasvatuksessa. Voidaan kysyä, mikä erottaa ortodoksisen lähestymistavan sosiaalisen elämän kysymyksiin meitä ympäröivän maallistuneen maailman kanssa? Vastaus on yksinkertainen: Kirkon opetus askeettisesta ja liturgisesta elämästä, joka tähtää ihmisten elämän pyhyyteen. Jumala on Pyhä ja Hän ilmoittaa itsensä ihmisille elämää tuottavina energioina eli hyveinä, oikeudenmukaisuutena, kauneutena ja rakkautena.<br /> <br /> Ihmisen eettinen ja moraalinen vapaus tarvitsee Jumalan rakkautta, jotta ihminen voisi kohdata ja elää todeksi Jumalan kuvan ja kaltaisuuden. Meidän tulee olla huolissamme ortodoksisten moraalisten ja eettisten arvojen puolesta, koska ne ovat joutuneet viimeisten vuosikymmenien aikana entistä uhatuimmiksi. Jos me haluamme puolustaa apostolisen ja katolisen Kirkon moraalisia ja hengellisiä arvoja teknologisen aikamme keskellä, meidän tulee perustaa näkemyksemme raamatulliseen ja patristiseen antropologiaan. Pyhien isien tradition mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvan mukaisesti kasvamaan Luojansa kaltaisuuteen. Tätä kasvamista kuvastavat kristillisen elämän kestävät arvot eli sitoutuminen elämän pyhyyteen.<br /> <br /> Maallistuneen yhteiskunnan ihmisten mielenlaatu pursuaa kuluttamisen nautinnollisia muotoja, nautintoja, itseriittoisuutta ja itsenäisyyttä, joka pilkkaa perinteisiä ortodoksisia itsensä uhraamisen, askeettisen taistelun ja Jumalan palvelemisen arvoja. 2000-luvun alun kristillisyyden jälkeisessä todellisuudessa ihmiset luottavat itsekkyydessään ja ylpeydessään tieteen ja teknologian voimaan. Siihen kuuluu ajatus, että on olemassa tieteen logiikka, jota kaikki tietojärjestelmät noudattavat. Tieteen logiikka on riippumaton historiasta, ihmisestä ja käytännöstä.<br /> <br /> Yleisessä muodossa yhteiskunnan teknologinen periaate korostaa, että kaikki rationaalisesti esitettävissä olevat ongelmat on mahdollista ratkaista tieteen avulla ja siten riippumattomina toisaalta kokemuksellisesta ja toisaalta arvottavasta toiminnasta. Länsimainen kulttuuriperinne on tuottanut yksiulotteisen todellisuuskuvan, jossa oikea puoli on tieteen riemuvoittojen kasvu ja nurja puoli saastuminen, juurettomuus, merkityksettömyys, ja ihmisen fyysinen ja moraalinen kastastrofi.<br /> <br /> Ihmiset hylkäävät yhteiskunnassa ja historiassa Jumalan tuonpuoleisuuden. Itsekkyys ohjaa ihmisten ajatuksia, suunnitelmia ja visioita. Maailmankylän ihmiset eivät kykene rakastamaan, auttamaan, jakamaan ja kohtaamaan hyvää. He eivät näe itseään ja lähimmäisiään Jumalan kuvana.<br /> <br /> '''Isä Alexander Schmemann''' (k. 1983) korosti usein, että ihmiselämän maallistuminen merkitsee ennen muuta jumalanpalveluksen hylkäämistä. Ihminen kieltäytyy tunnustamasta, että Jumala on luonut hänet ensisijaisesti Jumalaa palvelevaksi ihmispersoonaksi. Isä Alexanderin mukaan ihmisen perimmäinen päämäärä on kantaa ylistystä, kiitosta ja palavaa anomusta Pyhälle Kolminaisuudelle.<br /> <br /> Pyhä [[Apostolinen]] ja [[Katolinen]] Kirkko on itsessään valmistautumista. Kirkko valmistaa uskovia iankaikkiseen elämään. Kirkon tehtävänä on muuttaa ihmisten elämä valmistautumiseksi. Kirkko opettaa, että kirkollinen elämä saa suunnan ja tarkoituksen siitä, mikä on tulevaa, mitä odotetaan ja toivotaan. Ortodoksista kirkkoa ja ortodoksista kristillisyyttä ei ole ilman valmistautumista. Kirkon [[liturgia]] on aina jotakin mikä on nykyhetken tuolla puolen.<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon historia osoittaa, että yhteisöllinen tietoisuus ilmaisee Jumalan ja ihmisten keskinäisen rakkauden. Jumalan syntyminen ihmiseksi ja kaikista ihmisluonnon ominaisuuksista osalliseksi tuleminen on kosminen tapahtuma. Jumala ja ihminen ovat yhtä Kristuksessa. Kristuksen maanpäällinen toiminta kannustaa Kirkon jäseniä sosiaaliseen toimintaan.<br /> <br /> Ortodoksinen opetus ihmisestä on samanaikaisesti realistinen, askeettinen ja eskatologinen. Ortodoksisen käsityksen mukaan ihmiselämää ei määritä ihmisen biologinen käyttäytyminen tai hänen biologisen elämänsä pidentäminen. Sen sijaan ihmiselämän arvo on ihmisen kirkkoyhteisössä tapahtuvassa askeettisessa kehittymisessä ja kasvamisessa. Ortodoksisen tradition mukaan ihmisen olemuksellinen kirkastuminen tapahtuu iankaikkisuudessa. Tulevalla elämällä on enemmän painoarvon kuin ajallisella elämällä. Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa: ''&quot;Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä taivaalliseen asuumme (2. Kor. 5.1-2).&quot;<br /> ''<br /> Kirkon eskatologinen elämänasenne opettaa uskovia näkemään aikamme bioeettiset ongelmat toisin kuin näkyvään maailman sitoutunut ympäristö. Maallinen bioteknologia ja bioetiikka palvelee langenneen ihmisen biologisen olemassaolon tarpeita. Kumpikaan ei ota huomioon ihmisen hengellistä ulottuvuutta. Voidaan perustellusti puhua maallistuneen maailman tarpeita palvelevasta sekulaarista bioetiikasta.<br /> <br /> Maallistuneen eetoksen edustajat käyttävät mielellään yhteiskunnassa ja kirkollisissa yhteyksissä iskusanaa “fundamentalismi”, jolla he yrittävät vaientaa avoimen keskustelun yhteiskunnan ja Kirkon eettisistä kysymyksistä. He leimaavat fundamentalistiksi ihmisen, jonka uskonnolliset elämän sitoumukset ovat perusteiltaan vastakkaiset hallitsevan maailmanlaajuisen sekulaarin etiikan kanssa. Käsite &quot;fundamentalismi&quot; edustaa poliittista käsitteistöä, jonka tehtävänä on marginalisoida, tuomita ja hallita niitä, jotka haastavat liberaalin yleismaailmallisen eetoksen ylivallan.<br /> <br /> Ortodoksinen bioetiikka voi todellisesti tehdä työtä ihmispersoonan pelastumiseksi, kun se rakentuu uskovien elämässä apostolisen ja katolisen Kirkon mieleen ja korostaa ihmisen jumaloitumisen eetosta. On naiivia uskotella, että sekulaari bioetiikka voisi sääntöjen ja moraaliohjeiden järjestelmänä vapauttaa ihmisen bioteknologian aiheuttamista vaikeista pulmista. Jokainen ihminen on vapaa ja ainutlaatuinen persoona, jonka tulee kohdata historiansa tilanteet ja ongelmat. Mikään moraalisääntöjen kokoelma ei kykene ratkaisemaan kenenkään ihmisen elämän ongelmia.<br /> <br /> Jokainen ihminen tarvitsee teknologian ja jatkuvan kehityksen keskellä Kristuksen &quot;mielen&quot;, että hän voisi kohdata kirkollisen olemassaolonsa rikkaudet. Ihmispersoona ei ole pelkästään aineellinen, ruumiillinen olento. Hänen kallein aarteensa on sielu, joka tekee hänestä vapaan persoonan, Jumalan kuvan. Ihminen voi Jumalan kuvana arvioida kaikkea ihmiselle kuuluvaa ja häntä ympäröivää Ortodoksisen kirkon askeettinen ja hesykastisen tradition mukainen bioeettinen käsitys ei rajaa ihmistä maallisen elämän kylmiin vajavaisuuksiin, vaan näkee hänen mahdollisuutensa iankaikkiseen kirkkauteen. Kirkko opettaa Pyhän Kolminaisuuden ikonina ottamaan huomioon ihmisen kokonaisuutena.<br /> <br /> '''Isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> == Kirjallisuutta: ==<br /> <br /> * Breck, John 1998 The Sacred Gift of Life. Crestwood.<br /> * Buckley, Michael, S.J. 1987 At the Origins of Modern Atheism. New Haven<br /> * Capellman, Carl Frans Nicolaus 1882 Pastoral Medicine, trans. William Dassel. New York.<br /> * Coppens, Charles 1897 Moral Principles and Medical Practice. New York.<br /> * Engelhardt, H. Tristram, Jr. 1991 Bioethics and Secular Humanism: The Search for a Common Morality. Philadelphia.<br /> 1996 The Foundations of Bioethics, 2nd ed. New York.<br /> 2000 The Foundations of Christian Bioethics. Lisse.<br /> * Fletcher, Joseph 1954 Morals and Medicine, New Jersey.<br /> * Hakkarainen, Jarmo 1995 Paaviuden nousu ja bysanttilainen itä. Teoksessa Ajaton Bysantti II. Joensuu.<br /> * Harakas, Stanley 1990 Health and Medicine in the Eastern Orthodox Tradition. New York.<br /> * Schmemann, Alexander 1970 For the Life of the World. Sacraments and Orthodoxy. Crestwood.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Ortodoksisen_bioetiikan_perusteita_(opetuspuhe)&diff=3629 2008-11-30T13:49:41Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>== Kirkko elää maailmassa ==<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon elämän ykseys ilmenee opin, [[Ortodoksinen jumalanpalvelus|jumalanpalveluksen]], eettisen opetuksen ja kirkkojärjestyksen muuttumattomuutena. Kirkon moraaliset ja sosiaaliset opetukset perustuvat elävään traditioon. Kirkon ensimmäisten vuosisatojen traditio, [[Vanha testamentti|Vanha]] ja [[Uusi testamentti]], [[Kirkkoisät|kirkkoisien]] kirjoitukset, [[Ekumeeniset kirkolliskokoukset|ekumeenisten kirkolliskokousten]] määritelmät ja kanonit, liturginen elämä ja Kirkon lähes kahden tuhannen vuoden historia ovat ortodoksisen teologisen ajattelun ja eettisen opetuksen perusteita.<br /> <br /> Ortodoksisessa teologiassa on maailmalla toisen maailmansodan jälkeen löydetty entistä syvemmin Kirkon historian kokemuksen ja nykyajan eettisten ja sosiaalisten kysymysten välinen yhteys. Ortodoksiseen [[traditio]]on kasvaminen toteutuu ihmisissä elämällä ortodoksisen uskon mukaisesti eukaristisen yhteisön jäseninä. [[Eukaristia]] on yhteisön elämää [[Kolmiyhteinen|kolmiyhteisen]] Jumalan kanssa. Kirkko kuuluu tulevaan aikakauteen, Messiaan Valtakuntaan, joka suhteessaan tähän maailmaan on tulevan ajan Valtakunta. Kirkko ei ole tästä maailmasta ja kuitenkin Kirkko elää tässä ajassa ja maailmassa. Langenneessa maailmassa Kirkon lähetystehtävänä on julistaa maailmalle kirkastunutta elämää Kristuksessa.<br /> <br /> Pyhä [[Ehtoollinen]] tekee todelliseksi profeetallisen totuuden, jolla Kirkko kokee ja tulkitsee ajan ja historian. Jos Kirkon jäsenet hylkäävät Kirkon profeetallisen eetoksen, silloin ihmisten historia on mielettömyyttä, väkivallan kauhua, vihaa, riistoa, orjuutta, sotia, nälkää, epäoikeudenmukaisuutta ja epäinhimillistä kurjuutta.<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon kokemuksessa usko merkitsee luottamusta ja luottamus persoonallista suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin. Kirkko on elämän täyteydessään rikkaampi kuin jumalanpalvelukset. Kirkon hengellinen elämä ei kasva itsestään, vaan vaatii kirkkoyhteisön jäseniltä jatkuvaa askeesia, lähimmäisen kohtaamista ja kasvamista tuossa kohtaamisessa. Kirkko kasvattaa elämällään kaikkia jäseniään.<br /> <br /> == Maallistunut etiikka kasvaa moraalisesta moniarvoisuudesta ==<br /> <br /> Yhdysvalloissa on viime vuosina käyty laajasti väittelyä ja keskustelua siitä, mikä on kristittyjen näkemys Jumalasta, maailmasta ja ihmisestä. Erityisen kirpeää keskustelua on käyty '''H. Tristram Engelhardtin''' toimittamassa aikakausjulkaisussa: ''Christian Bioethics''. Engelhardt (s. 1941) on Yhdysvalloissa tunnettu ortodoksinen lääkäri ja bioeetiikko. Häneltä ilmestyi vuonna 2000 teos: ''The Foundation of Christian Bioethics''. Engelhardt hahmottelee bioetiikkaa kristillisistä lähtökodista käsin. Hän puolustaa teoksessaan &quot;perinteistä kristillisyyttä&quot;, jota hän kutsuu &quot;ensimmäisen vuosituhannen&quot; kristillisyydeksi.<br /> <br /> Engelhardt lainaa teoksessaan tuon tuostakin kirkkoisiä ja asettaa ensimmäisen vuosituhannen Kirkon &quot;hengen&quot; vastakohtaiseksi läntisen kristillisyyden [[Raamattu|Raamatun]] käytön ja filosofisen teologian kanssa. Läntinen kristillisyys erottautui [[Ekumeeniset kirkolliskokoukset|seitsemän ekumeenisen kirkolliskokouksen]] kristillisyydestä avatessaan 1000-luvun alkupuolella laajasti ajattelun virtaukset loogisesti etenevälle rationaalisuudelle. Engelhardt luonnehtii teoksessaan aikaamme moraalisen erimielisyyden ja pirstaleisuuden kaudeksi, jota värittää &quot;vapaamielinen maailmankansalaisuus&quot;. Perinteisen kristillisyyden edustajat ajetaan nurkkaan. Traditionaalisen kristillisyyden jälkeisessä kulttuurissa ei ole enää yhtenäistä, normatiivista moraalikäsitystä perheestä seksuaalisuudesta, askeesista ja kuolemasta. Aikamme maallista bioetiikkaa määrittää moraalinen moniarvoisuus ja vapaamielinen maailmankansalaisuus, joka pyrkii määrittelemään tätä moraalista moniarvoisuutta.<br /> <br /> Sekulaari bioetiikka kasvaa moraalisesta pluralismista, joka perustuu vapaamieliseen yleismaailmalliseen eetokseen. Tälle eetokselle moraaliset näkemyserot eivät merkitse ongelmaa niin kauan kuin kukaan ei esitä vaatimusta ehdottomasta totuudesta. Maallistunut etiikka ei kuitenkaan kykene tarjoamaan sitä, minkä kristinusko on traditionaalisesti tarjonnut - sopusoinnun oikean ja hyvän välille, moraalisen oikeutuksen ja perusteen olla moraalinen sekä kanonisen terapeuttisen sisällön moraaliselle elämälle. Siksi maallistunut etiikka jämähtää siihen mikä kulloinkin on sallittua ja poliittisesti oikeaa.<br /> <br /> == Perinteistä kristillistä bioetiikkaa ja luopumusta ==<br /> <br /> Perinteinen ortodoksinen moraali ja bioetiikka eroavat selkeästi vapaamielisen maailmankansalaisuuden maailmankuvasta. Teologia tai kristillinen bioetiikka, joka ei sitoudu Kirkon elämän pyhyyteen on teologian ja bioetiikan vastaista. Ortodoksinen bioetiikka perustuu Jumalan kokemiseen. Perinteinen ortodoksinen bioetiikka on askeettista, liturgista, kokemuksellista ja käytännöllistä. Ortodoksisen kirkon liturginen elämä antaa sisällön teologialle ja Kirkon bioetiikalle, se määrittää teologian ja Kirkon bioetiikan. Ortodoksinen teologia on ennen muuta jumalanpalveluksen hedelmä.<br /> <br /> Ortodoksinen bioetiikka on enemmän elämäntapa kuin kokoelma periaatteita, sääntöjä ja älyllisiä oivalluksia. Monien 2000-luvun alun kristittyjen elämään leimaa liberaali yleismaailmallinen eetos. Meidän on Engelhardtin mukaan opittava elämään kristittyinä maailmassa, joka muuttuu yhä vihamielisemmäksi heidän elämäntapaansa kohtaan. Perinteinen ensimmäisen vuosituhannen kristillisyys huomaa olevansa kristillisyyden valekaapuun pukeutuneen kulttuurin ympäröimä.<br /> <br /> Läntinen teologia ja teologinen opetus muutti 1100-luvulla pois luostareista ns. katedraalikouluihin ja seuraavalla vuosisadalla yliopistoihin. Teologian opettaminen ja tutkiminen oli lähinnä munkkien ja luostareiden yksinoikeus, mutta nyt tilalle tulivat maalliset kaupunkiopettajat. Teologiaa ei enää pidetty ensisijaisesti pyhyyden vaan tieteellisyyden hedelmänä. Tämä merkitsi kohtalokasta muutosta moraaliteologiassa ja tietenkin myös bioetiikassa. Moraaliteologiasta ja bioetiikasta tuli olettamuksiin rakentuvia akateemisia pyrkimyksiä, jotka eivät tarvinneet rukouselämää.<br /> <br /> Tohtori Engelhardtin toimittamassa lehdessä ''Christian Bioethics'' ortodoksiset kirjoittajat ovat julkaisseet artikkeleita, joissa arvostellaan roomalaiskatolisia eetikoita ja filosofeja sitoutumisesta moraalikysymyksissä maallistuneeseen, postmoderniin mentaliteettiin. Ortodoksisten kirjoittajien mukaan tämä filosofinen korostus moraalikysymyksissä alkoi [[paavi]] '''Johannes Paavali II:n''' (k. 2004) aikana. Roomalaiskatolisten etiikan tutkijoiden sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja elämän pyhyyden korostuksissa ei kirjoittajien mielestä ole jälkeäkään ortodoksisen kirkon korostamasta terapeuttisuudesta ja pyhyydestä.<br /> <br /> Paavi Johannes Paavali II murehti nykyaikaisen filosofian tilaa, mutta hänen arviointinsa hengellisistä ongelmista ei johtanut häntä palaamaan kirkossaan varhaisten askeetti-isien käytäntöihin. Paavi ei Engelhardtin mielestä edes yrittänyt vahvistaa [[Roomalaiskatolinen kirkko|roomalaiskatolisen kirkon]] hengellistä elämää ja askeettisuuden perinnettä. Paavi kieltäytyi tunnustamasta, että maallisen filosofian vaikutukset ja teologia akateemisena tieteenä olivat pilanneet läntisen maailman ja kirkon.<br /> <br /> Yhdysvalloissa roomalaiskatolisella moraalifilosofialla on vahva perinne, ja juuri sen piirissä ilmeni 1960-luvulla laaja kiinnostus lääketieteen etiikan kysymyksiin. Kiinnostus palautuu 1800-luvun loppupuolelle, jolloin lääketieteelliset kysymykset alkoivat aikaisempaa enemmän kiinnostaa Rooman kirkon moraaliteologian tutkijoita. Moraaliteologian käsikirjoissa tulivat tuolloin esille lääkäreiden, pappien ja sairaanhoitajien ammatilliset tarpeet. Lääketieteen samanaikainen kehittyminen innoitti myös roomalaiskatolisen kirkon tutkijoita teologisiin kirjoitelmiin. Lääketieteen kehitys, maallistuminen ja modernisaatio provosoivat teologeja omistautumaan lääketieteen etiikan kysymyksiin.<br /> <br /> Engelhardtin mukaan roomalaiskatolinen bioetiikka alkoi 1970-luvulla eriytyä perinteisestä roomalaiskatolisesta lääketieteen eettisestä traditiosta. Tämä bioeettisen etiikan eriytyminen yhdistyi roomalaiskatolisessa kirkossa Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen uskonnollisiin muutoksiin. '''Paavi Johannes XXIII''' (paavina 1958-1963) aloitti kirkossa vallankumouksen, jolla hän halusi tuoda &quot;kirkollisen kurinalaisuuden lähemmäksi aikamme tarpeita ja olosuhteita&quot;. [[Vatikaanin toinen kirkolliskokous]] merkitsi paavin kirkossa muutoksia hurskauselämässä, uskossa ja kirkon rakenteessa. Rooman kirkon traditioiden ja teologian harjoittamisen perusteellinen uudelleen arviointi sisälsi myös bioetiikan. Roomalaiskatolisen kirkon moraaliteologiset ja bioeettiset käsitykset ajautuivat kriisiin.<br /> <br /> Tämä kriisi oli osa laajaa roomalaiskatolisen kirkon itseymmärryksen kriisiä, jota pahennettiin muun muassa ajamalla väkisin muutoksia jumalanpalveluselämään. Roomalaiskatolinen kirkko oli vastustanut modernismia, mutta nyt se alkoi syleillä modernismia. Teologia miellettiin ensisijaisesti loogisesti etenevänä tiedonalana. Teologia ei ollut enää rukouksen hedelmää vaan tieteellisyyden tuotetta. Lääketieteen etiikka määriteltiin filosofian alueeksi, joka käsittelee lääketieteessä esiintyviä moraalikysymyksiä, kuten lääkäri-potilassuhdetta ja toimenpiteiden oikeutusta.<br /> <br /> Laaja yhteiskunnallinen keskustelu on usein ollut seurausta modernin lääketieteellisen teknologian läpimurrosta, ja siksi esimerkiksi Afrikan ja Aasian köyhissä maissa monet vauraan maailman ongelmat eivät koskaan olleet edes ajankohtaisia.<br /> <br /> Filosofian ja terveydenhuollon sekä filosofian ja lääketieteen suhde on viime vuosikymmeninä noussut suureksi mielenkiinnon kohteeksi myös Suomessa. Tästä ovat osoituksena paitsi monet television tiede- ja terveysohjelmat, joissa on käsitelty erityisesti lääketieteen etiikka, myös lisääntyvä suomenkielinen kirjallisuus. Syynä kiinnostuksen kasvamiseen lienee ensinnäkin terveydenhuollon eettiset kysymykset, jotka ovat nousseet yhä enemmän esiin teknologian kehityksen (geenimanipulaatio, sikiöleikkaukset, elinsiirrot yms.) ja terveydenhuoltoon kohdistuvien leikkausten myötä.<br /> <br /> Lääketieteen tekniikassa etiikka on tavallaan unohtunut, kun on keskitytty vain teknisiin faktoihin. Opetuksessa ei eettisiin näkökohtiin kiinnitetä huomiota, vaikka ne käytännön työssä olisivatkin tärkeitä. Jotkut biologit, lääkärit, laki-asiantuntijat ja jopa teologit olettavat, että bioetiikka ratkaisee kaikki bioteknologisen tutkimuksen ja löytöjen luomat ongelmat. He näkevät bioetiikan eräänlaisena antiikin tragedian &quot;jumala koneesta&quot; ''(deus ex machina)'' väliintulona. Käsite on peräisin antiikin teatterista, missä kesken tragedian toivottomimman tilanteen lavasteista laskettiin nosturin avulla näyttämölle jumalia esittäviä patsaita. Ne selvittivät tilanteen loppujen lopuksi parhain päin.<br /> <br /> Monet kuvittelevat bioetiikan tehtävän samanlaiseksi. Tällainen kuvitelma rakentuu perusteettomiin toiveisiin, sillä biotekniikan kehityskaaret ovat suurelta osin kontrolloimattomia eivätkä ne kohtaa moraalisia käskyjä ja kehotuksia.<br /> <br /> == Kirkko ja ihmiselämän pyhyys ==<br /> <br /> Amerikassa ja Euroopassa eivät perinteiset uskonnolliset arvot ja näkökohdat enää määritä yhteiskunnan moraalisia normeja. Tämä tulee esille tämän päivän evankeliumin opetukselle vieraassa koulukasvatuksessa. Voidaan kysyä, mikä erottaa ortodoksisen lähestymistavan sosiaalisen elämän kysymyksiin meitä ympäröivän maallistuneen maailman kanssa? Vastaus on yksinkertainen: Kirkon opetus askeettisesta ja liturgisesta elämästä, joka tähtää ihmisten elämän pyhyyteen. Jumala on Pyhä ja Hän ilmoittaa itsensä ihmisille elämää tuottavina energioina eli hyveinä, oikeudenmukaisuutena, kauneutena ja rakkautena.<br /> <br /> Ihmisen eettinen ja moraalinen vapaus tarvitsee Jumalan rakkautta, jotta ihminen voisi kohdata ja elää todeksi Jumalan kuvan ja kaltaisuuden. Meidän tulee olla huolissamme ortodoksisten moraalisten ja eettisten arvojen puolesta, koska ne ovat joutuneet viimeisten vuosikymmenien aikana entistä uhatuimmiksi. Jos me haluamme puolustaa apostolisen ja katolisen Kirkon moraalisia ja hengellisiä arvoja teknologisen aikamme keskellä, meidän tulee perustaa näkemyksemme raamatulliseen ja patristiseen antropologiaan. Pyhien isien tradition mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvan mukaisesti kasvamaan Luojansa kaltaisuuteen. Tätä kasvamista kuvastavat kristillisen elämän kestävät arvot eli sitoutuminen elämän pyhyyteen.<br /> <br /> Maallistuneen yhteiskunnan ihmisten mielenlaatu pursuaa kuluttamisen nautinnollisia muotoja, nautintoja, itseriittoisuutta ja itsenäisyyttä, joka pilkkaa perinteisiä ortodoksisia itsensä uhraamisen, askeettisen taistelun ja Jumalan palvelemisen arvoja. 2000-luvun alun kristillisyyden jälkeisessä todellisuudessa ihmiset luottavat itsekkyydessään ja ylpeydessään tieteen ja teknologian voimaan. Siihen kuuluu ajatus, että on olemassa tieteen logiikka, jota kaikki tietojärjestelmät noudattavat. Tieteen logiikka on riippumaton historiasta, ihmisestä ja käytännöstä.<br /> <br /> Yleisessä muodossa yhteiskunnan teknologinen periaate korostaa, että kaikki rationaalisesti esitettävissä olevat ongelmat on mahdollista ratkaista tieteen avulla ja siten riippumattomina toisaalta kokemuksellisesta ja toisaalta arvottavasta toiminnasta. Länsimainen kulttuuriperinne on tuottanut yksiulotteisen todellisuuskuvan, jossa oikea puoli on tieteen riemuvoittojen kasvu ja nurja puoli saastuminen, juurettomuus, merkityksettömyys, ja ihmisen fyysinen ja moraalinen kastastrofi.<br /> <br /> Ihmiset hylkäävät yhteiskunnassa ja historiassa Jumalan tuonpuoleisuuden. Itsekkyys ohjaa ihmisten ajatuksia, suunnitelmia ja visioita. Maailmankylän ihmiset eivät kykene rakastamaan, auttamaan, jakamaan ja kohtaamaan hyvää. He eivät näe itseään ja lähimmäisiään Jumalan kuvana.<br /> <br /> '''Isä Alexander Schmemann''' (k. 1983) korosti usein, että ihmiselämän maallistuminen merkitsee ennen muuta jumalanpalveluksen hylkäämistä. Ihminen kieltäytyy tunnustamasta, että Jumala on luonut hänet ensisijaisesti Jumalaa palvelevaksi ihmispersoonaksi. Isä Alexanderin mukaan ihmisen perimmäinen päämäärä on kantaa ylistystä, kiitosta ja palavaa anomusta Pyhälle Kolminaisuudelle.<br /> <br /> Pyhä [[Apostolinen]] ja [[Katolinen]] Kirkko on itsessään valmistautumista. Kirkko valmistaa uskovia iankaikkiseen elämään. Kirkon tehtävänä on muuttaa ihmisten elämä valmistautumiseksi. Kirkko opettaa, että kirkollinen elämä saa suunnan ja tarkoituksen siitä, mikä on tulevaa, mitä odotetaan ja toivotaan. Ortodoksista kirkkoa ja ortodoksista kristillisyyttä ei ole ilman valmistautumista. Kirkon [[liturgia]] on aina jotakin mikä on nykyhetken tuolla puolen.<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon historia osoittaa, että yhteisöllinen tietoisuus ilmaisee Jumalan ja ihmisten keskinäisen rakkauden. Jumalan syntyminen ihmiseksi ja kaikista ihmisluonnon ominaisuuksista osalliseksi tuleminen on kosminen tapahtuma. Jumala ja ihminen ovat yhtä Kristuksessa. Kristuksen maanpäällinen toiminta kannustaa Kirkon jäseniä sosiaaliseen toimintaan.<br /> <br /> Ortodoksinen opetus ihmisestä on samanaikaisesti realistinen, askeettinen ja eskatologinen. Ortodoksisen käsityksen mukaan ihmiselämää ei määritä ihmisen biologinen käyttäytyminen tai hänen biologisen elämänsä pidentäminen. Sen sijaan ihmiselämän arvo on ihmisen kirkkoyhteisössä tapahtuvassa askeettisessa kehittymisessä ja kasvamisessa. Ortodoksisen tradition mukaan ihmisen olemuksellinen kirkastuminen tapahtuu iankaikkisuudessa. Tulevalla elämällä on enemmän painoarvon kuin ajallisella elämällä. Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa: ''&quot;Me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen telttamajamme puretaankin, Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä. Täällä ollessamme me huokailemme ja kaipaamme päästä taivaalliseen asuumme (2. Kor. 5.1-2).&quot;<br /> ''<br /> Kirkon eskatologinen elämänasenne opettaa uskovia näkemään aikamme bioeettiset ongelmat toisin kuin näkyvään maailman sitoutunut ympäristö. Maallinen bioteknologia ja bioetiikka palvelee langenneen ihmisen biologisen olemassaolon tarpeita. Kumpikaan ei ota huomioon ihmisen hengellistä ulottuvuutta. Voidaan perustellusti puhua maallistuneen maailman tarpeita palvelevasta sekulaarista bioetiikasta.<br /> <br /> Maallistuneen eetoksen edustajat käyttävät mielellään yhteiskunnassa ja kirkollisissa yhteyksissä iskusanaa “fundamentalismi”, jolla he yrittävät vaientaa avoimen keskustelun yhteiskunnan ja Kirkon eettisistä kysymyksistä. He leimaavat fundamentalistiksi ihmisen, jonka uskonnolliset elämän sitoumukset ovat perusteiltaan vastakkaiset hallitsevan maailmanlaajuisen sekulaarin etiikan kanssa. Käsite &quot;fundamentalismi&quot; edustaa poliittista käsitteistöä, jonka tehtävänä on marginalisoida, tuomita ja hallita niitä, jotka haastavat liberaalin yleismaailmallisen eetoksen ylivallan.<br /> <br /> Ortodoksinen bioetiikka voi todellisesti tehdä työtä ihmispersoonan pelastumiseksi, kun se rakentuu uskovien elämässä apostolisen ja katolisen Kirkon mieleen ja korostaa ihmisen jumaloitumisen eetosta. On naiivia uskotella, että sekulaari bioetiikka voisi sääntöjen ja moraaliohjeiden järjestelmänä vapauttaa ihmisen bioteknologian aiheuttamista vaikeista pulmista. Jokainen ihminen on vapaa ja ainutlaatuinen persoona, jonka tulee kohdata historiansa tilanteet ja ongelmat. Mikään moraalisääntöjen kokoelma ei kykene ratkaisemaan kenenkään ihmisen elämän ongelmia.<br /> <br /> Jokainen ihminen tarvitsee teknologian ja jatkuvan kehityksen keskellä Kristuksen &quot;mielen&quot;, että hän voisi kohdata kirkollisen olemassaolonsa rikkaudet. Ihmispersoona ei ole pelkästään aineellinen, ruumiillinen olento. Hänen kallein aarteensa on sielu, joka tekee hänestä vapaan persoonan, Jumalan kuvan. Ihminen voi Jumalan kuvana arvioida kaikkea ihmiselle kuuluvaa ja häntä ympäröivää Ortodoksisen kirkon askeettinen ja hesykastisen tradition mukainen bioeettinen käsitys ei rajaa ihmistä maallisen elämän kylmiin vajavaisuuksiin, vaan näkee hänen mahdollisuutensa iankaikkiseen kirkkauteen. Kirkko opettaa Pyhän Kolminaisuuden ikonina ottamaan huomioon ihmisen kokonaisuutena.<br /> <br /> '''Isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> == Kirjallisuutta: ==<br /> <br /> Breck, John 1998 The Sacred Gift of Life. Crestwood.<br /> Buckley, Michael, S.J. 1987 At the Origins of Modern Atheism. New Haven<br /> Capellman, Carl Frans Nicolaus 1882 Pastoral Medicine, trans. William Dassel. New York.<br /> Coppens, Charles 1897 Moral Principles and Medical Practice. New York.<br /> Engelhardt, H. Tristram, Jr. 1991 Bioethics and Secular Humanism: The Search for a Common Morality. Philadelphia.<br /> 1996 The Foundations of Bioethics, 2nd ed. New York.<br /> 2000 The Foundations of Christian Bioethics. Lisse.<br /> Fletcher, Joseph 1954 Morals and Medicine, New Jersey.<br /> Hakkarainen, Jarmo 1995 Paaviuden nousu ja bysanttilainen itä. Teoksessa Ajaton Bysantti II. Joensuu.<br /> Harakas, Stanley 1990 Health and Medicine in the Eastern Orthodox Tradition. New York.<br /> Schmemann, Alexander 1970 For the Life of the World. Sacraments and Orthodoxy. Crestwood.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Olen_oma_ep%C3%A4jumalani_(opetuspuhe)&diff=3613 2008-11-30T11:59:32Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: == Vapaus, nopeus ja keveys == Modernin yhteiskunnan kriitikot kutsuvat nykytodellisuutta kännykkäpaimentolaisten ajaksi. Teknologian kehityskulkua, järkeä ja rationaalisuutta yl...</p> <hr /> <div>== Vapaus, nopeus ja keveys ==<br /> <br /> Modernin yhteiskunnan kriitikot kutsuvat nykytodellisuutta kännykkäpaimentolaisten ajaksi. Teknologian kehityskulkua, järkeä ja rationaalisuutta ylistävät ihmiset ovat viettiensä, halujensa ja mielikuviensa vietävänä. Halu voittaa järjen ja mielikuvat tiedon ja todellisuuden. Itsekeskeinen ihminen vierastaa yhteisöllisyyttä ja toisen ihmisen huomioon ottamista.<br /> <br /> Nykyaikaisen kärsimyksen kulttuurin arvopohja on yhteiskunnassa vastakkainen [[Apostolinen|apostolisen]] ja [[Katolinen|katolisen kirkon]] arvoille. Kulttuurirappion erityispiirre näkyy siinä, miten se vaikuttaa väkivallan muodoissaan erityisen tuhoavasti puolustuskyvyttömiin.<br /> <br /> Tämä väkivalta ilmenee muun muassa lasten seksuaalisena hyväksikäyttönä, jota tapahtuu kaikkialla maailmassa. Kärsimyksen kulttuurin uhreina ovat myös abortoidut lapset ja eutanasian uhkaamat ihmisolennot.<br /> <br /> Kännykkä ja sähköposti ovat paljolti korvanneet kasvokkain yhteydenoton. Ne antavat vapauden ja hallinnan tunteen, joilla on myös karvas kääntöpuolensa. Kännykkä antaa ihmiselle hallinnan illuusion, mutta rakentaakin riippuvuutta.<br /> <br /> Tšekkiläinen kirjailija '''Milan Kundera''' kirjoittaa: ''&quot;Nopeus on se hurmion muoto, jonka tekniikan vallankumous on lahjoittanut ihmiselle. Nykyajan ihminen tarrautuu yhä enemmän ajan sirpaleisiin, jotka ovat erillään menneisyydestä ja tulevaisuudesta; hän on jatkuvasti irti ajasta, hän on toisin sanoen vankilassa.&quot;''<br /> <br /> Mitä kapeammaksi ihmisen sisäinen elämä muuttuu ja mitä enemmän hän kadottaa kyvyn tuntea kiinnostusta menneisyyttä, luomakunnan, luonnon, eläinten ja ihmisten elinolosuhteiden tuntemista ja seuraamista kohtaan, sitä enemmän myös kirkollista elämää hallitsee olemassaolon sirpaleisuus. Ihminen saattaa olla vaikuttunut ortodoksisen jumalanpalveluksen &quot;värikkäistä, muinaisista&quot; rituaaleista, mutta hän ei näe niissä Kirkon elämän kokonaisuutta, kaiken kattavaa näkemystä Jumalan elämästä, joka voi muuttaa hänen elämänsä.<br /> <br /> Vapaus, nopeus ja keveys. Siinä modernin ajan ja ihmisen kolme tärkeää ominaisuutta. Hän elää langenneen maailman vapauden vankilassa.<br /> <br /> Psykoanalyytikko '''Pirkko Siltalan''' mukaan ''&quot;kiire, juokseva aika, yhteydenpito kännykän ja sähköpostin välityksellä eivät anna mielelle riittävää valmiutta ja aikaa työstää ongelmia&quot;''. Hänen mielestään ''&quot;jos ei ole aikaa ja oikeita ystäviä, osakesalkun tanakkuus ei paljon lämmitä hädän hetkellä eikä tarjoa ymmärtävää olkapäätä, johon nojata.&quot;''<br /> <br /> Narsistinen, itsekeskeinen kulttuuri, yhteiskunta ja sen instituutiot kääntävät mielellään monet elämän rakenteelliset kysymykset henkilökohtaisiksi asioiksi ja ongelmiksi. Viesti on kylmä: elämä on täynnä on riskejä, ja sinun on selviydyttävä niistä yksin.<br /> <br /> Kun ihminen etsii omaa hyvinvointiaan kansakunnan tai instituution kautta, hän suhtautuu nihkeästi yhteisiin asioihin ja oikeudenmukaisuuteen. Yksilölle voimien yhdistäminen merkitsee oman vapauden rajoittamista ja omien etujen kaventumista. Tässä ajassa on tilaus aivan toisenlaisille asioille, joissa etusijalla on minä itse. Vahvimmat ja kovimmat selviytyvät, mutta heikot jäävät toisten jalkoihin.<br /> <br /> == Jumala elämän ja rakkauden lähteenä ==<br /> <br /> Luottamus Jumalaan on kristillisen rakkauden olennainen osa. Kristuksen maanpäällinen elämä rakentui siihen, että hän luotti Isäänsä. Ihmiset tekevät [[synti]]ä, koska heiltä puuttuu myötätunto ja luottamus lähimmäistä kohtaan. Ihmisen lankeemus on hänen tahtonsa lankeemusta. Hän suuntaa tahtonsa väärään.<br /> <br /> Hengellisesti viisas ihminen tekee erottaa toisistaan totuuden ja valheen, oikean ja väärän, hyvän ja pahan. Meidät on luotu jotakin syvempää kuin ruokaa ja nautintoja varten. Armeliaisuus on arvokasta niin kauan kuin se koskettaa ihmisten sydämiä. Meidän tulee oppia hallitsemaan itseämme ja vastustamaan langenneen ihmisyytemme mielijohteita.<br /> <br /> '''Klemens Aleksandrialainen''' (k. 215) tähdentää eettisessä opetuksessaan ihmiselämän kolmea näkökohtaa: luonnetta, toimintoja ja himoja. Usko ja hyvät teot ovat hänelle yhden ja saman asian erottamattomia osia ja siksi niitä ei voi erottaa toisistaan. Usko on läheisessä yhteydessä rakkauteen ja toimii rakkauden kautta. Aleksandrian kirkon opettaja tähdentää kristillisen kasvattajan tai opettajan oman elämän puhtautta. Lapset ja nuoret kaipaavat esikuvia ja heillä on luontainen tarve jäljitellä heitä.<br /> <br /> Klemens arvostaa kristillisen tiedon merkitystä. Havainto on erityisen ajankohtainen aikanamme, jossa kirkollinen tieto korvataan usein joko epämääräisillä tunteilla tai sitten kirkollinen toiminta ei jäsenny ihmisten arkiseen käytännön elämään.<br /> <br /> Hyvän tekeminen on Kirkon yhteistä toimintaa. [[Pyhä]]t [[isä]]t korostavat, että älyllinen usko ilman hyviä tekoja jää epäuskoksi. Kristus on ihmiselle elämän esikuva. Pyhä Basileios Suuri (k. 379) opettaa: ''&quot;Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen jokainen teko ja sana on hurskauden ja hyveen sääntö. Hän tuli ihmiseksi, että jokainen mies ja nainen voisi katsoa Hänen esikuvaansa ja pyrkiä elämään sen mukaisesti. Hän kantoi ruumiimme, että voisimme noudattaa Hänen elämäntapaansa&quot;''.<br /> <br /> Kun ihminen hylkää vapaaehtoisesti Jumalan, niin hänestä tulee Jumalan kuvan sijaan oma epäjumalansa. [[Pyhittäjä]] '''Andreas Kreetalainen''' (k. noin 740) ilmaisee sen Suuressa [[Katumuskanoni (opetuspuhe)|katumuskanonissa]]: ''&quot;Olen oma epäjumalani saastutettuani sieluni himoissa ... olen tahrannut kuvasi ja vääristellyt käskysi: koko kauneuteni on himmennyt ja himoihin on lamppuni sammunut&quot;''.<br /> <br /> Kirkon [[askeesi]] ja hengellinen elämä perustuu ihmisessä itsekkyyden ja vastuuttomuuden voittamiseen. Autiomaaisät opettavat, ettei ihmisen sisäinen maailma saa koskaan olla tyhjä Jumalan vaikutukselle. Askeetti etsii kilvoituksessaan Jumalan pyhyyttä. Pyhät isät opettavat ihmisen sisäisen askeesin kehittämisestä. He tarkoittavat sillä Jumalan alinomaista muistamista. Pidättäytyminen lähimmäisen tuomitsemisesta ja halveksimisesta lahjoittaa kilvoittelijalle uskalluksen Jumalan edessä. Abba Pambo opettaa: &quot;Jos sinulla on sydän, sinä voit pelastua&quot;. Hän painottaa ihmisen pelastumisesta sisimmässä tapahtuvana Jumalan persoonallisena kohtaamisena. Hän rohkaisee jokaista, joka etsii Jumalan elämää.<br /> <br /> Professori '''Georgios Mantzaridis''' kirjoittaa: ''&quot;Jumala on elämän ja rakkauden lähde. Siksi osallistuminen Jumalan elämään sisältää myös Hänen rakkautensa jakamisen. Jumalan rakkaus maailmaa kohtaan ei kasva välttämättömyydestä, vaan vapaudesta. Jumalan rakkaus ei rajoitu ihmisen vapauteen, vaan pikemmin edellyttää sitä&quot;''.<br /> <br /> Kirkollinen elämä vaatii ihmiseltä ponnistelua, itsensä kieltämistä, taistelua, tuskaa ja kärsimyksiä. Pyhä Basileios Suuri kutsuu langenneen ihmisyyden vastustamista &quot;elämän tieksi&quot;. Kirkon hengen mukainen [[katumus]] vapauttaa kilvoittelijan maailman orjuudesta ja itsekkyyden tyranniasta.<br /> <br /> Maailmasta omaksutut esikuvat ruokkivat ihmisissä Kirkon hengellisen elämän vastaista mielialaa. Sen vuoksi kirkollisen elämän laadullista laajentamista vastustetaan moni tavoin. Vihollinen on näkymätön ja onnistuu usein halvaannuttamaan kirkkoruumiin elämää. Ensimmäisenä uhrina on Kirkon lähetystyö.<br /> <br /> [[Kristus]] ei kutsu meitä pelipöytään, vaan taistelukentälle. Hän sanoo selkeästi: ''&quot;Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan&quot; (Matt.10:34).''<br /> <br /> Kirkon kutsuu rohkeita ihmisiä, jotka ottavat missä tahansa paikkansa Kristuksen tähden. Kutsu merkitsee [[risti]]ä. Se on hinta, jonka Kristuksen seuraajat ovat valmiit maksamaan Hänen opetuslapseutensa arvosta ja etuoikeudesta. Koska ihminen uhattuna, taistelu Jumalan nimissä on taistelua ihmisen puolesta. Ihmisiä kutsutaan olemaan elävässä yhteydessä lähimmäisiin ja osoittamaan heille rakkaudessa tie Jumalan valtakuntaan.<br /> <br /> Paluun pyhien isien [[traditio]]on on ainoa ratkaisu nykyiseen moraaliseen ja eettiseen kriisiin kirkossa ja maailmassa. Synti on isien mukaan sairaus, joka täytyy parantaa. Kirkko on sairaala, jossa ihmisen parantuminen synnin sairauksista tapahtuu.<br /> <br /> Serbialainen [[arkkimandriitta]] ja teologi '''Justin Popovitš''' (k. 1979) opettaa, että ihmisellä on vain yksi todellinen vapaus: pyhä vapaus. Pyhä vapaus merkitsee Kristuksen vapautta, jolla hän vapauttaa meidät synnistä, pahuudesta ja saatanasta. Kristus sitoo meidät yhteen ainoaan ja totiseen vapauden lähteeseen eli Jumalaan.<br /> <br /> Arkkimandriitta Justinin mukaan kaikki muut vapaudet ovat valhevapauksia. Valhevapaudet tarkoittavat ihmiselämässä orjuutta ja vankeutta. Isä Justin opettaa, että älykäs ihminen ilman hyvyyttä, hellyyttä ja armeliaisuutta on lähes tulkoon paholaisen kaltainen. Paholainen ilmaisee usein suurta älykkyyttä, mutta hyvyys ja rakkaus on sille mahdotonta.<br /> <br /> Siksi [[synti]] on saatanan juonikas harhaoppi elämästä, jolla kiusaaja sylkee Kristuksen pelastustyölle. Tämä on usein todellisuutta laitoskirkon elämässä. Kun Kirkon jäsenten maailmankuvana ei ole yhteinen liturginen elämä, ei myöskään liturgian ja ihmisten elämän kesken synny vastaavuutta.<br /> <br /> [[Isä]] '''Alexander Schmemann''' (k. 1983) opetti vuosikymmeniä sitten, että maallistuminen on ennen muuta [[Ortodoksinen jumalanpalvelus|jumalanpalveluksen]] kieltämistä. Se on elämäntapa, joka kieltää täysin, että esimerkiksi perhe-elämä, kasvatus, tiede jne. perustuu Kirkon uskoon, ja että sillä olisi yhteys Jumalan maailmaan.<br /> <br /> Isä Alexanderin mielestä ihmisten lisääntyvä piittaamattomuus Jumalasta tukahduttaa maailman ja tekee siitä kuolevan maailman. Ensimmäisten ihmisten synti ei ollut siinä, että ihminen löi laimin uskonnolliset rituaalinsa. Heidän syntinsä oli siinä, että he asettivat Jumalan elämän vastakohdaksi.<br /> <br /> Jumalasta irti leikattu luonnon maailma on kuoleva maailma. Kun ihminen pitää maailmaa itsetarkoituksena kaikesta tulee arvo sinänsä, ja sen seurauksena kaikki menettää arvonsa, koska kaiken merkitys eli arvo on ainoastaan Jumalassa.<br /> <br /> Isä Alexander kirjoittaa perustellusti, että kristinusko on kaiken uskonnon loppu. [[Uusi testamentti|Uudessa testamentissa]] ei ole missään sanottu, että kristinusko olisi kultti tai uskonto. Uskontoa tarvitaan siellä, missä Jumalan ja ihmisen välillä on erottava muuri. Kristus, joka on sekä Jumala että ihminen, on murtanut Jumalan ja ihmisen välisen muurin. Hän on julistanut alkaneeksi uuden elämän, ei uutta uskontoa.<br /> <br /> '''Isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Pyh%C3%A4n_Johannes_Krysostomoksen_opetuksia_(opetuspuhe)&diff=3610 2008-11-30T11:51:17Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>[[Pyhä]] '''[[Johannes Krysostomos]]''' syntyi Antiokiassa vuosien 344 ja 354 välillä. Hänen äitinsä '''Antusa''' oli kristitty nainen, joka jäi leskeksi 20-vuotiaana. Antusa huolehti, että hänen poikansa sai hyvän klassisen koulutuksen. Johanneksen opettajana toimi muun muassa kuuluisa antiokialainen reettori ja uuspakana '''Livanios''' (k. 393).<br /> <br /> Johannes [[kaste]]ttiin Kirkon jäseneksi pääsiäisenä 368. Hän kilvoitteli neljä vuotta [[yhteisluostari]]ssa (370-374) ja kaksi vuotta [[erakko]]na (374-376) vuoristossa Antiokian lähistöllä. Lopulta hänen terveytensä heikkeni niin pahoin, että hän palasi Antiokiaan. Paluustaan huolimatta Johannes säilyi koko loppuelämänsä [[munkki]]na. Hän noudatti maailmassa eläessään luostari[[askeesi]]n ihanteita. Johannes vihittiin [[diakoni]]ksi 381 ja papiksi viisi vuotta myöhemmin. Hänet vihittiin [[Konstantinopoli]]n [[arkkipiispa]]ksi 398.<br /> <br /> Johannes palveli diakonivuosinaan (381-386) [[piispa]]n alaisuudessa lähinnä liturgisissa tehtävissä, mutta hän järjesti myös hiippakunnan sairaanhoitoa ja köyhäinavustusta. Krysostomoksen sosiaalinen tietoisuus yhdistyi luovasti hänen teologiseen näkemykseensä Jumalan ja ihmisen suhteesta. Krysostomos korosti opetuksissaan ja elämässään ihmisen vapaan tahdon ja Jumalan armon yhteistoimintaa. [[Kirkkoisä]]n [[saarna]]t kuvaavat rehellisesti 300-luvun suurkaupungin aistillista ja [[Synti|synnillistä]] elämää. Ihmiset etsivät Jumalan valtakunnan sijaan ajallisia nautintoja. He olivat täynnä kopeutta, aistillisuutta ja ahneutta. Rikkaus ja ylellinen elämä hallitsi ihmisiä. Heiltä ei liiennyt aikaa Jumalalle ja lähimmäisille.<br /> <br /> Krysostomos suri kristittyjen hengellistä alennustilaa. Kaikesta huolimatta hän uskoi ihmisen kykyyn muuttaa itseään ja maailmaa. Hänen mielestään yhteiskunnan epäoikeudenmukaiset rakenteet ja käytännöt osoittivat kristittyjen hengellisen pysähtyneisyyden eli uskon rappion ja hengellisen elämän halvaantumisen. Pyhän Johanneksen mukaan ihmisen todellinen kunnia ei ylellisessä elämässä tai korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa, vaan lempeydessä, nöyryydessä ja armeliaisuudessa.<br /> <br /> == Usko toteutuu rakkauden teoissa ==<br /> <br /> Pyhän Johannes Krysostomoksen (344-407) monipuolinen toiminta [[Katolinen|Katolisen]] ja [[Apostolinen|apostolisen]] Kirkon hyväksi avaa jatkuvasti uusia ulottuvuuksia häntä koskeville tutkimuksille. Vuonna 2007 tuli kuluneeksi 1600 vuotta hänen kuolemastaan. Muun muassa Romaniassa pidettiin toukokuun alussa 2007 teologinen seminaari, jossa keskityttiin Krysostomoksen elämään ja opetuksiin. Pyhän [[esipaimen]]en tutkielmat, opetuspuheet, sosiaalinen toimintansa, kirkollinen ura ja ennen muuta elämän esikuvallisuus ovat innoittaneet lukuisia tutkijoita ja ortodoksisen teologian opiskelijoita.<br /> <br /> Johanneksen rakkaus kaittaviaan kohtaan näkyi hänen väsymättömässä työssään köyhien ja unohdettujen ihmisten hyväksi. Kirkkoisän laaja opetuspuhekokoelma tarjoaa selkeän teologisen, kirkollisen ja sosiaalisen näkökulman hänen keskeisistä ajatuksistaan. Pyhä Johannes Krysostomos oli dynaaminen opettaja ja saarnaaja. Hän rakasti opettamista ja näki sen papin velvollisuudeksi. Kirkkoisä vetosi ihmisen vapaaseen tahtoon: ''&quot;Meidän on pelastettava ihmiset sanoin, sävyisyydellä ja kehottaen.&quot;''<br /> <br /> [[Pappeus]] merkitsee hengellistä arvovaltaa. Keisari pakottaa, mutta papin arvovalta perustuu kehottamiseen. Papit vetoavat ihmisen tahdon vapauteen ja vaativat ihmisiä tekemään päätöksiä. Kristus tuli maailmaan, kuten Krysostomoksella oli tapana muistuttaa, parantamaan ihmisen tahdon. Jumala osoittaa ihmisille oikean tien ja varoittaa heitä pahuuden vaaroista, mutta ei pakota ihmisiä oikealle tielle. Kirkon pappien tulee toimia samoin. Heidän tulee huolellisesti paimentaa hengellisiä lampaitaan, ruokkia heitä oikeilla opeilla, parantaa heidät Jumalan armon avulla hengellisistä sairauksista, suojella heitä vihollisen hyökkäyksiltä ja tuoda takaisin laumaan siitä eronneet.<br /> <br /> Johannes oli esikuvallinen pastoraalinen piispa, erinomainen kirjoittaja ja vertaamaton puhuja. Hän tiesi, miten tulee saarnata. Hänen saarnansa ja opetuspuheensa olivat käytännöllisiä. Krysostomos pyrki välttämään puheissaan keinotekoisuuksia. Hän osasi saarnaajana hyödyntää olosuhteet ja mahdollisuudet. Hänen korosti opetuksissaan ehtymättömästi Kirkon elämän oikeudenmukaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kukaan 300-luvun kirkkoisä tai opettaja ei ole käsitellyt yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia yhtä käytännöllisesti kuin Krysostomos, kun hän toimi pappina Antiokiassa ja myöhemmin Konstantinopolin arkkipiispana (398-404). Luonnollisesti jo ennen häntä käsittelivät sekä idän että lännen isät sosiaalisia kysymyksiä, mutta kukaan heistä ei vedä vertoja Krysostomoksen raamatulliselle ja käytännölliselle opetukselle.<br /> <br /> Kirkkoisän teologiassa oli yksi kuninkaallinen tie: rakkaus. Rakkaus ja keskinäinen yhteenkuuluvaisuus loivat pohjan hänen kirkolliselle ajattelulleen ja toiminnalleen. Krysostomoksen mukaan mikään hyvä ei ole Kirkossa mahdollista ilman hyveellistä elämää ja käytännön rakkautta. Usko merkitsi hänelle oikeaa elämäntapaa, sillä Kirkon dogmit on elettävä todeksi käytännössä. Hänen mielestään oikea kristillinen elämä on ainoa riittävän oikean uskon koetinkivi, sillä usko toteutuu kristillisen rakkauden teoissa.<br /> <br /> Pyhän Johannes Krysostomoksen elämä todistaa, miten pyhä [[Raamattu]] voi innoittaa kristityn pyrkimyksiä. Raamatusta kasvoi hänen pyhyyden ja elämän puhtauden kaipuunsa. Raamattu innoitti kirkkoisää moraaliseen voimaan ja palavaan lähimmäisen rakastamiseen. Raamattu ohjasi Johannes Krysostomosta kristilliseen oikeudenmukaisuuteen ja totuuteen. Krysostomoksen pastoraalisen toiminnan tarkoituksena oli johtaa hänelle uskottua hengellistä laumaa Kristuksen opetusten tuntemiseen ja sen kautta pelastumiseen. Kirkkoisän mielestä ei riittänyt, että Kirkon jäsen uskoi Kristukseen, kristityn tuli myös elää Hänessä.<br /> <br /> Kristillinen Kirkko oli kirkkoisän aikoihin jo voimakas instituutio, jonka valta oli levinnyt eri puolille keisarikuntaa. Kirkon piispat harjoittivat toisinaan alistavaa valtaa kansaan nähden. Luostarielämässä oli jo nähtävissä höltymisen merkkejä. Maallistuneet munkit olivat kiinnostuneita poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista. Pyhän Johanneksen kaudella vahvistui Konstantinopolin piispan asema. Mutta tämä voimistuminen oli enemmänkin hengellistä ja moraalista kuin taloudellista tai ulkoista voimistumista. Kirkkoisä taisteli ylimysluokan turhamaisuutta, tuhlailevaisuutta ja jumalattomuutta vastaan. Osansa saivat myös makeaa elämää viettäneet maakunnista Konstantinopoliin keräytyneet piispat ja munkkisäädyn edustajat. Johannes yritti palauttaa kurittomat munkit takaisin luostareihin. Eräät Konstantinopolin munkit nousit tämän vuoksi avoimeen sotaan Krysostomosta vastaan. He levittivät piispastaan perättömiä juoruja.<br /> <br /> == Vertaus rikkaasta miehestä ja [[Lasarus|Lasaruksesta]] ==<br /> <br /> Krysostomos rakasti kansaa, joka kerjäsi kirkkojen ulkopuolella ja toreilla. Hän rakasti heitä, jotka Lasaruksen tavoin elivät rikkaiden armopaloilla. Jo Antiokiassa pappiskautensa aikana Johannes piti saarnoja Kristuksen vertauksesta: [[Rikas mies ja Lasarus]]. Krysostomos aloitti nämä saarnansa tammikuun 2. päivänä, edellisenä päivänä vietettiin näet pakanallista ja irstasta Saturnalia-juhlaa. ''&quot;Eilen, vaikka se oli saatanan juhlapäivä, te piditte parempana pitäytyä hengellisessä juhlassa ja ottaa vastaan sanamme. Te vietitte suurimman osan päivästä täällä kirkossa ja joitte itsehillinnän juomaa ja karkeloitte Paavalin kuorossa. Näin te saitte kaksinkertaisen hyödyn, koska pysyitte poissa juopuneitten sekasortoisesta tanssista ja iloitsitte tasapainoisesta hengellisestä karkelosta.&quot;''<br /> <br /> Johannes Krysostomos korostaa, miten rikas mies laiminlöi velvollisuutensa osoittaa armeliaisuutta köyhää ja sairasta Lasarusta kohtaan. Hän ei niinkään hyökkää omaisuutta, vaan sen väärää käyttöä vastaan. Kirkkoisän mielestä ihmisen on koottava aarteita taivaaseen eikä maan päälle, sillä kaikki maalliset aarteet ovat katoavaisia ja epätodellisia. Rikkaus orjuuttaa ihmissielun ja estää sitä palvelemasta Jumalaa. Johannes Krysostomos käsitteli kysymystä rikkaudesta kristillisenä moralistina. Kun hän hyökkää rikkautta vastaan, hän haluaa vaikuttaa rikkaiden omaantuntoon. Krysostomos pyrki vaikuttamaan heidän kovasydämisyyteensä.<br /> <br /> Kirkkoisän opetuksissa rikkaus ja köyhyys ovat tässä elämässä ikään kuin &quot;teatterissa käytettävät puvut&quot;, jotka peittävät todellisen ihmisyyden. ''&quot;Useimmat ihmiset, kun he näkevät jonkun nälkäisenä, pitkäaikaissairaana tai jonkun äärimmäisen epäonnisena, eivät pidä häntä edes hyvämaineisena, vaan tuomitsevat hänet hänen elämänsä vaikeuksien vuoksi. He ajattelevat, että tällainen surkeus on seurausta hänen pahuudestaan.&quot;'' Johannes Krysostomos on realisti ihmisten suhteen. Hänelle ei rikkaus tai köyhyys ole sinänsä mitään, kuten ei kunnia eikä maine. Rikkailla on kirkkoisän mielestä kuitenkin enemmän mahdollisuuksia kiusauksiin kuin köyhillä. Mielettömyys, turhamaisuus, lukemattomat himot, viha ja vääryys piirittävät rikasta.<br /> <br /> Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk.16:19-31) herättää kysymyksiä. Miksi Lasarus on hyvä esikuva Kirkon jäsenelle? Miksi rikas mies on puolestaan kelvoton esikuva? On ehkä paikallaan käsitellä lyhyesti, miten pyhä Johannes Krysostomos lähestyy näitä kysymyksiä kyseiseen vertaukseen liittyvissä homilioissaan. Miksi Lasarus on hyvä esimerkki kristityille? Ei sen vuoksi, että hän oli köyhä, sairas ja eli ahdingossa. Krysostomos opettaa, että hyve on ihmisen todellisen suuruuden mitta. Sitä ei ole ihmisen yhteiskunnallinen asema eikä varallisuus. Pyhä Johannes sanoo, ettei häntä kiinnosta onko ihminen herra vai orja. Kirkkoisää kiinnostaa ihmisen hyveet eli hänen sieluntilansa.<br /> <br /> Lasaruksen persoonassa on olennaista hänen hyveensä. Lasaruksen luonne ja käyttäytyminen asettaa hänet kristitylle esikuvaksi. Lasaruksen köyhyys ja kurjuus ei tee hänestä uskon sankaria, vaan pikemminkin hänen sankarillisuutensa on siinä, miten hän kantaa kurjuutensa. Lasarus sai taistella sairautta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja lukemattomia muita koettelemuksia vastaan. Lasarus kesti äärimmäisen epäonnen rohkeasti ja kärsivällisesti. Hän ei lohduttautunut maallisella viisaudella, vaan turvautui Jumalan käsittämättömään rakkauteen luomakuntaa kohtaan. Hän ei kyseenalaistanut Jumalan kaitselmusta, kun hän näki rikkaan miehen huikentelevaisen elämän. Hän ei valittanut eikä syyllistynyt Jumalan pilkkaamiseen ja kiroamiseen. Sen sijaan Lasarus ylisti ja kiitti Jumalaa.<br /> <br /> Krysostomoksen mukaan kestävyys kärsimyksissä on [[Katumus|katumuksen]] ja hyvien tekojen lisäksi syntejä pois pesevä voima. Omasta tahdostaan köyhyyden valinneet seuraavat uskollisimmin apostolisen köyhyyden esikuvaa ja noudattavat Kristuksen kehotusta tulla täydelliseksi. He ovat valinneet köyhyyden elääkseen palvomatta mammonaa ja omistaakseen aarteita taivaassa. Heitä on kutsuttava rikkaiksi, sillä he ovat köyhiä Kristuksen tähden. Köyhyyden ies on sen valinneille marttyyriuteen verrattava elämänosa. Lasaruksesta kasvoi kaiken epäinhimillisyyden keskellä hyveiden opettajaksi niin rikkaille kuin köyhille. Krysostomoksen mukaan Lasarus opettaa elämällään, ettei köyhyydessä itsessään ole mitään pahaa, samoin kuin rikkaus on ilman hyveitä arvotonta. Todellisesti rikas ihminen ei ole se, joka omistaa paljon, vaan se, joka tarvitsee elämässään vähän. Samoin köyhä ei ole se, joka omistaa vähän, vaan se, joka kaipaa monia asioita. Tässä on rikkauden ja köyhyyden todellinen mitta. Pyhä Johannes Krysostomos tekee kuulijoilleen kuitenkin selväksi, miten hirvittävä Lasaruksen ulkoinen tila oli. Hän ei ollut ainoastaan köyhä, vaan myös yksinäinen ja sairas. Hän kulki tässä maailmassa kaitaa eli hyveen ja kärsimyksen tietä.<br /> <br /> Miksi rikas mies on kristityille kelvoton esimerkki? Jälleen on kirkkoisän mielestä syytä tähdentää, etteivät rikkaan miehen ulkoiset olosuhteet ratkaise asiaa. Rikasta miestä ei tuomittu ikuiseen kadotukseen siksi, että hän oli rikas, vaan sen vuoksi miten hän käytti tai paremmin sanoen väärinkäytti rikkauttaan. Rikas mies omistautui ylelliseen elämään. Hän kestitsi ihmisiä, jotka kertoivat hänelle, mitä hän halusi kuulla. Nämä Krysostomoksen mainitsemat &quot;loiset&quot; eivät välittäneet, miten tuhoavaa heidän ylistyksensä oli rikkaan miehen sielulle. Kirkkoisä kutsuu näitä ihmisiä &quot;paholaisen teatterin susiksi&quot;. He tuhosivat liehittelyllään rikkaan miehen sielun. He sokaisivat rikkaan miehen hengellisen näkökyvyn ja pahensivat hänen hengellistä sairauttaan.<br /> <br /> Rikas mies ruokki Lasaruksen sijaan näitä &quot;ruton kantajia&quot;. Lasarus makasi joka päivä hänen porttikäytävässään, mutta rikas mies jätti huomiotta hänet, jonka Jumala oli lähettänyt rikkaan miehen pelastuksen välikappaleeksi. Rikkaalla miehellä oli Lasaruksessa oiva tilaisuus oppia hyveen maailmaa ja osoittaa hyveen mukaista rakkautta. Mutta rikas mies torjui Lasaruksen ja petti itsensä sydämettömällä ahneudellaan. Hän ei halunnut jakaa rikkauttaan Lasaruksen kanssa. Krysostomos opettaa: ''&quot;Lasarus makaa talosi sisäänkäynnin edessä ikään kuin helmi mudassa, etkä näe häntä? Lääkäri on porttikäytävässä, ja sinä et hyväksy hoitoa?&quot;'' Rikas mies kuolettaa itsensä ylellisessä elämässä. Hän hautaa sielunsa ruumista palvelevaan ylellisyyteen. Kirkkoisä kutsuu häntä itseriittoiseksi, varkaaksi jopa ihmispedoksi. Rikas mies yhdistää elämässään rikkauden ja rosvoamisen ja niin hänestä tulee susi. Hän on nimellisesti rikas, mutta hänellä ei ole edes nimeä. Köyhällä miehellä sen sijaan on nimi - Lasarus. Pyhä Johannes kysyy: ''&quot;Missä on rikkaan miehen nimi? Ei missään, hän on nimetön. Kuinka paljon hänellä on rikkautta. Eikä hänen nimeään edes löydy. Millaista rikkautta sellainen on?&quot;'' Rikas mies kieltäytyi ruokkimasta Lasarusta ja niin rikkaan miehen oma sielu menehtyi nälkään. Rikas mies kärsi hengellisen haaksirikon. Hän valitsi elämässään helpon tien, mutta joutui tiensä päässä ikuisen vaivan paikkaan.<br /> <br /> Kuinka voimme Krysostomoksen mukaan käyttää hyväksemme näitä vertauksen esimerkkejä? Ensiksikin välttämällä ylellistä elämää. Kirkkoisän mielestä ihmiselämässä ei ole mitään niin pahaa ja hengellisesti hedelmätöntä kuin ylellisyys. Kirkon jäsenen tulee omistautua mässäilyn ja juopottelun sijaan hengelliseen valvomiseen eli omistautua rukoukseen ja laupeuden työhön. Almujen antaminen ja vieraanvaraisuus on hänestä mahdollista kaikille ihmisille. ''&quot;Almujen antaja on satama niille, jotka elävät köyhyydessä: satama ottaa vastaan kaikki, jotka ovat kokeneet haaksirikon ja vapauttaa heidät vaarasta; olivat he sitten hyviä tai pahoja, satama saattaa heidät turvaan.&quot;''<br /> <br /> == Kirkon piispa ja kasvattaja ==<br /> <br /> Pyhä Johannes Krysostomos ei ollut kiinnostunut itse rikkaudesta, vaan omaisuuden oikeasta ja tasapuolisesta käytöstä yhteiseksi hyväksi. Hän tarkasteli kriittisesti aikansa yhteiskuntaa ja sen vallan ja omaisuuden käytön ongelmia. Hän käsitteli laajasti varallisuuteen, sosiaaliseen kurjuuteen ja epätoivoon ankkuroituvia kysymyksiä. Kirkon piispana hän ei ummistanut silmiään ympäröivän yhteiskunnan vääryyksiltä.<br /> <br /> Johannes Krysostomos oli kilvoitellut autiomaassa, mutta nyt hänen osakseen tuli toimia ensin diakonina ja pappina Antiokiassa ja sitten piispana Konstantinopolissa. Munkkina ja askeettina hän luonnollisesti ajoi köyhyyden ja omistamattomuuden ihannetta. Mutta vaikka hän itse eli yksinkertaisesti, hän ei markkinoinut tätä elämänasennettaan ainoana oikeana. Kirkkoisä ei pakottanut ketään köyhyyteen, vaikka näki Kirkon askeettisen köyhyyden elämänmuodoista myönteisimpänä. Johannes Krysostomos oli vakuuttunut siitä, ettei yksityisomaisuus ole kristillinen ihanne, vaikka se on maallisen lain mukaista. Hän korostaa: ''&quot;Pyydän teitä muistamaan tämän ilman petosta, että silloin, kun me emme jaa omaisuuttamme köyhien kanssa, varastamme ja riistämme heidän elinehtonsa, sillä rikkautemme ei ole meidän vaan heidän.&quot;''<br /> <br /> Johannes Krysostomos arvosti suuresti työtä tekeviä ihmisiä. Hän viittaa raamatullisiin esikuviin ja kutsuu työtätekeviä &quot;veljiksi&quot;. Vaikka hän osoittaa kärkevää arvostelua ihmisten rosvoamista ja riistoa kohtaan, hän ylistää työn tekemistä. Laiskuus paljastaa hänen mielestään kaikkinaisen heikkouden piirteet. Hänen mukaansa mikään ei ole niin arvotonta kuin se, että ihminen omistaa kaiken aikansa laiskuudelle ja tyhjänpäiväiselle ylellisyydelle. Johannes Krysostomos vastusti jyrkästi Konstantinopolin kaudellaan epäoikeudenmukaisuutta ja köyhien sortamista. Pastoraalisena kasvattajana hän tajusi, miten rikkaita oli vaikeampi opettaa kuin köyhiä. Rikkaat olivat usein paheellisia, pahansuopaisia ja epäoikeudenmukaisia. Ylelliset kutsut, tanssiaiset, herkkuja notkuvat ruokapöydät, moraalittomuus ja arvoista piittaamattomuus tekivät kristillisen rakkauden rikkaille monesti mahdottomaksi.<br /> <br /> Mutta Konstantinopolin kansa rakasti Johannesta ja kuunteli mielellään tämän opetuspuheita. Johannes Krysostomos ei ollut­ hallintovirkamies. Hän eli ja vaikutti kansan keskellä ja puhui väsymättä Konstantinopolin asukkaitten kristillisistä ihanteista vieraantumisesta. Näihin aikoihin Bysantin keisarikunta oli jakaantunut kolmeen yhteiskuntaluokkaan: ylä- ja keskiluokkaan sekä orjiin. Yhteiskunnan jäsenten eriarvoisuus johti väistämättömästi myös lain käytön epäoikeudenmukaisuuteen. Yhteiskunnan suurin ongelma oli kuitenkin orjuus.<br /> <br /> Krysostomoksen edeltäjä, [[arkkipiispa]] '''Nektarios''', rakennutti keisarin myötävaikutuksella loistavan ja ylellisen piispanpalatsin. Johannes Krysostomos puolestaan käytti piispallisen residenssin kalleuksista saadut varat vastarakennetun sairaalan ylläpitämiseen . Tämä herätti närkästystä piispoissa, jotka olivat siirtäneet Kirkon omaisuutta lähisukulaisilleen ja ystävilleen. Johannes Krysostomos näki piispojen ja pappien avoimen turmeltuneisuuden. Hän pyrki kaikin tavoin puhdistamaan Konstantinopolin kirkkoa simoniasta ja korruptiosta. Edeltäjänsä arkkipiispa Nektarioksen ylellisen elämän hän leimasi &quot;temppeleitten ryöstämiseksi, Kirkon varojen vääräksi käytöksi&quot;.<br /> <br /> Johannes Krysostomos tunnusti valtion arvovallan siksi, että maailma säilyisi tuholta. Kuitenkin hän toisaalta opettaa, ettei maallisten viranomaisten tule puuttua Kirkon kanonisiin kysymyksiin. Kirkkoisän mielestä hallitsijaa on kunnioitettava niin kauan kuin hän pitäytyy hallintoalueeseensa. Johannes Krysostomos uudisti Kirkon hengessä aikansa [[bysantti]]laista yhteiskuntaa eettisellä opetuksellaan. Hän taisteli palavasti lahjontaa, epäoikeudenmukaisuutta ja moraalittomuutta vastaan. Hän hyökkäsi poliittista ja taloudellista lahjontaa vastaan. Hän vastusti kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta. Hän toimi ennen muuta Kirkon piispana.<br /> <br /> Johannes Krysostomoksen korkea käsitys pappeudesta johti hänet näkemään Kirkon ennen muuta vaikuttajana maailmassa. Kirkko oli hänelle [[Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] lahjojen suojelija. Profeetallisesti hän korosti, että Kirkon on jatkettava työtään oikeudenmukaisuuden ja sosiaalisen tasa-arvon puolesta. Kirkon voima kasvaa hänen mukaansa sen jäsenten ykseydestä. Johannes Krysostomoksen mukaan Kirkon tehtävänä yhteiskunnassa ei ole ainoastaan suojella köyhiä rikkaitten riistolta, vaan myös pyrkiä poistamaan sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Siksi hänen opetuspuheensa heijastavat Uuden testamentin alkuperäistä elämää ja ne ovat eettisiä, yksinkertaisia ja selkeitä.<br /> <br /> Johannes Krysostomos oli Kirkon piispa ja kasvattaja. Hän pyrki luomaan sosiaalisen auttamisen ilmapiiriä ihmisten keskuuteen ja siksi hän vastusti ylellisyyttä, tapojen moraalittomuutta ja julmuutta. Johannes Krysostomos rakasti liturgian toimittamista, mutta hänen liturgiansa jatkui myös kirkkorakennuksen ulkopuolella.<br /> <br /> Johannes Krysostomoksen mukaan armeliaisuuden osoittaminen avaa ihmiselle ehtymättömät mahdollisuudet: ''&quot;Armeliaisuus on taidetta ja samalla kaikkia taiteita parempaa. Sillä jos erityistaide on jossakin mielessä tärkeä asia, niin ei ole hyödyllisempää kuin armeliaisuus, sillä on ilmeistä, että armeliaisuus on sekä taidetta että samalla parempi kuin kaikki taiteet. Tämän elämän taiteista jokainen omistaa ja tekee todelliseksi vain yhden kohteen. Almujen antamiseen me emme tarvitse mitään muuta kuin järjestelykykyä. Ja jos sinä sanot, että tarvitaan rahaa, asuntoja, vaatteita ja kenkiä, niin lue Kristuksen sanat köyhästä leskestä: &quot;Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun (Matt.12:43) ja lakkaa olemasta levoton. Sillä olitpa sinä kuinka köyhä tahansa, jopa köyhempi kuin hän, joka kerjää, heitä hänelle kaksi ropoa ja sinä olet täyttänyt kaiken. Jopa silloinkin, kun sinulla ei ole muuta kuin yksi ohraleipä, anna se hänelle, ja sinä koet tämän taiteen huipentuman.&quot;''<br /> <br /> Johannes Krysostomos taisteli välillä kiivaastikin rikkaiden hedelmätöntä elämänasennetta vastaan. Samoin eräät tekstit (esim. 12. Hom. ensimmäiseen Timoteus kirjeeseen) osoittavat hänen vastustaneen yksityisomaisuutta. Johannes kirjoittaa: ''&quot;Varallisuus ei ole omistamista eikä omaisuutta, vaan se on käyttöä varten tarkoitettua lainaa. Sillä kuinka sinä voit väittää, että se on omaisuutta, koska kun sinä kuolet, tahdot sitä tai et, kaikki mitä sinulla on, siirtyy toisille, jotka taas siirtävät sen toisille. Meidän omaisuutemme ei ole meidän. Meidän omaamme ovat ainoastaan sielumme hyveet almujen antamisena ja armeliaisuutena. Me emme voi ottaa varallisuutta mukaamme, kun kuolemme, mutta me voimme ottaa mukaamme armeliaisuutemme.&quot;''<br /> <br /> Johannes Krysostomoksen esikuva on alati ajankohtainen. Hänen ajatuksensa kertovat Kirkon paimenesta, joka omistautui kokonaisuudessaan Kristuksen Pappeuden palvelemiselle. Hänen eli palavasti käytännöllisen kristillisen rakkauden apostolina. Hän uskoi Kirkon rakkauden terapeuttiseen voimaan. Maallistunutta kirkkoa hallitsee ihmisajattelu. Todellinen Apostolinen ja Katolinen Kirkko on terapeuttinen yhteisö. Krysostomos kehotti ihmisiä arvostamaan lähimmäistä hänen sisäisten ominaisuuksiensa perusteella. Ihminen, joka rakastaa lähimmäisiään ja huolehtii köyhistä, on rikas, sillä hän kokoaa rikkauksia Jumalan valtakuntaan. Kristus samastaa Itsensä köyhiin. Hän asettuu heidän osaansa. Kristus elää ja vaikuttaa jokaisessa puutteenalaisessa ja hylätyssä ihmisessä. Kristillisessä mielessä köyhyydellä on ainakin kaksi ulottuvuutta: aineellinen ja hengellinen köyhyys. Edellinen tarkoittaa pelkistettynä ihmisarvoa loukkaavaa tilaa ja jälkimmäinen hengellistä lapseutta.<br /> <br /> Pyhä Johannes Krysostomos tiesi kokemuksesta, millaista oli elää köyhänä, sillä hän oli kilvoitellut erakkona ennen diakoniksi vihkimistä. Johannes ajoi askeettina köyhyyden ja omistamattomuuden ihannetta. Todellinen köyhyys on Konstantinopolin arkkipiispalle köyhyyttä Kristuksen tähden. Askeettinen köyhyys johtaa kilvoittelijan himottomuuteen ja vapauteen Jumalassa. Kirkkoisä kutsuu luostareita “murheen asumuksiksi”. Kilvoittelijalla on säkki ja tuhka. Kilvoittelijan arkea ei täytä kevytmielinen nauru eikä elämän huolet. Hän paastoaa ja makaa maassa. Kaikki on puhdasta paistin kärystä. Ilmaa ei täytä meteli, hälinä eikä väenpaljous. Luostari on suotuisa satama. Suuri hiljaisuus ja rauha. Siellä ei ole minun omaani ja sinun omaasi. Rahaa ei ole, ruumis ja sielu on.<br /> <br /> Kirkon askeettinen hengellisyys opettaa, kuinka vaarallista ihmiselle on sitoutua ulkoiseen valtaan ja omistamiseen. Syvän elämän puutetta ei voi korvata ylikorostamalla ulkoista elämää. Joka sijoittaa elämässään kaiken ulkoiseen, menettää mahdollisuuden sisäiseen Jumalan mielen mukaiseen elämään. Mitä enemmän ihminen juoksee maallisen perässä, sitä enemmän hän kadottaa Jumalan hänelle antamaa ihmisarvoa, sisäistä elämää ja iankaikkisuuden lahjaa. Hän lakkaa vähitellen olemasta ihmispersoona. Hänellä ei ole enää lopulta vertauksen rikkaan miehen tavoin edes nimeä.<br /> <br /> Kirkko kutsuu meitä etsimään elämällemme merkitystä. Me tarvitsemme hengellisesti sairaina pyhien isien opetusta ihmistä rakastavasta Jumalasta ja Jumalan mielen mukaisesta elämän muutoksesta. Kirkko opettaa meille pyhän Johannes Krysostomoksen hengessä, että elämän välttämättömät muutokset tulevat sisältäpäin uskosta ja uskon mukaisesta elämästä. Kirkko kutsuu meitä löytämään Jumalan elämän merkityksen ja pyhyyden. Yksinkertainen ja vaatimaton elämä opastaa meitä parhaiten Kirkon yhteiseen jumalanpalvelukseen. Kirkon yhteinen uskon kokemus, rukouselämä, [[paasto]] ja [[Ortodoksinen jumalanpalvelus|jumalanpalvelus]] kasvattaa meitä lähimmäisen ymmärtämiseen ja palvelemiseen.<br /> <br /> '''Isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> == Kirjallisuutta ==<br /> <br /> * Florovsky, Georges<br /> o 1975 St. John Chrysostom: The Prophet of Charity.- Aspects of Church History. Belmont.<br /> o 1987 The Eastern Fathers of the Fourth Century. Belmont. Fouyas, Methodios<br /> o 1968 The Social Message of St. John Chrysostom. Athens.<br /> * Hakkarainen, Jarmo<br /> o 1986 Johannes Krysostomoksen opetuksia työstä, varallisuudesta ja sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta. - Bysantin kulttuuriperintöä tavoittamassa. Pieksämäki.<br /> o 1995 Filantropia ja sosiaalinen hyvinvointi. - Ajaton Bysantti II. Joensuu.<br /> * Hakkarainen, Pentti<br /> o 2000 Pyhä Köyhyys. - Ortodoksinen Kulttuuri 2/3:2000. Joensuu.<br /> * Johannes Krysostomos<br /> o 1981 Kuusi kirjaa pappeudesta. Kreikankielestä suomentanut sisar Kristoduli. Joensuu.<br /> o 2001 Pyhä Johannes Krysostomos: Luostareista ja luostarien asukkaista (PG 62.575-576; 576-578). Suomennos Johannes Seppälä. - Ortodoksinen Kulttuuri.1-2/2001. Joensuu.<br /> * John Chrysostom<br /> o 1984 On Wealth and Poverty. Translated and Introduction by C.P. Roth. Crestwood.<br /> Phan, Peter<br /> o 1983 Social Thought. Message of the Fathers. Vol. 20. Wilmington.<br /> <br /> <br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Pyh%C3%A4n_Johannes_Krysostomoksen_opetuksia_(opetuspuhe)&diff=3609 2008-11-30T11:50:32Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Pyhä &#039;&#039;&#039;Johannes Krysostomos&#039;&#039;&#039; syntyi Antiokiassa vuosien 344 ja 354 välillä. Hänen äitinsä &#039;&#039;&#039;Antusa&#039;&#039;&#039; oli kristitty nainen, joka jäi leskeksi 20-vuotiaana. Antusa h...</p> <hr /> <div>[[Pyhä]] '''[[Johannes Krysostomos]]''' syntyi Antiokiassa vuosien 344 ja 354 välillä. Hänen äitinsä '''Antusa''' oli kristitty nainen, joka jäi leskeksi 20-vuotiaana. Antusa huolehti, että hänen poikansa sai hyvän klassisen koulutuksen. Johanneksen opettajana toimi muun muassa kuuluisa antiokialainen reettori ja uuspakana '''Livanios''' (k. 393).<br /> <br /> Johannes [[kaste]]ttiin Kirkon jäseneksi pääsiäisenä 368. Hän kilvoitteli neljä vuotta [[yhteisluostari]]ssa (370-374) ja kaksi vuotta [[erakko]]na (374-376) vuoristossa Antiokian lähistöllä. Lopulta hänen terveytensä heikkeni niin pahoin, että hän palasi Antiokiaan. Paluustaan huolimatta Johannes säilyi koko loppuelämänsä [[munkki]]na. Hän noudatti maailmassa eläessään luostari[[askeesi]]n ihanteita. Johannes vihittiin [[diakoni]]ksi 381 ja papiksi viisi vuotta myöhemmin. Hänet vihittiin [[Konstantinopoli]]n [[arkkipiispa]]ksi 398.<br /> <br /> Johannes palveli diakonivuosinaan (381-386) [[piispa]]n alaisuudessa lähinnä liturgisissa tehtävissä, mutta hän järjesti myös hiippakunnan sairaanhoitoa ja köyhäinavustusta. Krysostomoksen sosiaalinen tietoisuus yhdistyi luovasti hänen teologiseen näkemykseensä Jumalan ja ihmisen suhteesta. Krysostomos korosti opetuksissaan ja elämässään ihmisen vapaan tahdon ja Jumalan armon yhteistoimintaa. [[Kirkkoisä]]n [[saarna]]t kuvaavat rehellisesti 300-luvun suurkaupungin aistillista ja [[Synti|synnillistä]] elämää. Ihmiset etsivät Jumalan valtakunnan sijaan ajallisia nautintoja. He olivat täynnä kopeutta, aistillisuutta ja ahneutta. Rikkaus ja ylellinen elämä hallitsi ihmisiä. Heiltä ei liiennyt aikaa Jumalalle ja lähimmäisille.<br /> <br /> Krysostomos suri kristittyjen hengellistä alennustilaa. Kaikesta huolimatta hän uskoi ihmisen kykyyn muuttaa itseään ja maailmaa. Hänen mielestään yhteiskunnan epäoikeudenmukaiset rakenteet ja käytännöt osoittivat kristittyjen hengellisen pysähtyneisyyden eli uskon rappion ja hengellisen elämän halvaantumisen. Pyhän Johanneksen mukaan ihmisen todellinen kunnia ei ylellisessä elämässä tai korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa, vaan lempeydessä, nöyryydessä ja armeliaisuudessa.<br /> <br /> == Usko toteutuu rakkauden teoissa ==<br /> <br /> Pyhän Johannes Krysostomoksen (344-407) monipuolinen toiminta [[Katolinen|Katolisen]] ja [[Apostolinen|apostolisen]] Kirkon hyväksi avaa jatkuvasti uusia ulottuvuuksia häntä koskeville tutkimuksille. Vuonna 2007 tuli kuluneeksi 1600 vuotta hänen kuolemastaan. Muun muassa Romaniassa pidettiin toukokuun alussa 2007 teologinen seminaari, jossa keskityttiin Krysostomoksen elämään ja opetuksiin. Pyhän [[esipaimen]]en tutkielmat, opetuspuheet, sosiaalinen toimintansa, kirkollinen ura ja ennen muuta elämän esikuvallisuus ovat innoittaneet lukuisia tutkijoita ja ortodoksisen teologian opiskelijoita.<br /> <br /> Johanneksen rakkaus kaittaviaan kohtaan näkyi hänen väsymättömässä työssään köyhien ja unohdettujen ihmisten hyväksi. Kirkkoisän laaja opetuspuhekokoelma tarjoaa selkeän teologisen, kirkollisen ja sosiaalisen näkökulman hänen keskeisistä ajatuksistaan. Pyhä Johannes Krysostomos oli dynaaminen opettaja ja saarnaaja. Hän rakasti opettamista ja näki sen papin velvollisuudeksi. Kirkkoisä vetosi ihmisen vapaaseen tahtoon: ''&quot;Meidän on pelastettava ihmiset sanoin, sävyisyydellä ja kehottaen.&quot;''<br /> <br /> [[Pappeus]] merkitsee hengellistä arvovaltaa. Keisari pakottaa, mutta papin arvovalta perustuu kehottamiseen. Papit vetoavat ihmisen tahdon vapauteen ja vaativat ihmisiä tekemään päätöksiä. Kristus tuli maailmaan, kuten Krysostomoksella oli tapana muistuttaa, parantamaan ihmisen tahdon. Jumala osoittaa ihmisille oikean tien ja varoittaa heitä pahuuden vaaroista, mutta ei pakota ihmisiä oikealle tielle. Kirkon pappien tulee toimia samoin. Heidän tulee huolellisesti paimentaa hengellisiä lampaitaan, ruokkia heitä oikeilla opeilla, parantaa heidät Jumalan armon avulla hengellisistä sairauksista, suojella heitä vihollisen hyökkäyksiltä ja tuoda takaisin laumaan siitä eronneet.<br /> <br /> Johannes oli esikuvallinen pastoraalinen piispa, erinomainen kirjoittaja ja vertaamaton puhuja. Hän tiesi, miten tulee saarnata. Hänen saarnansa ja opetuspuheensa olivat käytännöllisiä. Krysostomos pyrki välttämään puheissaan keinotekoisuuksia. Hän osasi saarnaajana hyödyntää olosuhteet ja mahdollisuudet. Hänen korosti opetuksissaan ehtymättömästi Kirkon elämän oikeudenmukaisuutta ja yhteisöllisyyttä. Kukaan 300-luvun kirkkoisä tai opettaja ei ole käsitellyt yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia yhtä käytännöllisesti kuin Krysostomos, kun hän toimi pappina Antiokiassa ja myöhemmin Konstantinopolin arkkipiispana (398-404). Luonnollisesti jo ennen häntä käsittelivät sekä idän että lännen isät sosiaalisia kysymyksiä, mutta kukaan heistä ei vedä vertoja Krysostomoksen raamatulliselle ja käytännölliselle opetukselle.<br /> <br /> Kirkkoisän teologiassa oli yksi kuninkaallinen tie: rakkaus. Rakkaus ja keskinäinen yhteenkuuluvaisuus loivat pohjan hänen kirkolliselle ajattelulleen ja toiminnalleen. Krysostomoksen mukaan mikään hyvä ei ole Kirkossa mahdollista ilman hyveellistä elämää ja käytännön rakkautta. Usko merkitsi hänelle oikeaa elämäntapaa, sillä Kirkon dogmit on elettävä todeksi käytännössä. Hänen mielestään oikea kristillinen elämä on ainoa riittävän oikean uskon koetinkivi, sillä usko toteutuu kristillisen rakkauden teoissa.<br /> <br /> Pyhän Johannes Krysostomoksen elämä todistaa, miten pyhä [[Raamattu]] voi innoittaa kristityn pyrkimyksiä. Raamatusta kasvoi hänen pyhyyden ja elämän puhtauden kaipuunsa. Raamattu innoitti kirkkoisää moraaliseen voimaan ja palavaan lähimmäisen rakastamiseen. Raamattu ohjasi Johannes Krysostomosta kristilliseen oikeudenmukaisuuteen ja totuuteen. Krysostomoksen pastoraalisen toiminnan tarkoituksena oli johtaa hänelle uskottua hengellistä laumaa Kristuksen opetusten tuntemiseen ja sen kautta pelastumiseen. Kirkkoisän mielestä ei riittänyt, että Kirkon jäsen uskoi Kristukseen, kristityn tuli myös elää Hänessä.<br /> <br /> Kristillinen Kirkko oli kirkkoisän aikoihin jo voimakas instituutio, jonka valta oli levinnyt eri puolille keisarikuntaa. Kirkon piispat harjoittivat toisinaan alistavaa valtaa kansaan nähden. Luostarielämässä oli jo nähtävissä höltymisen merkkejä. Maallistuneet munkit olivat kiinnostuneita poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista. Pyhän Johanneksen kaudella vahvistui Konstantinopolin piispan asema. Mutta tämä voimistuminen oli enemmänkin hengellistä ja moraalista kuin taloudellista tai ulkoista voimistumista. Kirkkoisä taisteli ylimysluokan turhamaisuutta, tuhlailevaisuutta ja jumalattomuutta vastaan. Osansa saivat myös makeaa elämää viettäneet maakunnista Konstantinopoliin keräytyneet piispat ja munkkisäädyn edustajat. Johannes yritti palauttaa kurittomat munkit takaisin luostareihin. Eräät Konstantinopolin munkit nousit tämän vuoksi avoimeen sotaan Krysostomosta vastaan. He levittivät piispastaan perättömiä juoruja.<br /> <br /> == Vertaus rikkaasta miehestä ja [[Lasarus|Lasaruksesta]] ==<br /> <br /> Krysostomos rakasti kansaa, joka kerjäsi kirkkojen ulkopuolella ja toreilla. Hän rakasti heitä, jotka Lasaruksen tavoin elivät rikkaiden armopaloilla. Jo Antiokiassa pappiskautensa aikana Johannes piti saarnoja Kristuksen vertauksesta: [[Rikas mies ja Lasarus]]. Krysostomos aloitti nämä saarnansa tammikuun 2. päivänä, edellisenä päivänä vietettiin näet pakanallista ja irstasta Saturnalia-juhlaa. ''&quot;Eilen, vaikka se oli saatanan juhlapäivä, te piditte parempana pitäytyä hengellisessä juhlassa ja ottaa vastaan sanamme. Te vietitte suurimman osan päivästä täällä kirkossa ja joitte itsehillinnän juomaa ja karkeloitte Paavalin kuorossa. Näin te saitte kaksinkertaisen hyödyn, koska pysyitte poissa juopuneitten sekasortoisesta tanssista ja iloitsitte tasapainoisesta hengellisestä karkelosta.&quot;''<br /> <br /> Johannes Krysostomos korostaa, miten rikas mies laiminlöi velvollisuutensa osoittaa armeliaisuutta köyhää ja sairasta Lasarusta kohtaan. Hän ei niinkään hyökkää omaisuutta, vaan sen väärää käyttöä vastaan. Kirkkoisän mielestä ihmisen on koottava aarteita taivaaseen eikä maan päälle, sillä kaikki maalliset aarteet ovat katoavaisia ja epätodellisia. Rikkaus orjuuttaa ihmissielun ja estää sitä palvelemasta Jumalaa. Johannes Krysostomos käsitteli kysymystä rikkaudesta kristillisenä moralistina. Kun hän hyökkää rikkautta vastaan, hän haluaa vaikuttaa rikkaiden omaantuntoon. Krysostomos pyrki vaikuttamaan heidän kovasydämisyyteensä.<br /> <br /> Kirkkoisän opetuksissa rikkaus ja köyhyys ovat tässä elämässä ikään kuin &quot;teatterissa käytettävät puvut&quot;, jotka peittävät todellisen ihmisyyden. ''&quot;Useimmat ihmiset, kun he näkevät jonkun nälkäisenä, pitkäaikaissairaana tai jonkun äärimmäisen epäonnisena, eivät pidä häntä edes hyvämaineisena, vaan tuomitsevat hänet hänen elämänsä vaikeuksien vuoksi. He ajattelevat, että tällainen surkeus on seurausta hänen pahuudestaan.&quot;'' Johannes Krysostomos on realisti ihmisten suhteen. Hänelle ei rikkaus tai köyhyys ole sinänsä mitään, kuten ei kunnia eikä maine. Rikkailla on kirkkoisän mielestä kuitenkin enemmän mahdollisuuksia kiusauksiin kuin köyhillä. Mielettömyys, turhamaisuus, lukemattomat himot, viha ja vääryys piirittävät rikasta.<br /> <br /> Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk.16:19-31) herättää kysymyksiä. Miksi Lasarus on hyvä esikuva Kirkon jäsenelle? Miksi rikas mies on puolestaan kelvoton esikuva? On ehkä paikallaan käsitellä lyhyesti, miten pyhä Johannes Krysostomos lähestyy näitä kysymyksiä kyseiseen vertaukseen liittyvissä homilioissaan. Miksi Lasarus on hyvä esimerkki kristityille? Ei sen vuoksi, että hän oli köyhä, sairas ja eli ahdingossa. Krysostomos opettaa, että hyve on ihmisen todellisen suuruuden mitta. Sitä ei ole ihmisen yhteiskunnallinen asema eikä varallisuus. Pyhä Johannes sanoo, ettei häntä kiinnosta onko ihminen herra vai orja. Kirkkoisää kiinnostaa ihmisen hyveet eli hänen sieluntilansa.<br /> <br /> Lasaruksen persoonassa on olennaista hänen hyveensä. Lasaruksen luonne ja käyttäytyminen asettaa hänet kristitylle esikuvaksi. Lasaruksen köyhyys ja kurjuus ei tee hänestä uskon sankaria, vaan pikemminkin hänen sankarillisuutensa on siinä, miten hän kantaa kurjuutensa. Lasarus sai taistella sairautta, köyhyyttä, yksinäisyyttä ja lukemattomia muita koettelemuksia vastaan. Lasarus kesti äärimmäisen epäonnen rohkeasti ja kärsivällisesti. Hän ei lohduttautunut maallisella viisaudella, vaan turvautui Jumalan käsittämättömään rakkauteen luomakuntaa kohtaan. Hän ei kyseenalaistanut Jumalan kaitselmusta, kun hän näki rikkaan miehen huikentelevaisen elämän. Hän ei valittanut eikä syyllistynyt Jumalan pilkkaamiseen ja kiroamiseen. Sen sijaan Lasarus ylisti ja kiitti Jumalaa.<br /> <br /> Krysostomoksen mukaan kestävyys kärsimyksissä on [[Katumus|katumuksen]] ja hyvien tekojen lisäksi syntejä pois pesevä voima. Omasta tahdostaan köyhyyden valinneet seuraavat uskollisimmin apostolisen köyhyyden esikuvaa ja noudattavat Kristuksen kehotusta tulla täydelliseksi. He ovat valinneet köyhyyden elääkseen palvomatta mammonaa ja omistaakseen aarteita taivaassa. Heitä on kutsuttava rikkaiksi, sillä he ovat köyhiä Kristuksen tähden. Köyhyyden ies on sen valinneille marttyyriuteen verrattava elämänosa. Lasaruksesta kasvoi kaiken epäinhimillisyyden keskellä hyveiden opettajaksi niin rikkaille kuin köyhille. Krysostomoksen mukaan Lasarus opettaa elämällään, ettei köyhyydessä itsessään ole mitään pahaa, samoin kuin rikkaus on ilman hyveitä arvotonta. Todellisesti rikas ihminen ei ole se, joka omistaa paljon, vaan se, joka tarvitsee elämässään vähän. Samoin köyhä ei ole se, joka omistaa vähän, vaan se, joka kaipaa monia asioita. Tässä on rikkauden ja köyhyyden todellinen mitta. Pyhä Johannes Krysostomos tekee kuulijoilleen kuitenkin selväksi, miten hirvittävä Lasaruksen ulkoinen tila oli. Hän ei ollut ainoastaan köyhä, vaan myös yksinäinen ja sairas. Hän kulki tässä maailmassa kaitaa eli hyveen ja kärsimyksen tietä.<br /> <br /> Miksi rikas mies on kristityille kelvoton esimerkki? Jälleen on kirkkoisän mielestä syytä tähdentää, etteivät rikkaan miehen ulkoiset olosuhteet ratkaise asiaa. Rikasta miestä ei tuomittu ikuiseen kadotukseen siksi, että hän oli rikas, vaan sen vuoksi miten hän käytti tai paremmin sanoen väärinkäytti rikkauttaan. Rikas mies omistautui ylelliseen elämään. Hän kestitsi ihmisiä, jotka kertoivat hänelle, mitä hän halusi kuulla. Nämä Krysostomoksen mainitsemat &quot;loiset&quot; eivät välittäneet, miten tuhoavaa heidän ylistyksensä oli rikkaan miehen sielulle. Kirkkoisä kutsuu näitä ihmisiä &quot;paholaisen teatterin susiksi&quot;. He tuhosivat liehittelyllään rikkaan miehen sielun. He sokaisivat rikkaan miehen hengellisen näkökyvyn ja pahensivat hänen hengellistä sairauttaan.<br /> <br /> Rikas mies ruokki Lasaruksen sijaan näitä &quot;ruton kantajia&quot;. Lasarus makasi joka päivä hänen porttikäytävässään, mutta rikas mies jätti huomiotta hänet, jonka Jumala oli lähettänyt rikkaan miehen pelastuksen välikappaleeksi. Rikkaalla miehellä oli Lasaruksessa oiva tilaisuus oppia hyveen maailmaa ja osoittaa hyveen mukaista rakkautta. Mutta rikas mies torjui Lasaruksen ja petti itsensä sydämettömällä ahneudellaan. Hän ei halunnut jakaa rikkauttaan Lasaruksen kanssa. Krysostomos opettaa: ''&quot;Lasarus makaa talosi sisäänkäynnin edessä ikään kuin helmi mudassa, etkä näe häntä? Lääkäri on porttikäytävässä, ja sinä et hyväksy hoitoa?&quot;'' Rikas mies kuolettaa itsensä ylellisessä elämässä. Hän hautaa sielunsa ruumista palvelevaan ylellisyyteen. Kirkkoisä kutsuu häntä itseriittoiseksi, varkaaksi jopa ihmispedoksi. Rikas mies yhdistää elämässään rikkauden ja rosvoamisen ja niin hänestä tulee susi. Hän on nimellisesti rikas, mutta hänellä ei ole edes nimeä. Köyhällä miehellä sen sijaan on nimi - Lasarus. Pyhä Johannes kysyy: ''&quot;Missä on rikkaan miehen nimi? Ei missään, hän on nimetön. Kuinka paljon hänellä on rikkautta. Eikä hänen nimeään edes löydy. Millaista rikkautta sellainen on?&quot;'' Rikas mies kieltäytyi ruokkimasta Lasarusta ja niin rikkaan miehen oma sielu menehtyi nälkään. Rikas mies kärsi hengellisen haaksirikon. Hän valitsi elämässään helpon tien, mutta joutui tiensä päässä ikuisen vaivan paikkaan.<br /> <br /> Kuinka voimme Krysostomoksen mukaan käyttää hyväksemme näitä vertauksen esimerkkejä? Ensiksikin välttämällä ylellistä elämää. Kirkkoisän mielestä ihmiselämässä ei ole mitään niin pahaa ja hengellisesti hedelmätöntä kuin ylellisyys. Kirkon jäsenen tulee omistautua mässäilyn ja juopottelun sijaan hengelliseen valvomiseen eli omistautua rukoukseen ja laupeuden työhön. Almujen antaminen ja vieraanvaraisuus on hänestä mahdollista kaikille ihmisille. ''&quot;Almujen antaja on satama niille, jotka elävät köyhyydessä: satama ottaa vastaan kaikki, jotka ovat kokeneet haaksirikon ja vapauttaa heidät vaarasta; olivat he sitten hyviä tai pahoja, satama saattaa heidät turvaan.&quot;''<br /> <br /> == Kirkon piispa ja kasvattaja ==<br /> <br /> Pyhä Johannes Krysostomos ei ollut kiinnostunut itse rikkaudesta, vaan omaisuuden oikeasta ja tasapuolisesta käytöstä yhteiseksi hyväksi. Hän tarkasteli kriittisesti aikansa yhteiskuntaa ja sen vallan ja omaisuuden käytön ongelmia. Hän käsitteli laajasti varallisuuteen, sosiaaliseen kurjuuteen ja epätoivoon ankkuroituvia kysymyksiä. Kirkon piispana hän ei ummistanut silmiään ympäröivän yhteiskunnan vääryyksiltä.<br /> <br /> Johannes Krysostomos oli kilvoitellut autiomaassa, mutta nyt hänen osakseen tuli toimia ensin diakonina ja pappina Antiokiassa ja sitten piispana Konstantinopolissa. Munkkina ja askeettina hän luonnollisesti ajoi köyhyyden ja omistamattomuuden ihannetta. Mutta vaikka hän itse eli yksinkertaisesti, hän ei markkinoinut tätä elämänasennettaan ainoana oikeana. Kirkkoisä ei pakottanut ketään köyhyyteen, vaikka näki Kirkon askeettisen köyhyyden elämänmuodoista myönteisimpänä. Johannes Krysostomos oli vakuuttunut siitä, ettei yksityisomaisuus ole kristillinen ihanne, vaikka se on maallisen lain mukaista. Hän korostaa: ''&quot;Pyydän teitä muistamaan tämän ilman petosta, että silloin, kun me emme jaa omaisuuttamme köyhien kanssa, varastamme ja riistämme heidän elinehtonsa, sillä rikkautemme ei ole meidän vaan heidän.&quot;''<br /> <br /> Johannes Krysostomos arvosti suuresti työtä tekeviä ihmisiä. Hän viittaa raamatullisiin esikuviin ja kutsuu työtätekeviä &quot;veljiksi&quot;. Vaikka hän osoittaa kärkevää arvostelua ihmisten rosvoamista ja riistoa kohtaan, hän ylistää työn tekemistä. Laiskuus paljastaa hänen mielestään kaikkinaisen heikkouden piirteet. Hänen mukaansa mikään ei ole niin arvotonta kuin se, että ihminen omistaa kaiken aikansa laiskuudelle ja tyhjänpäiväiselle ylellisyydelle. Johannes Krysostomos vastusti jyrkästi Konstantinopolin kaudellaan epäoikeudenmukaisuutta ja köyhien sortamista. Pastoraalisena kasvattajana hän tajusi, miten rikkaita oli vaikeampi opettaa kuin köyhiä. Rikkaat olivat usein paheellisia, pahansuopaisia ja epäoikeudenmukaisia. Ylelliset kutsut, tanssiaiset, herkkuja notkuvat ruokapöydät, moraalittomuus ja arvoista piittaamattomuus tekivät kristillisen rakkauden rikkaille monesti mahdottomaksi.<br /> <br /> Mutta Konstantinopolin kansa rakasti Johannesta ja kuunteli mielellään tämän opetuspuheita. Johannes Krysostomos ei ollut­ hallintovirkamies. Hän eli ja vaikutti kansan keskellä ja puhui väsymättä Konstantinopolin asukkaitten kristillisistä ihanteista vieraantumisesta. Näihin aikoihin Bysantin keisarikunta oli jakaantunut kolmeen yhteiskuntaluokkaan: ylä- ja keskiluokkaan sekä orjiin. Yhteiskunnan jäsenten eriarvoisuus johti väistämättömästi myös lain käytön epäoikeudenmukaisuuteen. Yhteiskunnan suurin ongelma oli kuitenkin orjuus.<br /> <br /> Krysostomoksen edeltäjä, [[arkkipiispa]] '''Nektarios''', rakennutti keisarin myötävaikutuksella loistavan ja ylellisen piispanpalatsin. Johannes Krysostomos puolestaan käytti piispallisen residenssin kalleuksista saadut varat vastarakennetun sairaalan ylläpitämiseen . Tämä herätti närkästystä piispoissa, jotka olivat siirtäneet Kirkon omaisuutta lähisukulaisilleen ja ystävilleen. Johannes Krysostomos näki piispojen ja pappien avoimen turmeltuneisuuden. Hän pyrki kaikin tavoin puhdistamaan Konstantinopolin kirkkoa simoniasta ja korruptiosta. Edeltäjänsä arkkipiispa Nektarioksen ylellisen elämän hän leimasi &quot;temppeleitten ryöstämiseksi, Kirkon varojen vääräksi käytöksi&quot;.<br /> <br /> Johannes Krysostomos tunnusti valtion arvovallan siksi, että maailma säilyisi tuholta. Kuitenkin hän toisaalta opettaa, ettei maallisten viranomaisten tule puuttua Kirkon kanonisiin kysymyksiin. Kirkkoisän mielestä hallitsijaa on kunnioitettava niin kauan kuin hän pitäytyy hallintoalueeseensa. Johannes Krysostomos uudisti Kirkon hengessä aikansa [[bysantti]]laista yhteiskuntaa eettisellä opetuksellaan. Hän taisteli palavasti lahjontaa, epäoikeudenmukaisuutta ja moraalittomuutta vastaan. Hän hyökkäsi poliittista ja taloudellista lahjontaa vastaan. Hän vastusti kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta. Hän toimi ennen muuta Kirkon piispana.<br /> <br /> Johannes Krysostomoksen korkea käsitys pappeudesta johti hänet näkemään Kirkon ennen muuta vaikuttajana maailmassa. Kirkko oli hänelle [[Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] lahjojen suojelija. Profeetallisesti hän korosti, että Kirkon on jatkettava työtään oikeudenmukaisuuden ja sosiaalisen tasa-arvon puolesta. Kirkon voima kasvaa hänen mukaansa sen jäsenten ykseydestä. Johannes Krysostomoksen mukaan Kirkon tehtävänä yhteiskunnassa ei ole ainoastaan suojella köyhiä rikkaitten riistolta, vaan myös pyrkiä poistamaan sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta. Siksi hänen opetuspuheensa heijastavat Uuden testamentin alkuperäistä elämää ja ne ovat eettisiä, yksinkertaisia ja selkeitä.<br /> <br /> Johannes Krysostomos oli Kirkon piispa ja kasvattaja. Hän pyrki luomaan sosiaalisen auttamisen ilmapiiriä ihmisten keskuuteen ja siksi hän vastusti ylellisyyttä, tapojen moraalittomuutta ja julmuutta. Johannes Krysostomos rakasti liturgian toimittamista, mutta hänen liturgiansa jatkui myös kirkkorakennuksen ulkopuolella.<br /> <br /> Johannes Krysostomoksen mukaan armeliaisuuden osoittaminen avaa ihmiselle ehtymättömät mahdollisuudet: ''&quot;Armeliaisuus on taidetta ja samalla kaikkia taiteita parempaa. Sillä jos erityistaide on jossakin mielessä tärkeä asia, niin ei ole hyödyllisempää kuin armeliaisuus, sillä on ilmeistä, että armeliaisuus on sekä taidetta että samalla parempi kuin kaikki taiteet. Tämän elämän taiteista jokainen omistaa ja tekee todelliseksi vain yhden kohteen. Almujen antamiseen me emme tarvitse mitään muuta kuin järjestelykykyä. Ja jos sinä sanot, että tarvitaan rahaa, asuntoja, vaatteita ja kenkiä, niin lue Kristuksen sanat köyhästä leskestä: &quot;Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun (Matt.12:43) ja lakkaa olemasta levoton. Sillä olitpa sinä kuinka köyhä tahansa, jopa köyhempi kuin hän, joka kerjää, heitä hänelle kaksi ropoa ja sinä olet täyttänyt kaiken. Jopa silloinkin, kun sinulla ei ole muuta kuin yksi ohraleipä, anna se hänelle, ja sinä koet tämän taiteen huipentuman.&quot;''<br /> <br /> Johannes Krysostomos taisteli välillä kiivaastikin rikkaiden hedelmätöntä elämänasennetta vastaan. Samoin eräät tekstit (esim. 12. Hom. ensimmäiseen Timoteus kirjeeseen) osoittavat hänen vastustaneen yksityisomaisuutta. Johannes kirjoittaa: ''&quot;Varallisuus ei ole omistamista eikä omaisuutta, vaan se on käyttöä varten tarkoitettua lainaa. Sillä kuinka sinä voit väittää, että se on omaisuutta, koska kun sinä kuolet, tahdot sitä tai et, kaikki mitä sinulla on, siirtyy toisille, jotka taas siirtävät sen toisille. Meidän omaisuutemme ei ole meidän. Meidän omaamme ovat ainoastaan sielumme hyveet almujen antamisena ja armeliaisuutena. Me emme voi ottaa varallisuutta mukaamme, kun kuolemme, mutta me voimme ottaa mukaamme armeliaisuutemme.&quot;''<br /> <br /> Johannes Krysostomoksen esikuva on alati ajankohtainen. Hänen ajatuksensa kertovat Kirkon paimenesta, joka omistautui kokonaisuudessaan Kristuksen Pappeuden palvelemiselle. Hänen eli palavasti käytännöllisen kristillisen rakkauden apostolina. Hän uskoi Kirkon rakkauden terapeuttiseen voimaan. Maallistunutta kirkkoa hallitsee ihmisajattelu. Todellinen Apostolinen ja Katolinen Kirkko on terapeuttinen yhteisö. Krysostomos kehotti ihmisiä arvostamaan lähimmäistä hänen sisäisten ominaisuuksiensa perusteella. Ihminen, joka rakastaa lähimmäisiään ja huolehtii köyhistä, on rikas, sillä hän kokoaa rikkauksia Jumalan valtakuntaan. Kristus samastaa Itsensä köyhiin. Hän asettuu heidän osaansa. Kristus elää ja vaikuttaa jokaisessa puutteenalaisessa ja hylätyssä ihmisessä. Kristillisessä mielessä köyhyydellä on ainakin kaksi ulottuvuutta: aineellinen ja hengellinen köyhyys. Edellinen tarkoittaa pelkistettynä ihmisarvoa loukkaavaa tilaa ja jälkimmäinen hengellistä lapseutta.<br /> <br /> Pyhä Johannes Krysostomos tiesi kokemuksesta, millaista oli elää köyhänä, sillä hän oli kilvoitellut erakkona ennen diakoniksi vihkimistä. Johannes ajoi askeettina köyhyyden ja omistamattomuuden ihannetta. Todellinen köyhyys on Konstantinopolin arkkipiispalle köyhyyttä Kristuksen tähden. Askeettinen köyhyys johtaa kilvoittelijan himottomuuteen ja vapauteen Jumalassa. Kirkkoisä kutsuu luostareita “murheen asumuksiksi”. Kilvoittelijalla on säkki ja tuhka. Kilvoittelijan arkea ei täytä kevytmielinen nauru eikä elämän huolet. Hän paastoaa ja makaa maassa. Kaikki on puhdasta paistin kärystä. Ilmaa ei täytä meteli, hälinä eikä väenpaljous. Luostari on suotuisa satama. Suuri hiljaisuus ja rauha. Siellä ei ole minun omaani ja sinun omaasi. Rahaa ei ole, ruumis ja sielu on.<br /> <br /> Kirkon askeettinen hengellisyys opettaa, kuinka vaarallista ihmiselle on sitoutua ulkoiseen valtaan ja omistamiseen. Syvän elämän puutetta ei voi korvata ylikorostamalla ulkoista elämää. Joka sijoittaa elämässään kaiken ulkoiseen, menettää mahdollisuuden sisäiseen Jumalan mielen mukaiseen elämään. Mitä enemmän ihminen juoksee maallisen perässä, sitä enemmän hän kadottaa Jumalan hänelle antamaa ihmisarvoa, sisäistä elämää ja iankaikkisuuden lahjaa. Hän lakkaa vähitellen olemasta ihmispersoona. Hänellä ei ole enää lopulta vertauksen rikkaan miehen tavoin edes nimeä.<br /> <br /> Kirkko kutsuu meitä etsimään elämällemme merkitystä. Me tarvitsemme hengellisesti sairaina pyhien isien opetusta ihmistä rakastavasta Jumalasta ja Jumalan mielen mukaisesta elämän muutoksesta. Kirkko opettaa meille pyhän Johannes Krysostomoksen hengessä, että elämän välttämättömät muutokset tulevat sisältäpäin uskosta ja uskon mukaisesta elämästä. Kirkko kutsuu meitä löytämään Jumalan elämän merkityksen ja pyhyyden. Yksinkertainen ja vaatimaton elämä opastaa meitä parhaiten Kirkon yhteiseen jumalanpalvelukseen. Kirkon yhteinen uskon kokemus, rukouselämä, [[paasto]] ja [[Ortodoksinen jumalanpalvelus|jumalanpalvelus]] kasvattaa meitä lähimmäisen ymmärtämiseen ja palvelemiseen.<br /> <br /> '''Isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> Kirjallisuutta<br /> <br /> * Florovsky, Georges<br /> o 1975 St. John Chrysostom: The Prophet of Charity.- Aspects of Church History. Belmont.<br /> o 1987 The Eastern Fathers of the Fourth Century. Belmont. Fouyas, Methodios<br /> o 1968 The Social Message of St. John Chrysostom. Athens.<br /> * Hakkarainen, Jarmo<br /> o 1986 Johannes Krysostomoksen opetuksia työstä, varallisuudesta ja sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta. - Bysantin kulttuuriperintöä tavoittamassa. Pieksämäki.<br /> o 1995 Filantropia ja sosiaalinen hyvinvointi. - Ajaton Bysantti II. Joensuu.<br /> * Hakkarainen, Pentti<br /> o 2000 Pyhä Köyhyys. - Ortodoksinen Kulttuuri 2/3:2000. Joensuu.<br /> * Johannes Krysostomos<br /> o 1981 Kuusi kirjaa pappeudesta. Kreikankielestä suomentanut sisar Kristoduli. Joensuu.<br /> o 2001 Pyhä Johannes Krysostomos: Luostareista ja luostarien asukkaista (PG 62.575-576; 576-578). Suomennos Johannes Seppälä. - Ortodoksinen Kulttuuri.1-2/2001. Joensuu.<br /> * John Chrysostom<br /> o 1984 On Wealth and Poverty. Translated and Introduction by C.P. Roth. Crestwood.<br /> Phan, Peter<br /> o 1983 Social Thought. Message of the Fathers. Vol. 20. Wilmington.<br /> <br /> <br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Lex_orandi,_lex_credendi_%E2%80%93_Rukouksen_laki_on_uskon_laki_(opetuspuhe)&diff=3608 2008-11-30T11:35:37Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>[[Leo (arkkipiispa)|Arkkipiispa Leon]] avauspuheenvuoro Karjalan metropoliittakunnan hiippakuntapäivänä Kuopiossa 13. marraskuuta 2008<br /> <br /> Karjalan metropoliittakunnan hiippakuntapäivän teemana on tänä vuonna hyvin toimitettu [[Ortodoksinen jumalanpalvelus|jumalanpalvelus]]. Pohdimme yhdessä sitä, miten voimme oppia lisää jumalanpalvelustemme sisällöstä ja toimittamisesta. Tämän kaiken tarkoituksena on palvelusten sujuvuuden ja harmonian parantaminen.<br /> <br /> Yhteinen rukous on kristillisyyden kulmakivi. Kirkkoisä '''[[Augustinus]] Hipposlaisen''' mukaan kristitty yksin ei ole kristitty; autuaan Augustinuksen toteamus ''&quot;unus Christianus, nullus Christianus&quot;'' on edelleen yleisesti käytetty luonnehdinta siitä, miten kristillisyys ilmenee vain yhteydessä toisiin ihmisiin.<br /> <br /> Autuaan Augustinuksen mukaan kristityt vaeltavat yhdessä taivaan valtakunnan tiellä. Tämä tulee todeksi yhteisessä jumalanpalveluksessa, joka on samalla koko uskonperintömme kuva, eli avauspuheenvuoroni mukaisesti ''&quot;lex orandi lex est credendi, rukouksen laki on uskon laki&quot;''.<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon liturginen perinne on syntynyt juutalaisen rukousperinteen pohjalta. Jeesuksen aikaan juutalaisuus erottui roomalaisesta ja kreikkalaisesta kulttuurista sillä, että rukoileminen oli juutalaisen kulttuurin keskiössä. Tuon ajan &quot;korkeakulttuuri&quot; suhtautui juutalaisiin halveksivasti, koska nämä hiljentyivät päivittäin kolmeen otteeseen puhumaan Jumalalle.<br /> <br /> Näin tuo vanha juutalainen rukoussääntö todetaan ortodoksisessa jumalanpalveluksessa viikoittain luettavassa psalmissa 54: ''&quot;Illoin ja aamuin minä tuon asiani esiin, keskipäivälläkin minä julistan, ja hän kuulee ääneni&quot; (Ps.54:18)''.<br /> <br /> Juutalainen päivittäisen rukoussäännön mukaan rukoushetket pidettiin joko yhdessä tai yksin. [[Profeetta]] '''[[Daniel (profeetta)|Danielin]]''' kirjassa kerrotaan, miten Daniel rukoili myös yksin perinteen mukaan. Kolme kertaa päivässä Daniel polvistui kodissaan ja ''”rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana” (Dan.6:11).''<br /> <br /> Yhteinen ja yksityinen rukous oli sisällöltään kuitenkin samanlaista. Aamu- ja iltarukouksen rungon muodosti 5. Mooseksen kirjan rukous ''&quot;Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksi&quot; (5.Moos 6.4–9'') ja 18 Amidah rukous- ja rauhansiunausta. Mooseksen kirjan rukouksen sanat &quot;Kuule, Herra meidän Jumalamme&quot; ovat siirtyneet suoraan ortodoksiseen rukousperinteeseen. Rukous- ja rauhansiunauksissa esiintyvät ilmaukset ''&quot;Kiitetty olkoon Jumalamme&quot;'', ''&quot;Kunnia olkoon Jumalalle&quot;'' tai ''&quot;Sinulle ylistystä kantavat&quot;'' toistuvat edelleen monissa ortodoksisissa rukouksissa.<br /> <br /> Juutalainen rukousperinne oli myös apostolisen ajan kirkon käytössä. [[Apostolien teot|Apostolien tekojen]] kirjassa kerrotaan, miten ''&quot;Pietari ja Johannes menivät temppeliin rukoushetken aikaan yhdeksännellä tunnilla” (Apt.3:1)''. [[Apostoli]] '''[[Paavali (apostoli|Paavali]]''' kehottaa puolestaan [[kolossalaiskirje]]essään kristittyjä vanhan tavan mukaan edelleen ''&quot;rukoilemaan hellittämättä ja valvomaan rukoillen ja kiittäen&quot; (Kol.4:2).''<br /> <br /> [[Evankeliumi]]en ja lähetyskirjeiden aikaan kirjoitettu 12 apostolin opetus eli [[Dikakhe]] opastaa kristittyjä seuraamaan vanhaa tapaa ja rukoilemaan kolme kertaa päivässä Herran rukouksen sanoin (Didakhe 8:3). <br /> <br /> Vuorokauden rukousaikojen ohella juutalainen perinne tunsi jatkuvan henkilökohtaisen rukouksen tavan. Työ, ruokailu ja matka aloitettiin aina berakot-siunauksella. Tämän vuoksi myös apostoli Paavali neuvoo tessalonikalaiskirjeessä ''&quot;rukoilemaan lakkaamatta&quot; (1. Tess. 5:17)''. Ortodoksiseen liturgiseen perinteeseen juurtuneet rukoukset työn alkaessa, ruokailujen yhteydessä tai matkalla lähdettäessä ovat kaikki tuota vanhaa juutalaista perintöä.<br /> <br /> Myös '''[[Jeesus]]''' seurasi juutalaista rukousperinnettä ja toi siihen lisänä omalla äidinkielellään [[aramea]]ksi lukemansa [[Herran rukous|Herran rukouksen]]. Se luetaan edelleen useaan otteeseen jokaisessa ortodoksisessa jumalanpalveluksessa.<br /> <br /> Ortodoksinen liturginen [[traditio]] perustuu tälle juutalaiselle vuorokauden rukousaikojen pyhittämisen perinteelle. Tuo perinne näkyy selvästi jumalanpalvelusten siunaus-, anomus ja [[katumus]]rukouksissa. Se näkyy liturgisissa eleissä: käsien kohottamisena, kumartumisina, kääntymisinä, saattoina ja suitsutuksina.<br /> <br /> Myös [[kirkkoisä]]t korostivat alkukirkon omaksuman perinteen säilyttämistä. '''Kleemens Roomalainen''', '''Kleemens Aleksandrialainen''', '''Origenes''' ja '''Kyprianos Karthagolainen''' kirjoittivat vuorokauden rukousaikojen tärkeydestä ja liittivät niiden noudattamisen osaksi pelastushistorian tapahtumien jatkuvaa läsnäoloa.<br /> <br /> Liturginen runous, rukoukset, [[stikiira]]t, [[tropari]]t ja [[Kontakki|kontakit]] ovat kaiken tämän jatkumoa. <br /> <br /> Hyvin toimitettu ortodoksinen jumalanpalvelus on kokonaisuus, jossa kunnioitetaan Jumalan pyhien meille siirtämiä vanhoja liturgisia tapoja. Kaiken taustalla on ymmärrys siitä, että jumalanpalvelusta toimitetaan kirkossa, jonka [[alttari]] kohoaa kohti itää ja Jumalan valtaistuinta.<br /> <br /> Huolellinen ja harras jumalanpalvelus on [[uskontunnustus]]. Vietämme 13.11. kirkollemme rakkaan [[kirkkoisä]]n '''[[Johannes Krysostomos|Johannes Krysostomoksen]]''' muistopäivää. Kultasuu-Johannes kuvailee jumalanpalveluksen kauneutta 1. Timoteoksen kirjettä käsittelevässä homiliassaan. Hän sanoo: ''&quot;kun munkit laulavat oikein ’Ylistäkää Herraa taivaissa, ylistäkää häntä korkeuksissa!’ niin silloin enkelit tulevat mukaan ylistykseen&quot;''.<br /> <br /> Tunnettu yhdysvaltalainen ortodoksisen jumalanpalvelusperinteen tutkija '''Aleksander Schmemann''' on todennut, että ''&quot;ortodoksinen jumalanpalvelus ei ole maallisen ja taivaallisen tai inhimillisen ja jumalallisen vuorovaikutusta&quot;''. Schmemannin mukaan ''&quot;jumalanpalvelus on todistus siitä, miten elävä Jumala on avannut ihmiselle portin valtakuntaansa&quot;''. Yhteinen jumalanpalvelus on seisomista tuon portin edessä. <br /> <br /> Kuten edellä olevista esimerkeistä huomaamme, yhteisesti toimitettu ortodoksinen jumalanpalvelus on rukouksen koulu ja samalla kirkon ainoa objektiivinen auktoriteetti.<br /> <br /> Jumalanpalvelus on liike-elämän markkinointikieltä käyttäen kirkkomme tärkein tuote. Sen kauneus, harmonia, typologia ja syvällisyys puhuttelevat kaikkia elämän tarkoitusta etsiviä. <br /> <br /> Haluan rohkaista hiippakuntamme seurakuntia rikastuttamaan jumalanpalveluselämää. Tahtoisin myös pyytää seurakuntia pitämään kylien tsasounia ja kaupunkien kirkkoja mahdollisimman paljon auki myös ihmisten yksityistä hiljentymistä varten. Tsasounien avaimet kuuluvat sen ympärillä asuvien kyläläisten avainkaappeihin, ei kirkkoherranvirastojen seinälle.<br /> <br /> '''[[KP]] Karjalan ja koko Suomen [[arkkipiispa]] Leo''' <br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Lex_orandi,_lex_credendi_%E2%80%93_Rukouksen_laki_on_uskon_laki_(opetuspuhe)&diff=3607 2008-11-30T11:34:55Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>[[Leo (arkkipiispa)|Arkkipiispa Leon]] avauspuheenvuoro Karjalan metropoliittakunnan hiippakuntapäivänä Kuopiossa 13. marraskuuta 2008<br /> <br /> Karjalan metropoliittakunnan hiippakuntapäivän teemana on tänä vuonna hyvin toimitettu [[Ortodoksinen jumalanpalvelus|jumalanpalvelus]]. Pohdimme yhdessä sitä, miten voimme oppia lisää jumalanpalvelustemme sisällöstä ja toimittamisesta. Tämän kaiken tarkoituksena on palvelusten sujuvuuden ja harmonian parantaminen.<br /> <br /> Yhteinen rukous on kristillisyyden kulmakivi. Kirkkoisä '''[[Augustinus]] Hipposlaisen''' mukaan kristitty yksin ei ole kristitty; autuaan Augustinuksen toteamus ''&quot;unus Christianus, nullus Christianus&quot;'' on edelleen yleisesti käytetty luonnehdinta siitä, miten kristillisyys ilmenee vain yhteydessä toisiin ihmisiin.<br /> <br /> Autuaan Augustinuksen mukaan kristityt vaeltavat yhdessä taivaan valtakunnan tiellä. Tämä tulee todeksi yhteisessä jumalanpalveluksessa, joka on samalla koko uskonperintömme kuva, eli avauspuheenvuoroni mukaisesti ''&quot;lex orandi lex est credendi, rukouksen laki on uskon laki&quot;''.<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon liturginen perinne on syntynyt juutalaisen rukousperinteen pohjalta. Jeesuksen aikaan juutalaisuus erottui roomalaisesta ja kreikkalaisesta kulttuurista sillä, että rukoileminen oli juutalaisen kulttuurin keskiössä. Tuon ajan &quot;korkeakulttuuri&quot; suhtautui juutalaisiin halveksivasti, koska nämä hiljentyivät päivittäin kolmeen otteeseen puhumaan Jumalalle.<br /> <br /> Näin tuo vanha juutalainen rukoussääntö todetaan ortodoksisessa jumalanpalveluksessa viikoittain luettavassa psalmissa 54: ''&quot;Illoin ja aamuin minä tuon asiani esiin, keskipäivälläkin minä julistan, ja hän kuulee ääneni&quot; (Ps.54:18)''.<br /> <br /> Juutalainen päivittäisen rukoussäännön mukaan rukoushetket pidettiin joko yhdessä tai yksin. [[Profeetta]] '''[[Daniel (profeetta)|Danielin]]''' kirjassa kerrotaan, miten Daniel rukoili myös yksin perinteen mukaan. Kolme kertaa päivässä Daniel polvistui kodissaan ja ''”rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana” (Dan.6:11).''<br /> <br /> Yhteinen ja yksityinen rukous oli sisällöltään kuitenkin samanlaista. Aamu- ja iltarukouksen rungon muodosti 5. Mooseksen kirjan rukous ''&quot;Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksi&quot; (5.Moos 6.4–9'') ja 18 Amidah rukous- ja rauhansiunausta. Mooseksen kirjan rukouksen sanat &quot;Kuule, Herra meidän Jumalamme&quot; ovat siirtyneet suoraan ortodoksiseen rukousperinteeseen. Rukous- ja rauhansiunauksissa esiintyvät ilmaukset ''&quot;Kiitetty olkoon Jumalamme&quot;'', ''&quot;Kunnia olkoon Jumalalle&quot;'' tai ''&quot;Sinulle ylistystä kantavat&quot;'' toistuvat edelleen monissa ortodoksisissa rukouksissa.<br /> <br /> Juutalainen rukousperinne oli myös apostolisen ajan kirkon käytössä. [[Apostolien teot|Apostolien tekojen]] kirjassa kerrotaan, miten ''&quot;Pietari ja Johannes menivät temppeliin rukoushetken aikaan yhdeksännellä tunnilla” (Apt.3:1)''. [[Apostoli]] '''[[Paavali (apostoli|Paavali]]''' kehottaa puolestaan [[kolossalaiskirje]]essään kristittyjä vanhan tavan mukaan edelleen ''&quot;rukoilemaan hellittämättä ja valvomaan rukoillen ja kiittäen&quot; (Kol.4:2).''<br /> <br /> [[Evankeliumi]]en ja lähetyskirjeiden aikaan kirjoitettu 12 apostolin opetus eli [[Dikakhe]] opastaa kristittyjä seuraamaan vanhaa tapaa ja rukoilemaan kolme kertaa päivässä Herran rukouksen sanoin (Didakhe 8:3). <br /> <br /> Vuorokauden rukousaikojen ohella juutalainen perinne tunsi jatkuvan henkilökohtaisen rukouksen tavan. Työ, ruokailu ja matka aloitettiin aina berakot-siunauksella. Tämän vuoksi myös apostoli Paavali neuvoo tessalonikalaiskirjeessä ''&quot;rukoilemaan lakkaamatta&quot; (1. Tess. 5:17)''. Ortodoksiseen liturgiseen perinteeseen juurtuneet rukoukset työn alkaessa, ruokailujen yhteydessä tai matkalla lähdettäessä ovat kaikki tuota vanhaa juutalaista perintöä.<br /> <br /> Myös '''[[Jeesus]]''' seurasi juutalaista rukousperinnettä ja toi siihen lisänä omalla äidinkielellään [[aramea]]ksi lukemansa [[Herran rukous|Herran rukouksen]]. Se luetaan edelleen useaan otteeseen jokaisessa ortodoksisessa jumalanpalveluksessa.<br /> <br /> Ortodoksinen liturginen [[traditio]] perustuu tälle juutalaiselle vuorokauden rukousaikojen pyhittämisen perinteelle. Tuo perinne näkyy selvästi jumalanpalvelusten siunaus-, anomus ja [[katumus]]rukouksissa. Se näkyy liturgisissa eleissä: käsien kohottamisena, kumartumisina, kääntymisinä, saattoina ja suitsutuksina.<br /> <br /> Myös [[kirkkoisä]]t korostivat alkukirkon omaksuman perinteen säilyttämistä. '''Kleemens Roomalainen''', '''Kleemens Aleksandrialainen''', '''Origenes''' ja '''Kyprianos Karthagolainen''' kirjoittivat vuorokauden rukousaikojen tärkeydestä ja liittivät niiden noudattamisen osaksi pelastushistorian tapahtumien jatkuvaa läsnäoloa.<br /> <br /> Liturginen runous, rukoukset, [[stikiira]]t, [[tropari]]t ja [[Kontakki|kontakit]] ovat kaiken tämän jatkumoa. <br /> <br /> Hyvin toimitettu ortodoksinen jumalanpalvelus on kokonaisuus, jossa kunnioitetaan Jumalan pyhien meille siirtämiä vanhoja liturgisia tapoja. Kaiken taustalla on ymmärrys siitä, että jumalanpalvelusta toimitetaan kirkossa, jonka [[alttari]] kohoaa kohti itää ja Jumalan valtaistuinta.<br /> <br /> Huolellinen ja harras jumalanpalvelus on [[uskontunnustus]]. Vietämme 13.11. kirkollemme rakkaan [[kirkkoisä]]n '''[[Johannes Krysostomos|Johannes Krysostomoksen]]''' muistopäivää. Kultasuu-Johannes kuvailee jumalanpalveluksen kauneutta 1. Timoteoksen kirjettä käsittelevässä homiliassaan. Hän sanoo: ''&quot;kun munkit laulavat oikein ’Ylistäkää Herraa taivaissa, ylistäkää häntä korkeuksissa!’ niin silloin enkelit tulevat mukaan ylistykseen&quot;''.<br /> <br /> Tunnettu yhdysvaltalainen ortodoksisen jumalanpalvelusperinteen tutkija '''Aleksander Schmemann''' on todennut, että ''&quot;ortodoksinen jumalanpalvelus ei ole maallisen ja taivaallisen tai inhimillisen ja jumalallisen vuorovaikutusta&quot;''. Schmemannin mukaan ''&quot;jumalanpalvelus on todistus siitä, miten elävä Jumala on avannut ihmiselle portin valtakuntaansa&quot;''. Yhteinen jumalanpalvelus on seisomista tuon portin edessä. <br /> <br /> Kuten edellä olevista esimerkeistä huomaamme, yhteisesti toimitettu ortodoksinen jumalanpalvelus on rukouksen koulu ja samalla kirkon ainoa objektiivinen auktoriteetti.<br /> <br /> Jumalanpalvelus on liike-elämän markkinointikieltä käyttäen kirkkomme tärkein tuote. Sen kauneus, harmonia, typologia ja syvällisyys puhuttelevat kaikkia elämän tarkoitusta etsiviä. <br /> <br /> Haluan rohkaista hiippakuntamme seurakuntia rikastuttamaan jumalanpalveluselämää. Tahtoisin myös pyytää seurakuntia pitämään kylien tsasounia ja kaupunkien kirkkoja mahdollisimman paljon auki myös ihmisten yksityistä hiljentymistä varten. Tsasounien avaimet kuuluvat sen ympärillä asuvien kyläläisten avainkaappeihin, ei kirkkoherranvirastojen seinälle.<br /> <br /> '''KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo''' <br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Lex_orandi,_lex_credendi_%E2%80%93_Rukouksen_laki_on_uskon_laki_(opetuspuhe)&diff=3606 2008-11-30T11:34:31Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Arkkipiispa Leon avauspuheenvuoro Karjalan metropoliittakunnan hiippakuntapäivänä Kuopiossa 13. marraskuuta 2008 Karjalan metropoliittakunnan hiippakuntapäiv...</p> <hr /> <div>[[Leo (arkkipiispa|Arkkipiispa Leon]] avauspuheenvuoro Karjalan metropoliittakunnan hiippakuntapäivänä Kuopiossa 13. marraskuuta 2008<br /> <br /> Karjalan metropoliittakunnan hiippakuntapäivän teemana on tänä vuonna hyvin toimitettu [[Ortodoksinen jumalanpalvelus|jumalanpalvelus]]. Pohdimme yhdessä sitä, miten voimme oppia lisää jumalanpalvelustemme sisällöstä ja toimittamisesta. Tämän kaiken tarkoituksena on palvelusten sujuvuuden ja harmonian parantaminen.<br /> <br /> Yhteinen rukous on kristillisyyden kulmakivi. Kirkkoisä '''[[Augustinus]] Hipposlaisen''' mukaan kristitty yksin ei ole kristitty; autuaan Augustinuksen toteamus ''&quot;unus Christianus, nullus Christianus&quot;'' on edelleen yleisesti käytetty luonnehdinta siitä, miten kristillisyys ilmenee vain yhteydessä toisiin ihmisiin.<br /> <br /> Autuaan Augustinuksen mukaan kristityt vaeltavat yhdessä taivaan valtakunnan tiellä. Tämä tulee todeksi yhteisessä jumalanpalveluksessa, joka on samalla koko uskonperintömme kuva, eli avauspuheenvuoroni mukaisesti ''&quot;lex orandi lex est credendi, rukouksen laki on uskon laki&quot;''.<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon liturginen perinne on syntynyt juutalaisen rukousperinteen pohjalta. Jeesuksen aikaan juutalaisuus erottui roomalaisesta ja kreikkalaisesta kulttuurista sillä, että rukoileminen oli juutalaisen kulttuurin keskiössä. Tuon ajan &quot;korkeakulttuuri&quot; suhtautui juutalaisiin halveksivasti, koska nämä hiljentyivät päivittäin kolmeen otteeseen puhumaan Jumalalle.<br /> <br /> Näin tuo vanha juutalainen rukoussääntö todetaan ortodoksisessa jumalanpalveluksessa viikoittain luettavassa psalmissa 54: ''&quot;Illoin ja aamuin minä tuon asiani esiin, keskipäivälläkin minä julistan, ja hän kuulee ääneni&quot; (Ps.54:18)''.<br /> <br /> Juutalainen päivittäisen rukoussäännön mukaan rukoushetket pidettiin joko yhdessä tai yksin. [[Profeetta]] '''[[Daniel (profeetta)|Danielin]]''' kirjassa kerrotaan, miten Daniel rukoili myös yksin perinteen mukaan. Kolme kertaa päivässä Daniel polvistui kodissaan ja ''”rukoili ja kiitti Jumalaansa, niin kuin hänellä ennenkin oli ollut tapana” (Dan.6:11).''<br /> <br /> Yhteinen ja yksityinen rukous oli sisällöltään kuitenkin samanlaista. Aamu- ja iltarukouksen rungon muodosti 5. Mooseksen kirjan rukous ''&quot;Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksi&quot; (5.Moos 6.4–9'') ja 18 Amidah rukous- ja rauhansiunausta. Mooseksen kirjan rukouksen sanat &quot;Kuule, Herra meidän Jumalamme&quot; ovat siirtyneet suoraan ortodoksiseen rukousperinteeseen. Rukous- ja rauhansiunauksissa esiintyvät ilmaukset ''&quot;Kiitetty olkoon Jumalamme&quot;'', ''&quot;Kunnia olkoon Jumalalle&quot;'' tai ''&quot;Sinulle ylistystä kantavat&quot;'' toistuvat edelleen monissa ortodoksisissa rukouksissa.<br /> <br /> Juutalainen rukousperinne oli myös apostolisen ajan kirkon käytössä. [[Apostolien teot|Apostolien tekojen]] kirjassa kerrotaan, miten ''&quot;Pietari ja Johannes menivät temppeliin rukoushetken aikaan yhdeksännellä tunnilla” (Apt.3:1)''. [[Apostoli]] '''[[Paavali (apostoli|Paavali]]''' kehottaa puolestaan [[kolossalaiskirje]]essään kristittyjä vanhan tavan mukaan edelleen ''&quot;rukoilemaan hellittämättä ja valvomaan rukoillen ja kiittäen&quot; (Kol.4:2).''<br /> <br /> [[Evankeliumi]]en ja lähetyskirjeiden aikaan kirjoitettu 12 apostolin opetus eli [[Dikakhe]] opastaa kristittyjä seuraamaan vanhaa tapaa ja rukoilemaan kolme kertaa päivässä Herran rukouksen sanoin (Didakhe 8:3). <br /> <br /> Vuorokauden rukousaikojen ohella juutalainen perinne tunsi jatkuvan henkilökohtaisen rukouksen tavan. Työ, ruokailu ja matka aloitettiin aina berakot-siunauksella. Tämän vuoksi myös apostoli Paavali neuvoo tessalonikalaiskirjeessä ''&quot;rukoilemaan lakkaamatta&quot; (1. Tess. 5:17)''. Ortodoksiseen liturgiseen perinteeseen juurtuneet rukoukset työn alkaessa, ruokailujen yhteydessä tai matkalla lähdettäessä ovat kaikki tuota vanhaa juutalaista perintöä.<br /> <br /> Myös '''[[Jeesus]]''' seurasi juutalaista rukousperinnettä ja toi siihen lisänä omalla äidinkielellään [[aramea]]ksi lukemansa [[Herran rukous|Herran rukouksen]]. Se luetaan edelleen useaan otteeseen jokaisessa ortodoksisessa jumalanpalveluksessa.<br /> <br /> Ortodoksinen liturginen [[traditio]] perustuu tälle juutalaiselle vuorokauden rukousaikojen pyhittämisen perinteelle. Tuo perinne näkyy selvästi jumalanpalvelusten siunaus-, anomus ja [[katumus]]rukouksissa. Se näkyy liturgisissa eleissä: käsien kohottamisena, kumartumisina, kääntymisinä, saattoina ja suitsutuksina.<br /> <br /> Myös [[kirkkoisä]]t korostivat alkukirkon omaksuman perinteen säilyttämistä. '''Kleemens Roomalainen''', '''Kleemens Aleksandrialainen''', '''Origenes''' ja '''Kyprianos Karthagolainen''' kirjoittivat vuorokauden rukousaikojen tärkeydestä ja liittivät niiden noudattamisen osaksi pelastushistorian tapahtumien jatkuvaa läsnäoloa.<br /> <br /> Liturginen runous, rukoukset, [[stikiira]]t, [[tropari]]t ja [[Kontakki|kontakit]] ovat kaiken tämän jatkumoa. <br /> <br /> Hyvin toimitettu ortodoksinen jumalanpalvelus on kokonaisuus, jossa kunnioitetaan Jumalan pyhien meille siirtämiä vanhoja liturgisia tapoja. Kaiken taustalla on ymmärrys siitä, että jumalanpalvelusta toimitetaan kirkossa, jonka [[alttari]] kohoaa kohti itää ja Jumalan valtaistuinta.<br /> <br /> Huolellinen ja harras jumalanpalvelus on [[uskontunnustus]]. Vietämme 13.11. kirkollemme rakkaan [[kirkkoisä]]n '''[[Johannes Krysostomos|Johannes Krysostomoksen]]''' muistopäivää. Kultasuu-Johannes kuvailee jumalanpalveluksen kauneutta 1. Timoteoksen kirjettä käsittelevässä homiliassaan. Hän sanoo: ''&quot;kun munkit laulavat oikein ’Ylistäkää Herraa taivaissa, ylistäkää häntä korkeuksissa!’ niin silloin enkelit tulevat mukaan ylistykseen&quot;''.<br /> <br /> Tunnettu yhdysvaltalainen ortodoksisen jumalanpalvelusperinteen tutkija '''Aleksander Schmemann''' on todennut, että ''&quot;ortodoksinen jumalanpalvelus ei ole maallisen ja taivaallisen tai inhimillisen ja jumalallisen vuorovaikutusta&quot;''. Schmemannin mukaan ''&quot;jumalanpalvelus on todistus siitä, miten elävä Jumala on avannut ihmiselle portin valtakuntaansa&quot;''. Yhteinen jumalanpalvelus on seisomista tuon portin edessä. <br /> <br /> Kuten edellä olevista esimerkeistä huomaamme, yhteisesti toimitettu ortodoksinen jumalanpalvelus on rukouksen koulu ja samalla kirkon ainoa objektiivinen auktoriteetti.<br /> <br /> Jumalanpalvelus on liike-elämän markkinointikieltä käyttäen kirkkomme tärkein tuote. Sen kauneus, harmonia, typologia ja syvällisyys puhuttelevat kaikkia elämän tarkoitusta etsiviä. <br /> <br /> Haluan rohkaista hiippakuntamme seurakuntia rikastuttamaan jumalanpalveluselämää. Tahtoisin myös pyytää seurakuntia pitämään kylien tsasounia ja kaupunkien kirkkoja mahdollisimman paljon auki myös ihmisten yksityistä hiljentymistä varten. Tsasounien avaimet kuuluvat sen ympärillä asuvien kyläläisten avainkaappeihin, ei kirkkoherranvirastojen seinälle.<br /> <br /> '''KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo''' <br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Pyhitt%C3%A4j%C3%A4_Maksimos_Tunnustajan_opetuksia_(opetuspuhe)&diff=3605 2008-11-30T11:21:21Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Pyhän &#039;&#039;&#039;Gregorios Teologin&#039;&#039;&#039; (k. 390) mukaan kristityn elämän perustehtävänä on oppia tuntemaan Jumalaa. Ihminen pääsee Jumalan mielen mukaiseen luonnolliseen tilaansa ...</p> <hr /> <div>Pyhän '''[[Gregorios Teologi]]n''' (k. 390) mukaan kristityn elämän perustehtävänä on oppia tuntemaan Jumalaa. Ihminen pääsee Jumalan mielen mukaiseen luonnolliseen tilaansa hyveen viitoittamaa tietä. Hän saavuttaa hyveissä himottomuuden eli sisäisen puhtauden. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja (k. 662) opettaa: ''&quot;Jumalaa ei kirkasta itsessään se joka vain suullaan ylistää Häntä, vaan se joka Jumalan tähden kestää vaivoja ja kärsimyksiä saavuttaakseen hyveen.&quot;''<br /> <br /> Pyhittäjä Maksimos kutsuu sokeaksi sellaisen ihmisen uskoa, joka ei toteuta uskonsa mukaisesti Jumalan käskyjä. Pyhittäjä opettaa: ''&quot;Joka ei noudata Jumalan käskyjä, jää osattomaksi jumalallisesta valkeudesta. Hän on nimikristitty eikä todellinen Jumalan palvelija.&quot;'' Selkeä tietoisuus omasta langenneesta tilasta on alku Kirkon jäsenen kilvoituksessa kohti hengellistä täydellisyyttä, Jumalan kaltaisuutta ja Hänen kanssaan yhdistymistä. Elävästä uskosta syntyy nöyryys; nöyryydestä kasvaa rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin; ja rakkauden avulla ihmiset edistyvät tiedossa. Bysantin kirkon uskollisten jäsenten yhteiskunnallinen vastuuntunto kasvoi yhteisestä eukaristiasta. Yhteinen eukaristia kehotti Kirkon jäseniä kirkastamaan yhteiskunnan elämää. Kirkon uskolliset jäsenet kantoivat vastuuta lähimmäistensä nälästä, sairaudesta ja kodittomuudesta.<br /> <br /> Isät painottavat opetuksissaan himottomuuden ja hengellisen tiedon läheistä suhdetta. Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja sanoo: ''&quot;Itsehillinnän hedelmä on himottomuus ja uskon anti on hengellinen tieto. Himottomuuden suojissa kehittyy kyky erottaa oikea väärästä, hengellisen tiedon hedelmä taas on rakkaus Jumalaan.&quot;'' Kun stoalaisessa filosofiassa himottomuus tarkoitti vapautumista tunteista, [[bysantti]]laisille himottomuus merkitsi vapautumista pahoista tuntemuksista, aineellisista ja lihallisista kiintymyksistä. Himottomuus merkitsee ihmiselämässä vapautumista kaikenlaisista paheista, pahoista ja kielteisistä ajatuksista ja tunteista. Se edellyttää kaikkien hyveiden hankkimista. Himottomuus on bysanttilaisille yhtä kuin ihmisen korkeimman tunteen, hengellisen rakkauden osoittamista. Pyhittäjä Maksimos toteaa: ''&quot;Jotka elävät eläinten tavoin vain aistinautintoja varten, käyttävät Jumalan luomakuntaa väärin himojensa palvelukseen. He eivät ymmärrä kaikille ilmoitettua viisautta: Jumalan luomakunnan tulee johtaa meidät Jumalan itsensä tuntemiseen ja ylistämiseen ja näkyväisen maailman tehtävänä on opettaa meidät tajuamaan, mistä me tulemme, mitä me olemme, miksi meidät on luotu ja minne me menemme.&quot;''<br /> <br /> Ihminen suuntasi syntiinlankeemuksessa hengelliset voimansa pois Jumalan rakkaudesta. Ihmistä kiihotti pahaan kolme seikkaa: himot, pahat henget ja kieroon kasvanut tahto. Ihminen kääntyi pois mietiskelemästä Jumalaa ja tuli itseensä suljetuksi. Hän rikkoi Jumalan hänelle antaman käskyn. Intohimot ja halut pesiytyivät ihmiseen, hänen elämänsä pirstoutui ja tuli vajavaiseksi. Ihminen lankesi itserakkauteen. Hän syyllistyi itserakkaana lihalliseen itsekkyyteen ja ajautui ristiriitaan lähimmäistensä kanssa. Ihminen näki vain sen mikä on aistien alaista. Ihmisen mieli kääntyi turhuuteen ja myrkyttyi aistillisilla haluilla. Ihmismieli menetti alkuperäisen jumalallisen tilansa salakavalan nautinnon sokaisemana. <br /> <br /> Pyhittäjä Maksimoksen mukaan maailma on lankeemuksen jälkeen ollut täynnä pahuutta. [[Saatana]] pyrkii alistamaan vapaat sielut orjuuteen ja lihallisten himojen vankeuteen. Tämän vuoksi Kristus tuli ihmiseksi ja kärsi koko maailman edestä. Hän halusi ''&quot;koota yhdeksi hajalla olevat Jumalan lapset&quot; (Joh.11:52)''. Pyhittäjä Maksimos kirjoittaa: ''&quot;Ihmisiä rakastava Jumala tuli ihmiseksi yhdistääkseen ihmisluonnon itseensä ja tehdäkseen lopun siitä turmiollisesta toiminnasta, jolla se vahingoittaa omaa itseään.&quot;'' Pyhittäjän mukaan Jumala on asettanut jokaisen sydämeen hengen pantin. Hän kirjoittaa: ''&quot;Mistä olet saanut tiedon ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä tai taivasten valtakunnan loistosta ja kauhistuttavasta tuomiosta? Eikö Kristuksen armo, joka asuu sinussa ole opettanut sinulle kaikkea tätä?&quot;'' Pyhittäjä Maksimokselle [[Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] samoin kuin Kristuksen asuminen kristityssä pyhä ja läheinen asia. Se on hänen historiankäsityksensä ja Jumalan valtakunnan teologiansa kulmakivi. Ihminen saavuttaa todellisen tiedon Jumalasta janoamisen, yrityksen ja voimallisen pyrkimyksen kautta.<br /> <br /> Kristuksen todellinen seuraaminen ei ole Maksimoksen mukaan jotakin käsitteellistä tai hedelmätöntä keskustelua Kristuksen kahdesta luonnosta vaan armeliaisuutta, ihmisrakkautta, epäitsekästä sorrettujen ja myös pahojen ihmisten rakastamista ja palvelemista. Jumalan Isän Valtakunta on mahdollisuutena olemassa kaikissa uskovissa. Toimivana Jumalan valtakunta ilmenee kuitenkin vain niissä, jotka ovat karkottaneet sisimmästään jäljettömiin sielun ja ruumiin luonnolliset halut. Kaikkien hyveiden täyttymys on rakkaus Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan. Rakkaus ja oikeudenmukaisuus ovat jumalallisia portteja Jumalan valtakuntaan. Pyhittäjä Maksimos muistuttaa: ''&quot;Älä väheksy rakkauden käskyä, sillä se tekee sinut Jumalan lapseksi. Mutta jos et välitä tästä käskystä, sinusta tulee helvetin asukas.&quot;'' Hyve käsittää uskon, toivon ja rakkauden, sisäisen tarkkailemisen ja rukouksen harjoittamisen. Sitä kautta ihminen siirtyy tietämättömyyden pimeydestä tiedon ja ymmärryksen valkeuteen.<br /> <br /> Pyhittäjä Maksimos Tunnustaja korostaa, että ihminen luotiin niin, että Jumala saattoi tulla ihmiseksi. Ihminen jumaloitettiin Kristuksen lihaksitulemisessa. Kristus yhdisti kaiken Itseensä. Hän yhdisti saastattomassa syntymässään miehen ja naisen. Hän liitti pyhässä elämässään yhteen maailmankaikkeuden ja paratiisin. Maksimos Tunnustajan opetus Jumalan tuntemisesta on Bysantin kirkon kokemuksellista teologiaa. Hänelle teologia merkitsi sydämen puhdistumista, ihmismielen kirkastumista ja jumaloitumista. Hyveet ovat Jumalan energiaa ja Jumala asettaa ne ihmissydämeen. Ihminen näkee vaivaa ja taistelee. Jumala ei jätä ihmistä yksin. Jumala taistelee yhdessä ihmisen kanssa syntiä ja saatanan provosoimaa pahuutta vastaan.<br /> <br /> Pyhittäjä Maksimoksen terapeuttisessa opetuksessa Jumalan tuntemisesta on keskeistä ihmisen parantaminen ja eheyttäminen Jumalassa. Kirkon hengen mukainen [[katumus]] merkitsee ihmisen paluuta [[Synti|synnin]] ja kuoleman luonnottomuudesta Jumalan ykseyteen. Katumus tarkoittaa Kirkon jäsenen elämän suunnan ja elämäntapojen kaikenkattavaa muutosta, hänen suuntautumistaan aineellisista asioista hengellisiin, ulkoisesta maailmasta Jumalan antamaan sisäiseen maailmaan.<br /> <br /> Isä Jarmo Hakkarainen<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Manuel_II_Paleologos_%E2%80%93_monipuolisesti_sivistynyt_Bysantin_keisari_(opetuspuhe)&diff=3604 2008-11-30T11:17:23Z

<p>X4: /* Manuel – monipuolisesti sivistynyt keisari */</p> <hr /> <div>Rooman [[paavi]] '''Benedictus XVI''' lainasi parisen vuotta sitten syyskuussa 2006 Regensburgin puheessaan Bysantin keisari '''Manuel II Paleologosta''': ''&quot;Näyttäkää minulle, mitä uutta profeetta Muhammed on tuonut tähän maailmaan, ja löydätte vain julmia ja epäinhimillisiä asioita, kuten hänen käskynsä levittää miekalla uskoa.&quot;''<br /> <br /> Paavin lainaama teksti perustuu keisari Manuelin vuonna 1391 persialaisen oppineen kanssa käymään keskusteluun (26 keskustelua persialaisen kanssa) sulttaanin hovissa. Manuel teki luultavasti muistiinpanoja näistä keskusteluista. Manuelin tekstin lisäksi ei ole olemassa muita todisteita kyseisen dialogin käymisestä. Tekstissä yhdistyy fiktio ja fakta. Keisari Manuel pohjaa apologisessa tekstissään kristinuskon puolustamisen islamia vastaan isoisänsä '''Johannes VI:n Kantakuzenoksen''' teologiseen esitykseen. Molemmat rakentavat käsityksensä islamilaisuudesta perinteiseen [[bysantti]]laiseen islamin vastaisuuteen.<br /> <br /> Erään maakuntalehden pääkirjoituksessa todettiin syksyllä 2006, että keisari Manuel II on suurelle yleisölle &quot;tuiki tuntematon&quot; henkilö. Mikä oli miehiään Bysantin keisari Manuel II Paleologos ja millaisessa maailmantilanteessa hän vaikutti keisarina? Manuel II Paleologos (1350-1425) oli Bysantin keisari vuosina 1391-1425. Hänen isänsä oli Johannes V Paleologos. Johannes V oli Bysantin keisari 1341 - 1376 ja 1379 - 1391. Molemmat keisarit kuuluivat Paleologos -dynastiaan, jonka keisari '''Mikael VIII''' perusti vuonna 1261 ajettuaan lännen ristiretkijoukot pois Konstantinopolista.<br /> <br /> == Bysantin keisarikunta islamilaisten valloittajien kurimuksessa ==<br /> <br /> Turkin ottomaanisesta keisarikunnasta kehittyi 1300-luvun kuluessa Bysantin keisarikunnan pahin vihollinen. Islamilaisten valloitukset ja keisarikunnan sisäinen epävarmuus aiheuttivat yhteiskunnassa sosiaalisia ongelmia ja lisäsivät köyhien määrää. Monet itsenäiset maanviljelijät, kauppiaat ja käsityöläiset joutuivat varattoman kansanluokan asemaan. Rahan arvon laskeminen ja talouden kriisi vaikutti Bysantin koko väestöön, mutta erityisesti köyhän kansaluokan elinoloihin. Köyhistä monet olivat maaorjia, käsityöläisiä ja pikkukauppiaita. Ortodoksinen kirkko oli toiminut perinteisesti köyhien puolustajana ja tukijana, mutta jo 1300-luvulla sen taloudelliset voimavarat ehtyivät. Islamilaisten valloittamilla alueilla kirkot muutettiin moskeijoiksi ja kirkkojen varat takavarikoitiin ja siirrettiin islamilaisten käyttöön. Ortodoksisen väestön kohtalo oli turkkilaisten valtaamilla alueilla surkea. Turkkilaiset kohtelivat erityisen julmasti piispoja ja pappeja, koska heitä epäiltiin Konstantinopolin kätyreiksi. Monet piispat ja papit karkotettiin asemapaikoiltaan.<br /> <br /> Turkkilaisten maahantulo aiheutti aineellista hätää myös luostareille, jotka olivat tärkeitä filantrooppisen toiminnan keskuksia. [[Konstantinopoli]]ssa [[Pappi|papit]] seisoivat usein leipäjonossa eikä [[Hagia Sofia]]n [[katedraali]]lla ollut varaa edes välttämättömään lamppuöljyyn. Monissa [[Hiippakunta|hiippakunnissa]] ja paikallisseurakunnissa köyhyys aiheutti riitoja papin keskuudessa. Ottomaanien valloitukset ja turkkilaisen hallinnon perustaminen lakkautti kirkollisen hallinnon monissa Vähä-Aasian ja Balkanin hiippakunnissa. Valloittajien toiminta johti Kirkon omaisuuden takavarikoimiseen ja hiippakuntien köyhtymiseen. Turkkilaisten valloittamien maakuntien väestö eli Vähä-Aasiassa ja Balkanilla lisäksi alituisen kuolemanpelon, islamilaistumisen ja nuorten ihmisten sieppausten varjossa. Oli tavallista, että turkkilaiset pakottivat kristittyjä kääntymään islamilaisuuteen.<br /> <br /> Turkkilaisjoukkojen nopeat hyökkäykset maaseudulle ja viljapeltojen tuhoaminen pakotti monet maanviljelijät jättämään tilansa ja etsimään suojaa kaupungeista ja luostareista. Vihollisjoukkojen hyökkäykset tekivät olosuhteet maanviljelemiselle mahdottomiksi. Turkkilaiset olivat valloituksissaan erityisen julmia kaupungeissa, joissa heille tehtiin vastarintaa. Siellä turkkilaiset tuhosivat kirkot, filantrooppiset laitokset, tappoivat miehet, ja myivät vanhukset, naiset ja lapset orjiksi. Tästä kertovat turkkilaisten omat kirjalliset dokumentit.<br /> <br /> Harvardin yliopiston Bysantin historian professori '''Angeliki E. Laioun''' mukaan Paleologos - hallitsijasuvun johtama keisarikunta säilytti kaikesta huolimatta tietynlaisen elinvoimansa 1300-luvun puoliväliin. Kirkolle ja yksityisille ihmisille suoduista etuoikeuksista huolimatta pienenevällä keisarikunnalla oli yhä taloudellisia voimavaroja ja virkamieskoneisto, joka harjoitti menestyksellistä ulkopolitiikkaa.<br /> <br /> Tessaloniki oli Konstantinopolin ohella vielä 1300-luvun alussa merkittävä teologinen, poliittinen, taloudellinen ja kulttuurinen keskus. Bysantin keisarikunta kohtasi kuitenkin 1300-luvulla kaksi sisällissotaa: ensimmäinen käytiin '''Andronikos II:n''' ja '''Andronikos III:n''' joukkojen välillä 1321 - 1328. Toinen ensimmäistä tuhoisampi sisällissota käytiin puolestaan '''Johannes Kantakuzenoksen''' ja '''Johannes V:n''' joukkojen kesken. Johannes V:n kannattajat ja Johannes Kantakuzenos käyttivät taisteluissa apuna serbejä, turkkilaisia ja muita palkkasotilaita. Vuonna 1347 Johannes Kantakuzenos marssi Konstantinopoliin ja hänestä tehtiin Johannes V:n hallitsijakumppani. Vuonna 1354 Johannes Kantakuzenos syrjäytettiin ja Johannes VI sai vallan itselleen.<br /> <br /> Bysantti oli toisen sisällissodan päättyessä (1347) enää nimellisesti keisarikunta. Keisarikunta käsitti pääkaupungin Konstantinopolin, Tessalonikin ja sen takamaat, Egeianmeren pohjoisosan saaret ja Peloponnesoksen. Manuel oli isänsä kuollessa panttivankina sulttaani Bajasid I:n hovissa Brusassa. Manuelin onnistui kuultuaan isänsä kuolemasta paeta vankeudesta Konstantinopoliin, mutta sulttaani alkoi piirittää Bysantin pääkaupunkia.<br /> <br /> Kukaan järkevästi ajatteleva ihminen ei olisi kyennyt vuonna 1391 ennakoimaan, että Bysantin keisarikunta säilyisi vielä kaksi sukupolvea. Manuel II kruunattiin keisariksi maaliskuussa 1391. Hän teki Andronikos IV:n Paleologoksen (k. 1385) pojasta Johannes VII:stä kanssahallitsijan, jotta valtakunta säästyisi sisällissodalta. Keisari Manuel oli sivistynyt ja monipuolisesti lahjakas hallitsija. Hän suosi taiteita ja tieteitä ja oli erinomainen kirjoittaja. Manuel tunsi äitinsä isän Johannes VI:n Kantakuzenoksen tavoin syvää kiinnostusta teologiaa ja kirjallisuutta kohtaan. Keisarin ystävä ja neuvonantaja, bysanttilainen oppinut '''Demetrios Kydones''' (k. 1398) istutti häneen kirjallisen ja puhetaidollisen esityksen rakkauden. Hän kirjoitti useita esseitä teologiasta, retoriikasta ja filosofiasta. Hän otti voimallisesti osaa aikansa uskonnolliseen väittelyyn ja tuki suhteiden entisöimistä Rooman kirkon kanssa.<br /> <br /> '''Georgi Ostrogorski''' luonnehtii teoksessaan ''Geschichte des byzantinischen Staates'' Manuelia sympaattisimmaksi Bysantin loppukauden keisareista. Manuel oli mieleltään ja fysiikaltaan voimakas ihminen. Hän sai kokea sulttaanin hovissa monenlaista nöyryytystä, mutta hän kesti nöyryytykset luonteensa lujuuden tähden. Konstantinopolin pitkä piiritysaika (1394 - 1402) saattoi Bysantin keisarikunnan lähes tuhon partaalle. Pääkaupungissa vallitsi ihmisten keskuudessa nälkä ja epätoivo.<br /> <br /> Keisari Manuel teki laajoja matkoja Italiaan, Ranskaan ja Englantiin. Hän yritti saada apua ottomaaneja vastaan. Hän haki sotilaallista tukea paavi '''Bonifatiukselta''' (k. 1404) ja Unkarin kuningas '''Sigismundilta''' (k.1437). Tulokset olivat heikot. Sulttaani vastaan lähetetyt ranskalaiset ja unkarilaiset joukot kärsivät murskatappion Nikopoliksen taistelussa 1396. Manuel pyysi apua venäläisiltä uskonveljiltään, mutta Moskova kieltäytyi tunnustamasta Bysantin keisarikuntaa '''Konstantinos Suuren''' perilliseksi ja ortodoksisen maailman hengelliseksi johtajaksi. Suuriruhtinas '''Vasili I''' kielsi Bysantin keisarin nimen mainitsemisen venäläisissä jumalanpalveluksissa. Apu tuli bysanttilaisille idästä: Timur Lenkin sotaretki turkkilaisia vastaan ja Bajasidin joukkojen kukistaminen Ankarassa 1402, antoi Bysantille sen tarvitseman hengähdystauon. Sulttaani '''Bajasid''' jäi Timur Lenkin joukkojen vangiksi ja teki vankeudessa todennäköisesti itsemurhan. Timur Lenk huolehti, että Bajasid haudattiin kunniallisesti Brusan moskeijaan.<br /> <br /> Keisari Manuel kuuli Pariisissa ilouutisen Bajasidin tappiosta syyskuussa 1402. Keisari viipyi Pariisissa kahteen otteeseen yhteensä yli kaksi vuotta. Keisarin vierailut Ranskassa ajoittuivat sekavaan satavuotisen sodan (1337 - 1453) ajanjaksoon. Sotaa käytiin lähinnä Ranskassa, ja sitä voidaan pitää ranskalaisena sisällissotana yhtä paljon kuin kansainvälisenä selkkauksena. Sota muutti aatelisten ja talonpoikien suhdetta sekä vauhditti kansallisvaltioiden kehitystä ja monarkioiden vahvistumista. Ankara taistelu nosti Konstantinopolin jälleen eloon. Bysanttilaiset oppineet '''Demetrios Krysoloras''', '''Johannes Kinnamos''' ja '''Josef Bryennios''' näkivät viivytystaistelun hyvässä menestyksessä Jumalansynnyttäjän suojeluksen Bysantin keisarikunnan pääkaupungille.<br /> <br /> == Liennytyksen aikaa ==<br /> <br /> Manuel II solmi hyvät välit uuden sulttaanin, '''Muhammed I:n''' (k. 1421) kanssa. Muhammed ylläpiti rauhanomaisia suhteita Bysanttiin myös Timun Lenkin valtakunnan kukistumisen jälkeen. Keisari Manuel puolestaan tuki Muhammedia taistelussa (1413) tämän veljeä '''Musaa''' vastaan. Muhammed kukisti veljensä ja surmautti hänet. Sulttaani Muhammed oli sivistynyt ja myös sanansa mittainen ihminen. Sulttaani ei unohtanut bysanttilaisten liittolaisapua veljensä Musan kukistamisessa. Keisari Manuel oli pelannut hyvin korttinsa. Hän saattoi suhteiden liennytyksen vuoksi matkustaa ensimmäistä kertaa Tessalonikiin vuonna 1407 ja Peloponnesokselle 1414 ja 1416. Keisarin Peloponnesoksen matkojen tarkoituksena oli tukea hänen poikansa '''Teodoros II:n''' hallintoa alueella.<br /> <br /> Kaikesta myönteisestä turkkilaissuhteiden kehityksestä huolimatta keisari oli vakuuttunut, että Bysantti joutuisi perikatoon ilman länttä. Siksi hän etsi diplomatiassaan jatkuvasti poliittista tukea Euroopasta. Keisari onnitteli Pisan kirkolliskokouksessa 1409 uudeksi paaviksi valittua Aleksanteria (k.1410). Manuel muistutti uudelle paaville, että he olivat tavanneet Milanossa yhdeksän vuotta aiemmin. Keisari ilmaisi onnitteluviestissään toiveensa kirkkojen yhdistymisestä. Manuel lähetti myös diplomaatti '''Johannes Krysoloraksen''' paavin luo. Jo aiemmin keisari oli lähettänyt enonsa Manuel Krysoloraksen (k. 1415) Ranskaan keräämään rahaa mahdollista ristiretkeä varten.<br /> <br /> Venetsialaiset ja turkkilaiset tekivät sopimuksen, jolla turkkilaiset saivat vapaat kädet Bysanttia ja Unkaria vastaan. Turkkilaiset valloittivat unkarilaisen mustameren sataman Kilian. Kun sulttaani Muhammed pyysi 1421 Bysantin keisarilta lupaa matkustaa Euroopasta Aasiaan Konstantinopolin kautta, Manuel II hylkäsi suunnitelman murhauttaa sulttaani. Sulttaanin kuolemaan (1421) saakka rauha säilyi ottomaanien valtakunnan ja Bysantin välillä.<br /> <br /> == Manuel – monipuolisesti sivistynyt keisari ==<br /> <br /> Muhammedin kuoleman jälkeen, hänen poikansa sulttaani '''Murad II''' (1421 - 1451) valitsi Bajasidin aggressiivisen politiikan Bysantin suhteen. Hän piiritti muutaman kuukauden ajan Konstantinopolia vuonna 1422. Noihin aikoihin keisari Manuel II oli jo vanha ja vakavasti sairas mies. Hän vetäytyi syrjään vallasta ja omistautui kilvoitteluun ja katumukseen. Historioitsija A. A. Vasilievin mukaan keisari Manuel vihittiin kaksi päivää ennen kuolemaansa munkiksi nimellä Matteos.<br /> <br /> Muutama päivä Muradin joukkojen piirityksen päättymisen jälkeen saapui Konstantinopoliin paavi '''Martinus V:n''' (k. 1431) lähettiläs '''Antonio de Massa'''. Hänellä oli mukanaan yhdeksänkohtainen ehdotelma kreikkalaisen ja latinalaisen kirkon yhdistymisestä. Bysanttilaisten vastauksessa on nähtävissä vanhan ja sairaan keisari Manuelin käsitys kirkkojen yhdistymisestä. Keisari Manuel oli vakuuttunut, että kirkkojen unioni saattoi toteutua ainoastaan ekumeenisessa kirkolliskokouksessa, jonka tuli kokoontua Konstantinopolissa.<br /> <br /> Manuel II Paleologos kirjoitti pitkän elämänsä aikana lukuisia kirjeitä, esseitä, runoja, pyhien elämäkertoja ja teologisia kirjoituksia. Häneltä on säilynyt muun muassa kirjoitelma [[Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] lähtemisestä ja kirjoituksia eri aiheista. Manuelin pojasta Johanneksesta tuli kanssahallitsija 1421 ja uusi keisari Manuelin kuoleman (1425) jälkeen. Keisari Manuel oli monipuolisesti sivistynyt hallitsija. Hän osoitti olevansa oppinut mies. Toisinaan hän saattoi valittaa, että hänen poliittiset velvoitteensa estivät häntä kehittämästä taiteellisia ja älyllisiä mieltymyksiään. Manuel tunsi syvällisesti Bysantin teologiaa. Keisari korosti usein, ettei kenenkään tulisi vastustaa Kirkon opetuksia. Hänen mielestään myös keisarin tulee olla kuuliainen Kirkolle. Manuel kehotti'' poikaansa tutkimaan jatkuvasti omaatuntoaan. Hän kirjoitti pojalleen Johannekselle otsikolla kuninkaan hyveistä ja hyvyydestä: &quot;Jokainen ihminen tarvitsee tietyn määrän ruokaa, mutta me tarvitsemme paljon enemmän kasvatusta kuin ruokaa. Sielulle on avuksi luoda jotakin hyvää jopa kuoleman hetkellä. Julma sielu kiittämätön ja valittava vaikka se uskoisikin Jumalaan.&quot;''<br /> <br /> Keisari Manuel tähdensi Kirkon iankaikkista luonnetta käsitellessään Kirkon ja valtion keskinäistä suhdetta. Hän varoitti alamaisiaan hajaannukseen ja epäsopuun johtavasta Kirkon vastaisesta toiminnasta. Manuel vertaa kirjoituksissaan elämää merimatkaan. Keisarin tulee lainantajana ja tuomarina jäljitellä kaikkien Tuomaria, Jumalaa. Jumala on kristitylle hallitsijalle esikuva, opas ja laki. Keisari Manuelin kirjallinen toiminta antaa lukijalle pilkahduksen Paleologos -dynastian kauden (1261 - 1453) loppupuolen älyllisestä ja kulttuurisesta maailmasta. Kansalliskulttuuri ja ortodoksinen usko olivat bysanttilaisuuden itseisarvoja. Bysanttilaiset pelkäsivät turkkilaisten hyökkäyksiä ja valloituksia, mutta myös mahdollista alistamista Rooman kirkon vallan alle.<br /> <br /> Keisari Manuel II Paleologos kuoli 75-vuotiaana 21. heinäkuuta 1425. Hän jätti seuraajalleen Bysantin keisarikunnan, jonka sotilaspoliittinen asema oli vain hieman heikompi kuin hänen astuessaan valtaistuimelle 34 vuotta aikaisemmin. Manuel yritti saada länsivalloilta taloudellista apua ja sotavoimia Bysantin puolustamiseen. Mutta hänen laajat matkansa Italiaan, Ranskaan ja Englantiin olivat taloudellisesti ja poliittisesti tuloksettomia. Bulgaria ja suurin osa Serbiaa joutui samanaikaisesti Turkin alamaisuuteen. Manuelin ansioksi Bysantin keisarina voidaan laskea se, että keisarikunta säilyi vaikeissa olosuhteissa hengissä. Keisari Manuel II:n matkat Länsi-Eurooppaan olivat idän ja lännen kulttuurisen vaihdon kannalta merkittäviä. Ne avasivat osaltaan länsi - eurooppalaisten silmät näkemään Bysantin keisarikunnan kulttuurin rikkauden 1300-luvun lopun ja 1400-luvun alun vuosina. Firenzen yliopistoon perustettiin 1361 Länsi-Euroopan ensimmäinen kreikan kielen oppituoli.<br /> <br /> Vuonna 1396 firenzeläiset kutsuivat bysanttilaisen oppineen ja diplomaatin '''Manuel Krysoloraksen''' opettamaan kaupungin yliopistoon kreikkaa ja pian italialaisia matkusti Konstantinopoliin opiskelemaan kreikkaa. Manuelin matkojen myötä tämä yhteys vahvistui. Krysoloraksen oppilas Guarino Veronalainen (k. 1460) perusti 1414 Venetsian ensimmäisen humanistikoulun. Venetsialla oli vuosisatoja läheiset suhteet Bysantin keisarikuntaan ja se hyötyi länsimaista eniten Bysantin kulttuurisesta, poliittisesta ja taloudellisesta esikuvasta. Bysantin rikas kulttuuritraditio vaikutti Venetsiassa kreikkalaisen humanistisen kulttuurin lisäksi esimerkiksi yleiseen hallintopolitiikkaan, lainsäädäntöön, diplomatiaan, silkin ja brokadin käyttöön, ikonitaiteeseen ja lasiteollisuuteen.<br /> <br /> Italialaisen renessanssin kulttuurinen merkitys ei kasvanut pelkästään Euroopan latinalaisesta perinnöstä vaan myös selkeästi myöhäisbysanttilaisesta Paleologos -kauden (1261 - 1453) rikkaasta kulttuurirenessanssista. 1300-luku oli Bysantissa tieteen ja taiteen kulta-aikaa. Se oli suurten humanistien, mutta myös Kirkon suurten mystikkojen aikaa. Keisari Manuel II Paleologos ammensi näistä kulttuurisista lähteistä. Manuelinkin kautta Bysantin keisarikunnan luova ja monipuolinen kulttuuri välittyi keskiajan läntiseen maailmaan ja eurooppalaiseen kulttuuriin. Hellenistiset ja kristilliset bysanttilaiset tekstit, kirjallisuus, teologia ja tiede jättivät suurenmoiset jälkensä eurooppalaiseen sivilisaatioon.<br /> <br /> '''Isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> Lähdekirjallisuutta:<br /> <br /> * Barker, John W. (1969) Manuel II Paleologus. 1391-1425. A Study on Late Byzantine Statesman. New Brunswick<br /> * Laiou, Angeliki. E. (2002) Political History: An Outline. Teoksessa The Economic History of Byzantium: From the Seventh through the Fifteenth Century. Dumbarton Oaks. Washington D. C.<br /> * Osrogorsky, George (1980) Geschichte des byzantinischen Staates. München<br /> * Vasiliev, A.A. (1952) History of the Byzantine Empire. Vol.Two. Madison<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Manuel_II_Paleologos_%E2%80%93_monipuolisesti_sivistynyt_Bysantin_keisari_(opetuspuhe)&diff=3603 2008-11-30T11:15:19Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Rooman paavi &#039;&#039;&#039;Benedictus XVI&#039;&#039;&#039; lainasi parisen vuotta sitten syyskuussa 2006 Regensburgin puheessaan Bysantin keisari &#039;&#039;&#039;Manuel II Paleologosta&#039;&#039;&#039;: &#039;&#039;&quot;Näyttäkää minulle, mi...</p> <hr /> <div>Rooman [[paavi]] '''Benedictus XVI''' lainasi parisen vuotta sitten syyskuussa 2006 Regensburgin puheessaan Bysantin keisari '''Manuel II Paleologosta''': ''&quot;Näyttäkää minulle, mitä uutta profeetta Muhammed on tuonut tähän maailmaan, ja löydätte vain julmia ja epäinhimillisiä asioita, kuten hänen käskynsä levittää miekalla uskoa.&quot;''<br /> <br /> Paavin lainaama teksti perustuu keisari Manuelin vuonna 1391 persialaisen oppineen kanssa käymään keskusteluun (26 keskustelua persialaisen kanssa) sulttaanin hovissa. Manuel teki luultavasti muistiinpanoja näistä keskusteluista. Manuelin tekstin lisäksi ei ole olemassa muita todisteita kyseisen dialogin käymisestä. Tekstissä yhdistyy fiktio ja fakta. Keisari Manuel pohjaa apologisessa tekstissään kristinuskon puolustamisen islamia vastaan isoisänsä '''Johannes VI:n Kantakuzenoksen''' teologiseen esitykseen. Molemmat rakentavat käsityksensä islamilaisuudesta perinteiseen [[bysantti]]laiseen islamin vastaisuuteen.<br /> <br /> Erään maakuntalehden pääkirjoituksessa todettiin syksyllä 2006, että keisari Manuel II on suurelle yleisölle &quot;tuiki tuntematon&quot; henkilö. Mikä oli miehiään Bysantin keisari Manuel II Paleologos ja millaisessa maailmantilanteessa hän vaikutti keisarina? Manuel II Paleologos (1350-1425) oli Bysantin keisari vuosina 1391-1425. Hänen isänsä oli Johannes V Paleologos. Johannes V oli Bysantin keisari 1341 - 1376 ja 1379 - 1391. Molemmat keisarit kuuluivat Paleologos -dynastiaan, jonka keisari '''Mikael VIII''' perusti vuonna 1261 ajettuaan lännen ristiretkijoukot pois Konstantinopolista.<br /> <br /> == Bysantin keisarikunta islamilaisten valloittajien kurimuksessa ==<br /> <br /> Turkin ottomaanisesta keisarikunnasta kehittyi 1300-luvun kuluessa Bysantin keisarikunnan pahin vihollinen. Islamilaisten valloitukset ja keisarikunnan sisäinen epävarmuus aiheuttivat yhteiskunnassa sosiaalisia ongelmia ja lisäsivät köyhien määrää. Monet itsenäiset maanviljelijät, kauppiaat ja käsityöläiset joutuivat varattoman kansanluokan asemaan. Rahan arvon laskeminen ja talouden kriisi vaikutti Bysantin koko väestöön, mutta erityisesti köyhän kansaluokan elinoloihin. Köyhistä monet olivat maaorjia, käsityöläisiä ja pikkukauppiaita. Ortodoksinen kirkko oli toiminut perinteisesti köyhien puolustajana ja tukijana, mutta jo 1300-luvulla sen taloudelliset voimavarat ehtyivät. Islamilaisten valloittamilla alueilla kirkot muutettiin moskeijoiksi ja kirkkojen varat takavarikoitiin ja siirrettiin islamilaisten käyttöön. Ortodoksisen väestön kohtalo oli turkkilaisten valtaamilla alueilla surkea. Turkkilaiset kohtelivat erityisen julmasti piispoja ja pappeja, koska heitä epäiltiin Konstantinopolin kätyreiksi. Monet piispat ja papit karkotettiin asemapaikoiltaan.<br /> <br /> Turkkilaisten maahantulo aiheutti aineellista hätää myös luostareille, jotka olivat tärkeitä filantrooppisen toiminnan keskuksia. [[Konstantinopoli]]ssa [[Pappi|papit]] seisoivat usein leipäjonossa eikä [[Hagia Sofia]]n [[katedraali]]lla ollut varaa edes välttämättömään lamppuöljyyn. Monissa [[Hiippakunta|hiippakunnissa]] ja paikallisseurakunnissa köyhyys aiheutti riitoja papin keskuudessa. Ottomaanien valloitukset ja turkkilaisen hallinnon perustaminen lakkautti kirkollisen hallinnon monissa Vähä-Aasian ja Balkanin hiippakunnissa. Valloittajien toiminta johti Kirkon omaisuuden takavarikoimiseen ja hiippakuntien köyhtymiseen. Turkkilaisten valloittamien maakuntien väestö eli Vähä-Aasiassa ja Balkanilla lisäksi alituisen kuolemanpelon, islamilaistumisen ja nuorten ihmisten sieppausten varjossa. Oli tavallista, että turkkilaiset pakottivat kristittyjä kääntymään islamilaisuuteen.<br /> <br /> Turkkilaisjoukkojen nopeat hyökkäykset maaseudulle ja viljapeltojen tuhoaminen pakotti monet maanviljelijät jättämään tilansa ja etsimään suojaa kaupungeista ja luostareista. Vihollisjoukkojen hyökkäykset tekivät olosuhteet maanviljelemiselle mahdottomiksi. Turkkilaiset olivat valloituksissaan erityisen julmia kaupungeissa, joissa heille tehtiin vastarintaa. Siellä turkkilaiset tuhosivat kirkot, filantrooppiset laitokset, tappoivat miehet, ja myivät vanhukset, naiset ja lapset orjiksi. Tästä kertovat turkkilaisten omat kirjalliset dokumentit.<br /> <br /> Harvardin yliopiston Bysantin historian professori '''Angeliki E. Laioun''' mukaan Paleologos - hallitsijasuvun johtama keisarikunta säilytti kaikesta huolimatta tietynlaisen elinvoimansa 1300-luvun puoliväliin. Kirkolle ja yksityisille ihmisille suoduista etuoikeuksista huolimatta pienenevällä keisarikunnalla oli yhä taloudellisia voimavaroja ja virkamieskoneisto, joka harjoitti menestyksellistä ulkopolitiikkaa.<br /> <br /> Tessaloniki oli Konstantinopolin ohella vielä 1300-luvun alussa merkittävä teologinen, poliittinen, taloudellinen ja kulttuurinen keskus. Bysantin keisarikunta kohtasi kuitenkin 1300-luvulla kaksi sisällissotaa: ensimmäinen käytiin '''Andronikos II:n''' ja '''Andronikos III:n''' joukkojen välillä 1321 - 1328. Toinen ensimmäistä tuhoisampi sisällissota käytiin puolestaan '''Johannes Kantakuzenoksen''' ja '''Johannes V:n''' joukkojen kesken. Johannes V:n kannattajat ja Johannes Kantakuzenos käyttivät taisteluissa apuna serbejä, turkkilaisia ja muita palkkasotilaita. Vuonna 1347 Johannes Kantakuzenos marssi Konstantinopoliin ja hänestä tehtiin Johannes V:n hallitsijakumppani. Vuonna 1354 Johannes Kantakuzenos syrjäytettiin ja Johannes VI sai vallan itselleen.<br /> <br /> Bysantti oli toisen sisällissodan päättyessä (1347) enää nimellisesti keisarikunta. Keisarikunta käsitti pääkaupungin Konstantinopolin, Tessalonikin ja sen takamaat, Egeianmeren pohjoisosan saaret ja Peloponnesoksen. Manuel oli isänsä kuollessa panttivankina sulttaani Bajasid I:n hovissa Brusassa. Manuelin onnistui kuultuaan isänsä kuolemasta paeta vankeudesta Konstantinopoliin, mutta sulttaani alkoi piirittää Bysantin pääkaupunkia.<br /> <br /> Kukaan järkevästi ajatteleva ihminen ei olisi kyennyt vuonna 1391 ennakoimaan, että Bysantin keisarikunta säilyisi vielä kaksi sukupolvea. Manuel II kruunattiin keisariksi maaliskuussa 1391. Hän teki Andronikos IV:n Paleologoksen (k. 1385) pojasta Johannes VII:stä kanssahallitsijan, jotta valtakunta säästyisi sisällissodalta. Keisari Manuel oli sivistynyt ja monipuolisesti lahjakas hallitsija. Hän suosi taiteita ja tieteitä ja oli erinomainen kirjoittaja. Manuel tunsi äitinsä isän Johannes VI:n Kantakuzenoksen tavoin syvää kiinnostusta teologiaa ja kirjallisuutta kohtaan. Keisarin ystävä ja neuvonantaja, bysanttilainen oppinut '''Demetrios Kydones''' (k. 1398) istutti häneen kirjallisen ja puhetaidollisen esityksen rakkauden. Hän kirjoitti useita esseitä teologiasta, retoriikasta ja filosofiasta. Hän otti voimallisesti osaa aikansa uskonnolliseen väittelyyn ja tuki suhteiden entisöimistä Rooman kirkon kanssa.<br /> <br /> '''Georgi Ostrogorski''' luonnehtii teoksessaan ''Geschichte des byzantinischen Staates'' Manuelia sympaattisimmaksi Bysantin loppukauden keisareista. Manuel oli mieleltään ja fysiikaltaan voimakas ihminen. Hän sai kokea sulttaanin hovissa monenlaista nöyryytystä, mutta hän kesti nöyryytykset luonteensa lujuuden tähden. Konstantinopolin pitkä piiritysaika (1394 - 1402) saattoi Bysantin keisarikunnan lähes tuhon partaalle. Pääkaupungissa vallitsi ihmisten keskuudessa nälkä ja epätoivo.<br /> <br /> Keisari Manuel teki laajoja matkoja Italiaan, Ranskaan ja Englantiin. Hän yritti saada apua ottomaaneja vastaan. Hän haki sotilaallista tukea paavi '''Bonifatiukselta''' (k. 1404) ja Unkarin kuningas '''Sigismundilta''' (k.1437). Tulokset olivat heikot. Sulttaani vastaan lähetetyt ranskalaiset ja unkarilaiset joukot kärsivät murskatappion Nikopoliksen taistelussa 1396. Manuel pyysi apua venäläisiltä uskonveljiltään, mutta Moskova kieltäytyi tunnustamasta Bysantin keisarikuntaa '''Konstantinos Suuren''' perilliseksi ja ortodoksisen maailman hengelliseksi johtajaksi. Suuriruhtinas '''Vasili I''' kielsi Bysantin keisarin nimen mainitsemisen venäläisissä jumalanpalveluksissa. Apu tuli bysanttilaisille idästä: Timur Lenkin sotaretki turkkilaisia vastaan ja Bajasidin joukkojen kukistaminen Ankarassa 1402, antoi Bysantille sen tarvitseman hengähdystauon. Sulttaani '''Bajasid''' jäi Timur Lenkin joukkojen vangiksi ja teki vankeudessa todennäköisesti itsemurhan. Timur Lenk huolehti, että Bajasid haudattiin kunniallisesti Brusan moskeijaan.<br /> <br /> Keisari Manuel kuuli Pariisissa ilouutisen Bajasidin tappiosta syyskuussa 1402. Keisari viipyi Pariisissa kahteen otteeseen yhteensä yli kaksi vuotta. Keisarin vierailut Ranskassa ajoittuivat sekavaan satavuotisen sodan (1337 - 1453) ajanjaksoon. Sotaa käytiin lähinnä Ranskassa, ja sitä voidaan pitää ranskalaisena sisällissotana yhtä paljon kuin kansainvälisenä selkkauksena. Sota muutti aatelisten ja talonpoikien suhdetta sekä vauhditti kansallisvaltioiden kehitystä ja monarkioiden vahvistumista. Ankara taistelu nosti Konstantinopolin jälleen eloon. Bysanttilaiset oppineet '''Demetrios Krysoloras''', '''Johannes Kinnamos''' ja '''Josef Bryennios''' näkivät viivytystaistelun hyvässä menestyksessä Jumalansynnyttäjän suojeluksen Bysantin keisarikunnan pääkaupungille.<br /> <br /> == Liennytyksen aikaa ==<br /> <br /> Manuel II solmi hyvät välit uuden sulttaanin, '''Muhammed I:n''' (k. 1421) kanssa. Muhammed ylläpiti rauhanomaisia suhteita Bysanttiin myös Timun Lenkin valtakunnan kukistumisen jälkeen. Keisari Manuel puolestaan tuki Muhammedia taistelussa (1413) tämän veljeä '''Musaa''' vastaan. Muhammed kukisti veljensä ja surmautti hänet. Sulttaani Muhammed oli sivistynyt ja myös sanansa mittainen ihminen. Sulttaani ei unohtanut bysanttilaisten liittolaisapua veljensä Musan kukistamisessa. Keisari Manuel oli pelannut hyvin korttinsa. Hän saattoi suhteiden liennytyksen vuoksi matkustaa ensimmäistä kertaa Tessalonikiin vuonna 1407 ja Peloponnesokselle 1414 ja 1416. Keisarin Peloponnesoksen matkojen tarkoituksena oli tukea hänen poikansa '''Teodoros II:n''' hallintoa alueella.<br /> <br /> Kaikesta myönteisestä turkkilaissuhteiden kehityksestä huolimatta keisari oli vakuuttunut, että Bysantti joutuisi perikatoon ilman länttä. Siksi hän etsi diplomatiassaan jatkuvasti poliittista tukea Euroopasta. Keisari onnitteli Pisan kirkolliskokouksessa 1409 uudeksi paaviksi valittua Aleksanteria (k.1410). Manuel muistutti uudelle paaville, että he olivat tavanneet Milanossa yhdeksän vuotta aiemmin. Keisari ilmaisi onnitteluviestissään toiveensa kirkkojen yhdistymisestä. Manuel lähetti myös diplomaatti '''Johannes Krysoloraksen''' paavin luo. Jo aiemmin keisari oli lähettänyt enonsa Manuel Krysoloraksen (k. 1415) Ranskaan keräämään rahaa mahdollista ristiretkeä varten.<br /> <br /> Venetsialaiset ja turkkilaiset tekivät sopimuksen, jolla turkkilaiset saivat vapaat kädet Bysanttia ja Unkaria vastaan. Turkkilaiset valloittivat unkarilaisen mustameren sataman Kilian. Kun sulttaani Muhammed pyysi 1421 Bysantin keisarilta lupaa matkustaa Euroopasta Aasiaan Konstantinopolin kautta, Manuel II hylkäsi suunnitelman murhauttaa sulttaani. Sulttaanin kuolemaan (1421) saakka rauha säilyi ottomaanien valtakunnan ja Bysantin välillä.<br /> <br /> == Manuel – monipuolisesti sivistynyt keisari ==<br /> <br /> Muhammedin kuoleman jälkeen, hänen poikansa sulttaani '''Murad II''' (1421 - 1451) valitsi Bajasidin aggressiivisen politiikan Bysantin suhteen. Hän piiritti muutaman kuukauden ajan Konstantinopolia vuonna 1422. Noihin aikoihin keisari Manuel II oli jo vanha ja vakavasti sairas mies. Hän vetäytyi syrjään vallasta ja omistautui kilvoitteluun ja katumukseen. Historioitsija A. A. Vasilievin mukaan keisari Manuel vihittiin kaksi päivää ennen kuolemaansa munkiksi nimellä Matteos.<br /> <br /> Muutama päivä Muradin joukkojen piirityksen päättymisen jälkeen saapui Konstantinopoliin paavi '''Martinus V:n''' (k. 1431) lähettiläs '''Antonio de Massa'''. Hänellä oli mukanaan yhdeksänkohtainen ehdotelma kreikkalaisen ja latinalaisen kirkon yhdistymisestä. Bysanttilaisten vastauksessa on nähtävissä vanhan ja sairaan keisari Manuelin käsitys kirkkojen yhdistymisestä. Keisari Manuel oli vakuuttunut, että kirkkojen unioni saattoi toteutua ainoastaan ekumeenisessa kirkolliskokouksessa, jonka tuli kokoontua Konstantinopolissa.<br /> <br /> Manuel II Paleologos kirjoitti pitkän elämänsä aikana lukuisia kirjeitä, esseitä, runoja, pyhien elämäkertoja ja teologisia kirjoituksia. Häneltä on säilynyt muun muassa kirjoitelma [[Pyhä Henki|Pyhän Hengen]] lähtemisestä ja kirjoituksia eri aiheista. Manuelin pojasta Johanneksesta tuli kanssahallitsija 1421 ja uusi keisari Manuelin kuoleman (1425) jälkeen. Keisari Manuel oli monipuolisesti sivistynyt hallitsija. Hän osoitti olevansa oppinut mies. Toisinaan hän saattoi valittaa, että hänen poliittiset velvoitteensa estivät häntä kehittämästä taiteellisia ja älyllisiä mieltymyksiään. Manuel tunsi syvällisesti Bysantin teologiaa. Keisari korosti usein, ettei kenenkään tulisi vastustaa Kirkon opetuksia. Hänen mielestään myös keisarin tulee olla kuuliainen Kirkolle. Manuel kehotti'' poikaansa tutkimaan jatkuvasti omaatuntoaan. Hän kirjoitti pojalleen Johannekselle otsikolla kuninkaan hyveistä ja hyvyydestä: &quot;Jokainen ihminen tarvitsee tietyn määrän ruokaa, mutta me tarvitsemme paljon enemmän kasvatusta kuin ruokaa. Sielulle on avuksi luoda jotakin hyvää jopa kuoleman hetkellä. Julma sielu kiittämätön ja valittava vaikka se uskoisikin Jumalaan.&quot;''<br /> <br /> Keisari Manuel tähdensi Kirkon iankaikkista luonnetta käsitellessään Kirkon ja valtion keskinäistä suhdetta. Hän varoitti alamaisiaan hajaannukseen ja epäsopuun johtavasta Kirkon vastaisesta toiminnasta. Manuel vertaa kirjoituksissaan elämää merimatkaan. Keisarin tulee lainantajana ja tuomarina jäljitellä kaikkien Tuomaria, Jumalaa. Jumala on kristitylle hallitsijalle esikuva, opas ja laki. Keisari Manuelin kirjallinen toiminta antaa lukijalle pilkahduksen Paleologos -dynastian kauden (1261 - 1453) loppupuolen älyllisestä ja kulttuurisesta maailmasta. Kansalliskulttuuri ja ortodoksinen usko olivat bysanttilaisuuden itseisarvoja. Bysanttilaiset pelkäsivät turkkilaisten hyökkäyksiä ja valloituksia, mutta myös mahdollista alistamista Rooman kirkon vallan alle.<br /> <br /> Keisari Manuel II Paleologos kuoli 75-vuotiaana 21. heinäkuuta 1425. Hän jätti seuraajalleen Bysantin keisarikunnan, jonka sotilaspoliittinen asema oli vain hieman heikompi kuin hänen astuessaan valtaistuimelle 34 vuotta aikaisemmin. Manuel yritti saada länsivalloilta taloudellista apua ja sotavoimia Bysantin puolustamiseen. Mutta hänen laajat matkansa Italiaan, Ranskaan ja Englantiin olivat taloudellisesti ja poliittisesti tuloksettomia. Bulgaria ja suurin osa Serbiaa joutui samanaikaisesti Turkin alamaisuuteen. Manuelin ansioksi Bysantin keisarina voidaan laskea se, että keisarikunta säilyi vaikeissa olosuhteissa hengissä. Keisari Manuel II:n matkat Länsi-Eurooppaan olivat idän ja lännen kulttuurisen vaihdon kannalta merkittäviä. Ne avasivat osaltaan länsi - eurooppalaisten silmät näkemään Bysantin keisarikunnan kulttuurin rikkauden 1300-luvun lopun ja 1400-luvun alun vuosina. Firenzen yliopistoon perustettiin 1361 Länsi-Euroopan ensimmäinen kreikan kielen oppituoli.<br /> <br /> Vuonna 1396 firenzeläiset kutsuivat bysanttilaisen oppineen ja diplomaatin '''Manuel Krysoloraksen''' opettamaan kaupungin yliopistoon kreikkaa ja pian italialaisia matkusti Konstantinopoliin opiskelemaan kreikkaa. Manuelin matkojen myötä tämä yhteys vahvistui. Krysoloraksen oppilas Guarino Veronalainen (k. 1460) perusti 1414 Venetsian ensimmäisen humanistikoulun. Venetsialla oli vuosisatoja läheiset suhteet Bysantin keisarikuntaan ja se hyötyi länsimaista eniten Bysantin kulttuurisesta, poliittisesta ja taloudellisesta esikuvasta. Bysantin rikas kulttuuritraditio vaikutti Venetsiassa kreikkalaisen humanistisen kulttuurin lisäksi esimerkiksi yleiseen hallintopolitiikkaan, lainsäädäntöön, diplomatiaan, silkin ja brokadin käyttöön, ikonitaiteeseen ja lasiteollisuuteen.<br /> <br /> Italialaisen renessanssin kulttuurinen merkitys ei kasvanut pelkästään Euroopan latinalaisesta perinnöstä vaan myös selkeästi myöhäisbysanttilaisesta Paleologos -kauden (1261 - 1453) rikkaasta kulttuurirenessanssista. 1300-luku oli Bysantissa tieteen ja taiteen kulta-aikaa. Se oli suurten humanistien, mutta myös Kirkon suurten mystikkojen aikaa. Keisari Manuel II Paleologos ammensi näistä kulttuurisista lähteistä. Manuelinkin kautta Bysantin keisarikunnan luova ja monipuolinen kulttuuri välittyi keskiajan läntiseen maailmaan ja eurooppalaiseen kulttuuriin. Hellenistiset ja kristilliset bysanttilaiset tekstit, kirjallisuus, teologia ja tiede jättivät suurenmoiset jälkensä eurooppalaiseen sivilisaatioon.<br /> <br /> '''Isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> Lähdekirjallisuutta:<br /> <br /> * Barker, John W. (1969) Manuel II Paleologus. 1391-1425. A Study on Late Byzantine Statesman. New Brunswick<br /> * Laiou, Angeliki. E. (2002) Political History: An Outline. Teoksessa The Economic History of Byzantium: From the Seventh through the Fifteenth Century. Dumbarton Oaks. Washington D. C.<br /> * Osrogorsky, George (1980) Geschichte des byzantinischen Staates. München<br /> * Vasiliev, A.A. (1952) History of the Byzantine Empire. Vol.Two. Madison</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Kiitosrukoukset_(opetuspuhe)&diff=3534 2008-11-29T16:01:11Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Ortodoksinen kirkkomme on ennen kaikkea eukaristinen kirkko. Eukaristia, kiitosuhri, ehtoollinen on kirkon kulmakivi. Kirkko ja seurakunta on Kristuksen ruumis ja me olemme se...</p> <hr /> <div>Ortodoksinen kirkkomme on ennen kaikkea eukaristinen kirkko. [[Eukaristia]], kiitosuhri, [[ehtoollinen]] on kirkon kulmakivi. Kirkko ja seurakunta on Kristuksen ruumis ja me olemme sen jäseniä. Kirkon ja seurakunnan jäsenyys on osallisuutta Kristuksen ateriapöydästä. Kirkkomme opetuksen mukaan ehtoolliseen kiteytyy kaikki olennainen.<br /> <br /> Vanhan perinteen mukaan ehtoollisella käytiin vain muutaman kerran vuodessa, yleensä ennen [[joulu]]- ja [[Pääsiäinen|pääsiäisjuhlaa]]. Muistan vielä itsekin, että olin laulamassa joskus palveluksessa, jossa kukaan paikallaolijoista papistoa lukuun ottamatta ei osallistunut ehtoolliseen. Tuolloin oli myös luonnollista, ettei ehtoolliseen osallistuttu käymättä sitä ennen aina säännönmukaisesti [[Katumus|katumuksen sakramentilla]].<br /> <br /> 1970-luvulla kirkkomme piispat antoivat julkilausuman, jossa he kehottivat ja rohkaisivat seurakuntalaisia osallistumaan Herran pyhään ehtoolliseen useammin. Tämä kuitenkin edellytti sitä, että ehtoolliseen valmistaudutaan asianmukaisesti rukouksin ja katumuksen aidossa hengessä. Kunkin seurakuntalaisen tuli sopia [[rippi-isä]]nsä kanssa, ettei säännöllistä katumuksen sakramentilla käyntiä laiminlyötäisi.<br /> <br /> Tämä käytäntö toi esiin uudestaan vanhat niin ehtoollista edeltävät rukoukset kuin myös sen jälkeen luettavat ns. kiitosrukoukset. [[Paavali (arkkipiispa)|Arkkipiispa Paavalin]] johdolla erityisesti [[Uusi Valamo|Uuden Valamon luostari]] luostarissa pyhiinvaeltajia opetettiin kädestä pitäen lukemaan rukoukset ennen ja jälkeen ehtoollisen. Myös monissa kirkkokunnan yhteisissä juhlissa juhlavigilia päättyi siihen, että arkkipiispan itsensä johdolla luettiin vielä ennen nukkumaan menoa ehtoolliseen valmistavat rukoukset.<br /> <br /> [[Arkkipiispa]] piti huolen myös siitä, ettei juhlaliturgia päättynyt yleiseen hälinään ja puheensorinaan, vaan että niin papisto kuin kirkkokansa keskittyi vielä kuuntelemaan tarkkaavaisesti ja koko sydämellään ehtoollisen jälkeiset kiitosrukoukset.<br /> <br /> Nyttemmin ehtoolliseen valmistavien rukouksien lukeminen on itse kunkin omalla vastuulla. Niitä ei voi pitää pakollisina, mutta kylläkin suositeltavina. Lampukassa on saatavilla uusia rukouskirjoja, joista ne vaivatta löytyvät. Jo muutamankin rukouksen lukeminen joko edellisenä iltana tai aamulla ennen liturgiaa auttaa meitä virittäytymään siihen oikeaan katumuksen henkeen, jolla ehtoollisella tulisi käydä.<br /> <br /> Kreikankielisessä perinteessä valmistusrukouksia kutsutaan rukouspalvelukseksi ennen ehtoollista. Siihen kuuluu [[Psalmi|psalmeja]], [[Tropari|tropareja]] ja yhdeksän eri kirkkoisän kirjoittamaa rukousta. Niistä tärkein ja tutuin luetaankin yhteisesti ääneen juuri ennen ehtoolliseen osallistumista. Rukous osataankin yleensä ulkoa. (kts. [[rukous ehtoollisen edellä]])<br /> <br /> Kiitosrukouksien lukeminen ääneen ja yhteisesti liturgian jälkeen on tullut jo vakiintuneeksi tavaksi monessa seurakunnassa. Niitä on yhteensä viisi ja muutaman kirjoittajan nimikin tunnetaan. Lisäksi heti ehtoollisen nauttimisen jälkeen papisto lukee jo alttarissa kiitosrukouksina pääsiäisjuhlan tärkeimmät veisut.<br /> <br /> Kiitosrukoukset pysäyttävät meidät kiireen keskellä tuntemaan mitä olemme kokeneet: Mitä on tulla Herran eläväksi temppeliksi! Mitä on ottaa vastaan aineeton polttava tuli! Niissä käytetään myös erittäin konkreettisia ja koskettavia ilmauksia: Herra, mene kaikkiin jäseniini, niveliini, sisääni, sydämeeni! Älä polta minua, vaan puhdista, pese ja kaunista minut… Tee minut hyväksi ja ymmärtäväiseksi! Tee minut henkesi asunnoksi! Kreikankielisessä perinteessä kiitosrukouksia kutsutaankin ehtoollisen jälkeiseksi eukaristiaksi.<br /> <br /> Kiitosrukoukset päättyvät kolmeen tropariin. Innostuin kerran laulamaan niistä ensimmäisen Lintulan luostarissa Vanhan Valamon luostarin sävelmällä, kun palvelin yhdessä arkkipiispa Paavalin kanssa. Niinpä hän päätti suositella tätä tapaa muillekin julkaisemassaan liturgiakirjassa. Perinnettä jatketaan nykyisin ainakin Uspenskin katedraalissa.<br /> <br /> Tunnen useita seurakuntalaisia, jotka ovat opetelleet kiitosrukoukset ulkoa. Kun toisinaan on pakko kiirehtiä enkä voi jäädä niitä kuuntelemaan, voin lukea ne mielessäni työmatkallani ja tuntea minkä aarteen ja lämmön olenkaan saanut rintaani ja sisääni. Suosittelen tätä muillekin.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * [[Ehtoollinen]]<br /> * [[Herran Pyhä Ehtoollinen (opetuspuhe)|Herran Pyhä Ehtoollinen]] (isä Andrei Verikov)<br /> * [[Katumus|Katumuksen sakramentti]]<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviesti]]n numerossa 5/2005. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja [[Helsingin ortodoksinen seurakunta|Helsingin ortodoksisen seurakunnan]] kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Katumuskanoni_(opetuspuhe)&diff=3533 2008-11-29T15:54:11Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Ortodoksisen [[Kirkkovuosi|kirkkovuoden]] huipennus on pääsiäinen ja sitä edeltävä [[suuri paasto]]. Kirkkorunoilijat innostuvat ylistämään paastokevättä hengelliseksi liikekannallepanoksi. Vertauksia riittää tästä sielujenkeväästä. Paastostadion on avattu. Oikeudenmukainen kilpailu on alkanut. Meidän kaikkien tavoitteena on päästä maaliin. Palkintona on jo kasteessa meihin kätketty optio iankaikkisesta elämästä, taivaan valtakunnan periminen.<br /> <br /> Suuri paasto [[hymnei]]neen ja [[Rukous|rukouksineen]], paastosääntöineen ja juhlineen on vertaansa vaille oleva taidonnäyte. Usean vuosisadan aikana paaston hymniaarteisto ja siihen liitetyt juhlien synaksarit ja pyhien muisto on koottu [[Triodion]]-nimiseen kirjaan.<br /> <br /> Triodionin monumentaalisin yksittäinen hymnikokoelma on suuri katumuskanoni, joka on kirjoitettu kirjan sivuille kahteenkin kertaan. Suureksi katumuskanoniksi sitä kutsutaan niin sisältönsä, tärkeytensä kuin laajuutensakin tähden.<br /> <br /> Normaalikanonit koostuvat yhdeksästä [[oodi]]sta. Oodin aloittaa [[irmossi]], mallisäkeistö. Sitä seuraa muutamia [[Tropari|tropareja]]. Viimeinen niistä on omistettu yleensä [[Neitsyt Maria|Neitseelle Marialle]]. Oodin päättää alussa lauletun irmossin toistaminen ns. [[katabasi]]na. Kanoni laajana runoelmana jaksotetaan kolmeen osaan. Kolmannen ja kuudennen oodin jälkeen tulee luettavaksi ns. [[pieni ektenia]] ja sen jälkeen [[katismatropari]]t ja [[kontakki]]. Yhdeksättä oodia seuraa vielä [[eksapostilarion]] tai [[valovirrelmä]].<br /> <br /> [[Aamupalvelus|Aamupalveluksen]] kanoni kokonaisuudessaan on varsinainen runollinen ja musikaalinen luomus nousevine ja laskevine tempoineen. Normaaliseurakunnan jumalanpalveluselämä tarjoaa harvoin mahdollisuuden toteuttaa ja esittää kanoneja täydellisinä. Sen sijaan [[Luostari|luostareissa]], jossa yhteisön ajankäyttöä säätelee eräänlainen liturginen barometri, voi ortodoksisen jumalanpalveluselämän rikkaudesta nauttia täysin siemauksin.<br /> <br /> Suuri katumuskanoni on äärimmäisyytenä poikkeus. Vaikka se on laajuudeltaan monta kertaa tavallisia kanoneja pidempi, yritetään se joka vuosi toimittaa jokaisessa seurakunnassa ja toimintakeskuksessa kokonaisena ja vielä kahteen kertaakin.<br /> <br /> '''[[Andreas Kreetalaisen]]''' (†713) kirjoittama kanoni koostuu yli kahdesta ja puolesta sadasta troparista. Niissä käydään lähes systemaattiseen tapaan läpi niin [[Vanha testamentti|Vanha]] kuin [[Uusi testamentti]] esimerkkihenkilöiden kautta. Tropareissa kerrotaan paratiisin autuudesta, syntiinlankeemuksesta ja sen seurauksista, Jumalan kaitselmuksesta syntisiä kohtaan, pelastuksesta ja uskon autuudesta.<br /> <br /> Suuri katumuskanoni on kuin todellinen aikamatka, terapeuttinen sukellus [[Raamattu|Raamatun]] maailmaan. Me saamme peilata itseämme tunnettuihin henkilöhahmoihin ja tunnistaa itsemme heistä. Suuri katumuskanoni kilpailee antiikin draamateosten kanssa siitä, kuinka todellinen taidenautinto, kun kuulija ja esittäjä koko olemuksellaan keskittyvät esitykseen, tuottaa lopulta katharsiksen, sisäisen puhdistumisen, valaistumisen ja kirkastumisen tunteen. Me löydämme itsemme uudestaan, meidät yllätetään itse teosta, meidän on nöyrryttävä, meidän on muutettava elämäntapaamme, meidän on tehtävä parannus, meidän on koettava mielenmuutos.<br /> <br /> Jokaisen ortodoksisen aktiiviseurakuntalaisen pääsiäisen odotus jää puolitiehen, ellei hän ennätä suuren paaston alkupäivinä edes piipahtaa kirkossa kuuntelemassa suuren katumuskanonin kehotuksia.<br /> <br /> Mutta tätäkin varten rakastavalla kirkolla on varasuunnitelma. Vaikka olisimmekin seuranneet suuren katumuskanonin lukemista tarkkaavaisesti suuren paaston neljänä ensimmäisenä päivänä neljään osaan jaettuna, niin kertaus on kuitenkin paikallaan. Paaston puolivälin jälkeen, viidennen viikon torstaina katumuskanoni luetaan uudestaan ja tällä kertaa kokonaisena. Seurakuntakäytännössä kanonin lukeminen tapahtuu jo edeltävänä iltana, keskiviikkona. Katumuskanonin toistamisen tarkoitus on saattaa meidät jälleen oikeaan paastovireeseen. Jos otteemme on herpaantunut, on paikallaan tarkastaa kurssi. Jos emme ole lainkaan vielä päässeet paaston alkuun, on korkea aika nostaa hihat ylös ja ryhtyä tositoimiin, metsätöihin.<br /> <br /> Katumuskanonin vetoava sanoma seuraa [[Pappeuden sakramentti|pappeuteen vihittyjä]] aina omiin [[Hautaus|hautajaisiimme]] asti. Papin arkkua kannettaessa kirkosta hautaan kollegat laulavat särkynein sydämin katumuskanonin irmosseja. Me emme aloita katumusta koskaan liian aikaisin, pikemminkin toisin päin.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * Pyhän Andreas Kreetalaisen suuri katumuskanoni<br /> * Pyhä Andreas Kreetalainen<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviest]]in numerossa 2/2006. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja [[Helsingin ortodoksinen seurakunta|Helsingin ortodoksisen seurakunnan]] kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Katumuskanoni_(opetuspuhe)&diff=3532 2008-11-29T15:53:51Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Ortodoksisen kirkkovuoden huipennus on pääsiäinen ja sitä edeltävä suuri paasto. Kirkkorunoilijat innostuvat ylistämään paastokevättä hengelliseksi liik...</p> <hr /> <div>Ortodoksisen [[Kirkkovuosi|kirkkovuoden]] huipennus on pääsiäinen ja sitä edeltävä [[suuri paasto]]. Kirkkorunoilijat innostuvat ylistämään paastokevättä hengelliseksi liikekannallepanoksi. Vertauksia riittää tästä sielujenkeväästä. Paastostadion on avattu. Oikeudenmukainen kilpailu on alkanut. Meidän kaikkien tavoitteena on päästä maaliin. Palkintona on jo kasteessa meihin kätketty optio iankaikkisesta elämästä, taivaan valtakunnan periminen.<br /> <br /> Suuri paasto [[hymnei]]neen ja [[Rukous|rukouksineen]], paastosääntöineen ja juhlineen on vertaansa vaille oleva taidonnäyte. Usean vuosisadan aikana paaston hymniaarteisto ja siihen liitetyt juhlien synaksarit ja pyhien muisto on koottu [[Triodion]]-nimiseen kirjaan.<br /> <br /> Triodionin monumentaalisin yksittäinen hymnikokoelma on suuri katumuskanoni, joka on kirjoitettu kirjan sivuille kahteenkin kertaan. Suureksi katumuskanoniksi sitä kutsutaan niin sisältönsä, tärkeytensä kuin laajuutensakin tähden.<br /> <br /> Normaalikanonit koostuvat yhdeksästä [[oodi]]sta. Oodin aloittaa [[irmossi]], mallisäkeistö. Sitä seuraa muutamia [[Tropari|tropareja]]. Viimeinen niistä on omistettu yleensä [[Neitsyt Maria|Neitseelle Marialle]]. Oodin päättää alussa lauletun irmossin toistaminen ns. [[katabasi]]na. Kanoni laajana runoelmana jaksotetaan kolmeen osaan. Kolmannen ja kuudennen oodin jälkeen tulee luettavaksi ns. [[pieni ektenia]] ja sen jälkeen [[katismatropari]]t ja [[kontakki]]. Yhdeksättä oodia seuraa vielä [[eksapostilarion]] tai [[valovirrelmä]].<br /> <br /> [[Aamupalvelus|Aamupalveluksen]] kanoni kokonaisuudessaan on varsinainen runollinen ja musikaalinen luomus nousevine ja laskevine tempoineen. Normaaliseurakunnan jumalanpalveluselämä tarjoaa harvoin mahdollisuuden toteuttaa ja esittää kanoneja täydellisinä. Sen sijaan [[Luostari|luostareissa]], jossa yhteisön ajankäyttöä säätelee eräänlainen liturginen barometri, voi ortodoksisen jumalanpalveluselämän rikkaudesta nauttia täysin siemauksin.<br /> <br /> Suuri katumuskanoni on äärimmäisyytenä poikkeus. Vaikka se on laajuudeltaan monta kertaa tavallisia kanoneja pidempi, yritetään se joka vuosi toimittaa jokaisessa seurakunnassa ja toimintakeskuksessa kokonaisena ja vielä kahteen kertaakin.<br /> <br /> '''[[Andreas Kreetalaisen]]''' (†713) kirjoittama kanoni koostuu yli kahdesta ja puolesta sadasta troparista. Niissä käydään lähes systemaattiseen tapaan läpi niin [[Vanha testamentti|Vanha]] kuin [[Uusi Testamentti]] esimerkkihenkilöiden kautta. Tropareissa kerrotaan paratiisin autuudesta, syntiinlankeemuksesta ja sen seurauksista, Jumalan kaitselmuksesta syntisiä kohtaan, pelastuksesta ja uskon autuudesta.<br /> <br /> Suuri katumuskanoni on kuin todellinen aikamatka, terapeuttinen sukellus [[Raamattu|Raamatun]] maailmaan. Me saamme peilata itseämme tunnettuihin henkilöhahmoihin ja tunnistaa itsemme heistä. Suuri katumuskanoni kilpailee antiikin draamateosten kanssa siitä, kuinka todellinen taidenautinto, kun kuulija ja esittäjä koko olemuksellaan keskittyvät esitykseen, tuottaa lopulta katharsiksen, sisäisen puhdistumisen, valaistumisen ja kirkastumisen tunteen. Me löydämme itsemme uudestaan, meidät yllätetään itse teosta, meidän on nöyrryttävä, meidän on muutettava elämäntapaamme, meidän on tehtävä parannus, meidän on koettava mielenmuutos.<br /> <br /> Jokaisen ortodoksisen aktiiviseurakuntalaisen pääsiäisen odotus jää puolitiehen, ellei hän ennätä suuren paaston alkupäivinä edes piipahtaa kirkossa kuuntelemassa suuren katumuskanonin kehotuksia.<br /> <br /> Mutta tätäkin varten rakastavalla kirkolla on varasuunnitelma. Vaikka olisimmekin seuranneet suuren katumuskanonin lukemista tarkkaavaisesti suuren paaston neljänä ensimmäisenä päivänä neljään osaan jaettuna, niin kertaus on kuitenkin paikallaan. Paaston puolivälin jälkeen, viidennen viikon torstaina katumuskanoni luetaan uudestaan ja tällä kertaa kokonaisena. Seurakuntakäytännössä kanonin lukeminen tapahtuu jo edeltävänä iltana, keskiviikkona. Katumuskanonin toistamisen tarkoitus on saattaa meidät jälleen oikeaan paastovireeseen. Jos otteemme on herpaantunut, on paikallaan tarkastaa kurssi. Jos emme ole lainkaan vielä päässeet paaston alkuun, on korkea aika nostaa hihat ylös ja ryhtyä tositoimiin, metsätöihin.<br /> <br /> Katumuskanonin vetoava sanoma seuraa [[Pappeuden sakramentti|pappeuteen vihittyjä]] aina omiin [[Hautaus|hautajaisiimme]] asti. Papin arkkua kannettaessa kirkosta hautaan kollegat laulavat särkynein sydämin katumuskanonin irmosseja. Me emme aloita katumusta koskaan liian aikaisin, pikemminkin toisin päin.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * Pyhän Andreas Kreetalaisen suuri katumuskanoni<br /> * Pyhä Andreas Kreetalainen<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviest]]in numerossa 2/2006. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja [[Helsingin ortodoksinen seurakunta|Helsingin ortodoksisen seurakunnan]] kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Katumus_-_hyveiden_rakastamista_(opetuspuhe)&diff=3531 2008-11-29T15:47:15Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: == Paasto - mielen vartioimista == Ortodoksinen paasto ei rajoitu pelkästään ruokaan, sillä paastossa on keskeistä Kirkon elämänasenne. Elämämme tarvitsee muutosta, pu...</p> <hr /> <div>== Paasto - mielen vartioimista ==<br /> <br /> Ortodoksinen [[paasto]] ei rajoitu pelkästään ruokaan, sillä paastossa on keskeistä Kirkon elämänasenne. Elämämme tarvitsee muutosta, puhdistumista ja kirkastumista. [[Pyhittäjä]] '''[[Johannes Siinailainen]]''' (k. noin 600) kiteyttää paaston merkityksen: ''&quot;Paasto on luonnon pakottamista ja nielun nautintojen rajoittamista, pahojen ajatusten hävittämistä, rukouksen puhtautta, mielen vartioimista, hiljaisuuden alku, kuuliaisuuden vartija, paratiisin portti ja nautinto.&quot;''<br /> <br /> Ortodoksiset [[isä]]t vertaavat suurta paastoa Israelin kansan 40 vuotta kestäneeseen erämaavaellukseen, jonka jälkeen israelilaiset saavuttivat luvatun maan. Suuren Paaston ajan liturginen rakenne palauttaa mieleemme pelastuksen odotuksen Kristuksessa. Kirkon varhaisina vuosisatoina suuri paasto omistettiin [[kaste]]oppilaiden valmistautumiselle kasteeseen ja [[eukaristia]]an. <br /> <br /> Mikä oli tämän valmistautumisen tarkoitus? Ensiksi valmistautuminen oli silloin ja on yhä yleensäkin olennainen osa Kirkon hengellistä elämää. On mahdotonta ymmärtää ja olla osallisena [[liturgia]]sta ymmärtämättä ensin, että ortodoksinen liturgia rakentuu valmistautumiselle ja täyttymykselle. Tämä hengellisen elämän kaksoisrytmi paljastaa ihmisille Kirkon kaksitahoisen tehtävän ja luonteen.<br /> <br /> Kirkko on itsessään valmistautumista. Kirkko valmistaa ihmisiä iankaikkiseen elämään Kirkon tehtävänä on muuttaa ihmisten koko elämä valmistautumiseksi. Kirkko opettaa jäsenilleen, että heidän elämänsä saa suunnan ja tarkoituksen siitä, mikä on tulevaa, mitä odotetaan ja toivotaan. Ilman tätä valmistautumisen ajatusta ei ole Kirkkoa eikä kristillisyyttä.<br /> <br /> Toisaalta Kirkko merkitsee myös täyttymystä. Tapahtumat, jotka aiheuttivat Kirkon syntymisen eli tapahtumat, joihin Kirkon usko ja elämä perustuu, ovat jo tulleet todellisiksi Kristuksessa.<br /> <br /> Kirkon uskoville jäsenille ensimmäisten vuosisatojen kasteoppilaskausi merkitsi [[Kirkkoon liittyminen|Kirkkoon liittymisen]] [[mysteerio]]n uudelleen elämistä. Bysanttilaisen kastetoimituksen teemana on &quot;vanhan ihmisen kuoleminen&quot; ja &quot;uuden ihmisen syntyminen&quot;.<br /> <br /> [[Suuri paasto]] on Kirkon jäsenen hengellinen taisteluareena. Kirkon hengen mukainen [[katumus]] vapauttaa ihmisen maailman orjuudesta ja oman itsekkyyden tyranniasta. Pyhien isien elämänasenne eroaa selkeästi maailmallisesti elävän ihmisen elämänkuvasta. Pyhien isien elämä sitoutuu Kirkon askeettiseen, liturgiseen, kokemukselliseen ja käytännölliseen pyhyyteen. Maailmallisesti elävän ihminen hylkää yhteiskunnassa ja kirkossa Jumalan. Hänen ajatuksiaan, suunnitelmiaan ja näkemyksiään ohjaa itsekkyys.<br /> <br /> Pyhä '''[[Gregorios Palamas]]''' (k. 1359) kirjoittaa: ''&quot;Katumus tarkoittaa synnin vihaamista ja hyveiden rakastamista, sen välttämistä, mikä on pahaa ja sen tekemistä, mikä on hyvää&quot;.'' Katumuksen vastaan ottaminen ei tarkoita ihmisen rutiininomaista ja mekaanista elämän muutosta. Sitä ei pidä myöskään samastaa yksilökeskeiseen uskonnollisuuteen.<br /> <br /> Katumus merkitsee ihmisen olemuksellista uudistumista. Katumus on ensimmäinen ihmistä parantava lääke. [[Synti|Synnillinen]] elämä johtaa ihmisen luonnottomaan tilaan, mutta katumuksellinen elämä palauttaa hänet elämää antavaan luonnolliseen tilaan. [[Pyhittäjä]] '''Johannes Siinailainen''' määrittelee katumuksen: ''&quot;Katumus on kasteen uudistaminen. Katumus on sopimus Jumalan kanssa uudesta elämästä. Katuja on nöyryyden ostaja. Katumus on omantunnon puhdistamista&quot;.''<br /> <br /> Katumus ei tarkoita pelkästään tunnonvaivoja eikä pahoillaan olemista jonkun pahan tekemisen jälkeen. Katumus merkitsee ihmiselle Kirkon kutsua uuteen elämään eli uuden kirkollisen elämänkäsityksen avaamista ihmiselämässä. Jumala tekee katumuksessa aloitteen ihmiselle, mutta katumus edellyttää ihmisen myönteistä ja voimallista vastausta Jumalan aloitteeseen. <br /> <br /> Pyhä '''[[Gregorios Palamas]]''' kutsuu Suuren Paaston päiviä &quot;vertaamattomaksi hengellisen murehtimisen ja taistelun ajaksi&quot;. Pyhän Gregorioksen mukaan syntien hengellinen murehtiminen on Jumalan armon ja rakkauden hedelmää, mutta edellyttää myös ihmisen yhteistoimintaa Luojansa kanssa. Ihminen tarvitsee elämässään nöyryyttä, itsetutkistelua, paastoamista, valvomista ja ennen kaikkea rukousta. Hengellinen murehtiminen tarkoittaa, että ihminen murehtii kadottamaansa Jumalan läsnäoloa. Ihminen suree Jumalan poissaoloa ja janoaa elämäänsä Hänen läsnäoloaan.<br /> <br /> Kristus siunasi murheellisia ihmisiä: ''&quot;Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat periä maan&quot;'' (Matt. 5:4). Katumuksen kyyneleet ovat kristityn elämän tie. Kirkon [[pyhä]]t ihmiset kannustavat ihmisiä itkemään syntejään, koska silloin sydän puhdistuu ja ihminen ottaa vastaan hengellisen herkkyyden ja voittaa Jumalan rakkauden avulla saatanan provosoiman sydämen kovuuden. [[Pyhittäjä]] [[Simeon Uusteologi]] (k. 1022) luonnehtii aitoja katumuksen kyyneleitä &quot;elämän merkiksi&quot;. Katumuksen kyyneleet puhdistavat ja kirkastavat ihmissielun. Mutta isät varoittavat kilvoittelijoita saatanan provosoimista kyynelistä, jotka eivät kasva hengellisestä murheesta, vaan ylpeydestä.<br /> <br /> Munkki '''Antiokoksen''' mukaan ''&quot;Jumala iloitsee katuvien kyynelistä, riemuitsee synnintunnustuksesta, murtuneesta ja nöyrästä sydämestä. Kovasti Hän haluaa katumustamme ja ottaa meidät suudelmin vastaan kuin katuneen tuhlaajapojan. Hän iloitsee meidän kääntymyksestämme ja katumuksestamme.&quot;''<br /> <br /> == [[Askeesi]] johtaa ihmisiä Kirkon perushyveisiin == <br /> <br /> Ortodoksisen askeesin hengellinen kurinalaisuus koskee jokaista Kirkon jäsentä. Kirkon jäsenen kutsumuksena on elää toisin kuin häntä ympäröivä maailma. Ihmisten tulee löytää elämän todellinen merkitys, sillä usein heidän elämänsä on vääristynyttä, kurjaa, turhaa ja rumaa. <br /> <br /> Kirkon askeesi käsittää ortodoksisen uskon keskeisen ulottuvuuden. Askeesi johtaa kilvoittelijan Kirkon perushyveisiin: sisäiseen vapauteen, todelliseen iloon, turvallisuuteen, nöyryyteen, köyhyyteen ja elämän puhtauteen. Elämän puhtaus on luostarielämän ja askeesin päämäärä. Se ei tarkoita pelkästään ulkoista naimattomuutta, vaan myös ajatusten sisäistä puhtautta.<br /> <br /> Pyhän [[Johannes Krysostomos|Johannes Krysostomoksen]] (k. 407) mukaan todelliset [[luostari]]kilvoittelijat ovat &quot;valon lapsia&quot;. Hän opettaa: ''&quot;Maailmassa elävät nukkuvat päivälläkin, mutta he valvovat yölläkin. He ovat totisesti valon lapsia. He eivät pelkää ryöväreiden hyökkäyksiä. Eihän heillä ole mitään menetettävää. Rahaa ei ole, ruumis ja sielu on. [[Hymni]]en kanssa he saattavat kuolleen, ja kutsuvat sitä saatoksi eikä hautaamiseksi. Jos ilmoitetaan, että se ja se on kuollut, vallitsee suuri riemu. Siksi kiitos, suuria kunnia, ilo, kun jokainen toivoo saavansa sellaisen lopun, lähtevänsä tästä taistosta, pääsevänsä vaivoista ja taistoista näkemään Kristuksen. Sielu tähtää viime henkäyksellään vain siihen, että lähtisi Jumalalle rakkaana.&quot;''<br /> <br /> Pyhä Gregorios Palamas korostaa Krysostomoksen tavoin luostarielämän suurta hengellisen kasvamisen ja kehittymisen merkitystä. Hänen mukaansa munkille ei ole riittävää pelkästään elää luostarissa, vaan munkin tulee elää siellä pyhien isien esikuvan mukaisesti. Munkin hengellisen innoituksen lähteenä on sisäinen munkkeus. Pyhä Gregorios yhdistää luostarielämän ortodoksisen teologian kokonaisuuteen. Ortodoksinen luostarielämä ei ole käsitteellistä askeettista käytäntöä tai älyllistä Jumalan pohdiskelemista. Ortodoksinen luostarielämä hengittää Kirkon teologiaa ja merkitsee elävää yhteyttä Jumalaan.<br /> <br /> == Materialismi - aikamme uskonto ==<br /> <br /> Maailmallisesti ajattelevalle ihmiselle ortodoksisen kirkon askeesi säilyy järjettömänä. Korkean teknologian kasvun aiheuttama mielihyvä johtaa ihmisiä elämän lukemattomiin vääristymiin. Rakkaudettomuus vaikuttaa ihmisissä ja maailmassa. Ihmiset sitovat olemassaolonsa aineelliseen. He juoksevat maallisen hyvän perässä, koska heiltä puuttuu sisäisen elämän tarkoitus. He yrittävät korvata elämänsä kipeyden ja tyhjyyden haalimalla omaisuutta.<br /> <br /> Ulkoiset asiat peittävät ihmisen elämän sisäisen tyhjyyden. Materialismi on aikamme uskonto. Monet etsivät siitä kuumeisesti elämän sisältöä ja merkitystä. He kuvittelevat, että hyvä ja turvallinen elämä löytyy aineellisesta hyvästä. Mutta he voivat sitä huonommin, mitä enemmän heillä on omaisuutta. Mitä enemmän he hylkäävät Jumalan pyhyyttä, sitä huonommin he voivat hengellisesti.<br /> <br /> Ortodoksisten askeetti-isät käyttävät sanaa maailma kuvaamaan ihmisen kohtaamia [[himo]]ja. Himoja on erilaisia. Yksi himoitsee rikkautta, toinen erilaisia tavaroita ja kolmas etsii lihallisia nautintoja. Joku himoitsee kunniaa, yhteiskunnallista asemaa ja valtaa. Maailmaa palveleva ihminen ei palvele Jumalaa. Pyhien isien mukaan sellaisen kuvitteleminenkin on silkkaa teeskentelyä, tekopyhyyttä ja itsepetosta.<br /> <br /> Itsekeskeiselle ihmiselle on todellista ja tärkeää vain se mikä koskee häntä itseään. Omat ajatukset, oma ruumis, oma omaisuus, omat käsitykset, omat tunteet: vain ne ovat itsekeskeiselle ihmiselle todellisia. Hän ajattelee asioita itsensä kannalta. Hänen mielessään ei ole tilaa muille ihmisille. Hän vastustaa Kirkon yhteisöllistä elämää. <br /> <br /> Ihmiset tarvitsevat ortodoksisten isien opetusta ihmistä rakastavasta Jumalasta ja Jumalan mukaisesta elämänmuutoksesta ihmiselämässä. He tarvitsevat ortodoksisen kirkon opetusta, jossa korostuu ihmisen persoonallinen elämä ulkoisen omistamisen ja menestymisen sijaan. <br /> <br /> Ihmiset ovat kiinni maailmallisissa asioissa ja ilmiöissä. He suorittavat kirkollista elämää sen sijaan että eläisivät sitä. He ovat tekemisissä toisten kanssa, mikäli siitä on heille hyötyä. Kanssakäymisestä paistaa läpi laskelmointi ja itsekkyys. Heidän elämänsä perustuu traagiseen uskomukseen, jonka mukaan he voivat tehdä kaiken ilman Jumalaa.<br /> <br /> == Haavoitettu parantaja ==<br /> <br /> Jokaiselle tunnolliselle [[Pappi|papille]] [[Katumuksen sakramentti|katumuksen mysteerio]] on papillisen viranhoidon vaikeimpia ja turhauttavimpiakin tehtäviä. Siinä hän kohtaa pastoraalisen työnsä todellisen kohteen, ihmisen. Hän kohtaa usein ihmisissä jokaiseen kirkollisen elämän sopukkaan pesiytyneen näennäiskirkollisuuden.<br /> <br /> Pappi kohtaa työssään ihmisiä, joille synti, katumus ja uusi elämä Kristuksessa on yhdentekeviä asioita. Ortodoksit mieltävät usein katumuksen mysteerion muodollisessa Rooman kirkon vaikutuksesta syntyneessä lainomaisessa merkityksessä. Kaikkeen tähän yhdistyy psykologisoiva jopa mystifioiva näkemys.<br /> <br /> Synnintunnustuksessa korostetaan papin lainomaista valtaa antaa synninpäästö: katuvan ihmisen sieluntilalla ei ole mitään merkitystä.<br /> <br /> Alkuaan katumuksen mysteerio oli Kirkossa tarkoitettu niille, jotka oli eri syistä suljettu Kirkon elämän ulkopuolelle. Nämä ihmiset eivät voineet kantaa yhteisessä [[eukaristia]]ssa uhria Jumalalle ja eivätkä siksi myöskään ottaa vastaan pyhiä eukaristisia lahjoja.<br /> <br /> Ensimmäisten vuosisatojen kirkon jäsenen katumuksen tie oli pitkä ja katumuksen mysteerio tarkoitti lopulta, että katuva ihminen tunnusti syntinsä ja luopui synnistä. Hän katui vieraantumistaan Jumalasta. Kirkko tunnusti hänen katumuksensa aitouden ja hyväksyi hänet takaisin Kirkon eukaristiseen ykseyteen.<br /> <br /> Tämä on yhä ortodoksisen kirkon perusnäkemys katumuksen mysteeriosta. Kirkon opetuksessa katumus liittyy läheisesti pastoraaliseen työhön eli ihmisen opastamiseen hengelliseen elämään ja hänen auttamiseensa taistelussa ihmisessä vaikuttavaa &quot;vanhaa [[Aadam]]ia&quot; vastaan.<br /> <br /> Tätä ei kuitenkaan alkuaan yhdistetty katumuksen mysteerioon, niin tapahtui vasta kristinuskon kehittyessä Rooman yhteiskunnan valtauskonnoksi 300-luvulla. Tuolloin muodollisten Kirkon jäsenten määrä kasvoi suuresti, ja hengellisestä ohjauksesta tuli usein katumuksen mysteerion keskeisin asia. Katumusta eivät enää harjoittaneet Kirkon yhteydestä erotetut vaan siihen kuuluvat. Katumus lakkasi olemasta katumuksen mysteerion keskeinen asia ja sen sijaan alettiin korostaa synninpäästöä. Samalla hämärtyi kristillinen näkemys synnistä ja katumuksesta. Synti oli perinteisesti nähty erona Jumalasta ja Hänen elämästään. Tämä käsitys korvattiin moraalin ja rituaalien korostamisella. Synti alkoi tarkoittaa samaa kuin vakiintuneiden sääntöjen rikkominen.<br /> <br /> Kirkon eettiset säännöt kokivat melkoisen muutoksen. Ne lakkasivat olemasta kaikkia velvoittavina normeina ja muuttuivat yhteisöllisesti hyväksyttäviksi tavoiksi. <br /> <br /> Isä '''Alexander Schememann''' (k. 1983) totesi vuosikymmeniä sitten: ''&quot;Kirkon menestystä mitataan osallistuvien lukumäärällä, taloudellisella vauraudella ja kaikenlaisella '[[seurakunta]]-asioiden' moninaisuudella . Tosiasia on, että katumus on kadonnut Kirkon opetuksesta ja elämästä. Pappi voi kannustaa seurakuntalaisiaan yhä suurempiin ja parempiin aineellisiin saavutuksiin, hän voi joskus moittia heitä liian harvoin tapahtuvasta osallistumisesta jumalanpalveluksiin tai huonosta velvollisuuksien täyttämisestä, hän voi vastustaa vapaamuurariutta ja seurakunnanneuvostoa, mutta hän ei tavallisesti ajattele maailmaa 'ruumiin halujen, silmien pyyteiden ja mahtaileva elämän käsittein' (1. Joh. 2:16). Hän ei myöskään todellisesti usko Kirkkoon, joka pelastaa epätoivosta ja synnin pimeydestä, vaan näkee Kirkon laitoksena, joka tyydyttää hyvässä asemassa olevien ihmisten uskonnollisia tarpeita.&quot;<br /> ''<br /> Isä Alexander kysyi tuolloin, voidaanko palata todelliseen ortodoksiseen katumuskäsitykseen ja -käytäntöön? Hänen mukaansa voidaan, mikäli ortodokseilla on rohkeutta käsitellä ongelman juuri eikä pelkästään katumuksen ulkoisia asioita. Vanhan Kirkon katumuskäytännön eheyttämisen lähtökohtana on opetus ja kasvatus.<br /> <br /> Ortodoksisessa kirkossa kaikki opetus ja kasvatus liittyy katumukseen, mielenmuutokseen, kaikkien arvojen uudelleen arvioimiseen Kristuksessa. Kirkon opetukseen kuuluu myös rakentavan kriittinen arvio maallisesta filosofiasta ja kulttuurista, jossa me elämme. Kaikki tietysti edellyttää sitä, että piispa, pappi ja maallikot eivät sitoudu maailmaan vaan asettavat etusijalle iankaikkisen elämän mahdollisuuden.<br /> <br /> Ortodoksisen perinteen mukaan pappi ei ole tuomari eikä äänetön todistaja. Hän on Kristuksen [[ikoni]], Kristuksen joka otti kantaakseen maailman synnit ja jonka aktiivinen huolenpito johtaa ihmisiä katumukseen.<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon papillinen kutsumus alkaa Kristuksen [[Risti]]stä ja johtaa siihen. Kutsumus on samastettavissa Kristuksen runneltuun ruumiiseen, jota pappi on kutsuttu eukaristiassa toimittamaan ei pelkästään rituaalisesti, vaan tulemalla olemassa olevaksi langenneessa maailmassa. Pyhien isien käsitys papista oman heikkoutensa tiedostavana &quot;haavoittuneena parantajana&quot; syventää ja laajentaa papillisen arvovallan palvelemiseksi.<br /> <br /> Liian usein papit rajoittavat synnit moraalittomiin tekoihin ja unohtavat, että synti perustuu ihmisen heikkoon uskoon ja siihen, ettei ihminen rakasta Jumalaa. Jokainen ihmiselämän epäjärjestys ja paha rikkoo Jumalan tahdon. Paha merkitsee ihmisen erottautumista yhteydestään Jumalaan. Epäoikeudenmukaisuus, sota, köyhyys ja väkivalta kasvaa kovasydämisistä ihmisistä. <br /> <br /> Ihmisen hengellinen eheytyminen alkaa ihmissydämestä. Siinä on Kirkon lähetystehtävä eli auttaa ihmisiä sydämen kääntymykseen. [[Pyhittäjä]] '''Nilos Askeetti''' muistuttaa: &quot;''Älä ajattele, että synti on jotakin elävää ja ajattelemisen arvoista, sitä se ei ole lainkaan&quot;.''<br /> <br /> == Katumus vaatii kärsivällisyyttä ==<br /> <br /> Kirkon askeesi ja hengellinen elämä perustuu ihmisessä itsekkyyden ja vastuuttomuuden voittamiseen. Autiomaaisät opettavat, ettei ihmisen sisäinen maailma saisi koskaan olla tyhjä Jumalan vaikutukselle. Askeetin tavoittelema pyhyys on Jumalan pyhyyden etsimistä. Pyhät isät opettavat ihmisen sisäisen askeesin kehittämisestä. He tarkoittavat sillä Jumalan muistamista.<br /> <br /> [[Bysantti]]laisessa merkityksessä askeesi tarkoittaa kilvoittelijan elämässä hengellisen heräämisen ja uudistumisen kasvatuksellista harjaantumista. Harjaantuminen valmistaa ihmisen omaatuntoa Jumalan pyhyyden maailmaan. Paastoamisen, valvomisen, hengellisen kirjallisuuden opiskelemisen, Kirkon hymnien laulamisen ja kumarrusten tarkoituksena on harjoittaa ja vahvistaa kilvoittelijan hengellisiä ominaisuuksia.<br /> <br /> Pyhittäjä [['''Simeon Uusteologi''']] (k. 1022) kirjoitti paljon hengellisestä isyydestä. Hänelle hengellinen isä on karismaattinen persoona, Kristuksen elävä ikoni. Hengellinen isä antaa ohjattavan elämälle mittapuun, ei niinkään ulkoisilla neuvoilla, vaan sillä, mitä hän on ihmisenä. Hengellinen ohjaaja eli kuten isät häntä kutsuvat &quot;hengellinen lääkäri&quot; tarjoa ohjattavalleen Jumalan parantavaa itsetuntemusta, inhimillisen epäonnistumisen tuskallisen taustan ja himojen helvetin tunnistamista, mutta myös varmuutta siitä, että helvetti voidaan kukistaa Jumalan rakkauden avulla ja muuttaa luottamuksen ja yhteenkuuluvuuden tunteeksi.<br /> <br /> Ortodoksiset isät tähdentävät, että Kirkon hengellinen elämä perustuu todelliseen uskoon. Katolisen ja apostolisen uskon kadottaminen merkitsee ihmisen erottautumista Jumalasta. Usko on olennainen osa katumusta. Katumus merkitsee ihmiselämässä Jumalan vastaisen väärän tiedon ja elämän hylkäämistä. Isien mukaan ihminen ei voi saavuttaa hengellistä elämää, jollei hän ensin luovu maailmasta. Luopuminen tarkoittaa radikaalia muutosta ihmisen suhtautumisessa maailmaan ja maailmalliseen elämään.<br /> <br /> Katumus vaatii kärsivällisyyttä. Hyveen tielle kuuluvat vastoinkäymiset ja vaivat. Ilman kärsivällisyyttä kilvoittelija ei voi saavuttaa mitään hyvettä tai täyttää Jumalan käskyjä Kirkossa kukaan ei voi kehittyä hengellisesti ilman nöyryyttä. Kirkon elämä rakentuu nöyryyteen. Jumala osoittaa ihmiskunnalle suurenmoisen nöyryytensä ja alentumisensa syntymällä Kristuksessa ihmiseksi. Sisäisen nöyryyden oppiminen on ihmiselämässä vaikeaa. Pyhittäjä [['''Johannes Siinailainen''']] (k. n. 600) opettaa: ''&quot;On mahdotonta, että lumesta tulisi tulta, mutta vielä mahdottomampaa on, että väärin uskovissa olisi nöyryyttä.&quot;''<br /> <br /> Ihmiset eivät voi ymmärtää Kirkon askeettista elämää ilman lihaksi tulleen Kristuksen elämän muuttavaa voimaa. Kristuksen Ruumiin eli Kirkon jäsenyys tarkoittaa ihmisolemuksen kokonaisvaikutteista muutosta. '''Tertullianus''' (k. n. 220) opettaa: ''&quot;Ihmiset tulevat kristityiksi, mutta he eivät synny kristityiksi.&quot; Hän tarkoittaa, että kristityksi tuleminen merkitsee ihmisen vapaata valintaa. Se merkitsee ihmisen sitoutumista Kirkon elämään. Silloin ihminen on tietoinen jumalallisesta kutsumuksestaan.<br /> &quot;''<br /> Askeesi on Jumalan lahja, joka tarkoittaa kilvoittelijassa tapahtuvaa sisäisen olemassaolon syvää muutosta. Ihmisten suhtautuminen omaisuuteen ja pahuuteen ilmaisee, minkälainen on heidän sisäinen ihmisensä. He tekevät usein kompromisseja Kirkon eettisten periaatteiden suhteen. Maalliset sitoumukset ja mieltymykset kahlitsevat heitä.<br /> <br /> Ortodoksinen kirkko ymmärtää itsensä maailmassa muukalaisena ja pyhiinvaeltajana, ei maailman hallitsijana tai kanssahallitsijana. Kirkon lähetystehtävänä on palvella Kristusta ja johdattaa maailmaa palvelemaan Häntä.<br /> <br /> Kristuksen palvelemisen sijaan ihmiset keskittyvät usein itsensä palvelemiseen. Se lukitsee heidät syntien vankilaan. He korostavat evankeliumin vanhemman veljen tavoin (Luuk. 15:29-30) oikeudenmukaisuutta armeliaisuuden ja rakkauden kustannuksella. Omavoimaiset ihmiset vihaavat rakkautta. He eivät ajattele lähimmäisensä parasta, vaan omaa parastaan. He eivät koskaan vapaudu itsestään. Omavoimaisuuden juuret ovat rakkaudettomuudessa. Rakkaudettomuus synnyttää aina pelon. Pelko puolestaan tappaa ihmisistä hengellisen luovuuden. Siksi ihmiset kieltävät hengellisen sairautensa ja keskeneräisyytensä. Hän torjuvat Kirkon tarjoaman katumuksen.<br /> <br /> Jos [[evankeliumi]]n kertomuksen vanhempi veli olisi huolehtinut nuoremmasta veljestään, hän sydämensä olisi murtunut ja hän olisi ottanut ilolla vastaan syntiä tehneen veljensä. Mutta nyt hän kovetti sydämensä veljensä &quot;moraalittoman elämän&quot; vuoksi. Jumalan rakkaus ei koskaan tuomitse ihmispersoonaa vaan aina ihmisen tekemän väärän teon. Vanhempi veli sen sijaan mitätöi nuoremman veljensä ihmispersoonan arvon.<br /> <br /> Isät opettavat, että ihminen tulee siksi, mitä hän rakastaa. Jos hän rakastaa Jumalaa, hän tulee Jumalan kaltaiseksi. Jos hän rakastaa [[saatana]]a, hän samastuu saatanaan, hänen pahuuteensa ja rappioonsa. Jumala loi ihmisen ainutlaatuiseksi olennoksi. Ihminen elää maailmassa, mutta kuuluu taivaaseen. Häntä ei saa hallita mikään muu kuin hänen Luojansa. Kirkossa meidät on kutsuttu kasteessa ja mirhavoitelussa muuttamaan maailmaa. Maailman muuttaminen tarkoittaa elämän merkityksen ja tarkoituksen tarjoamista siellä, missä sitä ei ole. Maailman muuttaminen on mahdollista ainoastaan katumuksessa ja nöyryydessä.<br /> <br /> '''Isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> Lähdekirjallisuutta:<br /> <br /> * Antiokos, munkki, 2002: Pandektes. Suomennos: Johannes Seppälä. Jyväskylä.<br /> * Hakkarainen, Jarmo, 2004: Bysanttilainen askeesi - Jumalan pyhyyden teologiaa. - Bysantin kulttuuriperintöä ja läntisiä vaikutteita. Joensuu.<br /> * Hakkarainen, Jarmo, 2006: Kirkon parantava lääke. Kirjoituksia ortodoksisen kirkon terapeuttisesta opetuksesta ja käytännöstä. Joensuu.<br /> * Hierotheos, metropolitan of Nafpaktos, 1997: Saint Gregory Palamas as a Hagiorite. Levadia.<br /> * Johannes Krysostomos, pyhä, 2001: Luostareista ja luostarien asukkaista (PG 62, 575-576-578). Suomennos: Johannes Seppälä. - Ortodoksinen Kulttuuri 1-2001. Joensuu.<br /> * Johannes Siinailainen, pyhittäjä, 1986: Portaat. Suomentanut Johannes Seppälä. Pieksämäki.<br /> * Keselopoulos, Anestis, G.: The Passions and Virtues According to the Teachings of Saint Gregory Palmas. Translated from Seventh Edition by Fr. Alexis Trader. Moniste.<br /> * Krivosein, Vasili, arkkipiispa, 2002: Pyhittäjä Simeon Uusi Teologi. Suomentanut Irmeli Talasjoki. Jyväskylä.<br /> * Schmemann, Alexander, 1961: Some Reflections on Confession. - St. Vladimir’s Seminary Quarterly. Vol. 5, No.3, Fall 1961.<br /> * Timiadis, Emilianos, metropolitan, 1998: Toward Authentic Christian Spirituality: Orthodox Pastoral Reflections. Brookline.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=J%C3%A4lkiviini_ja_antidora_(opetuspuhe)&diff=3530 2008-11-29T15:08:47Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Kirkkomme terminologia ei ole täynnä vain kreikan-, [[Kirkkoslaavi|slaavin]]- ja karjalankielisiä lainasanoja, vaan sitä rikastuttavat myös monet oudot suomenkieliset vastineet ja uudissanat. Riviortodoksit ovat jo tottuneet niihin miettimättä ehkä tosin koskaan tarkemmin niiden todellista merkitystä. Uusista kirkon jäsenistä ne saattavat kuulostaa jopa eksoottisilta.<br /> <br /> Antidora on kreikkalainen lainasana, jota ei ole yritetty suomentaa.<br /> <br /> Jälkiviini taas kuuluu sarjaan oudot termit. Sana on tullut kirkkomme terminologiaan slaavinkielestä ''(zapivka)'' venäläisen ortodoksisen perinteen kautta. Substantiivi tulee verbistä, joka merkitsee esimerkiksi sitä, että lääkkeen päälle juodaan vettä, jotta lääkkeet saadaan nieltyä. Suomalainen versio jälkiviinistä mielletään ehtoollisen nauttimisen jälkeen juotavaksi viiniksi.<br /> <br /> Kirkossamme on tullut venäläisen ortodoksisen perinteen mukaan tavaksi tarjota ehtoolliseen osallistuneille kiehuvalla vedellä laimennettua makeata kirkkoviiniä. Viinin ohella tarjotaan pieni pala kirkkoleipää, joka vastaa ns. antidoraa. Tarjoilu tapahtuu usein kirkon pohjoispuolella alttarin sivulla tai lähes keskellä kirkkoa. Tarjoilusta vastaa kirkon isännöitsijän johdolla vahtimestarit ja alttariapulaiset, ponomarit.<br /> <br /> Jälkiviinin ja kirkkoleivän tarjoaminen ehtoollisen jälkeen voidaan palauttaa alkukristilliseen tapaan nauttia yhteistä rakkauden ''(kr. agapé)'' ateriaa yhteisen [[Akramentti|sakramentin]] jälkeen. Samaan hurskaaseen traditioon voidaan liittää myös yhteiset seurakunta-ateriat ja kirkkokahvit juhlaliturgioitten jälkeen. Ortodoksiteologit puhuvatkin innolla perinteestä jatkaa liturgiaa liturgian jälkeen.<br /> <br /> Jälkiviinin ja kirkkoleivän palasen yhteinen tarjoilu ehtoollisen jälkeen on jäänyt pois käytännöstä useassa paikalliskirkossa. Toisinaan niin tapahtuu meidänkin kirkossamme. Samalla jälkiviinin ja kirkkoleivän tarjoilun ja antidora-perinteen voidaan katsoa vastaavan toisiaan.<br /> <br /> Kreikkalaisessa perinteessä näet leipä on tosi vahvasti mukana. Antidora-termi viittaakin juuri kreikkalaiseen elävään traditioon. Kreikassa kirkkoleivät ovat isoja, suomalaisen häälimpun kokoisia. Yhdestäkin kirkkoleivästä, kun siitä on keskeltä otettu pois osa ehtoolliskaritsaa varten, jään runsaasti jaettavaa jokaiselle kirkossa olevalle. Ja alttariin tuodaan yleensä useita kirkkolimppuja! Ja kaikki on jaettava ja kaikki on syötävä!<br /> <br /> Alun pitäen antidora-leipä oli tarkoitettu jaettavaksi niille, jotka syystä tai toisesta eivät voineet osallistua kyseisessä palveluksessa [[Ehtoollinen|ehtoolliseen]]. Tästä kertoo itse termi ''(kr. antídoron, mksl. antidor)'', joka merkitsee ikään kuin ehtoollisen vastinetta. Siitä on käytetty myös suomalaisia vastineita vastalahja tai jakoleipä.<br /> <br /> Nyttemmin Kreikassa antidoran ottavat vastaan kaksin käsin kaikki kirkossa olleet myös ehtoollisella käyneet. Papin [[käsiristi]]n suutelemisen ohesta he suutelevat leipää tarjoavan papin kättä ja pappi lausuu jokaiselle siunauksen: ''&quot;Herran siunaus ja laupeus tulkoon sinun päällesi Hänen armostaan ja ihmisrakkaudestaan nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen!&quot;'' Tällainen käytäntö vallitsee meidänkin kirkossamme paastoaikana [[Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia|ennen pyhitettyjen lahjojen liturgian]] päättyessä.<br /> <br /> Jälkiviinille ja kirkkoleivän palaselle voidaan löytää myös käytännöllisempiä tarkoitteita. Jälkiviinin slaavinkielinen termi viittasikin jo siihen, että ehtoollinen tulee todella nieltyä. Ja mikäpä olisikaan ehtoollista parempi lääke. Toisaalta ehdoton paasto ehtoollista ennen panee meidät kaipaamaan myös jotain vahvistusta ehtoollisen ohella varsinkin kun liturgia alkaa meidän perinteessämme niin myöhään, vasta kello kymmeneltä.<br /> <br /> Jälkiviini ja antidora ovat saaneet myös ekumeenisen ulottuvuuden. Kun suurin osa ortodokseista elää ekumeenisissa avioliitoissa, voivat ei-ortodoksi puolisot ja perheenjäsenet ehtoollisen sijaan nauttia hartaasti ja siunaukseksi jälkiviiniä ja palasen kirkkoleipää, jotka yhdistävät heidät sakramentaaliseen kuolemattomuuden ateriapöytään.<br /> <br /> Varmuuden vuoksi on hyvä muistuttaa, ettei jälkiviinin ja kirkkoleivän palasen nauttiminen ehtoollisen jälkeen ole suinkaan pakollista, vaan vapaaehtoista. Näin ei alkoholin tarvitse tulla ongelmaksi lapsille eikä niille, joille se sitä on. Alttarissa jälkiviinin nauttimisesta on myös tarkat säännöt.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * [[Ehtoollinen]]<br /> * [[Herran Pyhä Ehtoollinen (opetuspuhe)|Herran Pyhä Ehtoollinen]] (isä Andrei Verikov)<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviesti]]n numerossa 7/2004. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=J%C3%A4lkiviini_ja_antidora_(opetuspuhe)&diff=3529 2008-11-29T15:08:21Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Kirkkomme terminologia ei ole täynnä vain kreikan-, slaavin- ja karjalankielisiä lainasanoja, vaan sitä rikastuttavat myös monet oudot suomenkieliset vastineet j...</p> <hr /> <div>Kirkkomme terminologia ei ole täynnä vain kreikan-, [[Kirkkoslaavi|slaavin]]- ja karjalankielisiä lainasanoja, vaan sitä rikastuttavat myös monet oudot suomenkieliset vastineet ja uudissanat. Riviortodoksit ovat jo tottuneet niihin miettimättä ehkä tosin koskaan tarkemmin niiden todellista merkitystä. Uusista kirkon jäsenistä ne saattavat kuulostaa jopa eksoottisilta.<br /> <br /> Antidora on kreikkalainen lainasana, jota ei ole yritetty suomentaa.<br /> <br /> Jälkiviini taas kuuluu sarjaan oudot termit. Sana on tullut kirkkomme terminologiaan slaavinkielestä ''(zapivka)'' venäläisen ortodoksisen perinteen kautta. Substantiivi tulee verbistä, joka merkitsee esimerkiksi sitä, että lääkkeen päälle juodaan vettä, jotta lääkkeet saadaan nieltyä. Suomalainen versio jälkiviinistä mielletään ehtoollisen nauttimisen jälkeen juotavaksi viiniksi.<br /> <br /> Kirkossamme on tullut venäläisen ortodoksisen perinteen mukaan tavaksi tarjota ehtoolliseen osallistuneille kiehuvalla vedellä laimennettua makeata kirkkoviiniä. Viinin ohella tarjotaan pieni pala kirkkoleipää, joka vastaa ns. antidoraa. Tarjoilu tapahtuu usein kirkon pohjoispuolella alttarin sivulla tai lähes keskellä kirkkoa. Tarjoilusta vastaa kirkon isännöitsijän johdolla vahtimestarit ja alttariapulaiset, ponomarit.<br /> <br /> Jälkiviinin ja kirkkoleivän tarjoaminen ehtoollisen jälkeen voidaan palauttaa alkukristilliseen tapaan nauttia yhteistä rakkauden ''(kr. agapé)'' ateriaa yhteisen [[Akramentti|sakramentin]] jälkeen. Samaan hurskaaseen traditioon voidaan liittää myös yhteiset seurakunta-ateriat ja kirkkokahvit juhlaliturgioitten jälkeen. Ortodoksiteologit puhuvatkin innolla perinteestä jatkaa liturgiaa liturgian jälkeen.<br /> <br /> Jälkiviinin ja kirkkoleivän palasen yhteinen tarjoilu ehtoollisen jälkeen on jäänyt pois käytännöstä useassa paikalliskirkossa. Toisinaan niin tapahtuu meidänkin kirkossamme. Samalla jälkiviinin ja kirkkoleivän tarjoilun ja antidora-perinteen voidaan katsoa vastaavan toisiaan.<br /> <br /> Kreikkalaisessa perinteessä näet leipä on tosi vahvasti mukana. Antidora-termi viittaakin juuri kreikkalaiseen elävään traditioon. Kreikassa kirkkoleivät ovat isoja, suomalaisen häälimpun kokoisia. Yhdestäkin kirkkoleivästä, kun siitä on keskeltä otettu pois osa ehtoolliskaritsaa varten, jään runsaasti jaettavaa jokaiselle kirkossa olevalle. Ja alttariin tuodaan yleensä useita kirkkolimppuja! Ja kaikki on jaettava ja kaikki on syötävä!<br /> <br /> Alun pitäen antidora-leipä oli tarkoitettu jaettavaksi niille, jotka syystä tai toisesta eivät voineet osallistua kyseisessä palveluksessa [[Ehtoollinen|ehtoolliseen]]. Tästä kertoo itse termi ''(kr. antídoron, mksl. antidor)'', joka merkitsee ikään kuin ehtoollisen vastinetta. Siitä on käytetty myös suomalaisia vastineita vastalahja tai jakoleipä.<br /> <br /> Nyttemmin Kreikassa antidoran ottavat vastaan kaksin käsin kaikki kirkossa olleet myös ehtoollisella käyneet. Papin [[käsiristi]]n suutelemisen ohesta he suutelevat leipää tarjoavan papin kättä ja pappi lausuu jokaiselle siunauksen: ''&quot;Herran siunaus ja laupeus tulkoon sinun päällesi Hänen armostaan ja ihmisrakkaudestaan nyt, aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Amen!&quot;'' Tällainen käytäntö vallitsee meidänkin kirkossamme paastoaikana [[Ennenpyhitettyjen lahjain liturgia|ennen pyhitettyjen lahjojen liturgian]] päättyessä.<br /> <br /> Jälkiviinille ja kirkkoleivän palaselle voidaan löytää myös käytännöllisempiä tarkoitteita. Jälkiviinin slaavinkielinen termi viittasikin jo siihen, että ehtoollinen tulee todella nieltyä. Ja mikäpä olisikaan ehtoollista parempi lääke. Toisaalta ehdoton paasto ehtoollista ennen panee meidät kaipaamaan myös jotain vahvistusta ehtoollisen ohella varsinkin kun liturgia alkaa meidän perinteessämme niin myöhään, vasta kello kymmeneltä.<br /> <br /> Jälkiviini ja antidora ovat saaneet myös ekumeenisen ulottuvuuden. Kun suurin osa ortodokseista elää ekumeenisissa avioliitoissa, voivat ei-ortodoksi puolisot ja perheenjäsenet ehtoollisen sijaan nauttia hartaasti ja siunaukseksi jälkiviiniä ja palasen kirkkoleipää, jotka yhdistävät heidät sakramentaaliseen kuolemattomuuden ateriapöytään.<br /> <br /> Varmuuden vuoksi on hyvä muistuttaa, ettei jälkiviinin ja kirkkoleivän palasen nauttiminen ehtoollisen jälkeen ole suinkaan pakollista, vaan vapaaehtoista. Näin ei alkoholin tarvitse tulla ongelmaksi lapsille eikä niille, joille se sitä on. Alttarissa jälkiviinin nauttimisesta on myös tarkat säännöt.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * [[Ehtoollinen]]<br /> * [[Herran Pyhä Ehtoollinen (opetuspuhe)|Herran Pyhä Ehtoollinen]] (isä Andrei Verikov)<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu Ortodoksiviestin numerossa 7/2004. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Jumalan_inhimilliset_kasvot_(opetuspuhe)&diff=3528 2008-11-29T15:02:29Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: &#039;&#039;&#039;&quot;Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.&quot;&#039;&#039;&#039; Nämä sanat eivät ole ateistin, vaan ne ovat apostoli Johanneksen kirjoittamat. Tämä on syytä pitää n...</p> <hr /> <div>'''&quot;Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.&quot;''' Nämä sanat eivät ole ateistin, vaan ne ovat [[apostoli]] [[Johannes (apostoli)|Johanneksen]] kirjoittamat. Tämä on syytä pitää nöyrästi mielessä.<br /> <br /> Liian usein jumalakuvamme on inhimillisten vaikuttimien muokkaamia. Jo antiikin aikana tämä oli oivallettu, kuten '''Ksenofanes''' (570 – 480 eKr.) asian osuvasti ilmaisi: ''&quot;Jos härillä ja hevosilla ja leijonilla olisi kädet ja ne osaisivat käsin maalata ja tehdä teoksia niin kuin ihmiset, niin hevoset tekisivät jalojen ratsujen kaltaisia, härät uljaiden härkäin kaltaisia jumalhahmoja ja jokainen laji hahmoja oman kuvansa mukaan.&quot;'' Tämän vuoksi on syytä muistaa, että Kirkon opetuksen mukaan Jumala todella on pohjimmiltaan sanomaton, tutkimaton, näkymätön ja käsittämätön, kuten me myös [[liturgia]]ssa rukoilemme.<br /> <br /> Emmekö siis saa muodostaa kuvaa tai käsitystä Jumalasta? Apostoli [[Paavali (apostoli)|Paavalin]] mielestä saamme ja voimme. On olemassa &quot;kuva&quot;, joka paljastaa kuka &quot;näkymätön&quot; Jumala on (Kol.1:15). Tämä kuva on [[Kristus]]. Edellä lainattu apostoli Johanneksen lause jatkuu näin: ''&quot;Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.&quot;'' (Joh.1:18). Näkymätön ja käsittämätön Jumala on paljastanut kasvonsa.<br /> <br /> [[Dogmatiikka]] tuntee käsitteen &quot;ilmoitus&quot;. Se saattaa kuulostaa hyvinkin tekniseltä. Kaikkein yksinkertaisimmillaan se kuitenkin tarkoittaa, että sanomaton, tutkimaton, näkymätön ja käsittämätön – meidän silmissämme usein kasvoton – Jumala on Kristuksessa lopullisesti paljastanut kasvonsa.<br /> <br /> Paavalin puhe Kristuksesta Jumalan kuvana vie ajatuksemme muun muassa Kirkon taiteeseen. Keskeisellä sijalla kirkollisessa taiteessa ovat [[ikoni]]t. Itse asiassa sana ikoni tarkoittaa yksinkertaisesti kuvaa. Me vietämme 16. elokuuta aiheemme kannalta merkittävän ikonin juhlaa – [[Käsittä tehty Kristus|Kristuksen käsittä tehdyn ikonin]] juhlaa.<br /> <br /> Seisoessamme tämän ikonin edessä, johon kuvataan useimmiten vain Kristuksen kasvot, voimme muistuttaa mieleemme, että katselemme ihmiseksi tulleen Jumalan kasvoja – hänen silmiään ja vaikkapa ilmettään. Voimme ehkä toistaa erän munkin sanoja: &quot;Minä olen sinun, sinä olet minun.&quot;<br /> <br /> '''Lars Ahlbäck'''<br /> <br /> TM, päätoimittaja<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Bysantin_ikoniperinteen_teologista_taustaa_(opetuspuhe)&diff=3527 2008-11-29T14:57:52Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Hengellistä kauneutta Bysanttilaiset isät, jotka laativat ortodoksisen kirkon teologisia oppilauselmia, esittivät myös alkuperäisen ikonografian perusajatuksen: [[Ikoni|...</p> <hr /> <div>Hengellistä kauneutta<br /> <br /> [[Bysantti]]laiset isät, jotka laativat ortodoksisen kirkon teologisia oppilauselmia, esittivät myös alkuperäisen [[ikonografia]]n perusajatuksen: [[Ikoni|ikoneissa]] kaiken tulee muistuttaa aineettomasta Jumalan valtakunnasta ja ihmisistä, jotka on luotu Jumalassa kuolemattomuuteen. Bysanttilaisen teologian syvä ajatus Kirkon hengellisestä maailmasta ja sen kirkastamista ihmisistä avaa todellisen ikonien maalaamisen ja ymmärtämisen. <br /> <br /> Pyhä ikoni kuvastaa ja ilmentää hengellistä kauneutta. Ajatus hengellisestä kauneudesta toistuu usein Bysantin teologian huomattavien edustajien kuten pyhien [[Basileios Suuri|'''Basileios Suuren''']] (k. 379), [[Johannes Krysostomos|'''Johannes Krysostomoksen''']] (k.407), [[Gregorios Nyssalainen|'''Gregorios Nyssalaisen''']] (k.394), '''[[Maksimos Tunnustaja]]n''' (k. 662), [[Johannes Damaskolainen|'''Johannes Damaskolaisen''']] (k. 750) ja '''[[Simeon Uusteologi]]n''' teologisissa kirjoituksissa (k.1022). Heidän mielestään ihmisen pyrkimys täydellisyyteen ja jumalayhteyteen on usein yhtä kuin pyrkimys kohti sielun kauneutta ja Jumalan kauneuden näkemistä. He pitävät Jumalaa korkeimpana kauneutena ja ajattelevat, että hyveet tekevät ihmissielun Jumalan kaltaiseksi eli kauniiksi.<br /> <br /> Ortodoksisessa ihmiskäsityksessä on keskeistä Jumalankaltaisuuden toteutuminen ihmisessä. Jumalankaltaisuuden toteutuminen on ihmisen olemassaolon sisältö ja päämäärä. [[Kirkkoisä|Kirkkoisien]] mukaan ihmisen osallistuminen Jumalan elämään on sitä, mikä tekee ihmisestä todellisen ihmisen. Tätä Jumalankaltaisuutta ihminen kutsutaan ilmentämään elämässään ja teoissaan.<br /> <br /> Jumala toteutti Kristuksessa ihmisen pelastuksen rakentamalla sillan Itsensä ja ihmisen välille ja tekemällä mahdolliseksi ihmisen jumaloitumisen Jumalan armon ja ihmisen vapaan tahdon yhteistoiminnassa. Mutta maailma ei halunnut ottaa vastaan valkeutta, jota Kristus itsessään sille tarjosi, ja ristiinnaulitsi Hänet. Maailma jatkoi merkityksen ja mielen antamista itselleen erillään Jumalasta. Kristus tuli pelastaakseen maailman, mutta Hänet kieltäneelle maailmalle kuoleman voittanut ja ylösnoussut Kristus koitui tuomioksi. Maailma, joka ristiinnaulitsi Kristuksen ja Hänessä oman elämänsä on sama maailma, jossa kirkko, Jumalan valtakunnan hapate, elää tätä hetkeä.<br /> <br /> == Hagiografiaa - pyhän kuvaamista ==<br /> <br /> Ortodoksisen kirkon liturginen maalaustaide, jumalanpalveluksen esittäminen maalaamalla, kehittyi ennen kaikkea Bysantissa (330-1453), jossa se säilyi Kristuksen tarjoaman uuden elämän mystisenä liitonarkkina ja sain nimen [[hagiografia]], pyhän kuvaaminen. Muiden Bysantin kirkon taidemuotojen tavoin pyhän kuvaamisenkaan tarkoituksena ei ole tuottaa iloa lihalliselle näköaistillemme vaan muuttaa se hengelliseksi aistiksi, jonka avulla voimme nähdä tämän maailman näkyvissä asioissa Jumalan maailman.<br /> <br /> Vuosisatojen ajan keskiajan bysanttilainen taide - arkkitehtuuri, ikonimaalaus, kirkkorunous ja musiikki – saivat jäädä Euroopassa vaille huomiota tai tulla väärin tulkituksi. Bysanttilaista taidetta pidettiin arvottomana, lähes alkukantaisena taidemuotona. Vaikka asenne viime vuosikymmeninä on muuttunut, ei keskiajan bysanttilaista kristillistä taidetta vieläkään täysin ole ymmärretty eikä siten riittävästi arvostettu.<br /> <br /> Meille syventyminen bysanttilaisen ikonin [[dogmi]]in merkitsee myös itse ikonin tajuamista, ei pelkästään rukouksen kohteena tai kirkkorakennuksen koristeena, vaan sen tajuamista, minkä syvän Kirkon teologisen merkityksen ikoni kantaa itsessään. Bysanttilainen ikoni, fresko tai mosaiikki käsittää ortodoksisen kokemuksen hengellisen todistuksen ja Kirkon ilmoituksen iankaikkisen merkityksen eli kaiken sen, mitä nykyajan ihminen kipeästi kaipaa. Taistelu Jumalan kuvasta ihmisessä ei ole lakannut.<br /> <br /> Bysanttilainen pyhän kuvaaminen ei ole ajallisen elämän illuusioiden, harhavaikutelmien luomista. Vaikutelmataide syntyi Italiassa niin sanotun renessanssin aikana. Se ilmensi lännen maallistunutta kristillisyyttä, sellaista kristillisyyttä, jonka filosofia oli muuttanut materialistiseksi tiedon muodoksi.<br /> <br /> Kreikkalainen ikonimaalari - ja teologi '''Fotios Kontoglou''' (k. 1965) kirjoittaa: ''&quot;Läntinen teologia seurasi filosofiaa - ja taide, joka ilmensi tätä teologiaa, seurasi antiikin pakanuuden ajan taiteen esikuvia. Tätä aikakautta kutsutaan syystä renessanssiksi, uudelleen syntymiseksi, sillä se todellakin oli nimenomaan pakanallisen maailman lihallisten ajattelun muotojen syntymistä uudelleen. Teologit kahlasivat filosofian mutasoissa eivätkä kyenneet maistamaan evankeliumin kirkasta, raikasta, ikuiseen elämään kantavaa vettä. Samoin renessanssin ajan maalarit eivät kyenneet ymmärtämään Bysantin kirkon liturgisen kuvataiteen mysteerioiden syvyyttä, Bysantin pyhää taidetta&quot;.''<br /> <br /> Läntiset teologit uskoivat, että rationaalinen filosofia tekee kristinuskosta entistä täydellisemmän, sillä heidän mielestään se oli liian yksinkertainen, vaikka tosiasiassa he eivät kyenneet pääsemään sisälle kristinuskon jumalalliseen yksinkertaisuuteen. Samoin taiteilijat ajattelivat, että he &quot;täydensivät&quot; Bysantin &quot;yksinkertaista&quot; taidetta tekemällä siitä luonnonmukaisempaa. He alkoivat kopioida &quot;luonnollisia asioita&quot; - kasvoja, vaatteita, rakennuksia, maisemia - tehden ikonimaalauksesta &quot;järjellistä&quot; aivan kuten teologit olivat &quot;järkiperäistäneet&quot; teologiaa. Lopputuloksena oli teologiaa ja uskonnollista taidetta, joka oli pelkästään havaittavan luonnon jäljittelyä.<br /> <br /> Renessanssin uskonnollisista maalauksista puuttuu bysanttilaiselle ikonille ominainen anagoginen (ikoni viittaa aineen ulkopuoliseen, hengelliseen todellisuuteen) elementti; läntiset uskonnolliset maalaukset välittävät harhakuvan aineen hallitsemasta maailmasta. Renessanssitaiteilijat kuvasivat enemmän fyysistä kuin henkistä kauneutta.<br /> <br /> Bysanttilaisen ikonitaiteen kuvaama mysteerio ei enää välittynyt myöskään uuden ajan länsimaisvaikutteisista ikoneista eikä niissä ollut todellista hengellisyyttä. Ikoneissa lakattiin kuvaamasta todellisia pyhiä; niiden tilalla oli pyhiksi naamioituja ihmisiä.<br /> <br /> Bysanttilaisessa ikonitaiteessa hengellisyys ei ole tämän maailman aisti-ilon jatke. Kuten apostoli [[Paavali (apostoli)|'''Paavali''']] sanoo, hengellisyyden arvot ovat jotain sellaista, '''&quot;mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa&quot;''' (1. Kor.2:9). Miten tämä hengellisyyden maailma, joka on kaiken aistein havaittavan tuolla puolen, voitaisiin kuvata &quot;luonnonmukaisesti&quot; ja tavalla joka vetoaa aisteihin. Miten voidaan kuvata se mikä ylittää luonnon ja aistit?<br /> <br /> Havaittavasta maailmasta voidaan tietysti lainata elementtejä, mutta jotta taide voi ilmaista sen, mikä ylittää aistit, sen tulee siirtää kuvattava korkeammalle tasolle. Toisin sanoen taiteen tulee muuttaa lihallinen hengelliseksi samoin kuin usko hengellistää ihmisen lihallisuuden. Pyhittäjä Johannes Siinailainen sanoo: ''&quot;Missä luonto jää tappiolle, siellä ilmenee yliluonnollisen läsnäolo, sillä on vastaansanomatonta, että parempi kumoaa huonompansa&quot;'' (Portaat 15, 4). Niinpä kun bysanttilainen ikonitaide käytti aineellisen maailman elementtejä, se muunsi ne hengellisiksi.<br /> <br /> == Kasvattava ikoni ==<br /> <br /> Bysantin liturgian kauneus ei ole aistillista vaan hengellistä kauneutta. Bysanttilaisen ikonin erityispiirteet - tyylitellyt vaatteiden poimut, suurennetut silmät, lehtikultataustat tai dramaattiset valkoiset taustat, pitkiksi venähtäneet jäsenet, käännetyt perspektiivit - painottavat &quot;Jumalaan päin suuntautumista&quot;. Suurin osa Bysantin kirkon teologiaa korostaa ikonin taivaallista ulottuvuutta. Mutta ikoniajattelun alusta alkaen mukana on ollut myös &quot;tähän maailmaan suuntautuminen&quot;, jossa ikonin on ymmärretty kohdistavan vaikutuksensa heihin, jotka rukoilevat tai viipyvät ikonin edessä.<br /> <br /> Tavallisesti tämä ikonin &quot;maailman suuntautuminen&quot; on käsitetty kasvatukselliseksi tehtäväksi. Seitsemän ekumeeninen [[kirkolliskokous]] (Nikea 787) puhui ikoneista opetusvälineinä lukutaidottomille. Ikonin viivoissa, muodoissa ja väreissä evankeliumin sanoma voitiin välittää kaikille ihmisille, ei vain lukutaitoisille.<br /> <br /> Ikoneissa on toinenkin &quot;tämän maailman&quot; ulottuvuus, joka ylittää jopa kuvattavan taivaallisia ja hengellisiä näkökohtia koskevan opetuksen. Tämä on siinä, että ikoni pyrkii muuttamaan ja valaisemaan ihmisen sisäisiä motiiveja ja aikomuksia ja saattamaan kirkon jäsenen toimimaan kristilliseen elämäntyyliin kuuluvalla tavalla. Lyhyesti sanottuna ikonien &quot;tähän maailmaan orientoituminen&quot; sisältää eettisen näkökohdan.<br /> <br /> Ikonin tehtävää hyveen tavoittelun herättäjänä ei missään ole nähty niin selvästi kuin pyhän [[Johannes Damaskolainen|'''Johannes Damaskolaisen''']] kolmessa pyhiä kuvia käsittelevässä [[opetuspuhe]]essa. Pyhä Johannes sanoo eräässä kohdassa, että ''&quot;jo tapahtuneita asioita muistellaan pyhien kuvien välityksellä, jotta herätettäisiin ihmettelyä tai kunnioitusta tai häpeää tai rohkaistaisiin sellaisia, jotka katselevat pyhiä ikoneita harjoittaakseen hyvää ja välttääkseen pahaa&quot;''. Pyhä Johannes viittaa ikonin &quot;tämän puoleiseen&quot; tehtävään. Hän ei puhu ikonista taivaallisten salaisuuksien paljastajana, vaan ikonin vaikutuksesta uskovaan. Ikonilla on selkeästi kasvatuksellinen tehtävä: ikoni tuo uskovalle mieleen pyhän tapahtuman. Mutta ikoni on olemassa myös aiheuttaakseen muutosta rukoilijan sisäisessä maailmassa. Eräs Kirkon pyhien isien käyttämä käsiteluokka, häpeä, on Kirkon [[Katumus|katumuksen]] edelläkävijä. Häpeä merkitsee, että ihminen tajuaa Jumalan ja Kirkon edessä, että hänen elämässään on tapahtunut asioita, joita ei olisi pitänyt tapahtua, että hän tehnyt syntiä. Tämä tunnustus on ensimmäinen askel katumuksessa.<br /> <br /> Paitsi että ikoni saa aikaan kunnioitusta, [[Katumuksen sakramentti|synnintunnustamista ja katumusta]], sen tarkoituksena on myös kannustaa meitä tekemään hyvää ja välttämään pahaa. Niinpä pyhä Johannes puhuu Kirkon jäsenestä taistelusta &quot;taisteluna pahaa vastaan&quot; ja pyrkimyksenä kulkea Herran askelissa. Edelleen tulee esille bysanttilainen teologinen käsitys ihmisen vapaudesta, yrityksestä, motivaatiosta ja aikomuksesta seurata elämässä Jumalaa eli aikaansaada meissä Jumalan nälkä ja jano. Luultavasti tämän takia seitsemäs ekumeeninen kirkolliskokous sisällytti ikoneja koskevaan säädökseensä opetuksen, että ahkera ikonien tutkistelu kohottaa ihmiset muistamaan niiden esikuvia ja kaipaamaan heitä.<br /> <br /> Apostolinen ja Katolinen Kirkko on olemassa maailmaa varten, sen pelastukseksi, mutta silti – tai pikemminkin sen takia – Kirkon ja maailman väärien perustusten välillä vallitsee sotatila. Sitä on kylläkin vaikea joskus havaita. Jumalan kieltävä ihminen ei ole lakannut tarvitsemasta ja luomasta itselleen kuvia jäljiteltäväksi ja tarinoita seurattavaksi.<br /> <br /> Nämä maailman kuvat ja tarinat ovat tulleet nopean tiedonkulun myötä yhä moninaisemmiksi ja yhä useampien tavoittaviksi. Niiden vaikutuspiiriin kuuluvat niin kristityt kuin ei-kristityt, ja monesti näiden välinen jännite pienenee sitä mukaa, kun maailman tarjoamat kuvat ja tarinat tulevat heille yhteisiksi.<br /> <br /> Mainonta on tämän päivän populaarikulttuuria: juttuja, balladeja, satuja, kaskuja ja seikkailukertomuksia. Mainokset antavat sijaa ihmisten ikuisille unelmille, hurjille toiveille ja mahdottomille haluille. Mainonnan keskeisenä tehtävänä on pidetty sitä, että se esittelee laajasti kulutustavaroita ihmisille ja siten tukee vapaan kaupan taloutta.<br /> <br /> Se ei kuitenkaan ole mainonnan ainoa tehtävä. Vuosien varrella mainonta on ottanut yhä enemmän osaa ihmisten sosiaalisten arvojen ja asenteiden aivopesuun ja ollut vähemmän mukana tavaroiden ja palveluiden varsinaisen informaation kommunikoinnissa. Tässä suhteessa voidaan väittää, että nykyajan mainonta on korvaamassa sitä tehtävää, mikä uskonnolla ja taiteella on periteisesti ollut. Mainonta tarjoaa ihmisille yksinkertaisia tarinoita ja selityksiä arvoineen ja ideoineen.<br /> <br /> Kirkko kohtaa kasvatustyössään suuren haasteen yrittäessään saada Jumalan kansan ymmärtämään, mitä on olla Jumalan kansa, mitä on maailma ja mitä on maailman voittaminen.<br /> <br /> Ikonin edessä ihminen on kasvotusten pyhän – eli Jumalan – kanssa, ja Jumalan kohtaaminen on langenneessa maailmassa elävälle ihmiselle aina kriisi. Historiallisten tapahtumien tai teologisten ideoiden mietiskely on harrastus, johon syntinenkin voi antautua varsin kevyesti. Sekä Jumala että pyhät ihmiset ovat kuitenkin ennen kaikkea persoonia, ja he tulevat ikonien kautta todella läsnä oleviksi ihmiselle, joka sen sallii tapahtua. Syntiselle ihmiselle pyhän kohtaaminen ei ole ihanaa eikä myöskään rauhoittavaa, vaan ennalta eletty tuomiopäivä. Ilman katumusta ihminen ei voi kohdata pyhää.<br /> <br /> Jumalallinen elämä murtaa liikkumattomien viivojen ja tummuneiden värien kehikon tullen kohti ja kysyen: Missä Sinä olet? On ihme ja todistus Pyhän Hengen olemassaolosta, että ihminen kaipaa pyhyyttä ja janoaa sitä kohti, vaikka Jumalan pyhyys on hänen langenneelle tahdolleen kuin kuluttava tuli.<br /> <br /> Bysanttilainen ikoni, fresko tai mosaiikki ei ole pelkkä vertauskuva tai Kirkon traditiota sisältävä tietokanta. Ortodoksisen kirkon uskolliselle jäsenelle totuus ei ole joukko opinkappaleita tai lainomaisia säädöksiä, vaan Kristus jumalinhimillisenä persoonana. Jumalan Totuuden tunteminen on elämää yhteydessä Kristukseen, osallistumista Kirkon eukaristisessa yhteisössä Hänen elämäänsä.<br /> <br /> [[Eukaristia|Eukaristinen]] [[liturgia]] julistaa, että Kirkko on Jumalan läsnäolon ja Valtakunnan mysteerio. Eukaristia on ortodoksisen teologian ja kirkko-opin lähde. Meidän tulee ortodoksisina kristittyinä löytää Kirkko eukaristisena yhteisönä, joka ei rajoitu etniseksi tai nationalistiseksi joukoksi.<br /> <br /> Ortodoksinen kirkko omistautuu jäsenissään ensisijaisesti aineelliseen, hallinnollisiin ja lainomaisiin asioihin, mutta on usein välinpitämätön Kirkon lähetystyön, kasvatuksen ja laupeudentyön tarpeisiin. Kirkko korostaa yksipuolisesti institutionaalisia asioita. Siinä vaarantuu Kirkon luonne, lähetystyö ja maailman muuttaminen kristilliseksi.<br /> <br /> [[Arkkimandriitta]] '''Justin Popovitš''' (k. 1979) opettaa: &quot;Se, joka uskoo Kristukseen, kasvaa Hänen jumalallisen totuutensa rajattomuudessa. Hän kasvaa koko olemuksellaan, mielellään, sydämellään ja sielullaan. Kristuksessa eletään olemalla totuudellisia rakkaudessa, ainoastaan siten kasvamme kaikin tavoin Hänessä. Näin kasvamme kaikkien pyhien ihmisten kanssa Kirkossa ja Kirkon kautta, koska muutoin ei voi kasvaa Kristuksessa&quot;.<br /> <br /> '''isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> Kirjallisuutta:<br /> <br /> * Cavarnos, Constantine<br /> o 1968 Byzantine Thought and Art. Belmont.<br /> * Gerostergios, Asterios<br /> o 1994 Father Justin Popovich: Orthodox Faith and Life in Christ. Belmont.<br /> * Hakkarainen, Jarmo<br /> o 2006 Kirkon parantava lääke. Kirjoituksia ortodoksisen kirkon terapeuttisesta opetuksesta ja käytännöstä. Joensuu.<br /> * Hietala, Veijo<br /> o 1996 Ruudun hurma. Johdatus TV-kulttuuriin. Yle-opetuspalvelut. Jyväskylä.<br /> * Vrame, Anton C.<br /> o 1999 The Educating Icon. Teaching Wisdom and Holiness in the Orthodox Way. Brookline.</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Joulupaasto_-_Historiallinen_odotuksen_aika_(opetuspuhe)&diff=3526 2008-11-29T14:46:35Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Joulupaasto tunnetaan perinteenä sekä lännen että idän kirkoissa. Liturgisesta kehityksestä johtuen lännen kirkossa tätä paastoa alettiin kutsua myös nimellä [[adventti...</p> <hr /> <div>[[Joulupaasto]] tunnetaan perinteenä sekä lännen että idän kirkoissa. Liturgisesta kehityksestä johtuen lännen kirkossa tätä paastoa alettiin kutsua myös nimellä [[adventti]]aika, mikä nimitys on vakiintunut Suomen luterilaisessa kirkossa joulua edeltävälle neljä sunnuntaita käsittävälle ajalle. Myös ortodoksisessa joulupaastossa on adventin - odotuksen luonne. Sana adventti tulee latinankielisestä sanonnasta adventus Domini, Herran tuleminen. Jumalan pelastushistoriassa Kristuksen syntymää edelsi odotuksen aika, jonka kuluessa Vanhan testamentin profeetat välittivät Jumalan kansalle lupaukset ja ennustukset Vapahtajasta. Samoin joulua edeltää odotuksen ja valmistautumisen aika, jolloin kirkko joka vuosi uudelleen elää nämä lupaukset ja valmistautuu kuulemaan ja kokemaan niiden toteutumisen.<br /> <br /> Varhaisin todiste adventtiajan pitämisestä paastonaikana on Ranskasta vuodelta 490. Toisaalta jo '''Ambrosius Milanolainen''' (k. 397) mainitsee jouluun valmistautumisesta [[paasto]]ten. [[Paavi]] Leo Suuren (k. 461) mukaan joulupaasto on uhri Jumalalle kiitoksena kootusta sadosta. ''&quot;Koska Herra on antanut meille maan hedelmiä, niin meidän paaston aikana tulee olla armeliaita puutteenalaisille.&quot;'' Käytäntö niin idässä kuin lännessä oli vaihtelevaa eri paikkakunnilla hyvin pitkän aikaa, ja lopullisesti adventin paastoluonteen voidaankin sanoa vakiintuneen vasta toisen vuosituhannen alkupuolella.<br /> <br /> Lännessä joulupaasto gallialaisen liturgisen käytännön mukaan kesti kuusi viikkoa. Tällöin viimeinen huomattava juhla ennen paaston alkua oli [[Pyhä]]n Martin päivä 11.11., josta kansan keskuudessa muodostui iloinen karnevaalijuhla runsaine syömisineen. Varhaisen keskiajan käytännön mukaisesti adventti vakiintui läntisessä kirkossa neljäksi viikoksi. Toisaalta italialaisen Milanon hiippakunnan liturgisessa käytännössä on edelleenkin kuusi adventtisunnuntaita. Neljän sunnuntain perinnettä seurasivat uskonpuhdistuksen jälkeen luterilaiset ja anglikaanit. Reformoidussa kirkossa adventtiaikaa ei ole ollenkaan.<br /> <br /> Vaikka adventti luterilaisten parissa säilyikin, sen paastoluonne on käytännössä unohtunut. Muinoin käytännössä olleesta paastosta kertoo ainoastaan violetti kirkollinen väri. Suomessa joulun alusviikkojen aikana pöydät notkuvat ruokien painosta, ja muutenkin yhteiskunnan ilme on karnevaalimainen. Jouluahan on koko joulukuu ajatuksella ''&quot;Oi, oispa joulu ainainen&quot;''. Kaukainen perinne adventin paastoperinteestä on lipeäkalan syöminen jouluaattona. Katolilaisten jouluaaton ateriaan ei yleensä vieläkään kuulu lihaa vaikka jouluaaton paastovelvoite onkin vuonna 1966 poistettu. Vanhat kirkot yhä edelleenkin muistuttavat jouluun valmistautumisen ajan aterioiden säännöstelemisestä. Muistaessaan paastosäännöt näiden kirkkojen jäsenet voivat ehkä paremmin sisäisesti vapautua sidonnaisuudesta maailmaan, hiljentyä ja keskittyä ottamaan vastaan joulun sanoman.<br /> <br /> Ortodoksisessa kirkossa joulupaaston käytäntö on ollut vaihtelevaa ensimmäisellä vuosituhannella. Paasto on aluksi liittynyt [[teofania]]an, Herran [[kaste]]en juhlaan, jolloin kasteeseen valmistautuvat paastosivat. Kun teofanian liturginen perinne kopioitui joulun jumalanpalveluskäytännöksi, paastoaminen siirtyi joulun yhteyteen. Niinpä edelleenkin ortodoksisissa kirkkosäännöissä teofanian aatto ja jouluaatto ovat ankaria paastopäiviä. Kirkon elämässä ei kuitenkaan ollut mitään yleistä paastojaksoa. Jotkut paastosivat viisi päivää, toiset seitsemän ja muut enemmän.<br /> <br /> Saadakseen aikaan yhdenmukaisen käytännön kirkon elämässä [[Konstantinopoli]]n [[kirkolliskokous]] vuonna 1166 määräsi pidettäväksi 40 päivän mittaisen paaston joulun edellä. Tällaisella päätöksellä oli ortodoksisessa kirkossa laaja kannatus. Mm. Antiokian patriarkka '''Balsamon''' (1186-1203) perusteli nelikymmenpäiväistä paastoa ennen joulua seuraavasti: ''&quot;Koska monet ovat olleet epätietoisia sen suhteen, että missään (kirkkosäännöissä) ei ole sanottu [[Jumalansynnyttäjä]]n paaston ja joulupaaston päivien lukumäärää, niin itse kaikkein pyhin [[patriarkka]] (Konstantinopolissa) on sanonut, että vaikka näiden paastojen päiviä ei ole säännöissä määrätty, niin silti meidän täytyy seurata kirjoittamatonta kirkollista perinnettä ja paastota elokuun ensimmäisestä päivästä alkaen ja samoin marraskuun 15. päivästä alkaen.&quot;''<br /> <br /> Joulupaastoa kutsutaan myös [[Filippus (apostoli)|apostoli '''Filippuksen''']] paastoksi, koska hänen [[muistopäivä]]nsä 14.11. jälkeen alkaa joulupaasto. Kirkkovuoden kierrossa olevien pitkien paastojen säännöistä joulupaaston säännöt ovat kaikkein lievimpiä. Tätä paastoa on verrattu [[helluntai]]n jälkeen alkavaan apostolien paastoon, minkä sääntöjä joulupaasto pääpiirteissään noudattaa, mutta lievemmässä muodossa. On huomattava, että joulupaaston aikaan sattuu monia juhlia, esim. [[Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliinkäyminen|Neitsyt Marian temppeliinkäymisen juhla]], apostoli ja evankelista [[Matteus (apostoli)|'''Matteuksen''']] päivä 16.11., [[apostoli]] [[Andreas (apostoli)|'''Andreaan''']] päivä 30.11., pyhän [[Nikolaos Ihmeidentekijä|'''Nikolaoksen''']] päivä 6.12., pyhittäjä [[Trifon Petsamolainen|'''Trifon Petsamolaisen''']] päivä 15.12. jne. Joulun [[esijuhla]] alkaa 20.12. huipentuen jouluaattoon 24.12. Tuona aikana kirkon jumalanpalvelusjärjestys muistuttaa [[Suuri viikko|suuren viikon]] jumalanpalveluksia. Suomenkielellä tätä esijuhlan aikaa on vaikea viettää, koska esijuhlan tekstejä ei ole suomeksi. Täydellisimpänä ja ankarimpana joulupaasto on esijuhlan päivinä.<br /> <br /> Joulun, Vapahtajamme syntymän juhlan odotuksesta viestittävät kaksi joulua edeltävää sunnuntaita: [[pyhien esi-isien sunnuntai]] ja [[pyhien isien sunnuntai]]. Näiden sunnuntaiden viettoaiheet toimivat linkkinä [[Vanha testamentti|Vanhan]] ja [[Uusi testamentti|Uuden testamentin]] välillä. Esi-isien sunnuntaina muistellaan [[Patriarkka|patriarkkoja]], [[Profeetta|profeettoja]] ja muita Vanhan testamentin [[Pyhä|pyhiä]], jotka opastivat uskomaan tulevaan [[Messias|Messiaaseen]]. Pyhien isien sunnuntaina muistellaan kaikkia Vanhan testamentin hurskaita sekä miehiä että naisia aina [[Aadam]]ista [[Neitsyt Maria]]n, Herran Äidin kihlattuun [[Joosef]]iin saakka. Keskeisellä sijalla on profeetta [[Daniel (profeetta)|Danielin]] ja kolmen hurskaan nuorukaisen muisto.<br /> <br /> Vapahtajamme syntymän juhla on pitkän Messiaan tuloon valmistaneen prosessin huipentuma. Se kesti vuosituhansia, eikä se ollut mikään Jumalan äkillinen ja irrationaalinen maailman tapahtumiin puuttuminen. Näitä pelastushistorian keskeisiä teemoja toistaen kirkko vuosittain johdattaa jäsenensä kohtaamaan joulun.<br /> <br /> '''isä Olavi Merras'''<br /> <br /> [[Harjukirkon Viesti]] 6/1991<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Joulun_juhlakausi_(opetuspuhe)&diff=3479 2008-11-29T13:03:18Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Meille ortodokseille on selvää, että [[Pääsiäinen]] on kirkkojuhlista suurin, mutta samalla joulujuhla ei saisi jäädä sen varjoon.<br /> <br /> Syntymän ja [[kuolema]]n hetket täydentävät toisiaan. Emme voi ymmärtää elämää tuntematta kuolemaa, kuten emme terveyttä ilman sairautta, vahvuutta ilman heikkoutta emmekä vanhuutta ilman nuoruutta.<br /> <br /> Jos pääsiäiskausi [[esijuhla|valmistus]]- ja [[jälkijuhla|jälkijuhlineen]] kattaa [[kirkkovuosi|kirkkovuoden]] päivistä lähes kolmanneksen, niin tekee joulujuhlakin avarasti tarkasteltuna.<br /> <br /> [[Kirkkorakennus|Kirkkorakennuksen]] symboliikkaan ei liity vailla tarkoitusta erityisesti juuri näiden kahden juhlan oleellisin sanoma. Kirkkomatkamme kulkee kohdusta hautaan. Kaikki on niin taidokkaasti punottu yhteen. Sama koskee myös muita suuria kirkkojuhlia. Ne tarjoavat uskovaisten koettavaksi kokonaisvaltaisen elämyksen tässä ja nyt.<br /> <br /> Ortodoksinen kirkkorakennus [[Neitsyt Maria|Neitseen Marian]] kuvana ja ikonina pitää koko kirkkoa jatkuvan odotuksen tilassa. Kirkon olemuksen [[sakramentti]], [[mysteerio]], uskon salaisuus on se, että Jumalan [[Sana]] tulee lihaksi. Joulun salaisuus on se, että Jumala tulee ihmiseksi, jotta ihminen voisi jälleen saavuttaa kadottamansa elämän mielen, Jumalan kaltaisuuden. Jumala laskeutuu alas, jotta ihminen voisi jälleen nousta ylös…<br /> <br /> Joulujuhlan odotus ja siihen valmistautuminen alkaa varsinaisesti jo yhdeksän kuukautta sitä ennen. [[Ylienkeli]] [[Gabriel (enkeli)|Gabrielin]] ja Neitseen Marian kohtaaminen on maaliskuun 25. päivän juhlan aihe. Kreikankielisessä perinteessä juhlan nimi kertoo jo kaiken oleellisen. Evangelismós on ilosanoman juhla, [[Evankeliumi]]n juhla. Tuon hyvän ilosanoman viesti on se, että Neitsyt on tullut raskaaksi ja hän on synnyttävä Pojan, [[Immanuel]]in. Ja se on suomeksi, että Jumala tulee olemaan meidän kanssamme. Gabriel käyttää tervehdyksenään kreikan sanaa khaíre, iloitse. Me käytämme samaa tervehdystä [[akatistos]]veisuja veisatessamme ja tervehtiessämme pyhiä. Kreikkalaiset käyttävät samaa sanaa tervehtiessään toisiaan. Joulun todellinen sanoma on myös elämän ja uskon todellinen sisältö: ilo ja riemu.<br /> <br /> Syksyn koittaessa joulun odotus tiivistyy kulkemiseen Neitseen Marian jalanjälkiä seuraten. Syyskuun 9. päivänä vietämme hänen [[Jumalansynnyttäjän syntymä|syntymäjuhlaansa]] ja marraskuun 21. päivänä astumme mielessämme kolmivuotiaan [[Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliinkäyminen|Neitseen kanssa sisälle temppeliin]] valmiina suuriin tehtäviin. Tuosta päivästä lähtien alkaa kirkoissa soida riemullisen joulu[[kanoni]]n veisut: ''Kristus syntyy! Kiittäkää!''<br /> <br /> Vajaata viikkoa aikaisemmin on ennättänyt alkaa jo [[joulupaasto]], joka on tarkalleen neljänkymmenen päivän mittainen. Joulupaasto viimeiset päivät tunnetaan joulun [[esijuhla]]päivinä. Ne vastaavat sisällöltään ja rakenteeltaan Pääsiäistä edeltävää [[Suuri viikko|Suurta Viikkoa]].<br /> <br /> Joulukuun 9. päivänä joulun odotusta kiihdytetään vielä uudella odotuksen kierrolla. Silloin vietetään Neitseen Marian äidin, pyhän [[Joakim ja Anna|Annan]] hedelmöittymisen juhlaa. Ja niin kuin Maria ja kaikki muut äidit hänkin odottaa yhdeksän kuukautta lastaan.<br /> <br /> Joulujuhlalla on kahdeksan päivän jälkijuhla, joka päättyy vuoden viimeiseen päivään. Kuitenkin joulun teema jatkuu siitä vielä eteenpäin. Tammikuun ensimmäisenä päivänä, kahdeksan päivää syntymän jälkeen Jeesus saa juutalaisen perinteen mukaan nimen. Tämän esimerkin mukaan antavat valveutuneet ortodoksivanhemmat kahdeksantena päivänä syntymästä nimen myös omille lapsilleen.<br /> <br /> Suomen sana Loppiainen viittaa läntisen perinteen mukaan myös joulun päätösjuhlaan. Idän perinteessä tammikuun kuudennen päivän juhla ei ole tietäjien juhla kuten lännessä, vaan Kristuksen kasteen ja Jumalan ilmestymisen juhla. Kirkon syvällisemmän opetuksen mukaan Kristuksen syntymän ja kasteen juhla liittyvät oleellisesti toisiinsa. Hurskailla kreikkalaisilla onkin tapana toivottaa hyvää joulujuhlaa kahdentoista päivän ajaksi, joulusta [[Teofania|loppiaiseen]].<br /> <br /> Mutta joulujuhla ja Jeesus lapsi vie meitä vielä lähes kuukauden verran mukanaan. Neljäkymmentä päivää ennen joulua aloitimme joulupaaston ja neljäkymmentä päivää joulun jälkeen pääsemme maaliin. Helmikuun toisena päivänä on juhlan aiheena [[Herramme Jeesuksen Kristuksen temppeliin tuominen|Kristuksen temppeliin tuomisen juhla]]. Ja pyhä tarkoitus on, että me tuomme myös omat vastasyntyneet lapsemme kirkotettaviksi tämän perinteen mukaisesti. Niinpä meidän joulunodotuksemme onkin elämämme mittainen.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * [[Joulu]]<br /> * [[Kristuksen syntymä]] - uuden ihmisyyden juhla<br /> * [[Ortodoksinen joulu]]<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviesti]]n numerossa 10/2004. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja [[Helsingin ortodoksinen seurakunta|Helsingin ortodoksisen seurakunnan]] kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Joulun_juhlakausi_(opetuspuhe)&diff=3478 2008-11-29T13:02:37Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Joulun juhlakausi<br /> <br /> Meille ortodokseille on selvää, että [[Pääsiäinen]] on kirkkojuhlista suurin, mutta samalla joulujuhla ei saisi jäädä sen varjoon.<br /> <br /> Syntymän ja [[kuolema]]n hetket täydentävät toisiaan. Emme voi ymmärtää elämää tuntematta kuolemaa, kuten emme terveyttä ilman sairautta, vahvuutta ilman heikkoutta emmekä vanhuutta ilman nuoruutta.<br /> <br /> Jos pääsiäiskausi [[esijuhla|valmistus]]- ja [[jälkijuhla|jälkijuhlineen]] kattaa [[kirkkovuosi|kirkkovuoden]] päivistä lähes kolmanneksen, niin tekee joulujuhlakin avarasti tarkasteltuna.<br /> <br /> [[Kirkkorakennus|Kirkkorakennuksen]] symboliikkaan ei liity vailla tarkoitusta erityisesti juuri näiden kahden juhlan oleellisin sanoma. Kirkkomatkamme kulkee kohdusta hautaan. Kaikki on niin taidokkaasti punottu yhteen. Sama koskee myös muita suuria kirkkojuhlia. Ne tarjoavat uskovaisten koettavaksi kokonaisvaltaisen elämyksen tässä ja nyt.<br /> <br /> Ortodoksinen kirkkorakennus [[Neitsyt Maria|Neitseen Marian]] kuvana ja ikonina pitää koko kirkkoa jatkuvan odotuksen tilassa. Kirkon olemuksen [[sakramentti]], [[mysteerio]], uskon salaisuus on se, että Jumalan [[Sana]] tulee lihaksi. Joulun salaisuus on se, että Jumala tulee ihmiseksi, jotta ihminen voisi jälleen saavuttaa kadottamansa elämän mielen, Jumalan kaltaisuuden. Jumala laskeutuu alas, jotta ihminen voisi jälleen nousta ylös…<br /> <br /> Joulujuhlan odotus ja siihen valmistautuminen alkaa varsinaisesti jo yhdeksän kuukautta sitä ennen. [[Ylienkeli]] [[Gabriel (enkeli)|Gabrielin]] ja Neitseen Marian kohtaaminen on maaliskuun 25. päivän juhlan aihe. Kreikankielisessä perinteessä juhlan nimi kertoo jo kaiken oleellisen. Evangelismós on ilosanoman juhla, [[Evankeliumi]]n juhla. Tuon hyvän ilosanoman viesti on se, että Neitsyt on tullut raskaaksi ja hän on synnyttävä Pojan, [[Immanuel]]in. Ja se on suomeksi, että Jumala tulee olemaan meidän kanssamme. Gabriel käyttää tervehdyksenään kreikan sanaa khaíre, iloitse. Me käytämme samaa tervehdystä [[akatistos]]veisuja veisatessamme ja tervehtiessämme pyhiä. Kreikkalaiset käyttävät samaa sanaa tervehtiessään toisiaan. Joulun todellinen sanoma on myös elämän ja uskon todellinen sisältö: ilo ja riemu.<br /> <br /> Syksyn koittaessa joulun odotus tiivistyy kulkemiseen Neitseen Marian jalanjälkiä seuraten. Syyskuun 9. päivänä vietämme hänen [[Jumalansynnyttäjän syntymä|syntymäjuhlaansa]] ja marraskuun 21. päivänä astumme mielessämme kolmivuotiaan [[Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliinkäyminen|Neitseen kanssa sisälle temppeliin]] valmiina suuriin tehtäviin. Tuosta päivästä lähtien alkaa kirkoissa soida riemullisen joulu[[kanoni]]n veisut: ''Kristus syntyy! Kiittäkää!''<br /> <br /> Vajaata viikkoa aikaisemmin on ennättänyt alkaa jo [[joulupaasto]], joka on tarkalleen neljänkymmenen päivän mittainen. Joulupaasto viimeiset päivät tunnetaan joulun [[esijuhla]]päivinä. Ne vastaavat sisällöltään ja rakenteeltaan Pääsiäistä edeltävää [[Suuri viikko|Suurta Viikkoa]].<br /> <br /> Joulukuun 9. päivänä joulun odotusta kiihdytetään vielä uudella odotuksen kierrolla. Silloin vietetään Neitseen Marian äidin, pyhän [[Joakim ja Anna|Annan]] hedelmöittymisen juhlaa. Ja niin kuin Maria ja kaikki muut äidit hänkin odottaa yhdeksän kuukautta lastaan.<br /> <br /> Joulujuhlalla on kahdeksan päivän jälkijuhla, joka päättyy vuoden viimeiseen päivään. Kuitenkin joulun teema jatkuu siitä vielä eteenpäin. Tammikuun ensimmäisenä päivänä, kahdeksan päivää syntymän jälkeen Jeesus saa juutalaisen perinteen mukaan nimen. Tämän esimerkin mukaan antavat valveutuneet ortodoksivanhemmat kahdeksantena päivänä syntymästä nimen myös omille lapsilleen.<br /> <br /> Suomen sana Loppiainen viittaa läntisen perinteen mukaan myös joulun päätösjuhlaan. Idän perinteessä tammikuun kuudennen päivän juhla ei ole tietäjien juhla kuten lännessä, vaan Kristuksen kasteen ja Jumalan ilmestymisen juhla. Kirkon syvällisemmän opetuksen mukaan Kristuksen syntymän ja kasteen juhla liittyvät oleellisesti toisiinsa. Hurskailla kreikkalaisilla onkin tapana toivottaa hyvää joulujuhlaa kahdentoista päivän ajaksi, joulusta [[Teofania|loppiaiseen]].<br /> <br /> Mutta joulujuhla ja Jeesus lapsi vie meitä vielä lähes kuukauden verran mukanaan. Neljäkymmentä päivää ennen joulua aloitimme joulupaaston ja neljäkymmentä päivää joulun jälkeen pääsemme maaliin. Helmikuun toisena päivänä on juhlan aiheena [[Herramme Jeesuksen Kristuksen temppeliin tuominen|Kristuksen temppeliin tuomisen juhla]]. Ja pyhä tarkoitus on, että me tuomme myös omat vastasyntyneet lapsemme kirkotettaviksi tämän perinteen mukaisesti. Niinpä meidän joulunodotuksemme onkin elämämme mittainen.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * [[Joulu]]<br /> * [[Kristuksen syntymä]] - uuden ihmisyyden juhla<br /> * [[Ortodoksinen joulu]]<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviesti]]n numerossa 10/2004. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja [[Helsingin ortodoksinen seurakunta|Helsingin ortodoksisen seurakunnan]] kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Joulun_juhlakausi_(opetuspuhe)&diff=3477 2008-11-29T13:02:20Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Joulun juhlakausi Meille ortodokseille on selvää, että Pääsiäinen on kirkkojuhlista suurin, mutta samalla joulujuhla ei saisi jäädä sen varjoon. Syntymän ja [[kuolema]...</p> <hr /> <div>Joulun juhlakausi<br /> <br /> Meille ortodokseille on selvää, että [[Pääsiäinen]] on kirkkojuhlista suurin, mutta samalla joulujuhla ei saisi jäädä sen varjoon.<br /> <br /> Syntymän ja [[kuolema]]n hetket täydentävät toisiaan. Emme voi ymmärtää elämää tuntematta kuolemaa, kuten emme terveyttä ilman sairautta, vahvuutta ilman heikkoutta emmekä vanhuutta ilman nuoruutta.<br /> <br /> Jos pääsiäiskausi [[esijuhla|valmistus]]- ja [[jälkijuhla|jälkijuhlineen]] kattaa [[kirkkovuosi|kirkkovuoden]] päivistä lähes kolmanneksen, niin tekee joulujuhlakin avarasti tarkasteltuna.<br /> <br /> [[Kirkkorakennus|Kirkkorakennuksen]] symboliikkaan ei liity vailla tarkoitusta erityisesti juuri näiden kahden juhlan oleellisin sanoma. Kirkkomatkamme kulkee kohdusta hautaan. Kaikki on niin taidokkaasti punottu yhteen. Sama koskee myös muita suuria kirkkojuhlia. Ne tarjoavat uskovaisten koettavaksi kokonaisvaltaisen elämyksen tässä ja nyt.<br /> <br /> Ortodoksinen kirkkorakennus [[Neitsyt Maria|Neitseen Marian]] kuvana ja ikonina pitää koko kirkkoa jatkuvan odotuksen tilassa. Kirkon olemuksen [[sakramentti]], [[mysteerio]], uskon salaisuus on se, että Jumalan [[Sana]] tulee lihaksi. Joulun salaisuus on se, että Jumala tulee ihmiseksi, jotta ihminen voisi jälleen saavuttaa kadottamansa elämän mielen, Jumalan kaltaisuuden. Jumala laskeutuu alas, jotta ihminen voisi jälleen nousta ylös…<br /> <br /> Joulujuhlan odotus ja siihen valmistautuminen alkaa varsinaisesti jo yhdeksän kuukautta sitä ennen. [[Ylienkeli]] [[Gabriel (enkeli)|Gabrielin]] ja Neitseen Marian kohtaaminen on maaliskuun 25. päivän juhlan aihe. Kreikankielisessä perinteessä juhlan nimi kertoo jo kaiken oleellisen. Evangelismós on ilosanoman juhla, [[Evankeliumi]]n juhla. Tuon hyvän ilosanoman viesti on se, että Neitsyt on tullut raskaaksi ja hän on synnyttävä Pojan, [[Immanuel]]in. Ja se on suomeksi, että Jumala tulee olemaan meidän kanssamme. Gabriel käyttää tervehdyksenään kreikan sanaa khaíre, iloitse. Me käytämme samaa tervehdystä [[akatistos]]veisuja veisatessamme ja tervehtiessämme pyhiä. Kreikkalaiset käyttävät samaa sanaa tervehtiessään toisiaan. Joulun todellinen sanoma on myös elämän ja uskon todellinen sisältö: ilo ja riemu.<br /> <br /> Syksyn koittaessa joulun odotus tiivistyy kulkemiseen Neitseen Marian jalanjälkiä seuraten. Syyskuun 9. päivänä vietämme hänen [[Jumalansynnyttäjän syntymä|syntymäjuhlaansa]] ja marraskuun 21. päivänä astumme mielessämme kolmivuotiaan [[Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian temppeliinkäyminen|Neitseen kanssa sisälle temppeliin]] valmiina suuriin tehtäviin. Tuosta päivästä lähtien alkaa kirkoissa soida riemullisen joulukanonin veisut: ''Kristus syntyy! Kiittäkää!''<br /> <br /> Vajaata viikkoa aikaisemmin on ennättänyt alkaa jo [[joulupaasto]], joka on tarkalleen neljänkymmenen päivän mittainen. Joulupaasto viimeiset päivät tunnetaan joulun [[esijuhla]]päivinä. Ne vastaavat sisällöltään ja rakenteeltaan Pääsiäistä edeltävää [[Suuri viikko|Suurta Viikkoa]].<br /> <br /> Joulukuun 9. päivänä joulun odotusta kiihdytetään vielä uudella odotuksen kierrolla. Silloin vietetään Neitseen Marian äidin, pyhän [[Joakim ja Anna|Annan]] hedelmöittymisen juhlaa. Ja niin kuin Maria ja kaikki muut äidit hänkin odottaa yhdeksän kuukautta lastaan.<br /> <br /> Joulujuhlalla on kahdeksan päivän jälkijuhla, joka päättyy vuoden viimeiseen päivään. Kuitenkin joulun teema jatkuu siitä vielä eteenpäin. Tammikuun ensimmäisenä päivänä, kahdeksan päivää syntymän jälkeen Jeesus saa juutalaisen perinteen mukaan nimen. Tämän esimerkin mukaan antavat valveutuneet ortodoksivanhemmat kahdeksantena päivänä syntymästä nimen myös omille lapsilleen.<br /> <br /> Suomen sana Loppiainen viittaa läntisen perinteen mukaan myös joulun päätösjuhlaan. Idän perinteessä tammikuun kuudennen päivän juhla ei ole tietäjien juhla kuten lännessä, vaan Kristuksen kasteen ja Jumalan ilmestymisen juhla. Kirkon syvällisemmän opetuksen mukaan Kristuksen syntymän ja kasteen juhla liittyvät oleellisesti toisiinsa. Hurskailla kreikkalaisilla onkin tapana toivottaa hyvää joulujuhlaa kahdentoista päivän ajaksi, joulusta [[Teofania|loppiaiseen]].<br /> <br /> Mutta joulujuhla ja Jeesus lapsi vie meitä vielä lähes kuukauden verran mukanaan. Neljäkymmentä päivää ennen joulua aloitimme joulupaaston ja neljäkymmentä päivää joulun jälkeen pääsemme maaliin. Helmikuun toisena päivänä on juhlan aiheena [[Herramme Jeesuksen Kristuksen temppeliin tuominen|Kristuksen temppeliin tuomisen juhla]]. Ja pyhä tarkoitus on, että me tuomme myös omat vastasyntyneet lapsemme kirkotettaviksi tämän perinteen mukaisesti. Niinpä meidän joulunodotuksemme onkin elämämme mittainen.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * [[Joulu]]<br /> * [[Kristuksen syntymä]] - uuden ihmisyyden juhla<br /> * [[Ortodoksinen joulu]]<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviesti]]n numerossa 10/2004. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja [[Helsingin ortodoksinen seurakunta|Helsingin ortodoksisen seurakunnan]] kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Dimitrin_suovattu_(opetuspuhe)&diff=3395 2008-11-28T11:54:16Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>(lokakuun 26. päivää edeltävä lauantai) <br /> <br /> Aina uudestaan ja uudestaan saan palautetta suurelta yleisöltä siitä, kuinka kaunis ortodoksinen [[Hautaus|hautaustoimitus]] onkaan. Se koetaan yli kirkkokuntien ja jopa eri uskontojen rajojen niin lohduttavaksi ja intiimiksi. Monen uuden ortodoksin taival kohti kirkkomme helmaa on kulkenut rakkaan ortodoksivanhempansa tai omaisensa hautaustoimituksessa saadusta uskon kipinästä. Ei olekaan ihme, että eräät toisetkin kirkot ovat omaksuneet tiettyjä piirteitä omaan hautauskäytäntöönsä ortodoksisesta perinteestä. Lepattavat tuohuksen liekit saattoväen käsissä ei ole enää outo näky luterilaisissakaan hautajaisissa.<br /> <br /> Suuren vaikutuksen ortodoksisuudesta kiinnostuville on tehnyt myös se rakkaus ja intensiteetti, jolla meillä on tapana muistaa edesmenneitä vainajiamme vielä hautajaisten jälkeenkin. Joskus joku on erehtynyt kritisoimaan kirkkoamme siitä, että se näyttää muistavan edesmenneitä vainajia enemmän kuin eläviä ja heidän huoliaan. Kirkon logiikka on kuitenkin toinen. Kun uskon perusta on usko iankaikkiseen elämään, kirkko muistaa ja kantaa huolta vainajia muistaessaankin elämän mielestä ja salaisuudesta. Kristuksessa kun elävät kaikki, niin kuolleet kuin elävät!<br /> <br /> Kirkko muistelee vainajiaan niin yksityisesti kuin yleisestikin. Ortodoksisen rukouskirjan ohjeiden mukaan meidän jokapäiväisiin rukouksiin tulee kuulua esirukoukset niin elävien kuin kuolleiden puolesta. Kirkon päivittäiseen jumalanpalveluskiertoon liittyy säännönmukaisesti edesmenneitten vainajien muistaminen useaan otteeseen niin hartauden ekteniassa kuin erityisessä vainajien ekteniassa. Päivittäin toimitettavassa kirkon [[mysteerio]]ssa, [[liturgia]]n [[eukaristia]]ssa mainitaan aina myös uskossa nukkuneet rakkaat omaisemme, joiden toivotaan näkevän Herran kasvojen valkeuden.<br /> <br /> Ortodokseilla on tapana muistaa edesmenneitä omaisiaan ainakin kolmantena ja neljäntenäkymmenentenä päivänä kuoleman jälkeen ja edelleen aina kuolinpäivänä vuosittain. Vainajien yksityisten [[Muistopäivä|muistopäivien]] ohella kirkolla on myös yleisiä [[Vainajien muistelu|vainajien muistelupäiviä]]. Vanhan perinteen mukaan kirkko valmistautuu suurimpien juhliensa viettämiseen aina ensin muistamalla kaikkia edesmenneitä. Näin tapahtuu niin ennen [[Suuri paasto|suuren paaston]] alkua, ennen [[Pääsiäinen|Pääsiäistä]], ja jälleen samoin ennen [[Helluntai]]ta. Näille suuria juhlia edeltäville muistopäiville on annettu paljon puhuva nimi: sielujen lauantait.<br /> <br /> Myös syyskaudelle sijoittuu yksi sielujen lauantai. Lokakuun 26. päivää edeltävä lauantai on omistettu kaikkien uskossa ja iankaikkisen elämän toivossa nukkuneitten ortodoksikristittyjen muistolle. Tämän vainajien muistopäivän erityinen otsikko on Dimitrin lauantai, karjalaisittain paremmin tunnettuna Dimitrin suovattu (&lt; ven. subbota). Nimensä se on saanut siksi, koska sitä vietetään juuri ennen [[suurmarttyyri]] Demetrioksen muistopäivää, joka on lokakuun 26. päivä.<br /> <br /> Dimitrin lauantai on slaavilais-venäläinen lisä ortodoksiseen vainajien muistoperinteeseen. Vainajien muistelupäivä juontaa juurensa ruhtinas Dimitri Donskoin ajoilta. Vuonna 1380 käydyn Kulikovan taistelun jälkeen tuona lauantaina alettiin muistella taistelussa kaatuneita sotilaita. Sittemmin muistelun kohteeksi tulivat myös kaikki muut edesmenneet. Näin Demetrioksen päivää edeltäneestä lauantaista tuli uusi yleinen vainajien muistelupäivä niin venäläiseen kuin karjalaiseen uskon perinteeseen.<br /> <br /> Dimitrin suovattu sopii hyvin kirkon liturgiseen rytmiin. Se toimii ikään kuin [[joulupaasto]]a ja joulujuhlaa edeltävänä vainajien muistona. Lokakuun loppuun mennessä kirkon jouluun valmistautuminen on jo muutenkin selvästi havaittavissa.<br /> <br /> Erityisen rakas Dimitrin suovattu oli myös vanhemmilleni. Minulla tuore kaunis muisto siitä, kuinka olin äitini kanssa mukana Dimitrin lauantain liturgiassa hautausmaalla, jonka isäni toimitti muutama päivä ennen kuolemaansa. Tuona kuulaana ja aurinkoisena lauantaipäivänä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Vein vanhempani merenrantakahvilaan muistoaterialle ja puhuimme edesmenneistä rakkaistamme. Vuoden 2005 Dimitrin suovattuna sytytin tuohuksen rakkaan äitini muistolle tarkalleen neljäkymmentä päivää hänen kuolemansa jälkeen. Näin siirtyy ihana uskon perinne polvesta polveen ja matka jatkuu.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * [[Parastaasi]] (isä Mitro Repo)<br /> * [[Panihida]] ja parastaasi / vainajien muistelu<br /> * [[Koliva]] eli [[muisteluvehnä]]<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviesti]]n numerossa 8/2005. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Dimitrin_suovattu_(opetuspuhe)&diff=3394 2008-11-28T11:52:52Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>(lokakuun 26. päivää edeltävä lauantai) <br /> <br /> Aina uudestaan ja uudestaan saan palautetta suurelta yleisöltä siitä, kuinka kaunis ortodoksinen [[Hautaus|hautaustoimitus]] onkaan. Se koetaan yli kirkkokuntien ja jopa eri uskontojen rajojen niin lohduttavaksi ja intiimiksi. Monen uuden ortodoksin taival kohti kirkkomme helmaa on kulkenut rakkaan ortodoksivanhempansa tai omaisensa hautaustoimituksessa saadusta uskon kipinästä. Ei olekaan ihme, että eräät toisetkin kirkot ovat omaksuneet tiettyjä piirteitä omaan hautauskäytäntöönsä ortodoksisesta perinteestä. Lepattavat tuohuksen liekit saattoväen käsissä ei ole enää outo näky luterilaisissakaan hautajaisissa.<br /> <br /> Suuren vaikutuksen ortodoksisuudesta kiinnostuville on tehnyt myös se rakkaus ja intensiteetti, jolla meillä on tapana muistaa edesmenneitä vainajiamme vielä hautajaisten jälkeenkin. Joskus joku on erehtynyt kritisoimaan kirkkoamme siitä, että se näyttää muistavan edesmenneitä vainajia enemmän kuin eläviä ja heidän huoliaan. Kirkon logiikka on kuitenkin toinen. Kun uskon perusta on usko iankaikkiseen elämään, kirkko muistaa ja kantaa huolta vainajia muistaessaankin elämän mielestä ja salaisuudesta. Kristuksessa kun elävät kaikki, niin kuolleet kuin elävät!<br /> <br /> Kirkko muistelee vainajiaan niin yksityisesti kuin yleisestikin. Ortodoksisen rukouskirjan ohjeiden mukaan meidän jokapäiväisiin rukouksiin tulee kuulua esirukoukset niin elävien kuin kuolleiden puolesta. Kirkon päivittäiseen jumalanpalveluskiertoon liittyy säännönmukaisesti edesmenneitten vainajien muistaminen useaan otteeseen niin hartauden ekteniassa kuin erityisessä vainajien ekteniassa. Päivittäin toimitettavassa kirkon [[mysteerio]]ssa, [[liturgia]]n [[eukaristia]]ssa mainitaan aina myös uskossa nukkuneet rakkaat omaisemme, joiden toivotaan näkevän Herran kasvojen valkeuden.<br /> <br /> Ortodokseilla on tapana muistaa edesmenneitä omaisiaan ainakin kolmantena ja neljäntenäkymmenentenä päivänä kuoleman jälkeen ja edelleen aina kuolinpäivänä vuosittain. Vainajien yksityisten [[Muistopäivä|muistopäivien]] ohella kirkolla on myös yleisiä [[Vainajien muistelupäivä|vainajien muistelupäiviä]]. Vanhan perinteen mukaan kirkko valmistautuu suurimpien juhliensa viettämiseen aina ensin muistamalla kaikkia edesmenneitä. Näin tapahtuu niin ennen [[Suuri paasto|suuren paaston]] alkua, ennen [[Pääsiäinen|Pääsiäistä]], ja jälleen samoin ennen [[Helluntai]]ta. Näille suuria juhlia edeltäville muistopäiville on annettu paljon puhuva nimi: sielujen lauantait.<br /> <br /> Myös syyskaudelle sijoittuu yksi sielujen lauantai. Lokakuun 26. päivää edeltävä lauantai on omistettu kaikkien uskossa ja iankaikkisen elämän toivossa nukkuneitten ortodoksikristittyjen muistolle. Tämän vainajien muistopäivän erityinen otsikko on Dimitrin lauantai, karjalaisittain paremmin tunnettuna Dimitrin suovattu (&lt; ven. subbota). Nimensä se on saanut siksi, koska sitä vietetään juuri ennen [[suurmarttyyri]] Demetrioksen muistopäivää, joka on lokakuun 26. päivä.<br /> <br /> Dimitrin lauantai on slaavilais-venäläinen lisä ortodoksiseen vainajien muistoperinteeseen. Vainajien muistelupäivä juontaa juurensa ruhtinas Dimitri Donskoin ajoilta. Vuonna 1380 käydyn Kulikovan taistelun jälkeen tuona lauantaina alettiin muistella taistelussa kaatuneita sotilaita. Sittemmin muistelun kohteeksi tulivat myös kaikki muut edesmenneet. Näin Demetrioksen päivää edeltäneestä lauantaista tuli uusi yleinen vainajien muistelupäivä niin venäläiseen kuin karjalaiseen uskon perinteeseen.<br /> <br /> Dimitrin suovattu sopii hyvin kirkon liturgiseen rytmiin. Se toimii ikään kuin [[joulupaasto]]a ja joulujuhlaa edeltävänä vainajien muistona. Lokakuun loppuun mennessä kirkon jouluun valmistautuminen on jo muutenkin selvästi havaittavissa.<br /> <br /> Erityisen rakas Dimitrin suovattu oli myös vanhemmilleni. Minulla tuore kaunis muisto siitä, kuinka olin äitini kanssa mukana Dimitrin lauantain liturgiassa hautausmaalla, jonka isäni toimitti muutama päivä ennen kuolemaansa. Tuona kuulaana ja aurinkoisena lauantaipäivänä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Vein vanhempani merenrantakahvilaan muistoaterialle ja puhuimme edesmenneistä rakkaistamme. Vuoden 2005 Dimitrin suovattuna sytytin tuohuksen rakkaan äitini muistolle tarkalleen neljäkymmentä päivää hänen kuolemansa jälkeen. Näin siirtyy ihana uskon perinne polvesta polveen ja matka jatkuu.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * [[Parastaasi]] (isä Mitro Repo)<br /> * [[Panihida]] ja parastaasi / vainajien muistelu<br /> * [[Koliva]] eli [[muisteluvehnä]]<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviesti]]n numerossa 8/2005. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Dimitrin_suovattu_(opetuspuhe)&diff=3393 2008-11-28T08:18:40Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>(lokakuun 26. päivää edeltävä lauantai) <br /> <br /> Aina uudestaan ja uudestaan saan palautetta suurelta yleisöltä siitä, kuinka kaunis ortodoksinen [[hautaustoimitus]] onkaan. Se koetaan yli kirkkokuntien ja jopa eri uskontojen rajojen niin lohduttavaksi ja intiimiksi. Monen uuden ortodoksin taival kohti kirkkomme helmaa on kulkenut rakkaan ortodoksivanhempansa tai omaisensa hautaustoimituksessa saadusta uskon kipinästä. Ei olekaan ihme, että eräät toisetkin kirkot ovat omaksuneet tiettyjä piirteitä omaan hautauskäytäntöönsä ortodoksisesta perinteestä. Lepattavat tuohuksen liekit saattoväen käsissä ei ole enää outo näky luterilaisissakaan hautajaisissa.<br /> <br /> Suuren vaikutuksen ortodoksisuudesta kiinnostuville on tehnyt myös se rakkaus ja intensiteetti, jolla meillä on tapana muistaa edesmenneitä vainajiamme vielä hautajaisten jälkeenkin. Joskus joku on erehtynyt kritisoimaan kirkkoamme siitä, että se näyttää muistavan edesmenneitä vainajia enemmän kuin eläviä ja heidän huoliaan. Kirkon logiikka on kuitenkin toinen. Kun uskon perusta on usko iankaikkiseen elämään, kirkko muistaa ja kantaa huolta vainajia muistaessaankin elämän mielestä ja salaisuudesta. Kristuksessa kun elävät kaikki, niin kuolleet kuin elävät!<br /> <br /> Kirkko muistelee vainajiaan niin yksityisesti kuin yleisestikin. Ortodoksisen rukouskirjan ohjeiden mukaan meidän jokapäiväisiin rukouksiin tulee kuulua esirukoukset niin elävien kuin kuolleiden puolesta. Kirkon päivittäiseen jumalanpalveluskiertoon liittyy säännönmukaisesti edesmenneitten vainajien muistaminen useaan otteeseen niin hartauden ekteniassa kuin erityisessä vainajien ekteniassa. Päivittäin toimitettavassa kirkon [[mysteerio]]ssa, [[liturgia]]n [[eukaristia]]ssa mainitaan aina myös uskossa nukkuneet rakkaat omaisemme, joiden toivotaan näkevän Herran kasvojen valkeuden.<br /> <br /> Ortodokseilla on tapana muistaa edesmenneitä omaisiaan ainakin kolmantena ja neljäntenäkymmenentenä päivänä kuoleman jälkeen ja edelleen aina kuolinpäivänä vuosittain. Vainajien yksityisten [[Muistopäivä|muistopäivien]] ohella kirkolla on myös yleisiä [[Vainajien muistelupäivä|vainajien muistelupäiviä]]. Vanhan perinteen mukaan kirkko valmistautuu suurimpien juhliensa viettämiseen aina ensin muistamalla kaikkia edesmenneitä. Näin tapahtuu niin ennen [[Suuri paasto|suuren paaston]] alkua, ennen [[Pääsiäinen|Pääsiäistä]], ja jälleen samoin ennen [[Helluntai]]ta. Näille suuria juhlia edeltäville muistopäiville on annettu paljon puhuva nimi: sielujen lauantait.<br /> <br /> Myös syyskaudelle sijoittuu yksi sielujen lauantai. Lokakuun 26. päivää edeltävä lauantai on omistettu kaikkien uskossa ja iankaikkisen elämän toivossa nukkuneitten ortodoksikristittyjen muistolle. Tämän vainajien muistopäivän erityinen otsikko on Dimitrin lauantai, karjalaisittain paremmin tunnettuna Dimitrin suovattu (&lt; ven. subbota). Nimensä se on saanut siksi, koska sitä vietetään juuri ennen [[suurmarttyyri]] Demetrioksen muistopäivää, joka on lokakuun 26. päivä.<br /> <br /> Dimitrin lauantai on slaavilais-venäläinen lisä ortodoksiseen vainajien muistoperinteeseen. Vainajien muistelupäivä juontaa juurensa ruhtinas Dimitri Donskoin ajoilta. Vuonna 1380 käydyn Kulikovan taistelun jälkeen tuona lauantaina alettiin muistella taistelussa kaatuneita sotilaita. Sittemmin muistelun kohteeksi tulivat myös kaikki muut edesmenneet. Näin Demetrioksen päivää edeltäneestä lauantaista tuli uusi yleinen vainajien muistelupäivä niin venäläiseen kuin karjalaiseen uskon perinteeseen.<br /> <br /> Dimitrin suovattu sopii hyvin kirkon liturgiseen rytmiin. Se toimii ikään kuin [[joulupaasto]]a ja joulujuhlaa edeltävänä vainajien muistona. Lokakuun loppuun mennessä kirkon jouluun valmistautuminen on jo muutenkin selvästi havaittavissa.<br /> <br /> Erityisen rakas Dimitrin suovattu oli myös vanhemmilleni. Minulla tuore kaunis muisto siitä, kuinka olin äitini kanssa mukana Dimitrin lauantain liturgiassa hautausmaalla, jonka isäni toimitti muutama päivä ennen kuolemaansa. Tuona kuulaana ja aurinkoisena lauantaipäivänä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Vein vanhempani merenrantakahvilaan muistoaterialle ja puhuimme edesmenneistä rakkaistamme. Vuoden 2005 Dimitrin suovattuna sytytin tuohuksen rakkaan äitini muistolle tarkalleen neljäkymmentä päivää hänen kuolemansa jälkeen. Näin siirtyy ihana uskon perinne polvesta polveen ja matka jatkuu.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * [[Parastaasi]] (isä Mitro Repo)<br /> * [[Panihida]] ja parastaasi / vainajien muistelu<br /> * [[Koliva]] eli [[muisteluvehnä]]<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviesti]]n numerossa 8/2005. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Dimitrin_suovattu_(opetuspuhe)&diff=3392 2008-11-28T08:18:21Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: (lokakuun 26. päivää edeltävä lauantai) Aina uudestaan ja uudestaan saan palautetta suurelta yleisöltä siitä, kuinka kaunis ortodoksinen hautaustoimitus onkaan. Se koeta...</p> <hr /> <div>(lokakuun 26. päivää edeltävä lauantai) <br /> <br /> Aina uudestaan ja uudestaan saan palautetta suurelta yleisöltä siitä, kuinka kaunis ortodoksinen [[hautaustoimitus]] onkaan. Se koetaan yli kirkkokuntien ja jopa eri uskontojen rajojen niin lohduttavaksi ja intiimiksi. Monen uuden ortodoksin taival kohti kirkkomme helmaa on kulkenut rakkaan ortodoksivanhempansa tai omaisensa hautaustoimituksessa saadusta uskon kipinästä. Ei olekaan ihme, että eräät toisetkin kirkot ovat omaksuneet tiettyjä piirteitä omaan hautauskäytäntöönsä ortodoksisesta perinteestä. Lepattavat tuohuksen liekit saattoväen käsissä ei ole enää outo näky luterilaisissakaan hautajaisissa.<br /> <br /> Suuren vaikutuksen ortodoksisuudesta kiinnostuville on tehnyt myös se rakkaus ja intensiteetti, jolla meillä on tapana muistaa edesmenneitä vainajiamme vielä hautajaisten jälkeenkin. Joskus joku on erehtynyt kritisoimaan kirkkoamme siitä, että se näyttää muistavan edesmenneitä vainajia enemmän kuin eläviä ja heidän huoliaan. Kirkon logiikka on kuitenkin toinen. Kun uskon perusta on usko iankaikkiseen elämään, kirkko muistaa ja kantaa huolta vainajia muistaessaankin elämän mielestä ja salaisuudesta. Kristuksessa kun elävät kaikki, niin kuolleet kuin elävät!<br /> <br /> Kirkko muistelee vainajiaan niin yksityisesti kuin yleisestikin. Ortodoksisen rukouskirjan ohjeiden mukaan meidän jokapäiväisiin rukouksiin tulee kuulua esirukoukset niin elävien kuin kuolleiden puolesta. Kirkon päivittäiseen jumalanpalveluskiertoon liittyy säännönmukaisesti edesmenneitten vainajien muistaminen useaan otteeseen niin hartauden ekteniassa kuin erityisessä vainajien ekteniassa. Päivittäin toimitettavassa kirkon [[mysteerio]]ssa, [[liturgia]]n [[eukaristia]]ssa mainitaan aina myös uskossa nukkuneet rakkaat omaisemme, joiden toivotaan näkevän Herran kasvojen valkeuden.<br /> <br /> Ortodokseilla on tapana muistaa edesmenneitä omaisiaan ainakin kolmantena ja neljäntenäkymmenentenä päivänä kuoleman jälkeen ja edelleen aina kuolinpäivänä vuosittain. Vainajien yksityisten [[Muistopäivä|muistopäivien]] ohella kirkolla on myös yleisiä [[Vainajien muistelupäivä|vainajien muistelupäiviä]]. Vanhan perinteen mukaan kirkko valmistautuu suurimpien juhliensa viettämiseen aina ensin muistamalla kaikkia edesmenneitä. Näin tapahtuu niin ennen [[Suuri paasto|suuren paaston]] alkua, ennen [[Pääsiäinen|Pääsiäistä]], ja jälleen samoin ennen [[Helluntai]]ta. Näille suuria juhlia edeltäville muistopäiville on annettu paljon puhuva nimi: sielujen lauantait.<br /> <br /> Myös syyskaudelle sijoittuu yksi sielujen lauantai. Lokakuun 26. päivää edeltävä lauantai on omistettu kaikkien uskossa ja iankaikkisen elämän toivossa nukkuneitten ortodoksikristittyjen muistolle. Tämän vainajien muistopäivän erityinen otsikko on Dimitrin lauantai, karjalaisittain paremmin tunnettuna Dimitrin suovattu (&lt; ven. subbota). Nimensä se on saanut siksi, koska sitä vietetään juuri ennen [[suurmarttyyri]] Demetrioksen muistopäivää, joka on lokakuun 26. päivä.<br /> <br /> Dimitrin lauantai on slaavilais-venäläinen lisä ortodoksiseen vainajien muistoperinteeseen. Vainajien muistelupäivä juontaa juurensa ruhtinas Dimitri Donskoin ajoilta. Vuonna 1380 käydyn Kulikovan taistelun jälkeen tuona lauantaina alettiin muistella taistelussa kaatuneita sotilaita. Sittemmin muistelun kohteeksi tulivat myös kaikki muut edesmenneet. Näin Demetrioksen päivää edeltäneestä lauantaista tuli uusi yleinen vainajien muistelupäivä niin venäläiseen kuin karjalaiseen uskon perinteeseen.<br /> <br /> Dimitrin suovattu sopii hyvin kirkon liturgiseen rytmiin. Se toimii ikään kuin [[joulupaasto]]a ja joulujuhlaa edeltävänä vainajien muistona. Lokakuun loppuun mennessä kirkon jouluun valmistautuminen on jo muutenkin selvästi havaittavissa.<br /> <br /> Erityisen rakas Dimitrin suovattu oli myös vanhemmilleni. Minulla tuore kaunis muisto siitä, kuinka olin äitini kanssa mukana Dimitrin lauantain liturgiassa hautausmaalla, jonka isäni toimitti muutama päivä ennen kuolemaansa. Tuona kuulaana ja aurinkoisena lauantaipäivänä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Vein vanhempani merenrantakahvilaan muistoaterialle ja puhuimme edesmenneistä rakkaistamme. Vuoden 2005 Dimitrin suovattuna sytytin tuohuksen rakkaan äitini muistolle tarkalleen neljäkymmentä päivää hänen kuolemansa jälkeen. Näin siirtyy ihana uskon perinne polvesta polveen ja matka jatkuu.<br /> <br /> '''isä Mitro Repo'''<br /> <br /> Katso myös:<br /> <br /> * [[Parastaasi]] (isä Mitro Repo)<br /> * [[Panihida]] ja parastaasi / vainajien muistelu<br /> * [[Koliva]] eli [[muisteluvehnä]]<br /> <br /> Artikkeli on julkaistu [[Ortodoksiviesti]]n numerossa 8/2005. Julkaisuun Ortodoksi.netissä on saatu kirjoittajan ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran (lehden vastaavan päätoimittajan) lupa.</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Amazing_Grace_(opetuspuhe)&diff=3269 2008-11-27T11:46:41Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: &#039;&#039;&#039;(&quot;Ihmeellinen armo&quot;)&#039;&#039;&#039; Kirkko viettää pyhän &#039;&#039;&#039;Augustinuksen&#039;&#039;&#039; (354 - 430), pohjoisafrikkalaisen piispan, muistopäivää 15. kesäkuuta. Hän ...</p> <hr /> <div>'''(&quot;Ihmeellinen [[armo]]&quot;)'''<br /> <br /> Kirkko viettää [[pyhä]]n '''[[Augustinus|Augustinuksen]]''' (354 - 430), pohjoisafrikkalaisen [[piispa]]n, [[muistopäivä]]ä 15. kesäkuuta. Hän on yksi Kirkon merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista opettajista.<br /> <br /> On syytä muistaa, että vaikka Augustinus oli [[teologi]] ja poikkeuksellisen tuottelias kirjoittaja, niin hän teki pääasiallisen elämäntyönsä piispana Hippon satamakaupungissa Pohjois-Afrikassa. Hän yritti väsymättä kertoa seurakuntalaisilleen Jumalan armosta ja sen mullistavista tavoista murtautua elämäämme.<br /> <br /> Augustinuksen muistopäivänä voimme pohtia armoa, onhan Augustinusta nimitetty ylistävästi &quot;armon tohtoriksi&quot; (latinaksi doctor gratiae). Syy tähän on, että Augustinus väsymättä ylisti armoa. Hänen ehkä tunnetuin teoksensa Tunnustukset ovat pitkälti omaelämänkerrallinen kertomus Jumalan ihmeellisestä armosta. Teoksessaan hän kertoo nuoruuden harharetkistään ja villistä elämästään. Käännekohta oli kääntymys, joka vei hänet äitinsä ja lapsuutensa uskoon – kristinuskoon.<br /> <br /> Ylistäessään armoa – sen ihmeellisyyttä ja luonnetta lahjana – Augustinuksella ei useinkaan ollut paljon hyvää sanottavaa ihmisluonnosta. Häntä pidetäänkin synkkänä pessimistinä. Voimme kuitenkin pohtia: Oliko hän lopulta pikemminkin realisti? Väitettyyn synkkyyteen on ehkä myös toinenkin syy – valo paljastaa pimeyden syvyyden. Augustinukselle armon valossa lähes kaikki mennyt elämä näyttäytyi pimeytenä ja eksytyksenä. Apostoli Paavalin tavoin hän koki kaiken menneen &quot;roskaksi&quot; verrattuna Kristukseen (vrt. Fil. 3:8). Hänen teologiansa nousee siis usein omakohtaisesta kokemuksesta avuttomasta ihmisestä, joka alati tarvitsee Vapahtajaa. Ihminenhän ei voi, kuten fiktiivinen hahmo paroni von Münchhausen, nostaa itsensä hiuksista ylös langenneisuudestaan.<br /> <br /> Voimme suhtautua varauksella tiettyihin piirteisiin Augustinuksen opetuksessa, mutta kunnioittakaamme kuitenkin hänen huutoaan armon perään. ''&quot;Herra armahda&quot;'', toistamme itsemmekin alati. Augustinuksen on väitetty teologiassaan kuvaillen lähes dostojevskimaisen näkemyksen ehdottomasta rakkaudesta ja armosta saadusta pelastuksesta. Ehkä saamme jonkinlaisen käsityksen armosta ja rakkaudesta Augustinuksella kuuntelemalla Fjodor Dostojevskin (1821 - 1881) Rikos ja rangaistus -romaanin augustinusmaisia sanoja: ''&quot;Meitä voi sääliä vain hän, joka säälii kaikkia ja ymmärtää kaikkia ja kaikkea, hän on ainoa, hän on myös Tuomari. Hän tuomitsee kaikki ja antaa anteeksi niin hyville kuin pahoille, niin viisaille kuin nöyrille. Ja saatuaan kaiken päätökseen Hän puhuu myös meille: Tulkaa, hän sanoo, myös te! Tulkaa te juopot, tulkaa te heikot, tulkaa te häpeämättömät! Ja tulemme kaikki, vailla häpeää, ja astumme Hänen eteensä. Hän sanoo: Te olette sikoja! Eläinten kaltaisia ja tapaisia, mutta tulkaa tekin! Silloin viisaat ja ymmärtäväiset korottavat äänensä: Herra! Miksi otat nuokin luoksesi? Hän vastaa: Siksi, te viisaat, otan nämä luokseni, siksi, te ymmärtäväiset, otan nämä luokseni, että yksikään heistä ei pitänyt itseään sen arvoisena... Hän ojentaa meille kätensä, ja me lankeamme maahan... ja itkemme... ja ymmärrämme kaiken! Silloin me ymmärrämme kaiken! Ja kaikki ymmärtävät... Herra, tulkoon sinun valtakuntasi!&quot;''<br /> <br /> '''Lars Ahlbäck'''<br /> <br /> Kirjoittaja on teologian maisteri ja päätoimittaja<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Aleksandr_Solzhenitsyn,_l%C3%A4nsi_ja_nationalismi_(opetuspuhe)&diff=3268 2008-11-27T11:41:30Z

<p>X4: </p> <hr /> <div>Venäläinen kirjailija ja neuvostoaikainen toisinajattelija '''Aleksandr Solzhenitsyn''' (Алекса́ндр Иса́евич Солжени́цын) (1918 - 2008) kuoli 3. elokuuta 2008 sydänkohtaukseen Moskovassa. Hänet haudattiin 6. elokuuta 2008 Donskoin [[luostari]]n hautausmaalle. Kirjailijamestari syntyi 11. joulukuuta 1918 Kislovodskissa, Stavropolin aluepiirissä, Pohjois-Kaukasuksella. Nuoruudessaan hän kannatti neuvostojärjestelmää ja toimitti paikallista nuorisoliiton lehteä. <br /> <br /> Solzhenitsynin teoksesta ''&quot;Vankileirien saaristo&quot; (Архипелаг ГУЛАГ / Arhipelag GULAG )'' kohuttiin paljon Suomessa 1974, kun kustannusosakeyhtiö Tammi hylkäsi kirjan julkaisemisen. Suomettumisen mallitapauksena pidetty episodi herätti suurta kansainvälistä huomiota. Kirjan hylkäämisestä tuli kylmän sodan lyömäase, suomettumisen vertauskuva. Suomalaisten vaikuttajien piiri oli 1970-luvulla pieni. Samat henkilöt tapasivat SN -seuran hallintoelimissä, yhtiöiden johtokunnissa, eduskunnan käytävillä ja Tehtaankadun vastaanotoilla. Vallanpitäjien ulkopoliittisen linjaan sisältyvät reaalipoliittiset näkökohdat hämärtyivät ja Neuvostoliiton syöttämä harkittu propaganda nieltiin purematta karvoineen ja nahkoineen. ''&quot;Vankileirien saariston&quot;'' suomennetun ensimmäisen osan julkaisi lopulta ruotsalaiskustantaja. Teossarjan kaksi muuta osaa julkaisi äärioikeistolainen Kustannuspiste. <br /> <br /> == Vankileirivuodet kokenut kirjailija ==<br /> <br /> Kirjailija Aleksandr Isajevits Solzhenitsyn suoritti loppututkinnon Rostovin yliopistossa pääaineenaan matematiikka. Toisessa maailmansodassa hän palveli tykistössä ja yleni kapteeniksi. Vuonna 1945 hänet vangittiin ja tuomittiin pakkotyöhön, koska hän oli yksityiskirjeessä arvostellut Josef Stalinia. Hänet suljettiin ensin Moskovassa pahamaineiseen Lubjankan tutkintovankilaan, sitten hänet tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankileirille. Lenin loi orjaleirijärjestelmän, ja Stalin kehitti sitä. Leireillä oli alusta alkaen kaksi tavoitetta: tuhota ihmisiä ja tuottaa voittoa. Leiriajan päätyttyä Solzhenitsyn sai vielä kolmen vuoden karkotusrangaistuksen, jonka hän suoritti 1953-1956 Keski-Aasiassa. Hänet vapautettiin monien muiden vankien tavoin 1956 ja hänen maineensa palautettiin seuraavana vuonna. Sen jälkeen hän toimi Rjazanin alueella matematiikan opettajana.<br /> Kirjailijamestari pääsi yleiseen tietoisuuteen pienoisromaanillaan ''&quot;Ivan Denisovitsin päivä&quot; (Один день Ивана Денисовича / Odin den Ivana Denisovitša)'', joka käsitteli kirjailijan omia vankileirikokemuksia. Teos julkaistiin kirjallisuuslehti ''Novij mirissä (Новый Мир)''vuoden 1962 lopulla. Samainen lehti julkaisi vuonna 1963 kirjailijan kertomukset ''&quot;Matrjonan talo&quot; (Матрёнин двор / Matrjonin dvor)'' ja ''&quot;Asian etu&quot;''. Niissä ovat esillä Solzhenitsynin kirjalliset perusteemat: elämän eettiset arvot, itsensä uhraaminen ja totuuden etsintä. Niiden vastavoimana kirjailija näkee ihmisen oman edun tavoittelun ja matalamielisen byrokratian.<br /> <br /> Puoluejohtaja Hrustsevin syrjäyttämisen (1964) jälkeen Solzhenitsyn kansallis-uskonnollinen sosialismin arvostelu törmäsi voimistuvaan uusstalinismiin. Neuvostoliitossa ihmisarvo ja kansalaisoikeudet alistettiin jälleen puolueelle ja valtiolle. Myös kirjallisuus koki saman kohtalon. Solzhenitsyn ei hyväksynyt tätä kehitystä. Avoimessa kirjeessään Neuvostoliiton kirjailijakongressille vuonna 1967 hän totesi, että kirjallisuus, joka ei uskalla välittää yhteisön tuntemaa pelkoa ja tuskaa, kirjallisuus, joka ei varta yhteiskuntaa uhkaavista vaaroista ja moraalittomuudesta, ei ole kirjallisuutta vaan kulisseja. Solzhenitsyn erotettiin SNTL:n Kirjailijaliitosta loppuvuodesta 1969.<br /> <br /> Tämän jälkeen hänen toimintansa toisinajattelijana voimistui. Hän arvosteli jyrkästi muun muassa [[Venäjän ortodoksinen kirkko|Venäjän ortodoksista kirkkoa]] ja sen johtoa ja kuvasi kirkon tilaa surkeaksi ja vainotuksi. Kirkko oli hänen mukaansa lakannut olemasta neuvostoyhteiskunnan omatunto. Hän kirjoitti [[patriarkka]] Pimenille suuren paaston aikana vuonna 1972: ''&quot;Kulunut puoli vuosisataa on jo menetetty: minä en puhu maamme nykyisyyden, vaan tulevaisuuden pelastamisesta; kuinka sen voi pelastaa? Venäjän historian viimeisten vuosisatojen tutkiminen saa meidät vakuuttuneiksi siitä, että historian kulku olisi ollut humaanisempi ja molemminpuolisen ymmärtämyksen leimaama, jos kirkko ei olisi luopunut riippumattomuudestaan ja jos kansa olisi kuunnellut sen ääntä, kuten esimerkiksi Puolassa. Meillä valitettavasti niin ei ole ollut pitkään aikaan. Me olemme asteittain ja lopullisesti kadottaneet kristillisyyden valoa säteilevän eettisen ilmapiirin, johon perustuvat meidän tapamme, elämänmuotomme, maailmankäsityksemme ja kansankulttuurimme.&quot;''<br /> <br /> Vuonna 1970 Solzhenitsynille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto. Neuvostoliitossa palkitseminen tulkittiin kylmän sodan hengessä tapahtuneeksi provokaatioksi. Tammikuussa 1974 ''&quot;Vankileirien saaristo&quot; (Архипелаг ГУЛАГ / Arhipelag GULAG)'' ilmestyi venäjäksi Pariisissa. Teossarja kuvastaa Neuvostoliiton, osin jo Venäjän, vankiloita ja vankileirejä, oikeudenkäyntejä, tuomioita, niiden taustavoimia ja vankien arkipäivää. Pravda hyökkäsi heti kirjailijaa vastaan. Hänet kuvattiin moraalittomaksi ihmiseksi, joka vihasi &quot;patologisesti&quot; Neuvostoliittoa. Helmikuussa vuonna 1974 Solzhenitsyn lähetettiin vastoin tahtoaan maanpakoon. Hänet karkotettiin Neuvostoliitosta, koska hän oli julkistanut järjestelmän rikokset paljastavina kirjoina lännessä. Neuvostolehdistö ja eräät ortodoksiset kirkon edustajat, ennen muuta Krutitsin ja Kolomnan silloinen metropoliitta Serafim, leimasivat kirjailijan fasistiksi ja maapetturiksi. Sen sijaan Venäjän kirkon ulkomailla vaikuttaneet piispat, kuten Sourozhin (Lontoo) [[metropoliitta]] [[Antoni (metropoliitta)|Antoni]] (Bloom) ja Brysselin ja koko Belgian [[arkkipiispa]] Vasili (Krivošein), puolustivat julkisesti häntä.<br /> <br /> == Länsimaailma elää kriisissä ==<br /> <br /> 1980-luvun lopulta lähtien Solzhenitsynin teoksia julkaistiin Neuvostoliiton kirjallisuuslehdissä. Elokuussa vuonna 1990 eli vuosi ennen neuvostovaltion romahtamista hänelle myönnettiin jälleen Neuvostoliiton kansalaisuus. Kirjailija palasi lopullisesi Venäjälle 1994. Hän arvosteli kapitalismia, länsimaiden kulttuurin rappiota ja Naton laajenemista Venäjän ympärille. Viime vuonna presidentti Vladimir Putin palkitsi kirjailijan Venäjän valtionpalkinnolla. <br /> <br /> Kirjailija Aleksandr Solzhenitsyn arvosteli maanpakolaisvuosinaan (Saksassa, Sveitsissä ja Yhdysvalloissa) ankarin sanoin nykyajan läntistä ajattelua ja elämänmenoa. Hänen mielestään läntinen maailma elää syvässä kriisissä, joka johtaa lopulta romahtamiseen. Lännen poliittinen ja sosiaalinen rakenne perustuu kirjailijan mielestä rationalistiseen ja ihmiskeskeiseen humanismiin, joka hylkää Jumalan. Länsi on kulkenut renessanssista lähtien materialismin tietä. Solzhenitsyn painotti, että läntinen humanistinen ajattelu on vain lisännyt ihmisten taipumusta pahaan eikä se toisaalta ole luonut korkeampaa päämäärää kuin maallisen onnen tavoittelun. Humanistinen ajattelu on johtanut modernin yhteiskunnan vaaralliseen ihmisen ja hänen tarpeidensa palvelemiseen. Nykyaikainen länsimainen yhteiskuntajärjestelmä pyrkii järkeistämään ihmisiä rooleiksi, työyksiköiksi, kuluttajiksi, asiakkaiksi tai tapauksiksi. <br /> <br /> Läntisessä maailmassa puhutaan paljon ihmisoikeuksista, mutta ihmisen vastuu Jumalan edessä ja yhteiskunnassa on hämärtynyt lähes kokonaan. Nykyisen kriisin tausta niin lännessä kuin idässä on historiassa: renessanssissa, reformaatiossa, valistusajassa, verisissä vallankumouksissa, demokraattisissa yhteiskunnissa ja sosialistisissa pyrkimyksissä, joiden vääjäämättömänä seurauksena oli Venäjällä bolševikkien vallankumous. Venäjälle läntiset humanistiset ja ihmiskeskeiset pahuuden ilmentymät kotiutuivat Pietari Suuren (k. 1725) aikana. Hänen keisarikaudellaan Venäjästä tuli entistä enemmän poliisivaltio, jossa ihmisiä valvottiin julmasti.<br /> <br /> Kirjailija Aleksandr Solzhenitsynin mukaan läntisen yhteiskuntarakenteen heikkoudet pohjautuvat demokraattiseen hallintoon ja puoluejärjestelmään eli ns. poliittiseen ja sosiaaliseen vapauteen. Hänestä demokratia on huijausta, joka rakentuu äänestämiseen ja valitsemiseen. Solzhenitsyn piti parempana ikivanhaa venäläistä viisautta, joka korostaa, ettei totuutta ratkaista äänestämällä, sillä enemmistöllä ei välttämättä ole syvempää käsitystä totuudesta kuin vähemmistölläkään.<br /> <br /> Ns. demokraattiset hallitukset ja puolueet rohkaisevat hänen mielestään ihmisiä syviin paheisiin (kateus, ahneus, keskinäinen vihamielisyys jne.) ja inhimillisiin heikkouksiin. Kun ihmiset luopuvat kristillisyydestä, he myös kadottavat vapauden ja hyveen ehdottoman arvon. Tilalle tulevat elämän suhteelliset asiat ja välttämättömyydet. Näin kävi myös Venäjän älymystön edustajille 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. He olivat enimmäkseen ateisteja, joita kiinnosti urakehitys ja makea elämä. Aleksandr Solzhenitsyn korosti politiikan moraalisia velvoitteita ja uskonnon (ortodoksinen kirkko) huomioonottamista. Elämä on kirjailijalle ennen muuta hengellistä elämää ja sen vuoksi politiikan yläpuolella.<br /> <br /> == Venäjä ja länsi ==<br /> <br /> Aleksandr Solzhenitsynin kirjoituksissa käsite lännen syyllisyys ei ole metafora: länsi on vastuussa filosofisten aatteiden tuomisesta Venäjälle, mutta myös kommunistisen orjuuden pesiyttämisestä sinne. Hän muistuttaa siitä, että saksalainen raha tuki vuosina 1916 - 1917 bolsevikkeja taistelussa tsaaria vastaan. Hänen mielestään Venäjä ei ole vastuussa vuosina 1914 - 1945 tapahtuneisiin kärsimyksiin: vallankumoukseen, pakkokollektivisointiin eikä Stalinin suureen terroriin. Venäjä oli vain näiden tapahtumien uhri. Kirjailijan Venäjän historian tulkinta ja hänen näkynsä sen tulevaisuudesta perustuu historian myyttiin: Venäjä on messiaaninen valtio, joka kulkee kohti uutta historian huomenta. Tämä myytti palvelee hyvin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeistä isovenäläistä nationalismia ja tsaarinkaipuuta, mutta se on uhka Venäjän demokraattiselle kehitykselle.<br /> <br /> Keväällä 2008 Yle Teema esitti Aleksandr Solzhenitsynin omaelämäkerralliseen romaaniin pohjautuvan kymmenosaisen venäläisen draamasarjan ''&quot;Ensimmäinen piiri&quot; (В круге первом / V kruge pervom)''. Kirjailijan ehkä tunnetun teos kuvaa poliittisen vankilan tapahtumia 1940-luvun lopulla. Neuvostoliitossa elettiin tuolloin moninkertaisten naamioiden ja salausjärjestelmien takana, jotka peittivät todellisuuden paitsi ulkopuolisilta, myös suurelta osalta maan omista kansalaisista. Ohjaaja Gleb Panfilov kuvaa uskollisesti kirjailijamestarin romaanin ihmiskohtaloita ja tapahtumia. Ohjaaja kertoo, että ensimmäisen kerran ajatus romaanin filmatisoinnista tuli hänelle mieleen vuonna 1974 romaanin salaa lukemisen jälkeen. Elokuvan tekeminen oli tuohon aikaan mahdotonta. Romaanissa esitetyt todelliset ongelmat, vastuu teoista, luonteen lujuus ääritilanteissa, valinnan vaikeus, rakkaus, uskollisuus ja ystävyys loivat ohjaajan mukaan hyvät ainekset elokuvan tekemiselle. <br /> <br /> Solzhenitsyn avasi ''&quot;Ensimmäisessä piirissä&quot;'' ihmisten silmät Neuvostoliiton vankileirien kärsimyksille. Monitasoisen romaanin keskeisin sisällöllinen ongelma on omatunto, ihminen moraalisena olentona. Hyvä ja paha käyvät loputonta taisteluaan jokaisen ihmisen sielussa. Kirjailijan ihmiskuva rakentuu ortodoksisen kirkon näkemykseen. Paha jatkaa maailmassa olemassaoloaan vain yksityisten ihmisten suorittamien moraalisten valintojen varassa. Inhimillisen kurjuuden keskellä joissakin vankilan miehissä on suuruutta, joissakin pikkumaisuutta. Aleksandr Solzhenitsyn kohdistaa arvostelunsa sodanjälkeisten vuosien neuvostostalinismiin, mutta ei säästä myöskään nykymaailman itseriittoisia ihmisiä. Hän ruoskii teeskentelyä, opportunismia, maailmaa, jossa rehelliset ja totuudelliset ihmiset sysätään syrjään. Kirjailijan eettinen testamentti on: ihmisen on pidettävä kiinni Jumalan hänelle antamasta ihmisarvosta eikä hänen tule alentua pelkurimaiseen hännystelyyn.<br /> <br /> '''Isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4 http://www.ortodoksi.net/index.php?title=Aleksandr_Solzhenitsyn,_l%C3%A4nsi_ja_nationalismi_(opetuspuhe)&diff=3267 2008-11-27T11:41:04Z

<p>X4: Ak: Uusi sivu: Venäläinen kirjailija ja neuvostoaikainen toisinajattelija &#039;&#039;&#039;Aleksandr Solzhenitsyn&#039;&#039;&#039; (Алекса́ндр Иса́евич Солжени́цын)(1918 - 2008) kuoli 3. elokuuta...</p> <hr /> <div>Venäläinen kirjailija ja neuvostoaikainen toisinajattelija '''Aleksandr Solzhenitsyn''' (Алекса́ндр Иса́евич Солжени́цын)(1918 - 2008) kuoli 3. elokuuta 2008 sydänkohtaukseen Moskovassa. Hänet haudattiin 6. elokuuta 2008 Donskoin [[luostari]]n hautausmaalle. Kirjailijamestari syntyi 11. joulukuuta 1918 Kislovodskissa, Stavropolin aluepiirissä, Pohjois-Kaukasuksella. Nuoruudessaan hän kannatti neuvostojärjestelmää ja toimitti paikallista nuorisoliiton lehteä. <br /> <br /> Solzhenitsynin teoksesta ''&quot;Vankileirien saaristo&quot; (Архипелаг ГУЛАГ / Arhipelag GULAG )'' kohuttiin paljon Suomessa 1974, kun kustannusosakeyhtiö Tammi hylkäsi kirjan julkaisemisen. Suomettumisen mallitapauksena pidetty episodi herätti suurta kansainvälistä huomiota. Kirjan hylkäämisestä tuli kylmän sodan lyömäase, suomettumisen vertauskuva. Suomalaisten vaikuttajien piiri oli 1970-luvulla pieni. Samat henkilöt tapasivat SN -seuran hallintoelimissä, yhtiöiden johtokunnissa, eduskunnan käytävillä ja Tehtaankadun vastaanotoilla. Vallanpitäjien ulkopoliittisen linjaan sisältyvät reaalipoliittiset näkökohdat hämärtyivät ja Neuvostoliiton syöttämä harkittu propaganda nieltiin purematta karvoineen ja nahkoineen. ''&quot;Vankileirien saariston&quot;'' suomennetun ensimmäisen osan julkaisi lopulta ruotsalaiskustantaja. Teossarjan kaksi muuta osaa julkaisi äärioikeistolainen Kustannuspiste. <br /> <br /> == Vankileirivuodet kokenut kirjailija ==<br /> <br /> Kirjailija Aleksandr Isajevits Solzhenitsyn suoritti loppututkinnon Rostovin yliopistossa pääaineenaan matematiikka. Toisessa maailmansodassa hän palveli tykistössä ja yleni kapteeniksi. Vuonna 1945 hänet vangittiin ja tuomittiin pakkotyöhön, koska hän oli yksityiskirjeessä arvostellut Josef Stalinia. Hänet suljettiin ensin Moskovassa pahamaineiseen Lubjankan tutkintovankilaan, sitten hänet tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankileirille. Lenin loi orjaleirijärjestelmän, ja Stalin kehitti sitä. Leireillä oli alusta alkaen kaksi tavoitetta: tuhota ihmisiä ja tuottaa voittoa. Leiriajan päätyttyä Solzhenitsyn sai vielä kolmen vuoden karkotusrangaistuksen, jonka hän suoritti 1953-1956 Keski-Aasiassa. Hänet vapautettiin monien muiden vankien tavoin 1956 ja hänen maineensa palautettiin seuraavana vuonna. Sen jälkeen hän toimi Rjazanin alueella matematiikan opettajana.<br /> Kirjailijamestari pääsi yleiseen tietoisuuteen pienoisromaanillaan ''&quot;Ivan Denisovitsin päivä&quot; (Один день Ивана Денисовича / Odin den Ivana Denisovitša)'', joka käsitteli kirjailijan omia vankileirikokemuksia. Teos julkaistiin kirjallisuuslehti ''Novij mirissä (Новый Мир)''vuoden 1962 lopulla. Samainen lehti julkaisi vuonna 1963 kirjailijan kertomukset ''&quot;Matrjonan talo&quot; (Матрёнин двор / Matrjonin dvor)'' ja ''&quot;Asian etu&quot;''. Niissä ovat esillä Solzhenitsynin kirjalliset perusteemat: elämän eettiset arvot, itsensä uhraaminen ja totuuden etsintä. Niiden vastavoimana kirjailija näkee ihmisen oman edun tavoittelun ja matalamielisen byrokratian.<br /> <br /> Puoluejohtaja Hrustsevin syrjäyttämisen (1964) jälkeen Solzhenitsyn kansallis-uskonnollinen sosialismin arvostelu törmäsi voimistuvaan uusstalinismiin. Neuvostoliitossa ihmisarvo ja kansalaisoikeudet alistettiin jälleen puolueelle ja valtiolle. Myös kirjallisuus koki saman kohtalon. Solzhenitsyn ei hyväksynyt tätä kehitystä. Avoimessa kirjeessään Neuvostoliiton kirjailijakongressille vuonna 1967 hän totesi, että kirjallisuus, joka ei uskalla välittää yhteisön tuntemaa pelkoa ja tuskaa, kirjallisuus, joka ei varta yhteiskuntaa uhkaavista vaaroista ja moraalittomuudesta, ei ole kirjallisuutta vaan kulisseja. Solzhenitsyn erotettiin SNTL:n Kirjailijaliitosta loppuvuodesta 1969.<br /> <br /> Tämän jälkeen hänen toimintansa toisinajattelijana voimistui. Hän arvosteli jyrkästi muun muassa [[Venäjän ortodoksinen kirkko|Venäjän ortodoksista kirkkoa]] ja sen johtoa ja kuvasi kirkon tilaa surkeaksi ja vainotuksi. Kirkko oli hänen mukaansa lakannut olemasta neuvostoyhteiskunnan omatunto. Hän kirjoitti [[patriarkka]] Pimenille suuren paaston aikana vuonna 1972: ''&quot;Kulunut puoli vuosisataa on jo menetetty: minä en puhu maamme nykyisyyden, vaan tulevaisuuden pelastamisesta; kuinka sen voi pelastaa? Venäjän historian viimeisten vuosisatojen tutkiminen saa meidät vakuuttuneiksi siitä, että historian kulku olisi ollut humaanisempi ja molemminpuolisen ymmärtämyksen leimaama, jos kirkko ei olisi luopunut riippumattomuudestaan ja jos kansa olisi kuunnellut sen ääntä, kuten esimerkiksi Puolassa. Meillä valitettavasti niin ei ole ollut pitkään aikaan. Me olemme asteittain ja lopullisesti kadottaneet kristillisyyden valoa säteilevän eettisen ilmapiirin, johon perustuvat meidän tapamme, elämänmuotomme, maailmankäsityksemme ja kansankulttuurimme.&quot;''<br /> <br /> Vuonna 1970 Solzhenitsynille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto. Neuvostoliitossa palkitseminen tulkittiin kylmän sodan hengessä tapahtuneeksi provokaatioksi. Tammikuussa 1974 ''&quot;Vankileirien saaristo&quot; (Архипелаг ГУЛАГ / Arhipelag GULAG)'' ilmestyi venäjäksi Pariisissa. Teossarja kuvastaa Neuvostoliiton, osin jo Venäjän, vankiloita ja vankileirejä, oikeudenkäyntejä, tuomioita, niiden taustavoimia ja vankien arkipäivää. Pravda hyökkäsi heti kirjailijaa vastaan. Hänet kuvattiin moraalittomaksi ihmiseksi, joka vihasi &quot;patologisesti&quot; Neuvostoliittoa. Helmikuussa vuonna 1974 Solzhenitsyn lähetettiin vastoin tahtoaan maanpakoon. Hänet karkotettiin Neuvostoliitosta, koska hän oli julkistanut järjestelmän rikokset paljastavina kirjoina lännessä. Neuvostolehdistö ja eräät ortodoksiset kirkon edustajat, ennen muuta Krutitsin ja Kolomnan silloinen metropoliitta Serafim, leimasivat kirjailijan fasistiksi ja maapetturiksi. Sen sijaan Venäjän kirkon ulkomailla vaikuttaneet piispat, kuten Sourozhin (Lontoo) [[metropoliitta]] [[Antoni (metropoliitta)|Antoni]] (Bloom) ja Brysselin ja koko Belgian [[arkkipiispa]] Vasili (Krivošein), puolustivat julkisesti häntä.<br /> <br /> == Länsimaailma elää kriisissä ==<br /> <br /> 1980-luvun lopulta lähtien Solzhenitsynin teoksia julkaistiin Neuvostoliiton kirjallisuuslehdissä. Elokuussa vuonna 1990 eli vuosi ennen neuvostovaltion romahtamista hänelle myönnettiin jälleen Neuvostoliiton kansalaisuus. Kirjailija palasi lopullisesi Venäjälle 1994. Hän arvosteli kapitalismia, länsimaiden kulttuurin rappiota ja Naton laajenemista Venäjän ympärille. Viime vuonna presidentti Vladimir Putin palkitsi kirjailijan Venäjän valtionpalkinnolla. <br /> <br /> Kirjailija Aleksandr Solzhenitsyn arvosteli maanpakolaisvuosinaan (Saksassa, Sveitsissä ja Yhdysvalloissa) ankarin sanoin nykyajan läntistä ajattelua ja elämänmenoa. Hänen mielestään läntinen maailma elää syvässä kriisissä, joka johtaa lopulta romahtamiseen. Lännen poliittinen ja sosiaalinen rakenne perustuu kirjailijan mielestä rationalistiseen ja ihmiskeskeiseen humanismiin, joka hylkää Jumalan. Länsi on kulkenut renessanssista lähtien materialismin tietä. Solzhenitsyn painotti, että läntinen humanistinen ajattelu on vain lisännyt ihmisten taipumusta pahaan eikä se toisaalta ole luonut korkeampaa päämäärää kuin maallisen onnen tavoittelun. Humanistinen ajattelu on johtanut modernin yhteiskunnan vaaralliseen ihmisen ja hänen tarpeidensa palvelemiseen. Nykyaikainen länsimainen yhteiskuntajärjestelmä pyrkii järkeistämään ihmisiä rooleiksi, työyksiköiksi, kuluttajiksi, asiakkaiksi tai tapauksiksi. <br /> <br /> Läntisessä maailmassa puhutaan paljon ihmisoikeuksista, mutta ihmisen vastuu Jumalan edessä ja yhteiskunnassa on hämärtynyt lähes kokonaan. Nykyisen kriisin tausta niin lännessä kuin idässä on historiassa: renessanssissa, reformaatiossa, valistusajassa, verisissä vallankumouksissa, demokraattisissa yhteiskunnissa ja sosialistisissa pyrkimyksissä, joiden vääjäämättömänä seurauksena oli Venäjällä bolševikkien vallankumous. Venäjälle läntiset humanistiset ja ihmiskeskeiset pahuuden ilmentymät kotiutuivat Pietari Suuren (k. 1725) aikana. Hänen keisarikaudellaan Venäjästä tuli entistä enemmän poliisivaltio, jossa ihmisiä valvottiin julmasti.<br /> <br /> Kirjailija Aleksandr Solzhenitsynin mukaan läntisen yhteiskuntarakenteen heikkoudet pohjautuvat demokraattiseen hallintoon ja puoluejärjestelmään eli ns. poliittiseen ja sosiaaliseen vapauteen. Hänestä demokratia on huijausta, joka rakentuu äänestämiseen ja valitsemiseen. Solzhenitsyn piti parempana ikivanhaa venäläistä viisautta, joka korostaa, ettei totuutta ratkaista äänestämällä, sillä enemmistöllä ei välttämättä ole syvempää käsitystä totuudesta kuin vähemmistölläkään.<br /> <br /> Ns. demokraattiset hallitukset ja puolueet rohkaisevat hänen mielestään ihmisiä syviin paheisiin (kateus, ahneus, keskinäinen vihamielisyys jne.) ja inhimillisiin heikkouksiin. Kun ihmiset luopuvat kristillisyydestä, he myös kadottavat vapauden ja hyveen ehdottoman arvon. Tilalle tulevat elämän suhteelliset asiat ja välttämättömyydet. Näin kävi myös Venäjän älymystön edustajille 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. He olivat enimmäkseen ateisteja, joita kiinnosti urakehitys ja makea elämä. Aleksandr Solzhenitsyn korosti politiikan moraalisia velvoitteita ja uskonnon (ortodoksinen kirkko) huomioonottamista. Elämä on kirjailijalle ennen muuta hengellistä elämää ja sen vuoksi politiikan yläpuolella.<br /> <br /> == Venäjä ja länsi ==<br /> <br /> Aleksandr Solzhenitsynin kirjoituksissa käsite lännen syyllisyys ei ole metafora: länsi on vastuussa filosofisten aatteiden tuomisesta Venäjälle, mutta myös kommunistisen orjuuden pesiyttämisestä sinne. Hän muistuttaa siitä, että saksalainen raha tuki vuosina 1916 - 1917 bolsevikkeja taistelussa tsaaria vastaan. Hänen mielestään Venäjä ei ole vastuussa vuosina 1914 - 1945 tapahtuneisiin kärsimyksiin: vallankumoukseen, pakkokollektivisointiin eikä Stalinin suureen terroriin. Venäjä oli vain näiden tapahtumien uhri. Kirjailijan Venäjän historian tulkinta ja hänen näkynsä sen tulevaisuudesta perustuu historian myyttiin: Venäjä on messiaaninen valtio, joka kulkee kohti uutta historian huomenta. Tämä myytti palvelee hyvin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeistä isovenäläistä nationalismia ja tsaarinkaipuuta, mutta se on uhka Venäjän demokraattiselle kehitykselle.<br /> <br /> Keväällä 2008 Yle Teema esitti Aleksandr Solzhenitsynin omaelämäkerralliseen romaaniin pohjautuvan kymmenosaisen venäläisen draamasarjan ''&quot;Ensimmäinen piiri&quot; (В круге первом / V kruge pervom)''. Kirjailijan ehkä tunnetun teos kuvaa poliittisen vankilan tapahtumia 1940-luvun lopulla. Neuvostoliitossa elettiin tuolloin moninkertaisten naamioiden ja salausjärjestelmien takana, jotka peittivät todellisuuden paitsi ulkopuolisilta, myös suurelta osalta maan omista kansalaisista. Ohjaaja Gleb Panfilov kuvaa uskollisesti kirjailijamestarin romaanin ihmiskohtaloita ja tapahtumia. Ohjaaja kertoo, että ensimmäisen kerran ajatus romaanin filmatisoinnista tuli hänelle mieleen vuonna 1974 romaanin salaa lukemisen jälkeen. Elokuvan tekeminen oli tuohon aikaan mahdotonta. Romaanissa esitetyt todelliset ongelmat, vastuu teoista, luonteen lujuus ääritilanteissa, valinnan vaikeus, rakkaus, uskollisuus ja ystävyys loivat ohjaajan mukaan hyvät ainekset elokuvan tekemiselle. <br /> <br /> Solzhenitsyn avasi ''&quot;Ensimmäisessä piirissä&quot;'' ihmisten silmät Neuvostoliiton vankileirien kärsimyksille. Monitasoisen romaanin keskeisin sisällöllinen ongelma on omatunto, ihminen moraalisena olentona. Hyvä ja paha käyvät loputonta taisteluaan jokaisen ihmisen sielussa. Kirjailijan ihmiskuva rakentuu ortodoksisen kirkon näkemykseen. Paha jatkaa maailmassa olemassaoloaan vain yksityisten ihmisten suorittamien moraalisten valintojen varassa. Inhimillisen kurjuuden keskellä joissakin vankilan miehissä on suuruutta, joissakin pikkumaisuutta. Aleksandr Solzhenitsyn kohdistaa arvostelunsa sodanjälkeisten vuosien neuvostostalinismiin, mutta ei säästä myöskään nykymaailman itseriittoisia ihmisiä. Hän ruoskii teeskentelyä, opportunismia, maailmaa, jossa rehelliset ja totuudelliset ihmiset sysätään syrjään. Kirjailijan eettinen testamentti on: ihmisen on pidettävä kiinni Jumalan hänelle antamasta ihmisarvosta eikä hänen tule alentua pelkurimaiseen hännystelyyn.<br /> <br /> '''Isä Jarmo Hakkarainen'''<br /> <br /> [[Luokka:Opetuspuheet]]</div>

X4